Hautajaisista...

Annu.

Eipä olleet artistit viitsineet sitten tulla edes Karin hautajaisiin. Harva oli paikalla. Jos ja toivottavasti kun, muistokonsertti järjestetään, niin otetaan huomioon kuka oli edes Karia saattamassa viimeiselle matkalle. Ei siellä näkynyt edes hänen oman ikäluokan artistikolleegoja, Dannya ja Koivuniemeä lukuun ottamatta ja tietysti se Loiri siellä pelleilemässä laulamisellaan mut sitä en laske artistiksi. Esim. Tapani Kansa, Katri-Helena, Reijo Taipale ja Jorma Kääriäinen loistivat poissaolollaan. Olen pettynyt. Noiden olisi nyt oikeesti luullut ilmestyvän sinne.

27

1156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No tota Tapsan osallistumista hautajaisiin mä vähän epäilinkin, kun sillä oli eilen illalla konsertti Ilmajoella, niin se on tänään nukkunut varmaan aika pitkään ehkä. Ja nuo hautajaiset oli jo niin aikaisin päivällä, että sen olis pitänyt herätä melko aikasin jos olis meinannut niihin ehtiä. Matkaahan ilmajoelta Espooseen on useampi sata kilsaa ja toisaalta taas tänäänkin Tapsalla on konsertti aika kaukana Espoosta, joten sille olis tullut kova kiire jos olis ensin hautajaisissa ollut ja sitten vielä konserttiin ajanut. Teikäläinenkö ne Tapsan mahdolliset ylinopeussakot olis sitten maksanut ? ;-) Ja tuskin nyt sentään kukaan voi vaatia että keikka pitäis peruuttaa noiden hautajaisten takia.

      Tota kyllä kans vähän ihmettelin ettei nuo muutkaan mainitsemasi artistit hautajaisissa olleet. Liekö niillkin sitten keikka tänään jossain kauempana.

      • voivee....

        Minkätakia se sitten oli lupautunut tulemaan sinne hautajaisiin ? Oli unohtanut koko hautajaiset ilmeisesti ja taas kännykkä rikki eikä kukaan pystynyt muistuttamaan.

      • 33rr
        voivee.... kirjoitti:

        Taipale pahoitteli seurassa ettei pysty osallistumaan Karin hautajaisiin, koska matkustaa yhdysvaltoihin lastensa luo. Reijo oli syvästi pahoillaan, mutta ei halunnut siirtää matkaa, koska oli nyt hyvässä kunnossa ja jaksaisi istua koneessa pitkän matkan. Taipale oli puhunut asiasta Karin omaisten kanssa. Joten Taipaleella oli hyvä syy jäädä pois.

        Muistaakseni Taipale on myös suruvalittelut esittänyt. Jokainen suree tavallaan. Ei se tarkoita ettei välitä, vaikka ei ole paikan päällä.

      • Annu.

        Ai että klo 14 on aikaisin päivällä :O Höpö höpö, on tässä vuorotyöläisen pitänyt mennä iltavuorosta aamuvuoroon ja ajaa pitkä työmatka. Ei mene selitys läpi. Ja tosiaan, mitäs oli luvannut sitten tulla. Ennen mies maansa myö kuin sanansa syö. Ei ylinopeus ole sille ennenkään ollut ongelma, edes paljon lievemmän syyn vuoksi.
        Minä kyllä ihmettelen. Ja tuli mieleen vaikka Topi Sorsakoski, kyllä sekin on ollut Karin kutsumana vieraana konsertissa. Pettynyt noihin artisteihin ja se toivottavasti näkyy muidenkin ihmisten fanittamisessa noita luusereita kohtaan.

      • Annu. kirjoitti:

        Sä oot nyt vielä sen verran herkässä mielentilassa, etten viitti tapella sun kanssa tästä asiasta. Mietit tätä asiaa nyt vaan liikaa tunteella vaikka pitäis miettiä sitä järjellä.

        ( Tapsalle olis tullut ihan helkkarinmoinen matka yhtenäpäivänä ajaa autolla jos se ens olis ajanut Ilmajoelta Espooseen eli n. 450 kilometriä ja sieltä suoraan Hartolaan 250 kilometriä ja sitten vielä konsertti siihen päälle )

      • 1000
        voivee.... kirjoitti:

        Minkätakia se sitten oli lupautunut tulemaan sinne hautajaisiin ? Oli unohtanut koko hautajaiset ilmeisesti ja taas kännykkä rikki eikä kukaan pystynyt muistuttamaan.

        vai oliko taiteilija Kansa oikeasti luvannut saapua paikalle? Kuka tietää? Ehkä saamme totuuden jossain vaiheessa. Ohjelman mukaan siunaustilaisuus kesti kuitenkin melko pitkään, nettilehden mukaan mm Loiri lauloi klo 15.50, ja siitä meni varmasti vielä aikaa, kunnes Karin viimeinen matka alkoi. Ja Kansalla tosiaan konsertti Hartolassa klo 19. Oletettavasti oli kuitenkin hengessä ja ajatuksissa paikalla.
        Enemmän ihmettelen kyllä, missä olivat Kääriäinen, muutaman vuoden takainen kapellimestari Riku Niemi ja vaikkapa Vexi Salmi, joka juuri muutama päivä sitten runoili hyvän ystävänsä puolesta. Kaikilla varmaan omat syynsä, kuten Taipaleellakin, arvostakaamme niitä joka tapauksessa. Kari Tapio oli kuitenkin vain laulaja.

      • Annu.
        Justiinax kirjoitti:

        Sä oot nyt vielä sen verran herkässä mielentilassa, etten viitti tapella sun kanssa tästä asiasta. Mietit tätä asiaa nyt vaan liikaa tunteella vaikka pitäis miettiä sitä järjellä.

        ( Tapsalle olis tullut ihan helkkarinmoinen matka yhtenäpäivänä ajaa autolla jos se ens olis ajanut Ilmajoelta Espooseen eli n. 450 kilometriä ja sieltä suoraan Hartolaan 250 kilometriä ja sitten vielä konsertti siihen päälle )

        Onpa huomaavaista ottaa minun mielentilani huomioon :D Minun mielentilani ei kuitenkaan ole kovinkaan herkkä. Kunhan vaan ihmettelen tuota poissaolobuumia. Katsotaan sitten missä tilassa itse olisit kun Tapsa joskus oikaisee koipensa.
        Siis kun sillä nyt näkyy sitten olevan Hartolassa konsertti keskiviikkoiltana niin sitten kyllä olisi tullut melko kiire kun tuo muistotilaisuus alkoi näemmä vasta joskus kolmen aikoihin. Sinne Hartolaanhan on kai jotain päälle kolmen tunnin matka(jonka Tapsukka tapansa mukaan kyllä taittaa parissa tunnissa).

        "Katsotaan sitten missä tilassa itse olisit kun Tapsa joskus oikaisee koipensa."
        No sitä mä en edes uskalla enkä haluu miettiä miten raskaasti siihen reagoisin.

    • elvi s.

      Kamalaa luettavaa tuollainen. Ei hautaan laskemispäivänä pidä raakkua mitenkään kenenkään eikä ruveta kummemmin toistemme surua arvostelemaan. Jokainen suree omalla tavallaan. Myös nämä julkkikset joilla varmaan on ajatus Kari Tapion poismenossa niin kuin meillä kaikilla muillakin.

      • Annu.

        Kunnioitusta ketä kohtaan? Kunnioitan todellakin Karin muistoa ja siksi ihmettelenkin miksei häntä saattamaan ilmestynyt tuon ihmeemmin kolleegaystäviään.
        Mitä tulee suremiseen/hautajaisiin osallistumiseen niin saattamaan mennään kun halutaan juuri osoittaa osanotto ja kunnioitus pois lähteneelle.
        Mitä tulee taviksiin siinä muistotilaisuudessa niin se oli omaisten luvalla yleinen tilaisuus ja sinne sai mennä osallistumaan joten typerää on kirjoittaa että menivät sinne vain uteliaisuuttaan. Kyllä sinne varmasti mentiin siksi että haluttiin jättää Karille hyvästit. Olisin mennyt itsekin mutta ei ollut mahdollisuutta. Tuo tarina kaulaliinoista on pilkun nussimista, ja sitten sinulla on otsaa puuttua paljon oleellisimpiin ja näkyvämpiin asioihin.
        Kunnioita itse muidenkin mielipiteitä.

      • ihmettelyä on!
        Annu. kirjoitti:

        että Taspsa loisti hautajaisista poissa olollaan! Tosin niin teki moni muukin Karin ikäluokan artisti
        !

      • elvi s.
        Annu. kirjoitti:

        Kunnioitusta ketä kohtaan? Kunnioitan todellakin Karin muistoa ja siksi ihmettelenkin miksei häntä saattamaan ilmestynyt tuon ihmeemmin kolleegaystäviään.
        Mitä tulee suremiseen/hautajaisiin osallistumiseen niin saattamaan mennään kun halutaan juuri osoittaa osanotto ja kunnioitus pois lähteneelle.
        Mitä tulee taviksiin siinä muistotilaisuudessa niin se oli omaisten luvalla yleinen tilaisuus ja sinne sai mennä osallistumaan joten typerää on kirjoittaa että menivät sinne vain uteliaisuuttaan. Kyllä sinne varmasti mentiin siksi että haluttiin jättää Karille hyvästit. Olisin mennyt itsekin mutta ei ollut mahdollisuutta. Tuo tarina kaulaliinoista on pilkun nussimista, ja sitten sinulla on otsaa puuttua paljon oleellisimpiin ja näkyvämpiin asioihin.
        Kunnioita itse muidenkin mielipiteitä.

        kirjoitin että on hautaan laskemispäiä, paikalla oli pääosan esittäjä eikä se -onneksi- ollut mikään julkkistapahtuma.

      • Annu.
        elvi s. kirjoitti:

        kirjoitin että on hautaan laskemispäiä, paikalla oli pääosan esittäjä eikä se -onneksi- ollut mikään julkkistapahtuma.

        Et olekaan sinä tuota kirjoittanut vaan alempana olevassa ketjussa, virhe.

        "ne tavikset ketkä sinne meni ,vaivaiset puolet meni varmaan vaan uteliaisuuttaan ".

        Mitä hitsin järkeä olisi sinne uteliaisuuttaan mennä :O Minusta edelleenkin oli kunnioituksen osoitus ja muiston kunnioittamista mennä saattamaan. Se kun nyt vaan on hautajaisissa tapana että siellä on saattoväki. Olis sekin näky jos pappi siellä yksin hääräisi. Sekä olisi kunnioittamista?

      • mälineste
        Annu. kirjoitti:

        Kunnioitusta ketä kohtaan? Kunnioitan todellakin Karin muistoa ja siksi ihmettelenkin miksei häntä saattamaan ilmestynyt tuon ihmeemmin kolleegaystäviään.
        Mitä tulee suremiseen/hautajaisiin osallistumiseen niin saattamaan mennään kun halutaan juuri osoittaa osanotto ja kunnioitus pois lähteneelle.
        Mitä tulee taviksiin siinä muistotilaisuudessa niin se oli omaisten luvalla yleinen tilaisuus ja sinne sai mennä osallistumaan joten typerää on kirjoittaa että menivät sinne vain uteliaisuuttaan. Kyllä sinne varmasti mentiin siksi että haluttiin jättää Karille hyvästit. Olisin mennyt itsekin mutta ei ollut mahdollisuutta. Tuo tarina kaulaliinoista on pilkun nussimista, ja sitten sinulla on otsaa puuttua paljon oleellisimpiin ja näkyvämpiin asioihin.
        Kunnioita itse muidenkin mielipiteitä.

        Ehkäpä Karin suosio olikin todellisuudessa kolleekojen osalta olematon.

    • laulu jää

      ei se ole mikään näytön paikka mistään .surra ja osallistua voi kotonakin .ja monet varmaan karsastivat näin suuria hautajaisia , jos on julkisuuden henkilö .en minä ainakaan haluaisi tälläistä karnevaalia itselleni ,kun lähdön aika on .pienesti ja koruttomasti maan multiin .
      ja ne tavikset ketkä sinne meni ,vaivaiset puolet meni varmaan vaan uteliaisuuttaan .
      ei pidä ottaa hernettä nenään kenenkään puolesta .jokainen tekee omat ratkaisunsa.
      se mihin minä kiinnitin huomion ,oli että arkun kantajilla ei ollut valkoiset kaulaliinat ,kuten kuuluisi talvella olla.

    • ruusukyyneleet

      ...minäkin, ettei Katri-Helena, Kääriäinen tai Matti Esko olleet paikalle - ehkä lähettivät adressit. Vexi Salmesta en nähnyt missään kuvaa, mutta iltapäivälehdessä oli Vexin kukkalaitteen kuva kortteineen.
      Toivttovasti poissaolleet artistit sentään adressin omaisille lähettivät. Vähintä, mitä odottaisin...

      • Valaehtoinen todista

        Matti Esko oli vaimoineen paikalla, istui vasemmalla etupenkeillä, kutsuvieraiden joukossa. Vei myös kukat arkulle.

    • elvi s.

      ei tämä ollut mikään julkkisesiintyminen. Yrittäkääpä löytää uusi elämä muualtakin kuin 7-päivää maailmasta.

      • täh!!!

        Mikä hemmetin julkkisesiintyminen?!? Tässä surraan oman lempiartistin poismenoa ja sen vuoksi seurataan tapahtumia. Omaiset on HUOM! itse halunneet antaa faneille mahdollisuuden osallistua, mikä minusta on todella kauniisti tehty. Hitto mikä ajatuksen juoksu voi jollain olla.

      • samaa sinne
        täh!!! kirjoitti:

        a-j-a-t-u-k-s-e-n-- j-u-o-k-s-u-a

      • zxxxzxz

        miks siellä pois pitäny olla näyttelemässä ihteään? Ei kai kaikki Kari Tapion lempiystäviä olleet?

      • 1001
        täh!!! kirjoitti:

        Mikä hemmetin julkkisesiintyminen?!? Tässä surraan oman lempiartistin poismenoa ja sen vuoksi seurataan tapahtumia. Omaiset on HUOM! itse halunneet antaa faneille mahdollisuuden osallistua, mikä minusta on todella kauniisti tehty. Hitto mikä ajatuksen juoksu voi jollain olla.

        että hän joka halusi julkisen tilaisuuden tästä siunaustilaisuudesta oli Ile Vainio. Kukas tästä muu hyötyi kuin hän. Ihmettelen myös hänen lausuntoaan heti Karin poismenon jälkeen, että niin paljon jäi tekemättä. Miksi hän loi sellaisia paineita, jo suht vanhalle, sairaallekin artistille. Kunnianhimoinen artisti, niin kuin klabbi oli, ei pysty jättämään tuollaisia työtilaisuuksia väliin, valitettavasti. Klabbin poismenostakin hyötyy vaan Edel Records vai mikä se Ilen levy-yhtiö nyt onkaan. Vai onko joku muuta mieltä?

      • XXXXXXXXXXXX
        1001 kirjoitti:

        Vainio tulee huolehtimaan, että pysyy vielä pitkään esillä Klabbin ansiosta. Eikö viimeksi eilen jostain ulkomailta käsin kommentoinut omaisten vointia lehdistölle. Kyllä tekee ukko parhaansa hyödyntääkseen julkisuuden.

      • urheiluhulluissa
        XXXXXXXXXXXX kirjoitti:

        Vainio tulee huolehtimaan, että pysyy vielä pitkään esillä Klabbin ansiosta. Eikö viimeksi eilen jostain ulkomailta käsin kommentoinut omaisten vointia lehdistölle. Kyllä tekee ukko parhaansa hyödyntääkseen julkisuuden.

        Kari Tapio vaikutti kyll aika väsyneen oloiselta Urheiluhullut -ohjelmassa. Vain n. 2 vko ennen kuolemaansa. Aivan erilailla oli vielä virkeä ja pilkettä silmäkulmissa Studio55 ohjelmassa lokakuussa.
        Tuossa iässä 30 konserttia parissa kuukaudessa. Ei ainakaan mikään helppo nakki.

      • Muuan onneton
        1001 kirjoitti:

        että hän joka halusi julkisen tilaisuuden tästä siunaustilaisuudesta oli Ile Vainio. Kukas tästä muu hyötyi kuin hän. Ihmettelen myös hänen lausuntoaan heti Karin poismenon jälkeen, että niin paljon jäi tekemättä. Miksi hän loi sellaisia paineita, jo suht vanhalle, sairaallekin artistille. Kunnianhimoinen artisti, niin kuin klabbi oli, ei pysty jättämään tuollaisia työtilaisuuksia väliin, valitettavasti. Klabbin poismenostakin hyötyy vaan Edel Records vai mikä se Ilen levy-yhtiö nyt onkaan. Vai onko joku muuta mieltä?

        Totta kai Vainion poika on sypäkkänä, sillä hän jos kukaan hyötyy tästä surullisesta tapahtumasta.
        Vanhaa miestä myytiin kuin kaleriaorjaa.

    • paikalla ollut

      Pekka Kuorikoski lauloi kauniisti. Hän tulkitsi suuremmoisesti. Koko tilaisuudessa erittäin hyvä tunnelma.
      Nuori pappi loi valoa saattoväen ylle.

    • ja ei 1. kertaa

      ...vai näkikö silmäni väärin. Leskien määrä?
      Virallinen leski Pia ja ... Oli erikoista, miten paljon Paula Koivuniemi itki. Ja Paulahan oli pukeutunut täysin mustiin yksityiskohtia myöten (hanskat jne.). Lesken väri on täysmusta. Paulan silmien ympäryksistä näki, että tämä aikuinen nainen on itkenyt tosi paljon viimeisten viikkojen aikana.
      Iltalehdessä oli Paulan lausunto "Meidän ystävyytemme oli syvää ja kunnioittavaa".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      319
      7544
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1843
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1382
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1251
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1221
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1171
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe