KLO 18.
PHJ valtuusto
to 30.12.2010
17568
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
joko on pj erottaminen
haapajärvinen saman tien.
ja erottaa pyhäjärven valtuuston pj ja haapajärvi tekee omalleen samoin.
sitten yhtmähallituksen jäsenet kanss moelmmissa kunnissa kiertoon, ei tuu noilla naamoilla milloinkaan loppua näkemysnäkemysetu- järjestelyistä.
Kuntien pj erottamisesta.
Pyhäjärvi
Pyhäjärven kaupunginhallituksessa torstai-iltana leimahtanut kapina peruspalvelukuntayhtymä Selänteen jäsenyyttä kohtaan koki takaiskun sunnuntaina, kun valtuustoryhmien kokous katsoi, ettei valtuuston kokousta tarvitse kutsua koolle tänä vuonna.
Tilanne muuttui kuitenkin jo maanantaina, kun kahdeksan valtuutettua vaati valtuuston kokoonkutsumista.
– Kokous on 30.12. Minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin kutsua kokous koolle, sanoo valtuuston puheenjohtaja Jukka Tikanmäki.
Valtuusto on pidettävä, jos seitsemän valtuutettua sitä vaatii.
Lue lisää keskiviikon Kalajokilaaksosta
------------
Hallintosääntökin sen jo sanoi, riittää 7 valtuutettua ja sunnuntaina oli jo 9.
vituttaa tuon tyypin kekkulointi ylijumalana.
piti kiirehtiä julkikuulumattamaan enenn kuin tutki lakikirjat.
häpeä, jos osaat ja pyydä anteeksi näiltä valtuutetuilta kyykytystäsi!
Jos on persettään pitänyt kymmeniävuosia kokouspenkillä, luulisi tietävän tuon perusasian.
viisas meni viisauvessaan vipaan...ja oikein niin että metsä rymisi ja risukko rytisi.
smat jotka ovat kyykyttettyjä voivat esittää oikaisua virallisesti.
ettei ihan ole pakko.
Rakkaat lukijat.
Haluan teidän ajattelevan tätä asiaa syvemmin kuin kuntayhtymästä eroamisen kannalta.
Tässä menee meidän "kolmen-neljänkoplan rouvan" haave jäihin saada kuntaliitos aikaan, mitä pikimmin sistä parempi.
Nyt viimeinkin saamme liitoshalut jäihin, kun voimme neuvotella kuntayhtymätoiminnan sinne mistä joustavammin ja taloudellisemmin saadaan palvelut kuntalaisten parhaaksi.
Kun tämä liike on mahdollista, silloin Pyhäjärvi voi toimia itsenäisenä kuntana niin kauan kuin se on lain mukaan mahdollista ja yksimielisesti on halukas liittymään jonnekin tai liittämään kuntaamme muita yksiköiktä. Ei aina niin, että "me liitymme", voidaan ajatella niinkin päin, että "meihin liitytään" Tällaista väkisin vedättämikstä ei kestä ei "erkkikään".Vai mitä olette mieltä.
Nyt kaihertaa taas liitoshuumassa annettu viesti"ellei Pyhäjärvi lähde lyhyemmän kaavan kautta Haapajärveen, niin viedään se sitten pitemmän kaavan kautta"
Jos tämä tavoite saadaan nyt asiallisin ja järkevin ja maltillisin keinoin neuvoteltua, kaikki Pyhäjärviset ovat voittajia. Häviäjiä ei ole ja kuntalaisten ääni on tullut kuuluville.
Jos sitten, kun asia tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan, selänne on pyhäjärvisille PARAS-lain tarkoittama paraspaikka, niin sitten asia on toisin.
Loppu tulema on se, että kuntalaisten etu on tärkein, eikä jonkun "klikin"
kirjoittaja tarkoittanee, ttä jos tämä Paras-lain tarkoittama sote-hanke esim ylä-savoon saadaan toteutumaan, niin silloin haaveet liittymisestä yhdeksi haapajärven kunnaksi, kariutuu.
Näin olen valmis uskomaan tuosta edellä kirjoitetusta tekstistä päätellen.
oot ihan oikeessa, sitä tarkoitin.
tässä on taas järkiluettavaa kuntalaisille
Tuossa hengessä kannattaa pitää valtuuston kokous.
Pyhäjärven valtuutettujen on ensi-sijaisesti katsottava peruspalvelujen perään.
Kun nyt elämme selänne-etsikkoa, niin nimenomaan olemme katsoneet "palvelujen perään".( siis katselleet)
Ei yhtymähallituksessa toimi sopimuksellisuus, ei sitovuus, ei luodut tasosuunnitelmat ei teorissa eikä vallankaan käytännössä.
niinpä niin. Peruspalvelut ovat tärkeitä ja muu palvelutaso, jota oltaisiin saamassa, aivan aluesairaalatason palvelua. Erikoislääkäreitä käy Kuopion Yliopistollisesta Keskussairaalasta, kuten OYS:stä käy Oulaskankaalla.
Nyt me menemme "syylän leikkaukseen" Haapajärvelle.
Muistan niin kirkkaasti, kun puhuttiin kuntayhtymään mentäessä, miten haapajärvellä on leikkaussali ja erikoislääkäripalvelut.
Kyllä ne leikkaukset tulevat ylen kalliiksi kuntayhtymässä, jos rakennetaan ns. pientä leikkausta varten toimenpidehuone henkilöstöineen.
On parrein silloin mennä Oulaskankaalle.
Iisalmen suuntaan mentäessä pääsee heti kotikaupungin lääkäriltä Iisalmen aluesairaalaan. Luulen, että se on edullista meille kuntalaisille. edullisempaa kuin menemme haapajärvelle ja sieltä Oulaisiin.
Naapuri oli saanut kutsun valtuuston kokoukseen, joka pidetään torstaina 30.12.2010
Pyhäjärven kaupungin valtuustosalissa. Kelloaika taisi olla 18.00.
Aika ikävän leiman on antanut pyhiksen valtuuston puheenjohtajan kirjoittelu mm. Kalajokilaaksossa.
Pitäisi sentään puhaltaa yhteen hiileen, kun näin suuri asia on kyseessä.
Nyt te pyhäjärviset näette, mikä jukka on. Liitosmiehiä ja fanaatikko sieltä päästä.
Samat tukijoukot ovat takapiruina kuin aina ennenkin.
Näin kerrotaan.
valtuustossa istuu ymmyrkämykkänä esiintyviä päättäjiä.
kun kokous on ohi, alkaa pirunmoinen pulina "kyllä minun teki mieli sanoa...".
Näinpä sitä joudutaan päätöksestä toiseen huokailemaan parantavien muutoksien puuttetta.
Ei sitä kuulkaas tuhinalla saada kuntalaisten asioita parannettua, pitää myös uskaltaa sanoa mielipiteensä julki.
Näin ainakin näyttää ja erisuunnilta jotta tuhkat tulevat toisten silmille.