Oletko kadottanut

joulun hengen ? Miten vietät joulun ?
Mistä hyvä joulu koostuu ?
4184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mutta siis joulusta! Vietän joulun miesystäväni kanssa luonani ja olen alustavasti sopinut, että molemmat tyttäret (nuorempi siis aivan ok) avokkeineen tulisivat aattona kuuntelemaan joulurauhanjulistusta glögin ja puuron merkeissä. Saisivat kaikki muutaman paketin ja sitten parin tunnin päästä lähtisivät. Nuoremmalla on kuoron esiintyminen ja menemme kuuntelemaan esitystä. Samaan syssyyn on tarkoitus heittää vanhempi tytär puolisoineen kotiinsa. Ajattelin antaa jouluruokia mukaan, mutta tämä olisi ainoa tapaamisemme jouluna. SIIS JOS ONNISTUU!

Olen ilmoittanut tiukat ehdot; täysin selvänä on tultava ja puhtaat ja siistit vaatteet oltava ja suihkussa on käyty. Ja ohjeistan siis 23-vuotista!!! Olen sanonut, että heidän tulemisensa varmistuu vasta aattoaamuna, kun soitan ja kuulen äänestä, onko kunnossa. Ja vielä ulko-ovelta voin käännyttää. Tuntuu jotenkin niin surkealta, kun ei uskalla yhtään luottaa ja mielellään viettäisi aikaa yhdessä...ja jotenkin joulu vaan herkistää, vaikkei itselleni sen kummempaa merkitse.

Ehkä siihen liittyvätkin ne monet vanhat muistot, kun joulut olivat ihania ja kaikki oli vielä hyvin. Pelkään nyt vähän koko joulua - mahdollista pettymystä, riitaa, pahaa mieltä...Ja kuitenkin haluaisin olla se rakastava ja välittävä äiti, joka haluaa tavata jouluna ja tarjota hetkeksi kauniin joulutunnelman. Olen kateellinen ihmisille, jotka voivat suunnitella joulun vieton ilman kalvavaa epätietoisuutta ja pelkoa. Omaan tuttava- ja ystäväpiiriini kuuluu lukuisia ns. normaaleja perheitä. Vaan tällä nyt mennään ja toivotaan parasta!

Miten teillä muilla, mitä ajatuksia ja suunnitelmia joulun suhteen?

Äänestä
  • Varasin itselleni ja pikkulapsille parin päivän kylpyläloman välipäiviksi, saadan vähän etäisyyttä ja heille jotain erityistä, huolettaa sekin miten tämä tietynlainen apeus heihin vaikuttaa ja minkälaisia lapsuuden joulumuistoja heille jää ... ... kun vaan äiti jaksaa olla hyvällä mielellä ..

    Äänestä

  • nascolabew kirjoitti:

    Varasin itselleni ja pikkulapsille parin päivän kylpyläloman välipäiviksi, saadan vähän etäisyyttä ja heille jotain erityistä, huolettaa sekin miten tämä tietynlainen apeus heihin vaikuttaa ja minkälaisia lapsuuden joulumuistoja heille jää ... ... kun vaan äiti jaksaa olla hyvällä mielellä ..

    Pelkään nyt vähän koko joulua - mahdollista pettymystä, riitaa, pahaa mieltä...Ja kuitenkin haluaisin olla se rakastava ja välittävä äiti, joka haluaa tavata jouluna ja tarjota hetkeksi kauniin joulutunnelman.

    Äänestä

Tulee silti vaikka on kiireinen.
Olen töissä huolehtimassa toisten joulusta ensin.
Se on lämpöä, halausta, iloista mieltä, hyvää ruokaa
kynttilän valoa, joulululuja ja läheisyyttä.
Töistä tullessa käyn hetken ihastelemassa hautausmaalla kynttilä loistoa ja vien rakkaille kynttilän.

Lapset ovat jo joulupukin rääkänneet ja lahjojen kanssa pemisseet mummulla ja papalla.
Aika mennä pelastamaan mummu ja pappa.

Haen lapset ja tietysti käyn tallissa.
Hevoset tervehtivät aina iloisesti talliin mennessä. Vahtikoirille vien tietysti tuliaisia. Hevosille kuivattuja leipiä,kissoille jotakin hyvää.Halauksia ja rapsutuksia.

Kotiin kun keretään. Villasukat ja jotakin pehmeää ja lämmintä päälle. Kynttilät palamaan ja tietysti hellitään itseä, lapsia ja omat lemmikit. Rauha, lämpö ja hyvä olo, se tärkein.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Larastone kirjoitti:

joulun hengen ? Miten vietät joulun ?
Mistä hyvä joulu koostuu ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu