Ihmisiä on johdettu harhaan sikapiikin suhteen.

Se, että skvaleeniadjuvanttia sisältävää rokotetta on käytetty tähän asti ikäihmisillä, voi selittää sen, miksi narkolepsiayhteyttä ei ole aiemmin tullut esille. Se, että ihmisiä on johdettu harhaan luomalla kuvaa, että Pandemrix on samanlainen kuin tavalliset kausi-influenssarokototeet, on johtanut siihen, että ihmisillä ei ole ollut tietoon perustuvaa mahdollisuutta päättää ottamastaan rokotetta. Tämä on lääkintäetiikan perusperiaatteiden vastaista, eikä näytä oikein hyvin sopivan myöskään potilaslain tekstiin, jonka mukaan hoitojen (sisältää kaiketi myös ehkäisykeinot) hyödyistä ja haitoista tulee kertoa.
1160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

on ollut rokotevalmistajan taloudellisen edun tavoittelu, koska adjuvantin avulla pystyttiin rokotetta tekemään suhteellisen edullisesti suurissa volyymeissa. Tuntuukin, että ihmisten terveysnäkökohdat jätettiin rahan himossa sivuseikaksi, koska sanotaan, että piru vie koko käden, jos sille annetaan pikkusormi. Eikä edes riskiä kiinnijäämisestä ollut, kun pykälät laadittiin jo etukäteen vastuuvapauden eduksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juonen arvannut kirjoitti:

Se, että skvaleeniadjuvanttia sisältävää rokotetta on käytetty tähän asti ikäihmisillä, voi selittää sen, miksi narkolepsiayhteyttä ei ole aiemmin tullut esille. Se, että ihmisiä on johdettu harhaan luomalla kuvaa, että Pandemrix on samanlainen kuin tavalliset kausi-influenssarokototeet, on johtanut siihen, että ihmisillä ei ole ollut tietoon perustuvaa mahdollisuutta päättää ottamastaan rokotetta. Tämä on lääkintäetiikan perusperiaatteiden vastaista, eikä näytä oikein hyvin sopivan myöskään potilaslain tekstiin, jonka mukaan hoitojen (sisältää kaiketi myös ehkäisykeinot) hyödyistä ja haitoista tulee kertoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu