Kaikkihan sitä lapsena/murkkuna huutavat ja kiukuttelevat vanhemmilleen, mutta mitä jos se jatkuu vielä 20 vuotiaana? Yleensä kohteena on äitini, koska asun hänen luonaan ja joskus myös poikaystäväni. En tee mitään väkivaltaista (paitsi kerran heitin sukan äitiäni päin) mutta en siis käy kiinni todellakaan. Saatan vain hermostua aivan käsittämättömän pienistä asioista jos en vaikka löydä jotain tavaraa tai jos joku muu asia menee huonosti. Saatan tämän pienen asian takia alkaa itkemään, huutamaan, raivoamaan, heittelemään tavaroita, hyppimään tasajalkaa, syyttelemään ja haukkumaan muita todella pahasti. Huomaan näiden "kohtausten" tulevan silloin kun joku asia painaa mieltä, mikä ei taas liity siihen mitenkään mistä hermostun. Se vaan ettei vaikka löydä jotain tavaraa on vika tikki ja sitten alkaa huuto. En pysty hillitsemään tuota kiukkua ja jälkeenpäin koko asia hävettää aivan kamalasti. Murkkuna sitä pidettiin ihan normaalina, mutta eikai tämä enää ole. Vai voiko hormonit olla välillä niin sekaisin, että tällaista tapahtuu? Olen entisessä suhteessani saanut paljon tällaisia raivokohtauksia koska en pystynyt luottamaan toiseen ja pelkäsin. Kun minut jätettiin, sain jatkuvasti raivokohtauksia ihan ihmisten ilmoilla, usein alkoholilla oli osuutta asiaan. Aloin heittelemään juomia toisten päälle, makaamaan maassa ja potkimaan ja itkemään ja raivoamaan kun exäni teki jotain mikä ei miellyttänyt mua.
Muistan isälläni olleen samantapaisia piirteitä, todella lyhyt pinna ja tavarat lenteli ( hieman väkivaltaisuutta). Isosiskoni olen myös nähnyt saavan tämmöisiä kohtauksia, on lapsen pulkka lennellyt yms.
Nyt asiat ovat paremmin, koska mulla on kumppani johon voin luottaa ja joka rakastaa ja huolehtii. Silloin tällöin vain saatan saada näitä itkupotkuraivareita, jotka häiritsevät mua. Kyllä nekin vaikuttavat negatiivisesti suhteeseen ja myös äitiini. Saatan sanoa kuulemma todella ilkeitä asioita enkä edes itse ymmärrä sanoneeni niin.
Syön masennuslääkkeitä ja käyn terapiassa.
Muistan isälläni olleen samantapaisia piirteitä, todella lyhyt pinna ja tavarat lenteli ( hieman väkivaltaisuutta). Isosiskoni olen myös nähnyt saavan tämmöisiä kohtauksia, on lapsen pulkka lennellyt yms.
Nyt asiat ovat paremmin, koska mulla on kumppani johon voin luottaa ja joka rakastaa ja huolehtii. Silloin tällöin vain saatan saada näitä itkupotkuraivareita, jotka häiritsevät mua. Kyllä nekin vaikuttavat negatiivisesti suhteeseen ja myös äitiini. Saatan sanoa kuulemma todella ilkeitä asioita enkä edes itse ymmärrä sanoneeni niin.
Syön masennuslääkkeitä ja käyn terapiassa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.