Bulimiasta

Haluaisin tietää miten olette saaneet apua kyseiseen sairauteen, tokihan se lähtee ensin omasta itsestä ja halusta parantua, mutta minulla on siinä huono tilanne että tiedostan varsin hyvin sairastavan bulimiaa (niin paskamaista ja uuvuttavaa kun se onkin), alan olla todella väsynyt tälläiseen elämään ja haluan parantua ja elää normaalia onnelista elämää, mutta on vain niin vaikea avata suunsa ja saada sanottua ääneen: minulla on syömishäiriö, en tiedä mikä siinä on ja luulen monen ihmisen/ läheiseni tietävän sen jo mutta kukaan ei silti ole sanonut mitään/ kysynyt, kai hekin odottavat paranemisen lähtevän minusta itsestäni... Miten tätä sairautta hoidetaan, osastohoitoja, lääkkeet?!?! olen niin avuton tässä asiassa, mutta HALUAN parantua, eihän se ole muuta kuin avata suunsa ja kertoa, mutta helpommin sanottu kuin tehty.. Onko kenelläkään kertoa omia kokemuksia parantumisesta/ hoidosta, tiedän etten itse hallitse tätä hommaa enää ollenkaan, olen kuin mikäkin sekopää hullu hakiessani kaupasta kaikkea ahmittavaa, juoksen pää kolmantena jalkana äkkiä kotiin mutustellen jo matkalla ties mitä ja monen tunnin oksennus sessiot vessassa, EN JAKSA ENÄÄ ja ihan henkisen ja fyysisen vointini vuoksi haluan parantua ja olla taas onnellinen ja nauttia elämästä, puuhailla ihmisten kanssa normaaleja kivoja asioita, käydä ulkona jne... Tämän sairauden kanssa eläminen on tehnyt minusta niin helvetin yksinäisen, onnettoman, ahdistuneen ja hauraan ihmisen, kaikki ihmissuhteeni on viilentyneet/ mennyt poikki kokonaan, olen suunnattoman ahdistunut koko ajan ja ihmisten kanssa seurustelu,jutustelu ym. perusjutut ovat yhtä tuskaa, eikä minulla ole oikeastaan enää yhtään ystävääkään, itsetuntoni on täysin nollassa, joskus en pysty poistumaan edes kotoani koska on niin helvetin paha ja ahdistava olla!!... En tajua miten tämä kaikki meni tähän pisteeseen, tähän yksinäisyyteen ja paskaan, mutta se tuo edes hieman lohdutusta että tiedän apua olevan, tiedän että voin parantua ja haluankin, mutta miten helvetissä sen ns "ensimmäisen askeleen" ottaminen parempaan päin voikaan olla näin hankalaa?!... :/
..Jos joku muukin on samassa tilanteessa, yksinäinen, tai on vailla jutustelu kaveria/ kaveria ylipäänsä, jonka kanssa ehkä käydä joskus kahvilla tms. voi laittaa sähköpostia osoitteeseen [email protected]..
Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!:)
1267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Aaa. Mä tiedän kanssa, miten vaikea on aukaista suu näistä jutuista. Se vaan tuntuu niin ylitsepääsemättömän vaikealta! Häpeä tai joku muu sellainen blokkaa pienimmätkin avunhakemisyritykset välittömästi.

Lohdutukseksesi voin sanoa, että kerran se vaan kirpaisee, ja lopuksi huomaat, että häpeällä tms. ei ollut mitään todellisuuspohjaa. Eli: sinun täytyy vain saada sanottua muutama sananen; Minulla on syömishäiriö, tarvitsen apua.
Sano nämä sanat koulun/työpaikan terveydenhoitajalle tai terveyskeskuksen lääkärille jne. niin saat apua tilanteeseesi! Hoidon piirissä sitten määritellään sinulle paras/ hetkellä mahdollinen hoito.

Toki voit hakea apua muualtkin, mut nää tuli ekana mieleen.

Et ole asian kanssa yksin! ;--) Ihanaa joulua sinullekin, toivottavasti tilnteesi helpottuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apua vailla....... kirjoitti:

Haluaisin tietää miten olette saaneet apua kyseiseen sairauteen, tokihan se lähtee ensin omasta itsestä ja halusta parantua, mutta minulla on siinä huono tilanne että tiedostan varsin hyvin sairastavan bulimiaa (niin paskamaista ja uuvuttavaa kun se onkin), alan olla todella väsynyt tälläiseen elämään ja haluan parantua ja elää normaalia onnelista elämää, mutta on vain niin vaikea avata suunsa ja saada sanottua ääneen: minulla on syömishäiriö, en tiedä mikä siinä on ja luulen monen ihmisen/ läheiseni tietävän sen jo mutta kukaan ei silti ole sanonut mitään/ kysynyt, kai hekin odottavat paranemisen lähtevän minusta itsestäni... Miten tätä sairautta hoidetaan, osastohoitoja, lääkkeet?!?! olen niin avuton tässä asiassa, mutta HALUAN parantua, eihän se ole muuta kuin avata suunsa ja kertoa, mutta helpommin sanottu kuin tehty.. Onko kenelläkään kertoa omia kokemuksia parantumisesta/ hoidosta, tiedän etten itse hallitse tätä hommaa enää ollenkaan, olen kuin mikäkin sekopää hullu hakiessani kaupasta kaikkea ahmittavaa, juoksen pää kolmantena jalkana äkkiä kotiin mutustellen jo matkalla ties mitä ja monen tunnin oksennus sessiot vessassa, EN JAKSA ENÄÄ ja ihan henkisen ja fyysisen vointini vuoksi haluan parantua ja olla taas onnellinen ja nauttia elämästä, puuhailla ihmisten kanssa normaaleja kivoja asioita, käydä ulkona jne... Tämän sairauden kanssa eläminen on tehnyt minusta niin helvetin yksinäisen, onnettoman, ahdistuneen ja hauraan ihmisen, kaikki ihmissuhteeni on viilentyneet/ mennyt poikki kokonaan, olen suunnattoman ahdistunut koko ajan ja ihmisten kanssa seurustelu,jutustelu ym. perusjutut ovat yhtä tuskaa, eikä minulla ole oikeastaan enää yhtään ystävääkään, itsetuntoni on täysin nollassa, joskus en pysty poistumaan edes kotoani koska on niin helvetin paha ja ahdistava olla!!... En tajua miten tämä kaikki meni tähän pisteeseen, tähän yksinäisyyteen ja paskaan, mutta se tuo edes hieman lohdutusta että tiedän apua olevan, tiedän että voin parantua ja haluankin, mutta miten helvetissä sen ns "ensimmäisen askeleen" ottaminen parempaan päin voikaan olla näin hankalaa?!... :/
..Jos joku muukin on samassa tilanteessa, yksinäinen, tai on vailla jutustelu kaveria/ kaveria ylipäänsä, jonka kanssa ehkä käydä joskus kahvilla tms. voi laittaa sähköpostia osoitteeseen [email protected]..
Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu