Oon rukoillut, meditoinut, raivonnut, turvautunut miestä väkevämpiin ja ties mitä että pääsis tästä tunteesta erilleen, mutta ei, kun ei siitä edes ota selvää mikä se on. Tästä touhusta on järki karannut aikoja sitten.
Ensin oltiin kummatkin varattuja mutta ihastuneita toisiin.
Sitten hän oli vapaa jota en tiennyt silloin, ja mä olin edelleen varattu eikä oltu enää tekemisissä.
Sitten mäkin vapaa, ja hänkin jota en tiennyt. Nyt hän kuitenkin varattu.
Siis todella paskat fiilikset ollut tästä pitkällä aikavälillä tapahtuneesta jutusta.
Eihän tässä muuten mitään mutta kun tuntuu että elämä valuu sormien välistä kun kehenkään en pysty edes ihastumaan ja sitä kautta alkamaan seurustelemaan kun sellaista kuitenkin kaipaisi. Eikä ole mikään teinipojan eka ihastus kirjoitus, ikää reilusti parinkympin paremmalla puolella ja muutama pitempi suhde takana.
Mua ei helposti saa polvilleen, henkisellä rääkkäyksellä sekin näköjään onnistuu, huh, armoa.
Jos tää menee ajan kanssa ohi, niin kysyn, kuinka helvetin kauan?
Ensin oltiin kummatkin varattuja mutta ihastuneita toisiin.
Sitten hän oli vapaa jota en tiennyt silloin, ja mä olin edelleen varattu eikä oltu enää tekemisissä.
Sitten mäkin vapaa, ja hänkin jota en tiennyt. Nyt hän kuitenkin varattu.
Siis todella paskat fiilikset ollut tästä pitkällä aikavälillä tapahtuneesta jutusta.
Eihän tässä muuten mitään mutta kun tuntuu että elämä valuu sormien välistä kun kehenkään en pysty edes ihastumaan ja sitä kautta alkamaan seurustelemaan kun sellaista kuitenkin kaipaisi. Eikä ole mikään teinipojan eka ihastus kirjoitus, ikää reilusti parinkympin paremmalla puolella ja muutama pitempi suhde takana.
Mua ei helposti saa polvilleen, henkisellä rääkkäyksellä sekin näköjään onnistuu, huh, armoa.
Jos tää menee ajan kanssa ohi, niin kysyn, kuinka helvetin kauan?
Vastaukset 4
Vanhimmat
ei kuulosta kivalle :(
Tunne kun astuu ovesta sisään, järki karkaa ikkunasta :)
Kestää mitä kestää, joskus helvetillisen kauan. Joskus siitä ei pääse irti ollenkaan, Hän jää taustalle, mutta kauniiksi muistoksi ja elämä jatkuu.
Tsemppiä vaan sulle ja tuo polvillaan käyminen ei aina ole välttämättä paha juttu. Kunhan ei jäädä konttailemaan :)
Näinpä. Tiedänhän mä et ei tähän mitään vastausta ole olemassa, eikä kaikkiin lukkoihin avaimia, kunhan piti vaan purkaan jonnekin. Tosta mitä sanoit niin saa nähdä jääkö kauniiksi muistoksi vai tuskalliseksi. Opettavaiseksi nyt ainakin.
ei tuohon todellakaan ole yksinkertaista ja oikeaa vastausta. Aika näyttää...miten käy. Valitettavasti se odottavan aika on tunnetusti pitkä.
Typerää sanoa, että kipu kasvattaa, mutta näin uskon. Kun kipu on kovin, sitä ei edes halua uskoa tai ymmärtää. Monesti kuitenkin ajan myötä näkee ehkä hyviäkin puolia, huomaa oppineensa jotain.
pitää oppia konttaamaan ja nousemaan ylös, jotta oppisi kävelemään :D