VMG:tä hakemassa

Lueskelin tuossa Purjehtijan käsikirjaa. Case oli kevytvene puolella mutta mielestäni ihan järkeen käyvä ajatus matkaveneissä. Eli näitä nykyisiä (-85->) käännettyjä silitysrautoja eli leveäperseisiä veneitä ei kannattaisi edes yrittää ajaa ajaa alle 45 asteen kryssillä. Toisin kuin vanhojen pierujen vanhoja kapeita pitkiä veneitä.
723054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

Voi se leveäkin muodostaa uuden märkäpinnan, kun on keskirohkeasti kallellaan.

Äänestä
  • Meinaatko että märkäpinta vähenee enemän kuin vanhoissa veneissä kun vene kallistuu. Eli kallistuskulmat yli 17 asteen tuovat nykyveneille etua.

    Äänestä

Tarpeeksi purjealaa niin leveä ja kevyt vene luovii paremmin kuin vanhat painavat alirikatut.

http://www.blur.se/polar/sun_fast_3200_polar.pdf

Purjeveneiden nopeuskeskusteluissa ainoastaan laskennallisilla arvoilla on merkitystä. Mutuilu on oma maailmansa.

Äänestä
  • selitykset puuttuvat. Näin niistä ei ole mitään käyttöä.

    Äänestä

Kölivene, vaikka kuinka olisi sporttinen, ei lähde puoliplaaniin kryssillä, mikä on syy ajaa jollilla tietyllä tuulialueella alemmaksi kuin olisi mahdollista. Kyllä nykyiset veneet runkomuodosta riippumatta ajavat 40 asteen paikkeille (sorto mukana oli COG-kurssien erotus 80 astetta), kun tuulta on tarpeeksi (5 m/s). 45 astetta, puhumattakaan suuremmista kulmista, kryssimällä jää kyllä todella pahasti muille.

Äänestä
  • tarkoitatko nyt suhteelista vai tosituulta? Useimmatahan purjehtivat windexin varassa ja keväällä niihin laitetaan perussäätö. Laitetaanko 90 astetta vai 80 astetta?

    Äänestä

  • 29 kirjoitti:

    tarkoitatko nyt suhteelista vai tosituulta? Useimmatahan purjehtivat windexin varassa ja keväällä niihin laitetaan perussäätö. Laitetaanko 90 astetta vai 80 astetta?

    Sellainen joka ajaa kulmat vindeksinsä mukaan voi kyllä huoletta unohtaa tämäntyyppiset pohdinnat optimaalisista kryssikulmista.

    Äänestä

  • asdf asdf asd kirjoitti:

    Heitän windeksin meneen, kuten sinäkin (hatustasi).

    Äänestä

  • asdf asdf asd kirjoitti:

    Sellainen joka ajaa kulmat vindeksinsä mukaan voi kyllä huoletta unohtaa tämäntyyppiset pohdinnat optimaalisista kryssikulmista.

    Windex hän on pitkässä juoksussa paras tapa kertomaan onkko kryssikulma optimaalinen. Esim jos viisi viimeisintä vilkaisua windwxiin näyttää että ajataan liian ylös mitä teet.

    Äänestä

  • 29 kirjoitti:

    tarkoitatko nyt suhteelista vai tosituulta? Useimmatahan purjehtivat windexin varassa ja keväällä niihin laitetaan perussäätö. Laitetaanko 90 astetta vai 80 astetta?

    Mainittiin COG (=Course Over Ground) kulmien väliksi 80 astetta, päättele siitä. Suhteelliset kulmat ovat jotain kakkosella alkavia lukemia.

    Äänestä

  • 17 kirjoitti:

    Windex hän on pitkässä juoksussa paras tapa kertomaan onkko kryssikulma optimaalinen. Esim jos viisi viimeisintä vilkaisua windwxiin näyttää että ajataan liian ylös mitä teet.

    Oma pää on paras windex, tuuliaistimuksesta (kasvoilla, korvissa ja niskassa ) tietojekäsittely-yksikölle on nopein matka.

    http://www.wb-sails.fi/suomi/trimmaus/tellingtales.html

    Äänestä

  • 421§§ kirjoitti:

    Oma pää on paras windex, tuuliaistimuksesta (kasvoilla, korvissa ja niskassa ) tietojekäsittely-yksikölle on nopein matka.

    http://www.wb-sails.fi/suomi/trimmaus/tellingtales.html

    Mutta oma pää ei erota parin asteen eroja suunnassa, kuten windex. Vielä vähemmän pääsi erottaa topissa vallitsevan tuulen. Kryssi tietenkin ajetaan lähinnä lankojen mukaan, mutta katse kiertää silti aaltojen, lankojen ja windexin välillä, viettäen tietenkin eniten aikaa aalloissa. Ilman tietoa todella vallitsevasta tuulikulmasta ei pelkistä langoista ole lähellekään täyttä hyötyä. Iho tuntee kyllä kohtalaisen hyvin muutoksen tuulen nopeudessa, mutta senkin aivan liian myöhään, vasta kun muutos on edennyt etuliikistä naamalle saakka. Sehän piti nähdä jo etukäteen lähestyvänä veden pinnasta.

    Lenssillä sitten niskalla ei ole aavistustakaan siitä, kummalta puolen tuuli tulee. Eikä kannata selitellä tässä leikkailusta, välillä ajetaan negatiivisiakin tarkoituksella ja väliin jiipataan spinnua.

    Äänestä

  • 17 kirjoitti:

    Windex hän on pitkässä juoksussa paras tapa kertomaan onkko kryssikulma optimaalinen. Esim jos viisi viimeisintä vilkaisua windwxiin näyttää että ajataan liian ylös mitä teet.

    Onko tuulimittarista (VGM-arvosta) merkittävää hyötyä windexin lisänä? En nyt tarkoita kilpailemisesta huipputasolla..

    Äänestä

  • A33 kirjoitti:

    Olosuhteet ovat erittäin harvoin niin stabiilit, että mittarin VMG:stä olisi todellista iloa. Kun vielä sortokin puuttuu, jonka merkitys on kuitenkin huomattava, kannattaa näyttö melkeinpä unohtaa. Muistan kymmenen vuoden ajalta yhden tilanteen, jossa erittäin tasaisessa tuulessa ja täysin sileässä vedessä pystyi aste asteelta muuttamaan tuulikulmaa, pitämään sen riittävän pitkään ja hakemaan siten optimi VMG:n. Ja se optimi tietysti oli pätevä vain niissä oloissa.

    Uusimpien mittaristojen ominaisuuksia en tarkoin tunne, enkä siis osaa sanoa, olisivatko ne parempia tarkoitukseen. Omat havainnot ovat aika täydellisesti varustetulla Silva Nexus-keskusyksiköllä tehtyjä. Siis peräisin ajalta, jolloin Nexus oli vielä Silva ja Nexus vain sen mittarimalli.

    Äänestä

  • A33 kirjoitti:

    Onko tuulimittarista (VGM-arvosta) merkittävää hyötyä windexin lisänä? En nyt tarkoita kilpailemisesta huipputasolla..

    Oli traumaattinen kokemus kansainvälisen tason kilpapurjehtijalle olla matkapurjehduskisassa 33ft köliveneellä ja veneen omistaja kryssi mittareiden eikä virtauslankojen mukaan. Siinä meni pari metriä lyhyemmät heittämällä ohi.

    Äänestä

  • tarvitaan kirjoitti:

    Mutta oma pää ei erota parin asteen eroja suunnassa, kuten windex. Vielä vähemmän pääsi erottaa topissa vallitsevan tuulen. Kryssi tietenkin ajetaan lähinnä lankojen mukaan, mutta katse kiertää silti aaltojen, lankojen ja windexin välillä, viettäen tietenkin eniten aikaa aalloissa. Ilman tietoa todella vallitsevasta tuulikulmasta ei pelkistä langoista ole lähellekään täyttä hyötyä. Iho tuntee kyllä kohtalaisen hyvin muutoksen tuulen nopeudessa, mutta senkin aivan liian myöhään, vasta kun muutos on edennyt etuliikistä naamalle saakka. Sehän piti nähdä jo etukäteen lähestyvänä veden pinnasta.

    Lenssillä sitten niskalla ei ole aavistustakaan siitä, kummalta puolen tuuli tulee. Eikä kannata selitellä tässä leikkailusta, välillä ajetaan negatiivisiakin tarkoituksella ja väliin jiipataan spinnua.

    vallitseva tuuli topissa, sun veneen toppi siis pysyy paikallaan maapallon pintaan nähden kun purjehdit;-)

    Tarpeeksi jos treenaa ko veneellä, voi purjehtia silmät kiinni. Tämä onkin eräs kilpapurjehtijoiden treeni, purjehtia pipo silmillä. Toinen hyvä treeni on purjehtia ilman peräsintä.

    Äänestä

  • A33 kirjoitti:

    Onko tuulimittarista (VGM-arvosta) merkittävää hyötyä windexin lisänä? En nyt tarkoita kilpailemisesta huipputasolla..

    Kun mittaristo haistelee veneen nopeutta ja tuulta ja laskee tosituulen suuntaa, on hyöty merkittävä verrattuna pelkkään windexiin. Tai jos ajaa windexin mukaan, pitää olla hyvä havainto tai tuntuma venevauhdista. Omassa veneessäni vastaisilla tuulilla päädytään aika laajalla tosituulikulma-alueella samaan apparenttiin tuulikulmaan, mutta vauhti vain on kovin erilainen ja sen mukana myös matkanteko. Ja sehän se on, joka tekee luovimisesta mielenkiintoista ja kilpailemisen arvoista...

    Äänestä

  • Per-formance kirjoitti:

    et kai kryssi ims/orc mittakirjan mukaan;-)

    Tosituulikulma, sillä tiedolla ei olympiatason purjehtijat tee mitään. Tärkeintä on saada purjeista paras hyöty ja se onnistuu vain virtauslankojen avulla trimmaamalla.

    http://www.wb-sails.fi/suomi/trimmaus/tellingtales.html

    Äänestä

  • 468 kirjoitti:

    vallitseva tuuli topissa, sun veneen toppi siis pysyy paikallaan maapallon pintaan nähden kun purjehdit;-)

    Tarpeeksi jos treenaa ko veneellä, voi purjehtia silmät kiinni. Tämä onkin eräs kilpapurjehtijoiden treeni, purjehtia pipo silmillä. Toinen hyvä treeni on purjehtia ilman peräsintä.

    Topissa on eri tuuli kuin pinnassa, aivan alkeisjuttu. Treenienkin suhteen voisit päivittää tietosi tälle vuosituhannelle. No, vielähän junnuille opetetaan optipurjehdus ilman peräsintäkin suunnilleen toisella kaudella.

    Äänestä

  • 5678 kirjoitti:

    Oli traumaattinen kokemus kansainvälisen tason kilpapurjehtijalle olla matkapurjehduskisassa 33ft köliveneellä ja veneen omistaja kryssi mittareiden eikä virtauslankojen mukaan. Siinä meni pari metriä lyhyemmät heittämällä ohi.

    Kyllä köliveneitä ajetaan enemmän mittareiden (=lähinnä lokin) mukaan kuin virtauslankojen. Itse katson vuosi vuodelta vähemmän virtauslankoja kryssillä. Purjeet laitetaan optittuihin trimmeihin ja vene ajetaan optittuun optimaaliseen vauhtiin langoista juuri välittämättä. Ei ole lainkaan tavatonta, että paras vauhti löytyy leen lanka ylhäällä, vaikka tämä on kaikkien virtauslankaoppien vastaista. Saman on huomannut myös WB:n ohjeiden kirjoittaja.

    Äänestä

  • A33 kirjoitti:

    Onko tuulimittarista (VGM-arvosta) merkittävää hyötyä windexin lisänä? En nyt tarkoita kilpailemisesta huipputasolla..

    Uusissa gepsiin perustuvissa kilpapurjehdusmittareissa on vmg toiminto, joka toiminee samoin kuin käsigepseissä, eli ylämerkin koordinaatit pitää syöttää.

    Äänestä

  • Joakim_ kirjoitti:

    Kyllä köliveneitä ajetaan enemmän mittareiden (=lähinnä lokin) mukaan kuin virtauslankojen. Itse katson vuosi vuodelta vähemmän virtauslankoja kryssillä. Purjeet laitetaan optittuihin trimmeihin ja vene ajetaan optittuun optimaaliseen vauhtiin langoista juuri välittämättä. Ei ole lainkaan tavatonta, että paras vauhti löytyy leen lanka ylhäällä, vaikka tämä on kaikkien virtauslankaoppien vastaista. Saman on huomannut myös WB:n ohjeiden kirjoittaja.

    on oppien mukaista, että tuulen puolen ohjauslanka kryssillä vähän elää.

    Jollapurjehdusnäkökulmasta mittareiden mukaan purjehdus on väärä tapa, ks Sailing Smart -kirja.

    Äänestä

  • mars! kirjoitti:

    Topissa on eri tuuli kuin pinnassa, aivan alkeisjuttu. Treenienkin suhteen voisit päivittää tietosi tälle vuosituhannelle. No, vielähän junnuille opetetaan optipurjehdus ilman peräsintäkin suunnilleen toisella kaudella.

    topissa on purjeissa virtauslangat.

    Äänestä

  • 543 kirjoitti:

    topissa on purjeissa virtauslangat.

    Jos osaa käyttää vain yhtä ainoaa instrumenttia, niin ehkä noin. Useimmilla kilpaa purjehtivilla riittää aivokapasiteettia käsitellä useampaakin tietolähdettä ja yhdistellä niistä saatua informaatiota.

    Topissa ei ole yhtäkään virtauslankaa, eikä tarvitsekaan olla. Ylin virtauslangan sukulainen on yleensä ylimmän latan kohdalla isossa. Sitä alkeiskurssia tarvitset edelleen.

    Kirjoitustapasi perusteella tarvitset enemmän purjehdusta, nyt on hyvä aika tähän:

    http://www.youtube.com/watch?v=48NrikofSFU

    Äänestä

  • 5344 kirjoitti:

    Kirjoitustapasi perusteella tarvitset enemmän purjehdusta, nyt on hyvä aika tähän:

    http://www.youtube.com/watch?v=48NrikofSFU

    Tuli hiljaista, ei taida mittaripurjehtijoiden kunto- ja aivokapasiteetti riittää leijapurjehdukseen;-)

    Äänestä

  • 45344 kirjoitti:

    Tuli hiljaista, ei taida mittaripurjehtijoiden kunto- ja aivokapasiteetti riittää leijapurjehdukseen;-)

    Oliko langat varmasti sulla ojennuksessa leijassa?

    Äänestä

  • kysymys? kirjoitti:

    Oliko langat varmasti sulla ojennuksessa leijassa?

    Uppotukeilla purjehtijoille kysymys, mikä sai valitsemaan teidät niin surkeasti purjehtivan veneen?

    Ilmeisesti se, että veneen pääaisiallisen käyttöalueen (Itämeri) sääolojen tuntemus on ollut huono. Jotta lisää huonofiilisiä uppotukkipurjehtijoita ei tähän maahan tulisi, on pakko julkaista itämeren tuulitilastot:

    http://ilmatieteenlaitos.fi/tuulitilastot

    Äänestä

  • 445 kirjoitti:

    Ei mulla sitten se purje revennytkään. Ostanko sen jollan?

    Äänestä

  • 445 kirjoitti:

    Uppotukeilla purjehtijoille kysymys, mikä sai valitsemaan teidät niin surkeasti purjehtivan veneen?

    Ilmeisesti se, että veneen pääaisiallisen käyttöalueen (Itämeri) sääolojen tuntemus on ollut huono. Jotta lisää huonofiilisiä uppotukkipurjehtijoita ei tähän maahan tulisi, on pakko julkaista itämeren tuulitilastot:

    http://ilmatieteenlaitos.fi/tuulitilastot

    Ensin ehdotetaan leijapurjehdusta ja perään mainostetaan alueen kevyitä tuulia. Mitenkähän noikin sovittais yhteen?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Ensin ehdotetaan leijapurjehdusta ja perään mainostetaan alueen kevyitä tuulia. Mitenkähän noikin sovittais yhteen?

    Leijapurjehdukseen sopiva keli on 6-12 m/s ja sellaisia kelejä on ihan riittävästi. Yli 12 m/s kelejä taas on todella harvoin, joten uppotukit eivät todellakaan ole paras valinta itämerelle.

    Vaikka purjealaa veneessä olisi kuinka paljon, niin sitä voi aina ottaa käyttöön keliin sopiva määrä. Sen sijaan jos alun perin veneessä on liian vähän purjealaa, ei sitä kovin helposti myöskään jälkikäteen lisätä muutenkuin koko takila ja purjeet uusimalla.

    Äänestä

  • 78988 kirjoitti:

    on oppien mukaista, että tuulen puolen ohjauslanka kryssillä vähän elää.

    Minä siis ajan nykyään kryssillä ueinmiten niin, että leen eli suojan puolen ohjauslanka elää. En väitä, että tämä olisi mikään yleinen totuus, mutta tuntuu toimivan useammalla nykyaikaisella fokkaköliveneellä.

    Äänestä

  • uijjk kirjoitti:

    Jollapurjehdusnäkökulmasta mittareiden mukaan purjehdus on väärä tapa, ks Sailing Smart -kirja.

    Eihän jollissa ole mittareita, joten tietenkään niiden mukaan ei voi jollaa purjehtia, Syy miksi kölivenettä taas kannattaa purjehtia mittareilla on se, ettei köliveneisiin saa samanlaista tuntumaa eikä myöskään "oikeaa vauhtia" näe ympärillä olevista identtisistä veneistä.

    Äänestä

  • höhö kirjoitti:

    Ei tuo, vaan se sinun. Nosta taas hintaa, että kehtaa ostaa

    Lumilautani sitten?

    Lumilautani purjeineen saa kuuteen sataan euroon, mutta ei läski heikkohermoinen uppotukkipurjehtia sellaisella mitään tee, ei kestä kunto eikä pää.

    Äänestä

  • Joakim_ kirjoitti:

    Eihän jollissa ole mittareita, joten tietenkään niiden mukaan ei voi jollaa purjehtia, Syy miksi kölivenettä taas kannattaa purjehtia mittareilla on se, ettei köliveneisiin saa samanlaista tuntumaa eikä myöskään "oikeaa vauhtia" näe ympärillä olevista identtisistä veneistä.

    Sailing Smart -kirjassa ei ole sanakaan mittaripurjehduksesta. Sen sijaan olympiatason kölivenepurjehtija Buddy Melges kynäilee näin:

    "I have never had a a masthead fly on any one-design boat of mine. My reason is that if I want to look at the fly, I have to turn my head straight up. And if I have to do that I am afraid I will lose track of something that is happening, or is about to happen, on the boat. I might miss a wave, or I might miss a move a competitor is making astern of me. However, I always like to look at the masthead flys on other boats"

    Mittareita eikä ympäristöä tuijottamalla voi saada vaikka tornadon niskaansa, kuten tässä elokuvassa kävi mittarifriikeille:

    http://www.imdb.com/video/screenplay/vi2145386777/

    Äänestä

  • 445 kirjoitti:

    Uppotukeilla purjehtijoille kysymys, mikä sai valitsemaan teidät niin surkeasti purjehtivan veneen?

    Ilmeisesti se, että veneen pääaisiallisen käyttöalueen (Itämeri) sääolojen tuntemus on ollut huono. Jotta lisää huonofiilisiä uppotukkipurjehtijoita ei tähän maahan tulisi, on pakko julkaista itämeren tuulitilastot:

    http://ilmatieteenlaitos.fi/tuulitilastot

    Ja mistäs tiedät mun purjeala/uppouma- tai purjeala/märkäpinta-suhteet? Ja mikä on sellainen vakavasti otettava yksityyppiluokka, jonka luokkasääntö sallisi kompassia enempää instrumentointia? Jos sallisi, niitä olisi myös käytössä.

    Ja sattumoisin, mun uppotukki lyijytonneineen on suorastaan ilo purjehtia kevyissä keleissä, harvat pärjää siinä.

    Äänestä

  • 36767 kirjoitti:

    Sailing Smart -kirjassa ei ole sanakaan mittaripurjehduksesta. Sen sijaan olympiatason kölivenepurjehtija Buddy Melges kynäilee näin:

    "I have never had a a masthead fly on any one-design boat of mine. My reason is that if I want to look at the fly, I have to turn my head straight up. And if I have to do that I am afraid I will lose track of something that is happening, or is about to happen, on the boat. I might miss a wave, or I might miss a move a competitor is making astern of me. However, I always like to look at the masthead flys on other boats"

    Mittareita eikä ympäristöä tuijottamalla voi saada vaikka tornadon niskaansa, kuten tässä elokuvassa kävi mittarifriikeille:

    http://www.imdb.com/video/screenplay/vi2145386777/

    Buddy Melges on muistaakseeni kisannut lähinnä pienillä OD köliveneillä kuten Solingilla. Näissä taitaa lähes poikkeuksetta mittarit olla kiellettyjä eli jo siltä pohjalta on aika luonnollista, että hän ei puhu niillä purjehtimisesta mitään. Lisäksi hänen parhaat vuotensa taisivat olla jo ennen kunnollisten mittaristojen tuloa isompiinkaan veneisiin.

    Windeksi on myös minun mielestä melko tarpeeton. Suurin hyöty siitä olisi lenssillä, jos ei ole tuulimittaria.

    Tuulimittarin näyttö mastolla tuo windeksin normaaliin pinnamiehen näkökenttään, samoin kuin lokin. Buddyn mainitsemaa ongelmaa ei siis ole, jos mittaristo on hyvin sijoitettu. Kun minä ajan näen samassa näkökentässä mittariston, fokan etuliikin, virtauslangat, vastaantulevat aallot ja puuskat sekä mahdollisesti kilpakumppaneita päätä tai edes silmiä kääntämättä. Ei sitä mittaristoa tarvitse jatkuvasti tuijottaa, mutta ajamisen perusta on kuitenkin oikea venevauhti ei virtauslangat.

    Jotta noin voi tehdä, pitää tietysti tuntea oikea venevauhti kaikissa keleissä ja mittariston pitää olla riittävän tarkka ja vaimennuksen sopiva. Valitettavan usein näin ei ole, vaan loki voi näyttää useita kymmenyksiä, jopa yli solmun, erilailla eri halsseilla ja tuulimittari voi laskea tosituulen miten sattuu. Tällöin on aivan turha yrittää ajaa mittareiden mukaan.

    Äänestä

  • 5334 kirjoitti:

    Lumilautani sitten?

    Lumilautani purjeineen saa kuuteen sataan euroon, mutta ei läski heikkohermoinen uppotukkipurjehtia sellaisella mitään tee, ei kestä kunto eikä pää.

    j o l l a

    Äänestä

  • Joakim_ kirjoitti:

    Buddy Melges on muistaakseeni kisannut lähinnä pienillä OD köliveneillä kuten Solingilla. Näissä taitaa lähes poikkeuksetta mittarit olla kiellettyjä eli jo siltä pohjalta on aika luonnollista, että hän ei puhu niillä purjehtimisesta mitään. Lisäksi hänen parhaat vuotensa taisivat olla jo ennen kunnollisten mittaristojen tuloa isompiinkaan veneisiin.

    Windeksi on myös minun mielestä melko tarpeeton. Suurin hyöty siitä olisi lenssillä, jos ei ole tuulimittaria.

    Tuulimittarin näyttö mastolla tuo windeksin normaaliin pinnamiehen näkökenttään, samoin kuin lokin. Buddyn mainitsemaa ongelmaa ei siis ole, jos mittaristo on hyvin sijoitettu. Kun minä ajan näen samassa näkökentässä mittariston, fokan etuliikin, virtauslangat, vastaantulevat aallot ja puuskat sekä mahdollisesti kilpakumppaneita päätä tai edes silmiä kääntämättä. Ei sitä mittaristoa tarvitse jatkuvasti tuijottaa, mutta ajamisen perusta on kuitenkin oikea venevauhti ei virtauslangat.

    Jotta noin voi tehdä, pitää tietysti tuntea oikea venevauhti kaikissa keleissä ja mittariston pitää olla riittävän tarkka ja vaimennuksen sopiva. Valitettavan usein näin ei ole, vaan loki voi näyttää useita kymmenyksiä, jopa yli solmun, erilailla eri halsseilla ja tuulimittari voi laskea tosituulen miten sattuu. Tällöin on aivan turha yrittää ajaa mittareiden mukaan.

    Tuulimittari näyttää suhteellisen tuuulen reaaliajassa niinkuin windex, eli se on erinnomainen väline siirtää informaatio topista silmien eteen. Joten palataan alkueräiseen ongelmaan. Jos nyt puhutaan useiden tuntien matkapurjehduksesta, niin niin yleensä hän käy niin että krysstään ylemmäksi kuin oikeasti on järkevää. eli puuskassa ajataan ylemmäksi (ajetaan pankkiin niin sanotusti) kun toisen koulukunnan mukaan pitäisi pitää kurssi. Mutta nykyveneitä ei purjehdita vanhojen veneiden opeilla. Eli kun haetaan veneen optimi vmg:tä tuntien purjehduksessa on olennaista mihin laitetaan peruskulma johon nykyveneillä ajataan vmg:n kärsimättä.

    Äänestä

  • orc club gph 632 kirjoitti:

    et kai kryssi ims/orc mittakirjan mukaan;-)

    Tosituulikulma, sillä tiedolla ei olympiatason purjehtijat tee mitään. Tärkeintä on saada purjeista paras hyöty ja se onnistuu vain virtauslankojen avulla trimmaamalla.

    http://www.wb-sails.fi/suomi/trimmaus/tellingtales.html

    Pelkkä virtauslankojen seuraaminen ilman mitään muuta tietoa (mittareista tai persuksista tulevaa) ei riitä. Virtauslangat kertovat vain sen, toimivatko purjeet tehokkaasti. Esimerkki mietittäväksi sinulle:

    Tapaus 1. Purjehditaan 6-7 solmun tosituulessa 45 asteen kulmaan, vene kulkee hiukan alle 6 solmua. Windexja tuulimittari näyttävät apparentin tuulen kulmaksi 27 astetta.

    Tapaus 2. Samassa tuulessa purjehditaan tosituulessa 33 asteen kulmaan. Vauhtia on nyt n. 4,5 solmua, apparentti tuuli ja windex edelleen 27 asteessa.

    Kysymys: Mitä eroa on virtauslangoissa näissä kahdessa tapauksessa? Kummassa tapauksessa saadaan purjeista paras hyöty vai onko niissä eroa?

    tapaus 1:n vmg on ainakin suurempi. Epäilen kysymyksen alkuparametreja. Jos tosituulen kulma tippuu 12 astetta, ei apparenttikulma voi pysyä samana. Vauhdin tiputus 6 kn -> 4,5 kn ei kopensoi apparenttikulman pysymistä samana

    Tarkoitat kait tällä esimerkillä trimaraani purjehdusta, jossa purjeet jalustetaan keskelle riippumatta tosituulen kulmasta. tämä vaan ei päde näihin yksirunkonopeuksiin n. 6 kn.

    Äänestä

  • pinnamies kirjoitti:

    Älä takerru turhaan yksityiskohtiin. Asian ydin tuli kai selväksi. Tilanne ei liity vain monirunkoveneisiin. Myös köliveneillä (ainakin moderneilla sellaisilla), kun purjehditaan kohtalaisen kevyissä tuulilla runkonopeutta pienemmillä vauhdeilla, muuttaa alemmalle kurssille ajaminen suhteellista tuulta nopeuslisän vuoksi siten, että päädytään samaan apparenttiin tuulikulmaan useammalla kuin yhdellä tositulikulmalla.

    Et kuitenkaan vastannut varsinaisen kysymykseen: Mitä eroa on virtauslangoissa näissä kahdessa tapauksessa? Kummassa tapauksessa saadaan purjeista paras hyöty vai onko niissä eroa?

    Äänestä

  • Joakim_ kirjoitti:

    Minä siis ajan nykyään kryssillä ueinmiten niin, että leen eli suojan puolen ohjauslanka elää. En väitä, että tämä olisi mikään yleinen totuus, mutta tuntuu toimivan useammalla nykyaikaisella fokkaköliveneellä.

    Perinteisten tellariohjeiden mukaanhan tuo olisi väärin. Olen kuitenkin lukenut jostain, että purjeen voima on suurimmillaan, kun leenpuolen virtaus on irtoamaisillaan(eli ohjauslanka elää). Kuitenkin opastetaan, että se pitäisi saada virtaamaan joitain kiihdytystilanteita lukuunottamatta aina suoraan taakse. Miksi ei käytettäisi sitä suurinta voimaa?

    Voisiko syynä olla genuaveneiden liian suuri skuuttauskulma? Vantit estävät vetämästä purjetta riittävän sisään, jolloin potentiaalista nousukulmaa jää vielä käyttämättä. Jollistahan varmaan nämä ohjeet tulevat. Ne taas ovat ihan outoja minulle.

    Aerodynamiikan kuitenkin pitäisi olla sama veneestä riippumatta. Tosin oikaisevalla momentillakin varmaan on vaikutusta optimaaliseen ajotapaan.

    Äänestä

  • Per-formance kirjoitti:

    Pelkkä virtauslankojen seuraaminen ilman mitään muuta tietoa (mittareista tai persuksista tulevaa) ei riitä. Virtauslangat kertovat vain sen, toimivatko purjeet tehokkaasti. Esimerkki mietittäväksi sinulle:

    Tapaus 1. Purjehditaan 6-7 solmun tosituulessa 45 asteen kulmaan, vene kulkee hiukan alle 6 solmua. Windexja tuulimittari näyttävät apparentin tuulen kulmaksi 27 astetta.

    Tapaus 2. Samassa tuulessa purjehditaan tosituulessa 33 asteen kulmaan. Vauhtia on nyt n. 4,5 solmua, apparentti tuuli ja windex edelleen 27 asteessa.

    Kysymys: Mitä eroa on virtauslangoissa näissä kahdessa tapauksessa? Kummassa tapauksessa saadaan purjeista paras hyöty vai onko niissä eroa?

    Jouluksi luettavaa Sinulle: Peter Johnson, Ocean Racing and Offshore Yachts.

    Äänestä

  • 6 kirjoitti:

    Tuulimittari näyttää suhteellisen tuuulen reaaliajassa niinkuin windex, eli se on erinnomainen väline siirtää informaatio topista silmien eteen. Joten palataan alkueräiseen ongelmaan. Jos nyt puhutaan useiden tuntien matkapurjehduksesta, niin niin yleensä hän käy niin että krysstään ylemmäksi kuin oikeasti on järkevää. eli puuskassa ajataan ylemmäksi (ajetaan pankkiin niin sanotusti) kun toisen koulukunnan mukaan pitäisi pitää kurssi. Mutta nykyveneitä ei purjehdita vanhojen veneiden opeilla. Eli kun haetaan veneen optimi vmg:tä tuntien purjehduksessa on olennaista mihin laitetaan peruskulma johon nykyveneillä ajataan vmg:n kärsimättä.

    Melkoisen itämerelle sopimaton alirikattu ylipainoinen on purjevene, jos ei tarvitse kryssillä puuskissa piinata veneen pystyssä pysymiseksi tuntien matkapurjehduksella.

    Äänestä

  • Per-formance kirjoitti:

    Älä takerru turhaan yksityiskohtiin. Asian ydin tuli kai selväksi. Tilanne ei liity vain monirunkoveneisiin. Myös köliveneillä (ainakin moderneilla sellaisilla), kun purjehditaan kohtalaisen kevyissä tuulilla runkonopeutta pienemmillä vauhdeilla, muuttaa alemmalle kurssille ajaminen suhteellista tuulta nopeuslisän vuoksi siten, että päädytään samaan apparenttiin tuulikulmaan useammalla kuin yhdellä tositulikulmalla.

    Et kuitenkaan vastannut varsinaisen kysymykseen: Mitä eroa on virtauslangoissa näissä kahdessa tapauksessa? Kummassa tapauksessa saadaan purjeista paras hyöty vai onko niissä eroa?

    jos suhteellinen tuuli pysyy samana virtauslangoissa ei ole mitään eroa.

    epäilen kuitenkin alkuperäisen kysymyksen parametreja. Koska mikään vene ei kulje 33 asteen tosituulella, ehkä uusi americas cup vene pääsee lähelle. Kuitenkin tapauksessa 1 mennään kovempaa vmg:tä

    Kuten edellä jo kirjoitin, älä takerru turhaan yksityiskohtiin. Voi olla, että liki 30 asteen tosituuliluovit ovat käytännössä mahdottomia tai muuten kelvottomia ja vaativat erityisolosuhteet (aallokottomuus mm.), mutta kyllä venesuunnittelijat sellaisia tuulikulmia polaareihin kuitenkin laskeskelevat ja piirtelevät, esim.

    http://www.blur.se/polar/Dehler38_vpp.pdf
    http://www.blur.se/polar/farr36_performance_prediction.pdf
    http://www.blur.se/polar/first317_polar.txt
    http://www.blur.se/polar/first40_race_polar.pdf
    jne...

    Mutta itse kysymyksestä olit siis samaa mieltä, eli pelkkiä virtauslankoja tuijottamalla ei purjehdus välttämättä etene parhaalla mahdollisella tavalla. Purjeet voivat toimia tehokkaasti vaikka suunta on vähemmän optimaalinen.

    Äänestä

  • tthjm kirjoitti:

    Jouluksi luettavaa Sinulle: Peter Johnson, Ocean Racing and Offshore Yachts.

    Kiitos lukuvinkistä, vaikka se ei tähän kysymykseen tuonutkaan sinulta lisävalaistusta.

    Äänestä

  • Joakim_ kirjoitti:

    Minä siis ajan nykyään kryssillä ueinmiten niin, että leen eli suojan puolen ohjauslanka elää. En väitä, että tämä olisi mikään yleinen totuus, mutta tuntuu toimivan useammalla nykyaikaisella fokkaköliveneellä.

    Pienellä keulpurjeella pitääkin maksimoida paine, jotta vene liikkuisi johonkin. Toista se on purjehtia genoakilpaveneillä, usein purjetta on liikaa ja piinata pitää.

    Äänestä

Joku onneton on herättänyt jodlaajan talviuniltaan tänne meidän harmiksemme.

Äänestä
  • pyyhi räkä naamaltasi, suomessa on sananvapaus, arvon uppotukkiveneilijä.

    Äänestä

  • Melenkiintioinen pointti kun nyt on GPS ja tuulimittari yhdistetty niin pitäisikö ryhtyä purjetimaan tosituulen mukaan mainitun vgm-taulukon pohjalta. Ensin hakea optimi nopeus ja sitten ja kun nopeuden noustessa lähemmäksi runkonopeutta niin hakea koska pitää ajaa ylemmäksi.

    Äänestä

Jos viedään tätä vmg:n hakemista älyttömyyksiin, niin purjeveneessä on mittaristo, joka hälyttää jos vene kulkee hitaammin kuin ims/orc mittakirjan laskennalliset nopeudet eri tuulikulmilla.

Siinähän olisi rentouttavaa purjehtia mittariston huutaessa veneen aaltoon osuessa tai levän jumittaessa lokianturia, että "you are sailing too slow".

Äänestä
  • Tossahan olis pisnesideaa. Analogiset trimmimittarit on niiin yesterday, paljon paremman vaikutuksen saisi, jos mittaristo tosiaan huutaisi nalkuttavalla äänellä "you're sailing too slow you lazy bastard".

    Äänestä

  • urhopetteri kirjoitti:

    Tossahan olis pisnesideaa. Analogiset trimmimittarit on niiin yesterday, paljon paremman vaikutuksen saisi, jos mittaristo tosiaan huutaisi nalkuttavalla äänellä "you're sailing too slow you lazy bastard".

    Luulisi kilpapurjehdussoftissa olevan jotain vastaavaa toimintoa. Siispä kaikki lomapurjehtijat, nyt 10 000 eurolla softaa, läppäriä ja antureita nyt hankkkimaan orc mittakirjan lisäksi.

    Äänestä

  • 679 kirjoitti:

    Kyllä tuollaisen saa useisiin mittaristoihin. Hälytyksestä en ole kuullut, mutta tavoitenopeuden näyttö ja/tai vertaaminen todelliseen on useissa. Tuohon tarvitaan ainoastaan tuulimittari, loki ja yleensä PC tai muu ulkoinen vehje. Ei ole mikään 10 0000 euron juttu, vaan onnistuu jopa tonnilla (sis. mittaristo ja muu tarvittava).

    Systeemistä on tosin vähiten hyötyä juuri kryssillä, sillä VMG:n laskenta ei ole riittävän tarkkaa millään mittaristolla (viimeistään tuulen kiertymän takia). Kryssillä käytetään tuulikohtaisia tavoitenopeuksia, joilla ajetaan niin ylös kuin päästään. Tavoitenopeudet ovat joko kipparin/taktikon päässä tai sitten paperilapulla näkyvässä paikassa.

    Monta tuhatta euroa maksaa systeemin komponentit asennustyö ja tarvikkeet.Suuntaa antava laskelma:

    http://www.technicalmarine.com/collections/software
    Max Sea Commander

    $ 849

    Add on Perfomance module

    $ 250

    http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=19828

    Asus läppäri 549 eur

    http://www.seamarknunn.com/acatalog/NMEA-Transducer-Modules.html

    NMEA boksi 138 eur

    http://www.seamarknunn.com/acatalog/nasa-accessories.html

    lokianturi 36 eur

    http://www.seamarknunn.com/acatalog/info_SM523-TAR-MHU.html

    tuulianturi 130 eur

    http://www.seamarknunn.com/acatalog/info_SM523-NMEA-COMP.html

    Kompassianturi 87 eur

    Järkevä purjehtija laittaakin rahat mielummin järkevämpiin kohteisiin kuten purjeisiin tai nopeampaan veneeseen.

    Äänestä

  • 56y7889 kirjoitti:

    Nexus NX2 paketit:
    http://www.marinea.fi/shop/product_details.php?p=710
    http://www.marinea.fi/shop/product_details.php?p=721

    Siinä on hyvä mittaristo alle 1500 eurolla. Tavoitenopeudet saa ilmaisella ohjelmalla:
    http://www.nexusmarine.se/templates/Page____223.aspx?epslanguage=EN

    Joka pyörii vaikkapa 280 euron miniläppärissä (vie vähän virtaa!):
    http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=24735

    Tai yhtähyvin jossain vanhassa läppärissä tai muutenkin mukanaolevassa läppärissä. Omassa veneessä homman hoitaa 80 euron kämmenelle mahtuva Linux-purkki, joka vie virtaa 0,2 A. Silloin tosin joutuu ohjelman tekemään itse.

    Ainoa lisäkulu siis perusmittariston lisäksi läppäri ( virransyöttö sille). Vai onko mielestäsi koko mittaristo turhaa?

    Mittarit ovsat turhia enemmistölle suomalaispursista, varsinkin retkipursille. Ei ole oikotietä kisaveneessäkään mitaleille, miehistön ja veneen kunto ratkaisee paljon enemmän kuin mittarit ja miehistöön ja veneen kisakuntoon kannattaa panostaa mittareiden sijaan vaikka olisi rahaa kuinka paljon. Koskaan ei veneessä ole esim liian hyvät purjeet ainakaan yhden aktiivisen purjehduskauden jälkeen.

    Äänestä

  • 5376 kirjoitti:

    Turhia tai ei, on jo loki katsastusvaruste, jota ilman et kisaamaan pääse. Mittarit ovat osa veneen kuntoa. Ei niillä mitaleille pääse, mutta pääsee helpommin kuin ilman niitä. Ja sentään halvempia kuin mikään purje, eivät edes veny piloille tai repeä yhdessä kaudessa, eikä mittarien hinnalla saa omaa kuntoakaan nostettua yhtään.

    Äänestä

  • _/)_ kirjoitti:

    hpöhöpö, suomi on täynnä purjehduskilpailuja, johon voi osallistua ilman lokia. Jos loki on noin tärkeä, ei kande sentää jauhaa paskaa. Monelle suomalaiskilpapurjehtijalle loki on yhtä turha varuste kuin windex ja muut tuulimittarit.

    Myöskin kandee lukea Peter Johnsonin kirja Ocean Racing and Offshore Yachts, että miten ilman mittareita avomeriskabojakin voi skabata.

    Äänestä

  • 5657 kirjoitti:

    Purjehduskilpailuja kyllä riittää lokittomillekin veneille, mutta vain ratakisoja OD-luokille. Kaikki saaristokisatkin vaativat käytännössä lokin verran katsastusvarustusta. Se, että jotain voi tehdä, ei tarkoita sitä, että niin kannattaisi tehdä.

    Kandee lukea myös Illingworthin kirja Further Offshore, jonka varhemmassa versiossa 50-luvulta jo pidetään lokia erittäin hyödyllisenä. Niillä opeilla sentään pyyhkäistiin liki koko vuosikymmenen palkintopöydät puhtaiksi.

    Mitä ihmeen satuja tarinoit. Loki ei ole pakollinen varuste esim katsastusluokka kolmosessa.

    "5.7 LOKI, KAIKULUOTAIN JA ILMAPUNTARI
    LOKI
    1- ja 2-luokissa tarvitaan navigointia varten kuljettua matkaa mittaava loki. Se voi olla
    mekaaninen tai sähköinen ja siinä voi olla myös muita toimintoja. 3-luokassa suositellaan lokia."

    Äänestä

  • 57890+ kirjoitti:

    Aika monessa ei-ratakisassa vaaditaan 2-luokka. Lisäksi kaikissa näkemissäni uudehkoissa yli 8 m ei-OD veneissä on jonkinlainen mittari, siis ainakin loki ja tuulimittarikin alkaa olla vakiotavaraa cruisereissakin. Mikä siinä mittaristossa nyt niin kamalaa on?

    Tuskin sen retkipurjehtijan suoritus havaittavasti paranee joka vuosi uusittavista purjeistakaan. Mittarit on osa veneen kisakuntoa. Mitä isompi vene, sitä tärkeämpi osa perstuntuman hävitessä asteittain koon mukana.

    On paljon saaristokisoja, joissa 3-luokka riittää.

    Varustakaa vain veneenne miten huvittaa, mutta älkää väittäkö, että ilman mittareita ei voi purjehtia (vaikka kilpaa).

    Parempi purjehtia ilman mittareita, jotta oman pään ja aistien käyttö maksimoituisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

25 kirjoitti:

Lueskelin tuossa Purjehtijan käsikirjaa. Case oli kevytvene puolella mutta mielestäni ihan järkeen käyvä ajatus matkaveneissä. Eli näitä nykyisiä (-85->) käännettyjä silitysrautoja eli leveäperseisiä veneitä ei kannattaisi edes yrittää ajaa ajaa alle 45 asteen kryssillä. Toisin kuin vanhojen pierujen vanhoja kapeita pitkiä veneitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu