Perhe, luomislahja

Perheen perustana on Jumalan luomisjärjestykseen pohjautuva liitto miehen ja naisen välillä. Avioliittoon kuuluu rakkaus, yhteys, uskollisuus ja keskinäinen kunnioitus.

Turvallinen koti antaa hyvän kasvupohjan uudellekin sukupolvelle. Tämä sunnuntai antaa mahdollisuuden pohtia myös lapsen asemaa perheessä ja seurakunnassa, yhteiskunnassa ja maailmassa, samoin sukupolvien keskinäistä vuorovaikutusta, joka on tärkeä lapsen tasapainoiselle kehitykselle.

Herra, opeta,
että kotona
kuuntelemme toisiamme,
iloitsemme onnestamme,
emme riitele,
turhaan kiistele.
1107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Että kertaat.
Runosi oli myöskin varmaan sitten " jonkun " lahja.
Vahvistit kyllä luulojani.
Kirjoitinhan sinulle vastine runon / pätkän.

Rauhallista joulua sinulle

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rouvafriikki kirjoitti:

Perheen perustana on Jumalan luomisjärjestykseen pohjautuva liitto miehen ja naisen välillä. Avioliittoon kuuluu rakkaus, yhteys, uskollisuus ja keskinäinen kunnioitus.

Turvallinen koti antaa hyvän kasvupohjan uudellekin sukupolvelle. Tämä sunnuntai antaa mahdollisuuden pohtia myös lapsen asemaa perheessä ja seurakunnassa, yhteiskunnassa ja maailmassa, samoin sukupolvien keskinäistä vuorovaikutusta, joka on tärkeä lapsen tasapainoiselle kehitykselle.

Herra, opeta,
että kotona
kuuntelemme toisiamme,
iloitsemme onnestamme,
emme riitele,
turhaan kiistele.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu