tradenomiks

vai kandiksi kauppakorkeaan, perusteluja. onko yohon vaikea päästä hkiin? taitaa ktm oll liian ylikoulutettu taas alempiiin hommiin vai? eli onko tradella enempi töitä? rahoitus kiiinnostaisi.
3289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Yliopisto jossa opiskelen julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan kandidaatin tutkinnolla työllistytään heikosti. Se mielletään vain välitutkinnoksi. Itse olen lähes valmis kasvatustieteen kandi ja aion jättää opinnot. Oma pääaine ei enää kiinnosta. Yritän kevään haussa hakea suoraan hallintotieteen maisterin tutkintoon, koska opiskelemani sivuaine tuntui mielekkäämmältä.

Sinulle voisin vastata, etei yksinkertaisia vastauksia tällaisiin kysymyksiin ole. Kaupallisen alan (amk) tutkinto on mielestäni "oikea" tutkinto, jota "arvostetaan" työelämässä. Sen sijaan kauppatieteiden kandidaatti on taas ikävä välitutkinto, jonka avulla tosin on helpompi jatkaa myöhemmin opintoja. Täytyy myös muistaa, että kandin tutkinto on oikeastaan pelkkää kirjojen lukemista, kun taas ammattikorkeassa on myös työharjoittelua, jolloin työnantajat/käytäntö tulee tutuksi. Sinuna menisin ammattikorkeaan, jos jo nyt tuntuu ettei gradun tekeminen tulevaisuudessa kiinnosta.

Äänestä
  • Siinä kasv. yo on aivan oikeassa, ettei kandin papereilla vielä valitettavasti tee kovin paljoa - jos opinnot kauppakorkeassa jää siihen, on varsin todennäköistä, että asiaa joutuu selittelemään. Olisi ehkä hyvä asia, että kandista muotoiltaisiin itsenäisempi tutkinto, kuten jossain on jo kaavailtukin. On toki ihmisiä, jotka ovat päässeet kelpo töihin ilman maisterin papereitakin, vaikkapa sitten perustaneet itse firmansa (tosin yrittäjyyden saralla tuoreiden ekonomien on väitetty alisuoriutuvan). Lisäksi kandina on kuitenkin usein altavastaaajana suhteessa maistereihin, jos ei ole merkittävää määrää työkokemusta.

    Kauppiksessa oppiainekin vaikuttaa varsin tuntuvasti siihen, millaista opiskelu on - kirjojen lukemista toki, mutta jossain kirjoitetaan enemmän, jossain aineessa taas lasketaan. Ei tradenomin tutkinto huono ole, mutta tradeja vaan valmistuu todella paljon (samoin kyllä KTM:iäkin). Voi KTM:n papereilla eteneminen olla tietyn pisteen jälkeen hiukan helpompaa kuin tradenomina, mutta eivät kaikki tahdo muuta kuin mukavan perusduunin.

    Äänestä

  • nollalinja kirjoitti:

    Siinä kasv. yo on aivan oikeassa, ettei kandin papereilla vielä valitettavasti tee kovin paljoa - jos opinnot kauppakorkeassa jää siihen, on varsin todennäköistä, että asiaa joutuu selittelemään. Olisi ehkä hyvä asia, että kandista muotoiltaisiin itsenäisempi tutkinto, kuten jossain on jo kaavailtukin. On toki ihmisiä, jotka ovat päässeet kelpo töihin ilman maisterin papereitakin, vaikkapa sitten perustaneet itse firmansa (tosin yrittäjyyden saralla tuoreiden ekonomien on väitetty alisuoriutuvan). Lisäksi kandina on kuitenkin usein altavastaaajana suhteessa maistereihin, jos ei ole merkittävää määrää työkokemusta.

    Kauppiksessa oppiainekin vaikuttaa varsin tuntuvasti siihen, millaista opiskelu on - kirjojen lukemista toki, mutta jossain kirjoitetaan enemmän, jossain aineessa taas lasketaan. Ei tradenomin tutkinto huono ole, mutta tradeja vaan valmistuu todella paljon (samoin kyllä KTM:iäkin). Voi KTM:n papereilla eteneminen olla tietyn pisteen jälkeen hiukan helpompaa kuin tradenomina, mutta eivät kaikki tahdo muuta kuin mukavan perusduunin.

    Miten ihmeessä kandista voitaisiin muotoilla itsenäisempi tutkinto, kun ensin on tyritty seuraavasti: Peruskoulun ja lukion vaatimuksia on pudotettu melkoisesti alaspäin siitä, mitä ne olivat entisen keskikoulun ja lukion aikaan. Maisterin osaamisvaatimuksia on pudotettu melkoisesti sen jälkeen, kun peruskoulun käyneet ja kurssimuotoisen lukion suorittaneet ovat tulleet yliopistoihin. Väittäisinpä jopa, etteivät nykyiset kandit yllä kaikissa aineissa edes sille tasolle, mihin aiemmat ylioppilaat ylsivät. Niin näidenkö pitäisi olla sitten työmarkkinakelpoisia? Ja hah!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei kassalle kirjoitti:

vai kandiksi kauppakorkeaan, perusteluja. onko yohon vaikea päästä hkiin? taitaa ktm oll liian ylikoulutettu taas alempiiin hommiin vai? eli onko tradella enempi töitä? rahoitus kiiinnostaisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu