Haluan laatia hoitotestamentin. En halua, että minua keinotekoisesti pidetään hengissä, mikäli joudun vakavaan onnettomuuten tms.
Missä vaiheessa lääkärit tarkistavat mahdollisen hoitotestamentin, esim. kiirreellisissä tapauksissa? Kuinka voin olla varma, että tahtoani kunnioitetaan, jos esim. omaiseni eivät ole tavoitettavissa taikka heihin ei yksinkertaisesti voi täysin luottaa? Kannattaisiko minun tatuoida vaikka ranteeseeni asianmukaisen kirjallisen asiakirjan lisäksi teksti 'living will', jotta hoitohenkilökunta älyää tarkistaa tahtoni myöskin virallisesta asiakirjasta??? Vasemmasta kädestähän sitä pulssia yleensä kokeillaan, vai?
Ote laista potilaan asemasta ja oikeuksista:
8 § Kiireellinen hoito
Potilaalle on annettava hänen henkeään tai terveyttään uhkaavan vaaran torjumiseksi tarpeellinen hoito, vaikka potilaan tahdosta ei tajuttomuuden tai muun syyn vuoksi voi saada selvitystä. Jos potilas on aikaisemmin vakaasti ja pätevästi ilmaissut hoitoa koskevan tahtonsa, potilaalle ei kuitenkaan saa antaa sellaista hoitoa, joka on vastoin hänen tahtoaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Voit ilmoittaa hoitotestamentista paikkakuntasi terveysasemalle, joskaan tämäkään ei auta jollei henkilökunta pääse tietoihisi käsiksi. Mutta ei tuosta haitakaan ole. Suosittelisin, että säilytät tietoa hoitotestamentistasi myös lompakossa, sillä monesti se katsotaan läpi henkilötietojen ym. saamiseksi. Ja levitä tietoa tahdostasi mahdollisimman laajalle ystäväpiiriisi, jos joku saataisi kiinni. Voit laittaa myös puhelimesi taakse maininnan. Tosin, mikään muu keino kuin tatuoiminen ei takaa että tahtosi tulee ilmi, jos vcaikka satut olemaan täysin alasti ilman mitään tavaroita onnettomuuspaikalla... Tosin ei tatuointikaan auta jos ihosi palaa karrelle...
Todennäköisyyttä tahtosi julki tulemiselle voit lisätä omilla toiminnoillasi, mutta koskaan et voi olla varma...
Eli ei kai auta kuin:
1) laatia asianmukainen asiakirja
2) hankkia tatuering
3) ja toivoa, että hoitotestamenttia ei tarvitsisi koskaan käyttää
Katso www.exitus.fi --> siellä on paljon tietoa.
Joku suomalainen oli kuulemma tehnyt tuollaisen ja sen lisäksi vielä tatuoimaan rintaan jotain tyliin "ei saa elvyttää".