Olen päättänyt tosissani parantaa itseni bulimiasta, ensimmäistä kertaa olen saanut motivaatiota kerättyä niin paljon että uskon vakaasti siihen että parannun. vielä vähän aikaa sitten en kokenut mitään tarvetta parantua tästä ja selittelin itselleni kuinka se ei muka haittaa mitenkään mun elämää merkittävästi vaan antaa mulle potkua, mut sit yhtäkkiä jotenkin elämän eri osa-alueet rupes murenemaan..
Olen hakenut jo ammattiauttajan apua, mutta olen vielä jonossa, koska jonot yths:lle on niin pitkät. pääsen syksyllä aloittamaan. vaikka vasta silloin, niin tuntuu tosi hyvältä, että on saanut tän homman käyntiin.
tiedän, että edessä on pitkä ja kivinen tie ja haluaisnkin tietää teiltä jotka olette bulimiasta ja muista syömishäiriöistä parantuneet, että mikä mielestännne oli vaikeinta parantumisessa ja oliko se helpompaa/vaikeampaa kuin kuvittelitte???
Olen hakenut jo ammattiauttajan apua, mutta olen vielä jonossa, koska jonot yths:lle on niin pitkät. pääsen syksyllä aloittamaan. vaikka vasta silloin, niin tuntuu tosi hyvältä, että on saanut tän homman käyntiin.
tiedän, että edessä on pitkä ja kivinen tie ja haluaisnkin tietää teiltä jotka olette bulimiasta ja muista syömishäiriöistä parantuneet, että mikä mielestännne oli vaikeinta parantumisessa ja oliko se helpompaa/vaikeampaa kuin kuvittelitte???
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hienoa kuulla ja huomata, et oot noin päättäväinen! Se vaatii paljon, mut sun viestistä näkee sen, et nyt riitti!
Koen olevani samassa veneessä, koska itse hain apua bulimiaan pari kk sitten ja sitä sain. Käyn yths:n lääkärillä ja jonotan neuvontapsykologille. Välillä on vaikeeta ja jo nyt ois tehny mieli heittää pyyhe kehään ja perua kaikki ajat. Mut en sitten kuitenkaan...
Avun hakeminen on tähän mennessä ollu se suurin ongelma. Kädet vapisten pakotin itteni menemään ajanvaraukseen ja sitten se oli tehty. Itse kirjotin lääkärille ensin kirjeen, koska puhuminen oli liian vaikeeta. Hän laitto mut erikoistuneelle eteenpäin ja sillä tiellä oon vielä.
Niin, no mä en oo vielä parantunu eikä mulla oo vielä tietoa mikä oli vaikeinta...ainakin se avun hakeminen ja lääkärin kanssa tehdyn "sopimuksen" noudattaminen. Mut sulle tsemiä oikeesti ja hienoa kuulla aina teistä, jotka haette apua!
Ps. Päättäväinen, JOS haluat mailata ja välil ehkä keventää oloa, ni mun osote: [email protected]
hei!
todella hienoa!
itse olen monesti päättänyt itse, että nyt minä parannuhn.. mutta tulos on aina sama: into parantua-> yritys-> ahmiminen-> epä onnistuminen-> masennus ja siitä se sitten taas alkaaki..
Itse olen masennus vaiheessa nyt ja on tosi hienoa kuulla että jolla kulla menee hyvin!
hienoa! tuota lukiessa, rupeaa haaveilemaan ja ajattelemaan, että kunpa minäkin uskaltaisin.. olisipa aika pari vuotta taaksepäin ja kaikki olisi toisin..
On aina ilo lukea tuollaisia tekstejä!
Onnea matkaan!
muista: Per aspera ad astra = vaikeuksien kautta voittoon! :)!
ps. kirjoitathan kuinka edistyt, sillä minä aikakin todella tahdon kuulla kuinka kipuat vuporenhuipulle :)!
Onpa ihana kuulla, että joku todellakin haluaa panostaa parempaan elämään! Itse olen myös ollut hoidossa, mutta tyhmä kun olin niin lopetin kesken. Sen verran voin kuitenkin sanoa, että vaikeinta oli myöntää itselleen, että tarvitsee apua. Myös avun hakeminen oli vaikeaa, koska en pysty vieläkään oikein kunnolla sanomaan sanaa "anoreksia" ääneen. Ensimmäinen askel on aina vaikein, mutta sen jälkeen asiat paranevat pikkuhiljaa koko ajan. Onnea matkaan!
mä oon kans ilonen sun puolesta!! itsekin olen syömishäiriöstä selvinnyt.. tosin ilman ammattiapua.. mun ihanat ystävät korvas mulla sen..
Onnea sulle vielä!! kyllä sä voit parantuu :)
ja raisa: mul on kans ihan sama, et en vielääkään voi ääneen sanoo mitään syömishäiriöihin liittyvii sanoi.. (bulimia, anoreksia, onksentaminen... jne.) ehkä se menee viel joskus ohi :)
Hienoa! Muistan itseni samassa tilanteessa kuusi vuotta sitten. Nyt takana on pitkä hyvä aika ilman syömishäiriöitä. Olin anorektikko. Toipuminen vei useamman vuoden, mutta päämäärä oli selvä ja sen saavutin.
Kun kävin aikoinaan lääkärissä, yksi sanoi minulle hymyssä suin ja hymähtäen, että kyllä sinä paranet. Että odota vain, elämällä on varallesi vielä paljon kaikenlaista odottamassa. Hänen asenteensa, varmuutensa ja sanansa auttoivat silloin ja aina, kun tuntui vaikealta.
Annan nyt tämän saman viestin sinulle ja kaikille muille syömishäiriöisille. Oikeasti voitte parantua! Hakekaa kaikkea apua, mistä tuntuu olevan teille hyötyä. Opetelkaa löytämään elämänne asioita, joista nautitte - siis muunkin kuin ruuan kanssa pelleilyn. Siitä se lähtee. Onnea matkaan!