Aattelin vaa kysästä, jos sattuis olemaa tämän ikästä ihmistä, niin mitä piät et siulla on viel elämäs tarjottavvaa jälkikasvulle.
voihan tämän lukkee nuorempikin koska sie päädyt sammaa ko myökin ,jos ellää saat.:))
vai mietitkö vaa seuraavaa askelta, hautaa, vai piätkö että sinul on viél elämää elettävänä mikä sinnuu mietittyttää sillo ko oot yksin, ko ei tarvii puhuu siitä mitä nuorempii askaruttaa, askaruttaako sinnuu jokkii muu asia.
tämän kysyin teiltä ja loppu on mikä minnuu mietityttää.
------
nyt ko mie joutun elämää ommaa vanhan ihmisen elämää ja samal 4kkuukauten ikäsen lapsen elämää tullee miellee, elämän mielekkyys.
onko se antat minul tarpeeksi että voin lapsel jottain puhetta jättää.
oonko mie tarpeeksi ihmistaimelle opettammaa elämisen ihanuuen. mitä minul on kerrottavvaa ja saako siit puhhuu.
kerronko omast suvusta,vaikka äitin äitistä jonka elämä ol taisteluu leivästä. kerronko rakkautesta joka hänet rampautti.
mite johannes vanno rakkauttaaa, mutta ko vientii oli muualkin niin isoäiti hylkäs hänet, johannes ei kestänt menetystään vaa tek päätöksensä ja hukuttautui laatokkaa.ja niis itse syytöksi iso mummi erakoitui ihmisistä.
vai mistä mie puhuisin hänelle, raha salkuistako, niist tietys pittää ohjata viisampien puhheille,ko en itse tiiä mittää.
tämmöstä suku tarinaako kertosin, lapselle,
näin köykäsil eväil ko matkaa panisin.
mie en tiiä maaimas mittää muuta kaunista ko musiikin ja runot, niitäkö sitte pitäs vaa tarjota.
jote onneks hänel on vanhemmat, ei minus ois tainnu olla lapsen vanhemaks.
oon tännää vähä rajottunu ja kaik tuntuu niin vähäpätöselle.
terveisii kuitenkin kaikille toivoo lyyli
voihan tämän lukkee nuorempikin koska sie päädyt sammaa ko myökin ,jos ellää saat.:))
vai mietitkö vaa seuraavaa askelta, hautaa, vai piätkö että sinul on viél elämää elettävänä mikä sinnuu mietittyttää sillo ko oot yksin, ko ei tarvii puhuu siitä mitä nuorempii askaruttaa, askaruttaako sinnuu jokkii muu asia.
tämän kysyin teiltä ja loppu on mikä minnuu mietityttää.
------
nyt ko mie joutun elämää ommaa vanhan ihmisen elämää ja samal 4kkuukauten ikäsen lapsen elämää tullee miellee, elämän mielekkyys.
onko se antat minul tarpeeksi että voin lapsel jottain puhetta jättää.
oonko mie tarpeeksi ihmistaimelle opettammaa elämisen ihanuuen. mitä minul on kerrottavvaa ja saako siit puhhuu.
kerronko omast suvusta,vaikka äitin äitistä jonka elämä ol taisteluu leivästä. kerronko rakkautesta joka hänet rampautti.
mite johannes vanno rakkauttaaa, mutta ko vientii oli muualkin niin isoäiti hylkäs hänet, johannes ei kestänt menetystään vaa tek päätöksensä ja hukuttautui laatokkaa.ja niis itse syytöksi iso mummi erakoitui ihmisistä.
vai mistä mie puhuisin hänelle, raha salkuistako, niist tietys pittää ohjata viisampien puhheille,ko en itse tiiä mittää.
tämmöstä suku tarinaako kertosin, lapselle,
näin köykäsil eväil ko matkaa panisin.
mie en tiiä maaimas mittää muuta kaunista ko musiikin ja runot, niitäkö sitte pitäs vaa tarjota.
jote onneks hänel on vanhemmat, ei minus ois tainnu olla lapsen vanhemaks.
oon tännää vähä rajottunu ja kaik tuntuu niin vähäpätöselle.
terveisii kuitenkin kaikille toivoo lyyli
Vastaukset 14
Vanhimmat
Yritin olla vastamatta viestiisi kun oikein pelottaa minkä ryöpytyksen pikapuoliin saan. Mutta en malttanut kuitenkaan olla kirjoittamatta, sillä äitini sanastoista muistan sanonnan: Ei haukku loukkuu tee, ellei halolla päähän hakata.
En tosiaankaan tarkoittanut että Sinä minua "pöllyttäisit", kai ymmärsit. Jotenkin olen vain tullut sellaiseen johtopäätökseen kun nikkini jossain esiintyy, menee koko ketju hullunmyllyksi.
Kerroit silloin povauksessasi ikäsi ja huomasin että et ole minusta kuin muutaman vuoden vanhempi. Jos sen syntymäaikasi olit oikein präntännyt, niin siitä päätellen minun ukkoni on Sinusta vain puolivuotta nuorempi, samana vuonna syntynyt kuiteskin.
Mutta asiaan josta oli aikomukseni kirjoittaa.
En ole ajatellut enää pystynkö nuoremmilleni enää mitään tarjoamaan. Minun lastenilapset alkavat jo kaikki tulla siihen ikään jolloin ajatellaan että ei tämmöinen vanhus enää ole mitään.
Olen joskus yrittänyt kertoa menneistä mutta ei ainakaan omat lapseni ole kovasti kiinnostuneet.
Tai sitten he eivät ole sitä vaan näyttäneet.
Mutta en minä hautaan menoani vielä mieti, vaikka olenkin muistuttanut haluavani samaan hautaan äidin viereen.
Enkä paljon muutakaan tulevaisuudesta mieti. Olen katsonut sen mielenterveydelleni olevan parasta kun antaa vaan mennä niinkauan, kun alamakeä on.
Jos joku askaruuttaa niin se on rahan riittäminen . Kuinka vain tuntuu siltä että €:n tullessa valuutaksi, kaikki rahat hupenevat jo alkupäivinä eläkkeen saatuaan.
Onneksi on ukko jolla on hieman suurempi eläke ja hänen "siivellään" sitten pysyn leivässä.
Mutta uskon, että Sinulla on paljon annettavaa Jehupojalle, sillä olet niin suvatsevainen ja leppoisan tuntuinen. Osaat opettaa mitä vain kunhan vielä muutama vuosi kuluu.
Minulla ei ole omasta mielestäni mitään muuta jälkeläisille annettavaa kuin se että saavat elää omaa elämäänsä valitsemillaan ehdoilla, niihin minä en halua omia vaateitani esittää.
Yritähän piristyä. Minulle tulee usein tuollaisia päiviä että kaikki on niin haurasta, mutta ajattelen iltaisin nukkumaan käydessäni huomenna olevan taas uusi kirkkaampi ja parempi päivä.
Jopa aurinko nousee.
Kirjoitin Nicehousen sivulle runon "Surujen aamu". Se kuvaa noita minun raskaita päiviäni.
Mielestäni ihminen on aina sopivan ikäinen. 70 ikävuoden tällä (paremmalla) puolella minä ainakin olen herkistynyt (tullut lapsen kaltaiseksi) kuuntelemaan, näkemään ja ihastelemaan asioita, niinkuin lapsi tai koiran pentu.
Siinäkin mielessä ajattelen lapsen tavoin, että nyt on minun vuoroni. Minun ei tarvitse kantaa maailman taakkaa eikä läheistenikään taakkaa enempää kuin on välttämätöntä. Minä en anna, minä otan. Kuulostaa itsekkäältä.
Nuorin lapsenlapseni on 10v. Vanhin on yli 20. Jokainen on hyvin voimakas ja omaperäinen yksilö. Suhteet heihin ovat olleet aina ehjät ja ehdottomat. Heidän suhteensa olen antajan puolella, ts. olen käytettävissä niin kauan kuin lapset tarvitsevat. Jossakin vaiheessa nämä pyrähtävät lentoon kuin lintu oksalta.
Kun pähkäilet, señora lyyli, mitä sinun pitäisi lapselle antaa, niin sanonpa, että yksi asia on ylitse muiden. Se on ymmärtämys. Vanhemmat ja yhteiskunta tulee asettamaan vaatimuksia lapselle. Hän ei aina selviä niistä. Silloin tarvitaan ihmistä, joka ymmärtää, hyväksyy ja rakastaa. Lapsi tietää yhden ihmisen, jonka luokse voi aina luottavaisin mielin tulla. Sinä olet se ihminen.
Vielä yksi asia. Sinä et saa väsyttää itseäsi. Lapsi on sellainen generaattori ja voimaa vievä olio, että vanha ihminen ei jaksa kaikin päivin eikä öin hoitaa tätä rakkauden tehtävää. Tarvitset "luovaa" itsekkyyttä. Sinun on saatava ladata riittävästi itseäsi, ts. levätä sekä askarrella mielipuuhiesi parissa voidaksesi hyvin hoitaa kutsumustehtävääsi.
Voi señora lyyli,ethän sinä ole mikään vanha.
Sinulla on vielä paljon tehtävää tässä maailmassa.
Alvar K..jo mainitsi tuossa hyvin selvästi miten asiat ovat,ala rasita itseäsi liikaa,niin saat annettua Jehupojalle vielä vuosia elämästäsi.
Sillä niitä sinun tukemisiasi hän tulee tarvitsemaan hyvin paljon.Lapissa ennenvanhaan
minun anoppini äiti sanoi aina,että itse paholainen on vanha vaan ei koskaan ihminen,
ihminen on vain iäkäs.
Minulla lapset ovat jo neljännessäpolvessa
vanhimmat,mutta en tunne itseäni vanhaksi jos vain
terveyttä riittää,niin kaikki on hyvin.
Kuolemaani en enää ajattele,vaikka silloin joku- aika sitten vielä niin tein mutta huomasin että kaikki menee ajallaan.
Hyvää kesäistä päivää kaikille teille,ja
pitäkää itsestänne huolta.
Sain tälläisen viestin kännykkääni surun päivänäni.
Eipä niin suurta surua,ettei ilo voita.
Ei niin pitkää pimeää,ettei päivä koita.
Ja pitää kyllä paikkansa.
Heippa lyyli.
Alvari sanoi mielestäni oikein kun puhui jaksamisesta. Pienen vauvan hoito on raskasta, se vie kaikki voimat ja oman ajattelemisen tilankin.
Ajattele Lyyli omaa jaksamistasi. Jos käytät voimasi loppuun, sinusta ei ole enää hyötyä. Jos äiti ei jaksa hoitaa, voisitte ehkä saada kodinhoitoapua kunnalta.
Sinun sukusi kohtalot ja elämäsi kiinnostavat varmasti Jehua isona ja antavat eväitä elämään.
Minun lapsiani ovat lohduttaneet kertomukset sukulaisista ja minusta heidän itsensä ikäisinä. Lapsille antaa näköalaa elämään, kun ymmärtää, että toisilla on ollut samoja pelkoja ja murheita ja että niistä on selvitty.
Minua itseäni kiinnostaa Lyylin ja teidän kaikkien muidenkin kirjoittajien elämä. Lyylin mummunkin elämästä kuulisin mielellään enemmän.
Ehkä Lyyli voisit printata paperille omat kirjoituksesi Jehua varten.
Vai et, Lyyli, tiedä mitään muuta kaunista maailmassa kuin musiikki ja runous!? -
Sen lisäksi, että väittäisin Sinun tietävän paljolti muustakin, niin tuolle pienelle ihmistaimelle ei tässä vaiheessa suurempaa voi olla tarjollakaan kuin musiikki ja runous.
Laula, laula lapsellesi... Vaikka lähes kaiken aikaa, hiljalleen. Ja tuudita unehen. Sadut ja runot, vaikka hän ei vielä niitä ymmärräkään, tuottavat hyvää mieltä.
Omille lapsilleni lauloin iltaisin unilaulut "Uinuos prinssini/prinsessain pien..." ja "Levonhetki nyt lyö". Kummallakin oli oma satukirjansa, mutta harvemmin jaksoin iltasatua lukea.
Lastenlapsilleni sitävastoin luen, jonka jälkeen jokaiselle laulan vielä oman valitsemansa unilaulun. Siis silloin, kun ovat luonani.
Perimätiedoista. Muistan, kuinka sekä äitini että isäni ikä-ihmisinä kertoelivat minulle entisistä ajoista, sukutarinoistakin. Ja, miten kohteliaana kuuntelin. Mutta harvemmin kyselin edelleen. Käsitin ne hetket heille terapeuttisina, en itselleni rikkaana perimätietona. Ja nyt kadun tätä huolimatonta kuunteluani. Nyt olisi niin paljon lisäkysymyksiä... Silloinen elämänmeno oli niin kiireistä ja työntäyteistä.
Nyt on sitten meidän vuoromme valottaa nuorillemme menneitä aikoja. Miten, siinä pulma. Pakkopulla ei mene perille. Varmaan sivumennen eri asiayhteyksissä kertoen. Tai kirjoittavia kun olemme, kirjoittaen muistiin.
Neuvomisissani yksi asia ylitse muiden on askarruttanut mieltäni: miten saada lapset säästäväisemmiksi ja eroon kaikenmaailman turhan rojun hankkimisesta. "Paljonks mä saan synttärirahaa?" "No, mä hankkisin senjasen lisän tohon robottiin" Ja kun noita robotintapaisia ja muita - anteeksi vaan rojuja - on jo hyllyt ja laatikot täynnä! (Itselläni oli vain yksi nukke ja satukirja, mutta minähän elinkin "Nakkisodan aikaan", kuten perilliseni kerran veikistellen totesi.)
Antoisia oloja!
Minunkin on pistettävä tähän muutama sana, vaikka kaikki oleellinen - hyvine neuvoineen - on jo annettu.
Lyyli hyvä, tiedän että olet jo senverran paljon ylittänyt tuon maagisen 70 rajan että lähestyt, tai olet ehkä jo saavuttanutkin 80 rajapyykin.
Tässä iässä meidän velvollisuutemme alkavat olla rajalliset lastenlastenkin osalta. Emme todellakaan enää jaksa muuta kuin silloin tällöin "sponsoroida" lastenlapsiamme heidän rahantarpeissaan ja seurata muuten heidän elämäänsä.
Minunkin jälkikasvuani on hajaantunut jo moneen maahankin, joten heidän elämänsä seuraaminen tuo oman värinsä minun elämääni.
Luulen Lyyli, että sinulle ei tule tilaisuuttakaan kertoa Jehulle omasta historiastasi, sillä meidänkin aikamme on rajallinen, mutta sinulla on erinomaisen elävä kirjoitustaito joten tee todellakin niin, että kirjoitat tarinasi muistiin.
Joskus vuosien kuluttua se voi olla Jehulle kullanarvoinen tarina, sitten kun hän on tarpeeksi vanha sen ymmärtämään.
Olen tehnyt sukututkimusta ja vasta nyt tajuan että se olisi pitänyt tehdä aikoja sitten. Olisi pitänyt kuunnella ja kysyä. Nyt ei ole enää ketään keltä kysyisi, on vain omat muistot.
Hyvää kesää Sinulle ja voimia.
sydämmelliset kiitokset minun rakkaille netti ystäville. minun oisi vaan pitänt puhhuu tänne niinko ennenkin. ko jottain oli syömmen päällä.eikä hölöttää toivolle.
eilen tuntu että olin niin riitämättömissä,ko toivo sano et hyö muuttaa takasin kaupunkii pojan kanssa vähäks aikaa.
ei olis pitänny puhhuu hänelle pitkäkantosista asioista. hää vaa ellää päivän kerrallaa. mutta ko minun päivät on jo luettavis, pakkohan se on tehhä lapselle jottain suunnitelmaa, tai ees osviittaa mille tielle männää.
minust se on vanhempien ja kummien tehtävä.
oon lukenu ettei vanhempien ja isovanhempien mielipite lapsen kasvatuksest voi olla erilainen. heiän pittää suuntaa sammaan ajatuksee.
toivo vaa ei taho puhhuu mistää kasvatuksesta. hää sano et nyt laps tarvii täl hetkel ruuan ja hymyn ko silmänsä avvaa,siinä kaikki.
saaphan hää ne ,mut mie en voi ellää niin ,etten tiiä mitä huomen tuo tullessaa.minun on petattava pitemmälle.
ymmärrän mie hänetkii hänelko on kaks kannettavvaa, laps ja vaimo. ja viel oma onkelma .mutta minust laps on etusijal ja ko lapsell on päivii ennenpi ko meil kummalkaa, kaik laskelmat pittää tehhä hänen ettee.
sitä tahtos kummilapselle jottain jättää. siks mie olin eile näis mietteissä.
sehä minust ois arvokkainta ko vois kertoo että,sinun se ja se ko opiskel hänestul vaik jokkuu insinööri jonnekkii.
sehä kannustas lastakii opiskellee ja pyrkimää toisten rinnalle.
minul ei oo mittää semmosta kerrottavvaa. itsekää en ole esimerkki. en oo mittää saavuttant.
no yhen jakson mie elämästäin hoitin kunnolla ,se ol meiän avioliitto jalamrin kanssa.
mutta yhteiskunta tasol,en ole mittää saavutant. ja ko ei ole suvuskaa kukkaa yltänt sille tasol millo ihmistä ihaillaa ja hää ois merkittävä. jokkainen melkkee on kuolt enne aikojaa nuorna.
äitin vissii eli pitenpää, johtu kait ko hää oli niin kovapäinen ,ja ko minut jalmarille pani hänel ol sen jälkee jokapäivänen leipä taattu,
eikä tarvint olla varkaissa.
aatteles jos jehu hymysuu kyssyy mummiltaa ja kummiltaa, mitä sinun äiti tek , minun pitäs kertoo hänest, et hää oli hyvä varastammaa ja sotilaat hänest tykkäs.
saatii olla jopa kaks vuotta yhessä talos töissä, niin hyvin hää osas ruokakaapin hoitaa, ko luotto ihmisenä avvaimet sai, ja minul ol ain vatsa täys.sillo minun jalatkii alko oikenemmaa riisitautista.
tän etevämpii kaalivarkaita saat etsii, niinko mummi ja mie.
pelloita kaalit osattii viiä, vaik toisen silmän alla. äitil jos sattui hyvä mies, hää salakaato lihhaa niin paljo ko jaksettii syyä.
uskaltasko kertoo lapsel niin eteväst mummista, jolla on sormensa pelis jopa suomen itsenäisyyessä, sen historias, vaikkei sitä ole kirjoihin merkattu.
herrat jotka suomen sottaa johti ,ne jotka suomen itsenäiseks ték, ja mitalit rinnuksil on itsenäisyyen vastaanotol, heiän leppuuttajan valamos ol siun isoäitis sotan aikana.
ja mie kummi kaapis piileskelin, kai miulkii siit pitäs jokkuu rinuksii panna, ko osasin hiljaa olla.
tämmöstäkö mie mie ylös panisin jälkipolvelle ja kaiken kansan nähtäviks,
ei kurjuutes ole mittää romanttista, ainakaa sillo ko sen jouttuu ite elämää.
.eiköhän ole niin että minun pittää lapselt salata minun menneisyys ja käyttää mielikuvitusta ja kertoo jokkuu kaunis elämänkerta.
minnuu on kohdannu suur onni että olen onnistunnu tulemaa tänne, sen oon sanont monet kerrat ja joutun sanomaa uutellee.
näissä palstoissa on paljo hyvvää asiaa, siks mie toivon että se hyvä kasvais ko minun hajuherneet ovenpieles kesäl.
kiitos paljon viel kerran. rakkain terveisin lyyli
Kyllä minusta lapsille saa kertoa ikävämpiäkin asioita sitten kun he ovat siinä iässä ,että ymmärtävät.Minun lapsiani harmittaa aina kun he eivät kerinneet kuulla ukiltaan tarpeeksi esim. sota-ajan muistoja. Isältä meni aivoveritulpan myötä puhetaito ja hän eli 15 vuotta huonosti puhuen. Siitä minä taas puolestani opin ,että niinkin saattaa käydä ja olen kirjoittanut niitä muistelmiani heitä varten.
Nykyään on niin sanottuja isovanhempien kirjoja
(samantapaisia kuin vauva muisto kirjat)
Jos vaikka semmoisenkin jaksaa täyttää sukupuineen kaikkineen, jää lapsenlapsille paljon tietoa meistä. Ne kirjat on johdateltu niin ,ettei niihin tarvitse kirjoittaa ikäviä muistoja.
Lapset ja lapsen lapset ovat yleensä kyltymättömiä tarinoiden ja muistelusten kuuntelijoita ja muistavat ne tarkasti,näin ainakin omalla kohdallani.
Lyylille lohdutukseksi,ettei minullakaan ole kerrottavaksi mitään erikoisia saavutuksia ts. muuta hienoa. Keskustelimme tyttären kanssa juuri (keskustelemassa oli kyllä muitakin) äitienpäivän vastaisena yönä syntyjä syviä ja pohdimme asioita monelta kantilta ja lopputulokseksi jäi että paras äiti olen hänelle ollut ja tyytyväinen oli saamaansa kasvatukseen vaikka on joskus ollut taloudellisesti tiukkaakin ja on sattunut myös ennakoimattomia ikäviäkin asioita.
Sinulla Lyyli on on juuri niin arvokasta kertomista tuleville sukupolville kuin sinusta tuntuu ,sitä ei kannata väheksyä.
Olisipa minulla ollut kaltaisesi kummi!
Kuten olen Sinulle kertonut, ei ollut, ei myöskään mummoja, pappoja, ei edes isää, jonka polvella olisi istunut. Kun kansakoulussa kysyttiin äidin ja isän nimeä, opettelin sanomaan, että sotien jälkeen meille kaikille ei riitttänyt isiä.
Isäpuoli oli nin väkivaltainen ja juovuksissa agressiivinen, että ainoat muistot lapsuudesta ovat naapuriin pakosalle lähdöt kesällä ja talvella, päivällä ja yöllä.
Olet ajatellut hyviä asioita Jehu-pojalle kerrottaviksi. Sinulla on niin sujuva, elämänläheinen aito elävä kieli, että voisit kirjoittaa Jehulle vaikka oman romaanin yhteisestä elämästänne. Jos kirjoitat sen sellaisenaan, se on täyttä omaa kertomustasi elämästänne. Sitä voisi muokatakin lyhyempään muotoon, mutta olisiko se vielä sitten Sinun tarinasi?
Kerronpa tässä vinkin, mitä voisit ajatella.
Olin opiskelemasa Tiedotus- ja viestintälinjalla Otavan opistossa 1995-96. Voi mitä kaikkea opinkaan siellä! Kirjoittamista, puhumista, esiintymistä, valokuvausta, videoimista, jopa näyttelemistä! Piti tehdä myös opinnäytetyö.
Keksin itse omani. Haastattelin Äitiäni ja hänen nuoruuden tuttuaan Tyyneä heidän lapsuudestaan, koulunkäynnistään ja nuoruudestaan sodanmelskeisenä aikana. Äiti oli syntynyt 1923 ja naapurinsa Tyyne 1918. Voi miten antoisia hetkiä koimmekaan yhdessä: he kertoivat, minä ihmettelin, päivittelin ja kauhistelin, surkuttelin. Äiti ja Tyyne puhuivat kilpaa, nauroivat, hihittelivät, vakavoituivat ja surivat oikeasti lukuisia menetyksiään.
Haastattelu oli kaksiosainen: tein kirjallisen osion ja nauhoituksia kertyi kaksi. Nauhoitukset onnistuivat erinomaisesti. Toisessa Äitini ja Tyyne kertovat yhdessä ja toisella nauhalla Äiti kertoo lapsenlapsistaan minun Milla-tyttärelleni.
Äiti kuoli puolitoista vuotta sitten. Suru on suunnaton, Äiti oli minulle erittäin rakas. Nyt Äiti kertoo kuitenkin ääninauhalla asioista omalla hersyvällä tavallaan.
Olen vanhin Äidin lapsista. En halunnut hautajaisiin synkkää, painostavaa tunnelmaa. Niinpä kuulimme muistotilaisuudessa Äidin kertovan luvattomista tansseista Kyyveden Kalliosaarella. He olivat ottaneet luvatta naapurin veneen ja soutaneet saarelle. Jollakulla oli ollut mukana vanha ramiska, mitä muuta tarvittiinkaan tanssien järjestämiseksi!
Oli tietenkin pelko, että poliisi yllättää, mutta se riski piti uskaltaa ottaa.
Kerrankin tanssit olivat meneillään, kun saareen sousi kalareissulla olleita venäläisiä sotavankeja katsomaan, mitä oli meneillään. Äiti kertoi, että milloinkaan he tytöt eivät olleet saaneet sellaista pyöritystä kuin siellä Kalliosaarella!
Äiti oli silloin parikymppinen nuori nainen, tanssireissu oli varmasti hänelle ainoita huvituksia. Kotona oli kolme pienempää sisarusta huolehdittavana, samoin huusholli ja karja. Äidinäiti oli kuollut keuhkotautiin Äidin ollessa 14-vuotias.
Hautajaistilaisuudessa mietin kyllä, että miten siihen äänitteen kuuntelemiseen suhtauduttaisiin, minä kun olen perheen "musta lammas", se huonosti elänyt. Mutta: yllätys yllätys - pappi tuli sanomaan minulle, että on hyvä, kun on huumoria mukana! Sitten sukulaiset tulivat kyselemään niitä kasetteja, vaikka olivat tienneet niiden olemassaolosta monta vuotta.
Taisin eksyä hiukan sivupolulle, mutta tuntui tärkeältä kertoa tämä.
Jos Lyyli kiinnostut tällaisesta muisteluasiasta, auttaisin mielelläni. Uskon pystyväni tekemään kirjoitus-, valokuvaus- ja haastatteluosiot muisteluihin, jos sellaista apua tarvitset.
PS. Jos jotakuta muutakin kiinnostaisi tällainen muistojen "paketointi", auttaisin mielelläni kykyjeni mukaan.
Koulutukseltani olen opettaja, suorittanut Tiedotus- ja viestintälinjan, puolen vuoden tarinateatterikurssin, valokuvauksen ja videoinnin peruskursseja. Harrastan kirjoittamista, etenkin pakinoita ja sketsejä, joita myös esitän. In English, too.
Parhain terveisin Hili(ma)kka alias Hilkka.
Kieltämättä Sinun lapsuutesi on ollut hieman poikkeava normaalista lapsuudesta, mutta ei Sinun tarvitse sitä hävetä. Synnyit äitisi tyttärenä ja Sinun oli elettävä hänen ehdoillaan. Ei Sinulla ollut valinnanvaraa - kenellä lapsella olisi.
Olet kuitenkin selvinnyt kunnialla tähän päivään asti ja uutteruudella osoittanut olevasi yhtä hyvä ihminen kuin kuka muu tahansa. Huonomminkin olisi voinut käydä niistä lähtökohdita.
Kokemuksesi ovat niin ainutkertaisia että kannattaisi miettiä niiden taltioimista, ja juuri tällä Sinun eloisalla tyylilläsi, sehän meitä sykähdyttää näillä palstoillakin.
Tätä toivoo ikäystäväsi Saskia.
Mihin on joutuneet kaikki tälläiset hyvät
kirjoittajat,teitä täällä kaivataan.
Joko senora lyyli palaa pian matkoiltaan?
Miten voisin tuoda julki tai hyödyntää näitä elämääni liittyviä kaikenlaisia tarinoita. On todellakin kaikenlaista: isättömyys, yksinäisyys, nöyryytys kumisaappaitten hankkimisessa: piti mennä lapsena yksin "yläkertaan" sos.toimistoon kysymään, onko isä lähettänyt rahaa. Siinä piti ohessa kuunnella sos.väen ihmettelyt, mitenkä äiti laittaa lapsen yksin asialle. Kukaan ei tietenkään ajatellut, että minne se Äiti jättäisi kotona olevat pienet lapset kylälle lähtiessään. Ei ollut mummoja eikä pappoja, jokaisessa pirtissä oli "täysviljelys".
Pyydänkin Sinulta Saskia neuvoa, että miten olisi parasta koota nämä elämäni kirjavat vaiheet.Kysyn Sinulta myös sitä, että olenko ehkä ollut liian avomielinen kertoessani elämästäni, tuonko tarjottimelle liikaa tavaraa? Monikaan ei kerro elämästään juuri mitään, kieputellaan vain eri asioita sinne ja tänne, jopa riidellään niistä. Olenko outo, jos kaipaan keskusteluihin enemmän "liha luitten päälle"? En jaksa ryhtyä saivartelemaan, etsimään faktoja enkä etenkään "perustelemaan" itsestään selvyyksiä.
Kunnon keskustelu, debatti, saattaisi virittää asiankäsittelyn vaikka mihin sfääreihin!
Tämä elämä on loppujen lopuksi niin lyhyt,
minkä täällä olemme,miksi senkin aikaa
pitäisi näilläkin palstoilla viettää jonkun faktan esittämiseen.
Täällä vain halutaan kinastella ja toisia
hyviä keskustelijoita ajaa pois ilkeillä
viesteillään,mitä pahaa oli ennustamis
viesteissä.
Kuka siitä otti herneen nenäänsä ja alkoi
siitäkin huomautella?Miksi ei jokainen saa
kirjoittaa mitä haluaa,pitääkö ilkeyksiä
kestää että lopetetaan kirjoittelu.
Hyvä Hili(ma)kka että sinä rohkenet ja jaksat
vielä tulla palstalle.Señora lyylikin tule vain
rohkeasti,kun olet palannut matkoiltasi,
samaten Liena,Ruuneperi ja kaikki entiset
kirjoittajat palatkaa palstalle.
Minä en voi nyt useinkaan tulla olen niin
paljon poissa asiain vuoksi, mutta kävästän aina
silloin kun jaksan ja ehdin.Olkaamme kaikki ystäviä vaikka olemmekin tuntemattomia.
Nauttikaamme tästä jäljellä olevasta elämästämme
sen kuin kukin tahollaan pystyy,jos on henkisestikkin sairautta niin ymmärtäkäämme heitäkin.
Ja lopuksi:
Luonasi on hyvä olla vanhus,
minun sietämättömän ja lapsellisen.
Kaikkea ihailen sinussa lähelläsi
Mutta tiedän itket joskus ikävöiden
mutta kaikki sinussa on rauhallista
niinkuin virran suussa,missä paljojen
jokien vedet ovat juoksussaan
hiljaiseksi tyyntyneet
ennen katoamistaan alkumereensä.