Erosin poikystävästäni syksyllä, pitkään olen ollut ihan turta. Nyt olen huomannut, että sydämeni on alkanut ns. avautumaan, mutta silti tunteeni ovat sekaisin, enkä tiedä mikä tunne on totta ja mikä ei. Olen taas alkanut käymään ulkona enemmän, mitään kunnon kontaktia toiseen sukupuoleen ei ole vielä ollut. Noin 1 1/2 viikkoa sitten tapasin erään miehen, joka on minua 9 vuotta vanhempi (itse olen 23v.). Tapasin hänet baarissa ja olin lievästi humalassa, vaihdoimme yhteystietoja ja lupasin lähteä hänen kanssaan treffeille. Muutama päivä sitten kävimme treffeillä, aika kului kuin siivillä, useamman tunnin höpöttelimme ja tulimme hyvin toimeen. Huumorintajun sopivuus oli täydellistä. Se on piirre jota arvostan todella paljon. Mies on hyvän näköinen, urheilullinen, pitkä, ihanat hiukset..jne. Hän yritti suudella pari kertaa minua, mutta kummallakin kerralla olin erittäin varautunut enkä vastannut siihen. Olemme aika erilaisia, vaikka huumorintaju onkin kohdallaan. En tiedä, mitä tehdä, olen niin epävarma itsestäni. Pelkään, että hän torjuu ja katsoo minua halveksivasti, koska en ole mitenkään urheilullinen ja liikakiloja on muutama, en ole kuitenkaan lihava. En ole niin kiinteä kuin haluaisin olla, ja jos suhde menisi pidemmälle, tuntisin oloni erittäin epämukavaksi kun/jos hän näkisi minut alasti. Asia mikä minua myös vaivaa on varautuneisuus suutelemiseenkin, tuntuu kuin olisin unohtanut sen taidon, ja jännitän sitäkin asiaa, varmasti ihan turhaan. En ymmärrä mikä minulle on tullut, olen aika kokenut ihmissuhteissa, mutta nyt on alkanut epävarmuus vaivaamaan liikaa. Olen ajatellut tätä miestä joka päivä, ja miettinyt, olenko ihastunut vai en. Toivoisin, että olisin niitä ihmisiä jotka antavat vain palaa turhia miettimättä, mutta tällä hetkellä se tuntuu mahdottomalta. Tapaan miehen parin päivän päästä, hän halusi nähdä uudestaan, niin minäkin, mutta en tiedä mitä sitten teen. Hän odottaa varmasti ainakin suutelua, ja niin tavallaan minäkin. Kaipaan läheisyyttä. Mitä sen jälkeen, jos siihen kykenen..en tiedä. Olen miettinyt jos kertoisin miehelle etten ole valmis tähän...mutta en tiedä itsekään olenko vai enkö..äh tämä menee liian monimutkaiseksi. Olen alkanut ajattelemaan liian pitkälle, voinko nähdä itseni hänen kanssaan vielä kymmenen vuoden päästä. Naimisiinmeno? En haluaisi aloittaa suhdetta joka kestää jonkin aikaa mutta jolla tiedän ettei ole tulevaisuutta. Haluaisin vähitellen vakiintua. Kunpa olisin varmempi itsestäni, ehkä hän pitäisi minusta ulkoiseni vikoineenikin..
ihastunutko?
mä vaan
4969
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Alkuvaikutushan" on jo oikeastaan tehty ja on luultavasti jo hyväksynyt sut ulkonällisesti sellaisenaan kuin olet.
Itseäni mietityttää vähän sama homma kanssa. Tosin erona se että enpä ole vielä ihastuksen kanssa päässyt treffivaiheeseenkaan, saati sitten varmuuden siitäkään että onko tunne molemminpuolista. En tunne siis itseäni lihavaksi, painokin taitaa olla vielä ihanneluokassa pituuteen nähden, mutta ne kilot mitä on onkin sitten läskiä eikä lihasta. Mutta ainahan se on katsojan silmässä se komeus/kauneus.
Et voi tietää kuinka pitkälle kestää, jos livistät tiehesi. Kerro miehelle, että ujostuttaa, jotta hän tietää edetä tarpeeksi hitaasti. Tee kuitenkin selväksi, että pidät hänestä, kyllä tuo ihastumiselta kuitenkin vaikuttaa :) Hänhän se halusi tavata sinut, joten ulkonäköasioita on aika turha liikaa enää miettiä.
Ei ehkä kannattaisi lähtee tuolle linjalle,että ehkäpä hän pitäsi minusta kaikkine vikoineni.
Okei olet epävarma itsestäsi, seksuaalisuudestasi. Mutta olet ihastunut, seksuaalisestiko? Yleensä aina ensin seksuaalisesti, luulisin.
Jos olisin sinä, en ottaisi elämää niin maalilman vakavasti. Ostaisin kortuja ja nauttisin tämän miehen kanssa elämästä niin kauan kun se kiinnostaa. En teksi äkkipäätökisä tulevaisuuteen vaan eläisin hetken kerrallaan ja katsoisin mitä ensihuuman jälkeen jää, kun kiihko tasottuu. Vieläkö löytyy yhteistä elämää. Sitten voi alkaa parisuhdetta miettiin. Yrittäisin olla pohtimatatta mitä mies minusta ajattellee ja keskittyisin mielummin siihen mitä minä ajattelen miehestä. Niin kauan kun hän tulee treffeille hän ilmeisesti ajattelee hyvää. Ei kannatta tuhlata elää yrittämällä mielyttää muita. Olisiko parempi jos muut meilyttäis meitä.