Tikka ja omenapuu

Nyt tarvittaisiin niksiä.
Millä saan häädettyä tikan omenapuusta.
No siis.
Takapihan omenapuussa on pari pikkulintujen ruokintajuttua. Joku aika siihen ilmestyi tikka. Eihän siinä mitään. Se on aivan hauska. Mutta kun se on alkanut hakata itse omenapuuta. Huomasin jo jonkinmoisen nirhauman puun rungossa. Kuinka sen saisi lopettamaan.
Vai onkohan puu sitten jo mätä. Ainakin se teki omenia ihan hyvin vielä viime syksynä.

Kuinka siis tikan saisi lopettamaan hakkaamasta omenapuutani ?
51973
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No ei se omenapuu taida enää ihan terve olla. Toki se omenia voi tehdä vielä vuosia. Mutta eipähän ne nuokaan painekyllästetyt pylväät ole lahoja, mutta hakkaa se niitäkin. Yleensä tekee kolon johon tuo kävyn siemenien syömistä varten. Ja rakennusten seiniäkin se voi reiittää. En osaa neuvoa, mutta jos tuon ruokinnan voisit siirtää eri paikkaan? Peitäpä se nirhauma jollain ja seuraa rupeaako tekemään toista? Kai siellä jotakin hyönteistä tai toukkaa ilmeisesti on.

Äänestä

Ei tikkojen nokaniskut puita tapa. Omenapuut typillisesti kuolevat melko nopeasti ja onttoontuvat sisältä. Puiden kuolleisiin osiin tikkojen ravinnoksi käyttämät hyönteisten toukat jäävät talvehtimaan.

Äänestä

Omenapuun rungon voisi suojata jollakin. Tai sitten tosiaan siirtää ruokinnan kauemmas. Vaikea sanoa varmaksi, mutta periaatteessa tikan naputtelu voi ainakin nopeuttaa puun lahoamista.

Äänestä
  • No nyt olen vähän kouluttanut tikkaa. Muutamana päivänä kun näin sen, niin odotin, kun se alkaa hakata ja häädin sen pois. Sitten se tuli vain syömään ja annoin olla. Ehkäpä vain koulutan sen kuuliaiseksi tavoille. :) Nyt ei ole pariin päivään ainakaan lisää hakkaillut.
    Yritän kyllä jollakin ehkä peittää sitä nirhaumaa.

    Joku ehdotti tärpättiä :D mutta epäilen. Tai sitten se karkottaa muutkin linnut ...siis se tärpätti.

    Äänestä

Meillä sama juttu on tehnyt omenapuuhun kolon johon laittaa auringonkukan siemenen että saa siinä sen auki....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tikkajaomena kirjoitti:

Nyt tarvittaisiin niksiä.
Millä saan häädettyä tikan omenapuusta.
No siis.
Takapihan omenapuussa on pari pikkulintujen ruokintajuttua. Joku aika siihen ilmestyi tikka. Eihän siinä mitään. Se on aivan hauska. Mutta kun se on alkanut hakata itse omenapuuta. Huomasin jo jonkinmoisen nirhauman puun rungossa. Kuinka sen saisi lopettamaan.
Vai onkohan puu sitten jo mätä. Ainakin se teki omenia ihan hyvin vielä viime syksynä.

Kuinka siis tikan saisi lopettamaan hakkaamasta omenapuutani ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu