Ei tuu mittää

Kansallislaulut ja Kansalliseeppokset eli Kalevipoeg on suomalaisilta kopioituja. Ettekö te eestipellet saatana osaa luoda mitään omaa.
6273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Väärinpäin luulet asioiden olevan.
Kyllä keskieurooppalaiset, Saksa ja Tanska etunenässä toivat vailutteita vähintään yhtä tehokkaasti Viroon kuin me saimme Ruotsista.
Ja ruotsalaiset perustivat Tartoon yliopiston hyvin varhain,jossa meikäläiset sitten kävivät suurin joukoin opiskelemassa 20- ja 30-luvuilla.
Jos vähäkin Virossa viitsii vilkaista ympärilleen sadamamarketia pitemmälle, näkee nuo vanhat kulttuurin muistomerkit kaupunkeineen ja kartanoineen.

Äänestä
  • toi viroon maaorjuuden. vaikutus on ollut tämän päivän virolaisuuten varmasti vähintään yhtä suuri kuin ruotsalaisilla suomen yhteiskuntaan.

    orjuuden virossa lopettivat venäläiset vasta 1800 luvun puolella eli kyllä täytyy suomalaisten olla kiitollisia, että vieraat vaikutukset suomeen tulin nimenomaan ruotsista, eikä saksasta ja venäjältä kuten virossa.

    Äänestä

  • maaori kirjoitti:

    toi viroon maaorjuuden. vaikutus on ollut tämän päivän virolaisuuten varmasti vähintään yhtä suuri kuin ruotsalaisilla suomen yhteiskuntaan.

    orjuuden virossa lopettivat venäläiset vasta 1800 luvun puolella eli kyllä täytyy suomalaisten olla kiitollisia, että vieraat vaikutukset suomeen tulin nimenomaan ruotsista, eikä saksasta ja venäjältä kuten virossa.

    Suomi (eli Ruotsin valtakunta) on yksi harvoista Euroopan kolkista, jossa ei ole koskaan ollut maaorjuutta. Muutenkin maa on hyvin ruotsalainen.

    Suomi jatkoi vanhaa ruotsalaista elämäänsä (jopa perinteisempää kuin itse Ruotsi) myös Venäjän keisarikunnan osana. Keisari (Suomen suuriruhtinas) yhdisti meidät Venäjään, ei juuri mikään muu (kaikki "muu" oli venäläistämistä). Tänä aikana Suomi kehittyi Suomeksi, ollen erityinen "ruotsalainen" autonominen suuriruhtinaskunta Venäjän imperiumissa.

    Äänestä

  • .............. kirjoitti:

    täysin ruotsalainen maakunta. Kourallinen ruotsalaisia jäljellä mutta palvonta on vailla vertaa. Kaiken mitä ruotsalaiset täällä haluavat sen myös saavat ja asiasta ei edes keskustella. Jopa oma armeija on heillä!!! en tiedä vastaavaa koko maapallolla.

    Äänestä

  • vieläkin.. kirjoitti:

    Ei ollut siihen aikaan kopiokonneita. Kyllä samanlaisuus perustuu yhteiseen kulttuuriperintöön, samanlaisia runoja ja lauluja on harrastettu kummallakin puolen Suomenlahtea ja Karjalassa.
    Ja hauskaahan se vaan on, ett meittiä samanlaisia on vähän enempi, kiva on käydä kylässä jne.

    Äänestä

  • vieläkin.. kirjoitti:

    täysin ruotsalainen maakunta. Kourallinen ruotsalaisia jäljellä mutta palvonta on vailla vertaa. Kaiken mitä ruotsalaiset täällä haluavat sen myös saavat ja asiasta ei edes keskustella. Jopa oma armeija on heillä!!! en tiedä vastaavaa koko maapallolla.

    suomi oli tosiaan ruotsin maakunta. siitä olen ainakin minä kiitollinen.

    vaihtoehtona olisi olla venäläistetty viro. sitä ei halua kukaan suomessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

eestin nokia kirjoitti:

Kansallislaulut ja Kansalliseeppokset eli Kalevipoeg on suomalaisilta kopioituja. Ettekö te eestipellet saatana osaa luoda mitään omaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu