Olen miettinyt pidemmän aikaa että olenko oikeasti niitä ainoita suomalaisia naisia, joilla on esimerkiksi tili Steamissa tai PSN-tunnus Playstationilla ja jotka pelailee aktiivisesti monen tyyppisiä pelejä ja viihtyy erilaisissa internet-yhteisöissä? Näihin ei siis nyt lasketa selainpelejä, pasianssia tai edes Simsiä, vaikka sillä vahva yhteisö netissä onkin. Kysymykseni koskee lähinnä pelejä, jotka mielletään yleensä poikien peleiksi. Esimerkiksi Call of Duty-, Left 4 Dead- ja Fallout-pelit.
Tiivistetysti: Onko siis muita, jotka laskevat pelaamisen ja dataamisen harrastuksiinsa?
Olisi hienoa tutustua muihin saman henkisiin ihmisiin. :)
Pelaako ja "dataako" naiset/tytöt?
5
439
Vastaukset
- Ansku vaan.
Itseltäni löytyy myös Steam tunnus ja TF2:sta pelailen (vaikka olenkin itseni mielestä aika surkea pelaaja, mutta hei, aloitin kyseisen pelin peluun vasta vähän aikaa sitten). Pelailen myös mielelläni erilaisia pelejä, ja pienestä lähtien olen pitänyt tasoloikista ja nykyisin pelailen myös (point and click) seikkailupelejä. Ja jos en pelaa pelejä, niin olen tietokoneeni ääressä Gaiassa tai DA:ssa. (Ja joskus toki ulkoilutan koiraakin.)
Eli juu, et ole ainoa. =]- Pläyer
Unelmieni nainen pelaisi tf2 :D
- norppamus
Omiin lempi pelisarjoihin kuuluu; Silent Hill, Resident Evil, Metal Gear Solid... yms. Uskon, että nuo lasketaan pääasiassa poikien peleiksi, vaikka tiedän kyllä monia likkojakin, jotka noita pelaavat. GTA ja Red Redemption on kans aika kivoja pelejä : D Mikään ei voita päätöntä sekoilua karhuja lahdatessa tai kaupungis autolla kruisailles.
Olen mä joskus pienempänä pelannut tuota Call of Duty -sarjaakin. Ei ole vaan nyt muutamaan vuoteen tullut noita lainkaan pelattua.
Tuota Left 4 Dead -peliä haluaisin kokeilla, mutten ole saanut sitä hankituksi :)
Ja kyllä, tunnus löytyy! - TK
Juu kyllähän meitä löytyy :D
Paljon pelejä on tullut pelattua ja jotain 99% niistä kaikista voisin sanoa olevan 'poikien pelejä'
Falloutit ovat hyvin tuttuja ja samoin Left 4 Deadit...en kieltäydy lähes miltään räiskintä, sota- ja roolipeliltä :P ....täytyisi kai se New Vegaskin joskus pelata...
Anyway, kyllähän meitä siis on, mutta harvalti ympäri Suomea xDTulin nyt muistaessani katsomaan taas tätä ketjua ja löysin ilokseni muitakin "kohtalotovereita", hienoa! :D
Btw, itseltänikin löytyy TF2, GTA:t ja Red Dead Redemption. :)
Jos jotakuta kiinnostaa peliseura niin laittakaa viestiä [email protected] osoitteeseen. En nimittäin viitsi tähän suoraan PSN_ID:tä tai Steam tunnuksia laittaa. :P
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912990Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991716Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461587- 871401
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4031400Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031323Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21129Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381067Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun334908Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden259877