Kysely!

1) Minkä ikäisenä sairastuit siihen (ja vaikuttiko taudin puhkeamiseesi jokin?), ikä nyt?
-Ensimmäiset oireet kasilla ja nyt oon 18 v. Mulla varmaan stressi ja migreeni laukaisi sen. Ei mulle oo koskaan lääkärissä niin sanottu, mutta omasta mielestä ne siihen vähän myös vaikutti.
2) Syötkö jotain lääkkeitä, mitä?
- En tällä hetkellä. Söin beetasalpaajia(nimeä en muista) migreeniin ja ne kyllä helpotti myös paniikkiin, mutta sivuvaikutukset oli pahempia kuin itse lääkkeen vaikutukset.
3) Käytkö/oletko käynyt terapiassa, psykologilla tms?
- Käyn psykologilla 2 krt/kuussa just paniikkihäiriön ja ahdistuneisuuden takia. Paniikkihäiriöstä seurasi toi ahdistuneisuus kun ikinä ei oikeen osaa rentoutua.
4) Millaisia kohtauksesi ovat ja missä niitä tulee?
- Mun kohtaukset tulee usein jossain uusissa tilanteissa, mutta joskus yöllä kun ei saa unta saattaa kohtaus iskee. Hengenahdistusta, pyörryttää, oksettaa, pakokauhua...
5) Onko esim. opiskelusi tai ystävyyssuhteesi kärsineet tämän takia?
- Ystävyyssuhteet ei oo kärsiny, mutta koulu on ja pahasti! Mä en hirveesti viittis kertoo opeille, kun ne luulee, että kaipaan sääliä, vaikka niin ei todellakaan oo. Vähän ymmärrystä vain, kiitos!

1)17, nyt 18. Paniikkihäiriö alkoi oireilemaan koulussa olleen rankan jakson takia.
2)Olen syönyt aikasemmin seroxatia. Lopetin. Lääkitys auttoi. Paniikkihäiriö rupesi taas oireilemaan ja syön nyt seroxarin rinnakkaislääkettä.
3)En ole käynyt terapiassa. Psykologille pitäisi kyllä jossain vaiheessa mennä.
4)Kohtaukset: hengen ahdistus, korkea pulssi, itkuisuus, kuumia aaltoja, tärinää. Useimmiten en pysty puhumaan mitään. Sanaakaan. Useimmiten kohtaukset tulevat kotona, mutta tarkalleen sitä ei voi määritellä. Missä milloinkin.
5)Opiskelu on kärsinyt rankasti. Ystävyyssuhteet ei.

1) Sairastuin 13-vuotiaana, veljen kuolema laukaisi sairauden. itse olen sitä mieltä, että kärsin jo ala-asteella paniikkikohtauksista
2) Lääkitys on vaihdellut vuosien varrella. Monenlaista on kokeiltu. Parhaan avun olen saanut nykyisillä lääkityksillä(serotoniini) terapia. Olen sairastanut yli 17 vuotta tätä sairautta. Tosin kohtauksettomia jaksoja on ollut yhteensä 5 vuotta. Nykyisin olen täysin terve, yääpitoannos lääkettä menee. Kohtauksia ei ole ollut yli kolmeen vuoteen
3)Pahimmat oireeni olivat ns."vierauden tunne". Koin maailman täysin vieraaksi, olin aivan "muualla" kohtauksen aikana. Sitä pelkäsin eniten.
Muut oireet tulivat rinnalla. Hyperventilaatiosta kärsin vuosia ja kuljin paperipussi taskussa.
4) Ylä-asteella opiskelu kärsi. ysiluokan suoritin kotiopetuksessa. Olin vuosia eristynyt neljän seinän sisälle. Kaverit ei jättäneet, mutta muuta elämää ei ollut kuin koti ja sisätilat. Rankinta on olleet masennusjaksot, silloin kun tuntui, ettei jaksais sellaista helvettiä elää. Oon tosi kiitollinen, että oon vielä tässä ja näin hyvässä kunnossa, vaikka elämä kokeilee edelleen, toisilla tavoin..Sairaudesta huolimatta koulutin itseni ammattiin ja aion jatkaa opintoja tulevaisuudessa.

Tää tauti on oikeasti voitettavissa, uskokaa siihen. Tsemppiä kaikille jännittäjille ja toivoa paremmasta!! Tiedän, että sairaus on pahimmillaan jotain, mitä ei moni voi ees kuvitella, ja ettei tätä sairautta toivoisi ees pahimmalle vihamiehellekään(sen verran raskas ja pirullinen se on!!!)

1) 20-vuotiaana. En tiedä vaikuttiko, mutta just olin mennyt naimisiin, ja kuulemma isot muutokset voivat laukaista (sekä hyvät että huonot).
2) En enää syö vakituisesti lääkkeitä, silloin kyllä muutamia vuosia Seroniliä. Edelleen saatan kyllä ottaa Xanorin, jos alkaa ahdistaa. Ikä nyt 30.
3)En ole käynyt, ei edes tarjottu sellaista mahdollisuutta, ja masentuneena ei tajunnut/kiinnostanut kysellä.
4)Ahdistusta, tukehtumisen tunnetta, ruoan menemistä väärään kurkkuun, nielemisvaikeuksia, levottomuutta, kuolemanpelkoa. Tulevat useimmiten iltaisin, etenkin kun väsymys "menee yli".
5) Ero tuli siitä avioliitosta, jälkeenpäin mies sanonut, että pelkäsi eikä tiennyt miten olisi pitänyt suhtautua. Paniikkihäiriö vei myös seksihalut, joka varmaan osaltaan vaikutti eroon.
6) Muuta: Oireiden alku oli tosi hirvittävää, kun en ollut ikinä kuullutkaan mistään paniikkihäiriöstä, en ole ikinä kokenut mitään niin kamalaa. Luulin olevani tulossa hulluksi vähintään. Yritin lievittää oloa kävelemällä. Saatoin aamusta lähteä lenkille, kävellä koko päivän, ja illalla silti sama juttu, hirveä ahdistus ja masennus. Lääkärin suhtautuminen olis myös voinut olla parempaakin, lykkäsi vain reseptin käteen ja kotiin. Myöhemmin uusi reseptejä jopa postitse asuessani toisella paikkakunnalla. Jos hän olisi kertonut taudista enemmän, ohjannut terapiaan, ehkä olisin paremmin ja nopeammin saanut itseni kasaan, puolisoni olisi saanut omaistietoutta, emmekä ehkä olisikaan eronneet. Paniikkihäiriö todellakin mullisti koko elämän. Noh, mutta mennyt on mennyttä; tästä eteenpäin tiedän, mitä tehdä, jos se vielä alkaa kunnolla uudelleen... Tsemppiä sinulle, ja kaikkea hyvää!

1) Minkä ikäisenä sairastuit siihen (ja vaikuttiko taudin puhkeamiseesi jokin?), ikä nyt?

Sairastuin yläasteella, mutta myös minä olen sitä mieltä, että kärsin paniikkioireista jo ala-asteella. Puhkeamiseen vaikutti paljon koulukiusaaminen, ongelmat perheessä, fyysinen ja henkinen väkivalta. Nyt olen parikymppinen.

2) Syötkö jotain lääkkeitä, mitä?

Minulla on ollut paljon lääkekokeiluja. Serotoniinilääkkeitä ja rauhoittavia, tällä hetkellä olen vähentänyt lääkkeiden käyttöä.

3) Käytkö/oletko käynyt terapiassa, psykologilla tms?

Olen käynyt psykologilla, tällä hetkellä olen lopettanut käynnit, mutta tiedän, että puhuminen auttaa ja ehkä joku päivä haen jälleen apua.

4) Millaisia kohtauksesi ovat ja missä niitä tulee?

Kohtaukset voivat olla hyvinkin voimakkaita. Hengityksen salpaantumista, pyörryttämisen tunnetta, täydellistä pysähtymistä, jalkoja heikottaa, jännittämistä, käsien tärinää, josta seuraa lihassärkyjä. Itse kohtauksien lisäksi kärsin käsien ja silmien pakkoliikkeistä, kun jännittää tai mietin jotain edessäolevaa jännittävää tilannetta, jossa mahdollinen kohtaus itsessään voisi tulla.
Kohtauksia tulee sosiaalisissa tilanteissa tai niitä odottaessa ja jännittäessä, kotona riitojen yhteydessä, yöllä univaikeuksien yhteydessä.

5) Onko esim. opiskelusi tai ystävyyssuhteesi kärsineet tämän takia?

Opiskelut ovat kärsineet, mutta olen tehnyt suunnitelmani ja tiedän, että valmistun sitten omalla ajallani.
Uusiin ihmisiin tutustuminen on vaikeaa, mutta pari todellista ystävyyssuhdetta on säilynyt. Ulkona liikkuminen, harrastaminen, työssä käynti on joskus vaikeaa, muttei ylivoimaista.

Ennen kaikkea suren niitä ihmisiä ja mahdollisia ihmissuhteita, jotka olen pilannut tai joille en ole antanut mahdollisuutta pelkojeni ja paniikkihäiriöni takia.

1) olin silloin 19 nyt olen 20. Epäilen stressiä taudin puhkeamisen syynä.
2) kyllä syön. Cipralexiä.
3) en ole viellä käynyt, mutta olen menossa psykiatrille.
4) tällä hetkellä kohtauksia ei tule missään, eikä ollenkaan :)
5) jouduin silloin kun tämä alkoi lopettamaan kurssin kesken, kun opiskelin vartijaksi.

Todellakin olen jo päässyt aika hyvin sairaudesta "eroon" ja toivotan kaikille muille todella paljon tsemppiä, älkää luovuttako!

1) Sairastuin 20 vuotiaana, nyt olen 45 vuotias. Paniikkihäiröni puhkesi muutettuani kotoa pois yksinasumaan, myös kaveripiiristä samoihin aikoihin kuoli kaksi hyvää kaveria. Nämä tapahtumat siis laukaisivat ensimmäiset "kovat" paniikkikohtaukset. Ensimmäiset paniikkikohtaukseni sain jo noin 17 vuotiaana, mutta niitä tuli seuraavan kolmen vuoden aikana harvoin.
2)Olen kokeillut useimpiakin lääkkeitä, mutta nykyinen Seroxat on auttanut kaikkein parhaiten. Eli siis sairastan edelleenkin (jo 28 vuotta sairastanut) paniikkihäiriötä.
3)Kävin kaksi vuotta säännöllisesti 2 x viikossa terapiassa, mistä oli erittäin suuri apu. Nykyisin käyn vielä silloin tällöin juttelemassa terapeutin kanssa.
4)kohtaukseni olivat n. 18 ensimmäistä vuotta todella rajuja (ennenkuin osattiin diagnisoida sairaus ja löytää sopiva lääkitys),tärisin, pelkäsin kuolevani tai tulevani hulluksi, hikivalui ihoa pitkin, jalat pettivät alta, sydän hakkasi tuhatta ja sataa, tuntui ettei saa ilmaa tarpeeksi sekä muita lukemattomia oireita. Kohtauksia saattoi tulla ihan missä tahansa ja kenen seurassa tahansa, myös yksin ollessa.
5) Olin jo työelämässä paniikkihäiriön puhjetessa, mutta jouduin luopumaan työstäni, koska en pystynyt työntekoon. Ystävyyssuhteet onneksi säilyivät, mutta moni nuorenihmisen asia jäi kokematta kuten esim. matkustelu, tansseissa käynti jne.

1) Minkä ikäisenä sairastuit siihen (ja vaikuttiko taudin puhkeamiseesi jokin?), ikä nyt?

olin noin 15wee kun sain ensimmäisen paniikkikohtaukseni. Taudin puhkeamiseen oli monta tekijää, esim.koulu,vanhempieni ero, ihmisuhteet etc. Nyt olen 18wee.

2) Syötkö jotain lääkkeitä, mitä?

Cipramil 30mg aamuisin ja kohtauksen tullessa tai ennen sitä niin Diapam 10mg.

3) Käytkö/oletko käynyt terapiassa, psykologilla tms?

Terapiassa kävin säännöllisesti 1½vuotta.

4) Millaisia kohtauksesi ovat ja missä niitä
tulee?

Sydän hakkaa, ei saa happea, lihakset kipeytyy, luulee että kuolee. isossa paikoissa ja pienissä jolloin ei pääse tilanteesta pois.

5) Onko esim. opiskelusi tai ystävyyssuhteesi kärsineet tämän takia?

KOulu kärsi ja ihmiset myös, tilanteen olen saanut korjattua jo.

Kiitos.