miss ya

Olipa kerran tyttö. Tyttö oli rakastunut poikaan koko sydämestään. Hän ei enää nähnytkään muuta kuin pojan. Aiemmin tytöllä oli ollut paljon paljon unelmia, jotka hän oli aikeissa toteuttaa. Kun tyttö tapasi pojan, kaikki unelmat unohtuivat, poika oli nyt kaikista tärkein.

Poika joutui lähtemään pois, mutta tyttö oli valmis lähtemään mukaan. Tyttö oli valmis uhraamaan kaiken pojan vuoksi. Tyttö oli valmis jättämään kaikki unelmansa, jättämään koko entisen elämänsä taakseen pojan vuoksi. Ainoa, mitä tyttö halusi, oli olla pojan kanssa, nyt ja aina.

Poika ei antanut tytön tehdä sitä. Poika ei antanut tytön jättää koko elämäänsä pojan vuoksi. Poika jätti tytön, ei hylännyt koskaan, mutta jätti.

Nyt tyttö elää aiempaa suurinta unelmaansa, ja poika jatkaa omilla teillään. Tyttö elää niinkuin oli aina halunnut, mutta silti mikään ei tunnu miltään ilman poikaa. Tyttö kaipaa poikaansa kokoajan, ei saa häntä mielestään hetkeksikään. Tyttö haluaa edelleen vain olla pojan kanssa. Nyt tyttö tietää, millaista on elää unelmaansa, mutta se ei ole mitään ilman poikaa.

Jättikö poika tytön, koska rakasti tätä liikaa, eikä halunnut että tyttö menettää kaikki aikaisemmat unelmansa hänen vuokseen. Vai eikö poika enää rakastanut tyttöä, ja halusi siksi muille teille?

Tyttö haluaa vain takaisin pojan syliin. Tyttö on valmis mihin vain, jotta pääsee takaisin rakkaansa luokse. Poika on nykyään tytön suurin unelma.
11470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

:)

Äänestä

Poika ei rakastanut tyttöä riittävästi, mutta perusteli eron sillä, että ajatteli tytön parasta. Tavallaan poika pesi kätensä ja välttyi sanomasta totuutta tytölle kasvoista kasvoihin.

Äänestä

Poika on valmis aivan mihin vain, että saa tyttönsä takaisin...

Äänestä
  • kaunis tarina. tarinasi tyttö ei ole vieläö huomannut että joskus ihmisen on jätetävä joksikin aikaa kaikki aikaisempi elämä taakseen. joskus täytyy mennä tarpeeksi kauas että voi nähdä lähelleen! turhaa sinun tarinasi tyttö kaipaa, kyllä hän joskus oppii tajuamaan että mennyttä poikaa on turha kaivata!

    Äänestä

"Jättikö poika tytön, koska rakasti tätä liikaa, eikä halunnut että tyttö menettää kaikki aikaisemmat unelmansa hänen vuokseen."

Jätti. Muuten olisit jäänyt haikailemaan sitä mitä jäi kokematta tämän pojan vuoksi. Näin sait unelmat ja myöhemmin pojan takaisin.

Äänestä
  • * puolet jäi vaihtamatta

    Äänestä

kuvitteli että kaikki tässä maailmassa pitää tehdä vaikeimman kautta vaikka toista satuttaen, mutta oli jo liian myöhäistä koska tyttö särki sydämmensä ja odotti jo vauvaa uudelle miehelleen, perusti tämän kanssa perheen ja pikkuhiljaa saikin kaiken mitä tarvitsi;perheen ja lämpimän kodin ja tämä saavuttamaton rakkaus haalistui, eihän siitä kuvaakaan jälkeen jäänyt.Tyttö oli lopulta hyvin järkevä sen jälkeen kun tietty raja oli yritetty.Poika kuolikin muutaman vuoden päästä keuhkoahtaumaan ja pantiin multiin, tyttö luki sen lehdestä mutta oli onnellinen perheestään ja lähti samantien antamaan miehelleen suudelman.

Äänestä
  • viimeinen lause on kuin kauhuelokuvasta.

    Äänestä

  • Miten jollekin edes tulee mieleen tällanen loppu tarinalle? Poikako on syypää koska jätti kun tyttö jo odotti vauvaa toiselle miehelle? Poikako on tässä se satuttaja?

    Äänestä

lää....lässyn lää...

Äänestä
  • Helppo valita se helppo eikä sitä kenestä oikeasti välittää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


n to m kirjoitti:

Olipa kerran tyttö. Tyttö oli rakastunut poikaan koko sydämestään. Hän ei enää nähnytkään muuta kuin pojan. Aiemmin tytöllä oli ollut paljon paljon unelmia, jotka hän oli aikeissa toteuttaa. Kun tyttö tapasi pojan, kaikki unelmat unohtuivat, poika oli nyt kaikista tärkein.

Poika joutui lähtemään pois, mutta tyttö oli valmis lähtemään mukaan. Tyttö oli valmis uhraamaan kaiken pojan vuoksi. Tyttö oli valmis jättämään kaikki unelmansa, jättämään koko entisen elämänsä taakseen pojan vuoksi. Ainoa, mitä tyttö halusi, oli olla pojan kanssa, nyt ja aina.

Poika ei antanut tytön tehdä sitä. Poika ei antanut tytön jättää koko elämäänsä pojan vuoksi. Poika jätti tytön, ei hylännyt koskaan, mutta jätti.

Nyt tyttö elää aiempaa suurinta unelmaansa, ja poika jatkaa omilla teillään. Tyttö elää niinkuin oli aina halunnut, mutta silti mikään ei tunnu miltään ilman poikaa. Tyttö kaipaa poikaansa kokoajan, ei saa häntä mielestään hetkeksikään. Tyttö haluaa edelleen vain olla pojan kanssa. Nyt tyttö tietää, millaista on elää unelmaansa, mutta se ei ole mitään ilman poikaa.

Jättikö poika tytön, koska rakasti tätä liikaa, eikä halunnut että tyttö menettää kaikki aikaisemmat unelmansa hänen vuokseen. Vai eikö poika enää rakastanut tyttöä, ja halusi siksi muille teille?

Tyttö haluaa vain takaisin pojan syliin. Tyttö on valmis mihin vain, jotta pääsee takaisin rakkaansa luokse. Poika on nykyään tytön suurin unelma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu