Savon suunta

Olisi kyllä mukava tähän kuvioon.
Olen aina karsastanut Huaapajärvee, sillä se on ollut niin mualimonnappoo ja kuvitellut ihteesä joksikin metropoliksi.
Toivotaan jotta Pyhäjärvi eroo siitä liitosta joka on tullut maksamaan jo maltaita muutaman tunarin ja omanhyödyntavoittelijan takia, kuntalaisten kustannuksella.
Ketkäs kaikki ne saikaan palkankorotuksia, kun toisia potkitaan pois ?
Ehtiköön Huaapajärviset uuen tyhmän lypsettäväkseen.

Me tarvitaan tasapuolisen pisines kumppanin.
8308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Pohjoispohjanmaalainen Pyhäjärven kaupunki ei eroa peruspalvelukuntayhtymä Selänteestä eikä näin ollen liity Ylä-Savon SOTE-kuntayhtymään lähivuosina. Kaupunginhallitus esitti viime viikolla yksimielisesti kuntayhtymästä eroamista ensi vuoden lopussa.

Samalla suunnitelmissa oli Ylä-Savon SOTE:en liittyminen. Ero kuntayhtymästä olisi edellyttänyt valtuuston päätöstä asiasta jo tämän vuoden puolella.

Valtuustoryhmät päättivät kuitenkin sunnuntai-illan kokouksessaan, että ylimääräistä valtuuston kokousta ei tänä vuonna järjestetä. Valtuutetut äänestivät asiasta äänin 18-9.

Pyhäjärven kaupunginjohtajan Tita Rinnevaaran mukaan kunta ei ole tyytyväinen Selänteen tarjoamiin palveluihin. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Tikanmäen mukaan valtuusto haluaa kuitenkin tehdä lisäselvityksiä vaihtoehdoista.

Selänteeseen kuuluvat Pyhäjärven lisäksi Haapajärvi, Reisjärvi ja Kärsämäki. Ylä-Savon SOTE-kuntayhtymään kuuluvat puolestaan Iisalmi, Kiuruvesi, Sonkajärvi ja Vieremä.

YLE Savo

Äänestä
  • tuommonenkin uutisointi passoo, mutta ensinnäkin mikäs valtuusto se/ne valtuustoryhmät on.
    Pyhäjärvi on esimerkillinen nurkissa puhuja, kun valtuustoryhmätkin kokoontuvat, kuka aamulla, kuka päiväll'ä ja kuka illalla ja sitten valtuuston puheenjohtaja suuressa viisaudessaan lyö "nuijan" pöytään ja toteaa tuloksen 18-9. valtuustoa ei kutsuta kokoon. pittäähän puhheenjohtajan jottai tajuta, ennenkuin tämmöstä uutisoi. rehellisyys se maan perrii, vai eikö pyhäjärvellä.

    Onkohan valtuuston puheenjohtajalla tietua kuntalain koukeroista enempää kuin röh,röh.

    kuntalaissa:

    Kirjoottavat, että jos neljäsosa valtuutetuista tahtoopi , että valtuuston puheenjohtaja kutsuu valtuuston koolle, on se sitten kutsuttava, vaikka puhheenjohtaja johtaisikin asiattaan sinne suuntaan, minne ihte haluaa. Tämä selostus on kunnallislakikirjasta nähty.

    Äänestä

  • Valtuusto on kutsuttava koolle tuolla valtuutettujen määrällä. Siihen riittää 1/4 valtuutettuja. Siihen olisi myös riittänyt hallituksen päätös. Ei Jukka voi sanella noita asioita, nehän on kuntalaissa §54. Käykää lukemassa. Tuommoiselle diktaattorlille kenkää. Ei ainakaan minun ääntäni enää saa. Muistakaa myös muut äänestäjät.

    Äänestä

  • Hellurei ja silleen kirjoitti:

    Valtuusto on kutsuttava koolle tuolla valtuutettujen määrällä. Siihen riittää 1/4 valtuutettuja. Siihen olisi myös riittänyt hallituksen päätös. Ei Jukka voi sanella noita asioita, nehän on kuntalaissa §54. Käykää lukemassa. Tuommoiselle diktaattorlille kenkää. Ei ainakaan minun ääntäni enää saa. Muistakaa myös muut äänestäjät.

    etu ajaa kuntaliitosten syntyä ja se ei ole tavallisen tallaajan kannalta hyvä.

    Äänestä

  • suberman kirjoitti:

    etu ajaa kuntaliitosten syntyä ja se ei ole tavallisen tallaajan kannalta hyvä.

    onhan näitä kunnallisrosvoja.

    Äänestä

  • HEH HEH kirjoitti:

    onhan näitä kunnallisrosvoja.

    ovat kuulema vaatimassa just tuon kunnallislain 54 §:n tarkottamaa kiireellistä kokousta. vielä tämän vuojen puolella.

    Puskaradio tiedotti-- ei Namo.

    Äänestä

  • kaikenlaiset radiot kirjoitti:

    ovat kuulema vaatimassa just tuon kunnallislain 54 §:n tarkottamaa kiireellistä kokousta. vielä tämän vuojen puolella.

    Puskaradio tiedotti-- ei Namo.

    Selänne-lehden päätoimittaja/toimittaja antaa ohjeita pyhäjärvisille.

    lakatkaa nyt hyvät haapajärviset ohjastamasta, emme ole teidän alaisianne. vielä ihan yhdenvertaisia.

    Äänestä

  • sauna lämmitä kirjoitti:

    Selänne-lehden päätoimittaja/toimittaja antaa ohjeita pyhäjärvisille.

    lakatkaa nyt hyvät haapajärviset ohjastamasta, emme ole teidän alaisianne. vielä ihan yhdenvertaisia.

    kyllä ylä-Savo ja Iisalmi ovat pyhäjärvisille paras vaihtoehto. Aluesairaalapalvelu heti, kun menee ja kilometrejä vain 70 km sivusa ja joillekin paljon lyhyemmin, kun katsoo esim. kuusenmäen liittoperän suunnasta käsin.

    Hyvä jukka kun puollat tuota iisalmi linjaa . ja asko myös kiitos täältä lohvalta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kefiiri kirjoitti:

Olisi kyllä mukava tähän kuvioon.
Olen aina karsastanut Huaapajärvee, sillä se on ollut niin mualimonnappoo ja kuvitellut ihteesä joksikin metropoliksi.
Toivotaan jotta Pyhäjärvi eroo siitä liitosta joka on tullut maksamaan jo maltaita muutaman tunarin ja omanhyödyntavoittelijan takia, kuntalaisten kustannuksella.
Ketkäs kaikki ne saikaan palkankorotuksia, kun toisia potkitaan pois ?
Ehtiköön Huaapajärviset uuen tyhmän lypsettäväkseen.

Me tarvitaan tasapuolisen pisines kumppanin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu