Yksinäinen Irma
Kuplivaa elämänuskoa
Rimmisen finlandiaehdokas
Mikko Rimminen: Nenäpäivä, Teos 2010
Irma on vähän hurahtanut, elämänuskoinen nainen, joka haluaa
tehdä tuttavuutta arkisten ilmiöiden ja toisten ihmisten kanssa.
Rimmisen proosaa lukiessa helisevät lukijan mielessä pienet
kellot. Hänen proosansa imee voimaa arjen yksityiskohdista ja
elämän pienistä iloista. Niinpä Irmaa askarruttaa kiveen painettu
purukumi niin paljon, että hän jyystää sen irti ja vie roskiin.
Myös pissistytöt, jotka tulevat istumaan samalle penkille ja
kyselevät Irman elämästä, tuntuvat jotenkin sympaattisilta,
ei yhtään häiriköiltä.
Irma haluaa päästä tekemisiin ihmisten kanssa. Niinpä hän
päätyy soittelemaan ihmisten ovikelloja, tehden taloustutkimuksen
kyselyä, jonka kysymykset hän on sepittänyt itse. Ihmiset näyttäytyvät Rimmisen kirjassa positiivisina. Yleensä Rimmisen
arvio elämästä on, että se tarjoaa paljon hauskaa ja huomioimisen
arvoista. Pitää vain olla utelias sopivan paljon, että voi kurkotella
kaikkeen näkemäänsä, siis hivenen kylähullu.
Toki Irma tapaa myös sivuraiteelle joutuneita ihmisiä, mutta
alkoholisoitunut mieskin tuntuu olevan elämää ymmärtävä ja
auttelee Irmaa, kun ihmiset alkavat epäillä Irman tarkoitusperiä.
Rimminen valaa lukijaan elämänuskoa, uskoa pieniin asioihin,
jotka kiireinen ihminen usein unohtaa, mutta yksinäisyytensä
kanssa sinunkaupat tehnyt täti huomioi. Lienee tosi, että elämässä
on paljon yksityiskohtia ja lämpöä tuottavia asioita, eikä vähiten
muissa ihmisissä, joista löytyy yllättäviä piirteitä.
Toisaalta Rimmisen romaanin rakenne on suurelta osin Irman
elämän kuvausta vailla isompia jännitteitä. Se sopii lukijalle,
joka nauttii tästä kirjasta ja samaistuu mieluusti Rimmisen luomiin tyyppeihin, joista pursuaa elämänilo ja kauneuden taju.
Kuplivaa elämänuskoa
Rimmisen finlandiaehdokas
Mikko Rimminen: Nenäpäivä, Teos 2010
Irma on vähän hurahtanut, elämänuskoinen nainen, joka haluaa
tehdä tuttavuutta arkisten ilmiöiden ja toisten ihmisten kanssa.
Rimmisen proosaa lukiessa helisevät lukijan mielessä pienet
kellot. Hänen proosansa imee voimaa arjen yksityiskohdista ja
elämän pienistä iloista. Niinpä Irmaa askarruttaa kiveen painettu
purukumi niin paljon, että hän jyystää sen irti ja vie roskiin.
Myös pissistytöt, jotka tulevat istumaan samalle penkille ja
kyselevät Irman elämästä, tuntuvat jotenkin sympaattisilta,
ei yhtään häiriköiltä.
Irma haluaa päästä tekemisiin ihmisten kanssa. Niinpä hän
päätyy soittelemaan ihmisten ovikelloja, tehden taloustutkimuksen
kyselyä, jonka kysymykset hän on sepittänyt itse. Ihmiset näyttäytyvät Rimmisen kirjassa positiivisina. Yleensä Rimmisen
arvio elämästä on, että se tarjoaa paljon hauskaa ja huomioimisen
arvoista. Pitää vain olla utelias sopivan paljon, että voi kurkotella
kaikkeen näkemäänsä, siis hivenen kylähullu.
Toki Irma tapaa myös sivuraiteelle joutuneita ihmisiä, mutta
alkoholisoitunut mieskin tuntuu olevan elämää ymmärtävä ja
auttelee Irmaa, kun ihmiset alkavat epäillä Irman tarkoitusperiä.
Rimminen valaa lukijaan elämänuskoa, uskoa pieniin asioihin,
jotka kiireinen ihminen usein unohtaa, mutta yksinäisyytensä
kanssa sinunkaupat tehnyt täti huomioi. Lienee tosi, että elämässä
on paljon yksityiskohtia ja lämpöä tuottavia asioita, eikä vähiten
muissa ihmisissä, joista löytyy yllättäviä piirteitä.
Toisaalta Rimmisen romaanin rakenne on suurelta osin Irman
elämän kuvausta vailla isompia jännitteitä. Se sopii lukijalle,
joka nauttii tästä kirjasta ja samaistuu mieluusti Rimmisen luomiin tyyppeihin, joista pursuaa elämänilo ja kauneuden taju.
Vastaukset 5
Vanhimmat
sinulle Maria!
luota tuohon görgyjhiin se on minä vaan
se jörgy on aivan sego bolzi, liirum laarun eissä ja ku pään kääntää nii jo saa assiitkii toisen sävelen, alapäästä se vielä on kiinnostunu, eikä silti tiijä mittää.
Jörgy on jörgy vielä vaikka kuus kertaa on kiehuvassa piessä käytetty, ja pussit täytetty.
nyt olet kaivanut hajupojan vanhan varastetun nikin esiin, hyvä Sina!
On hyvä osata viihtyä itsensä kanssa, myös yksinäisyydessä, ja löytää ilonaiheita pienistäkin asioista!
Minäkin luen iltalukemisena Boel Vestin kirjaa Tove Janssonista Ord, bild, liv.
Se mikä on viehättänyt minua on kuvaus, kuinka jo lapsuudessa nuo Muumipeikot tulivat Toven elämään:D
Oli eno, joka peloitteli siskontytärtään: Jos käy ruokakomerolla rohmuamassa pikkuleipiä ja jotakin hyvää, tulevat Muumipeikot rankaisemaan rohmuajaa.
Niinpä Tove lapsena loi mielikuvissaan nuo peikot, kun komeron pikkuleipäpurkit saivat aina silloin tällöin yliotteen, ja kourallinen oli sängyssä mutusteltava:D
Lepyttääkseen heitä hän loi monet hahmot, jotka aikuisena alkoivat elämään piirrustusten kautta. Tove Janssonin isähän oli taidemaalari, joten tuo kädentaito oli vahva myös tyttärellä.
Aivan viehättävää lukemista Tovesta opiskeluaikoina, jolloin ammatti oli hankittava.
Joskus samaistun Tova Janssonin näkymättömään lapseen, miten helppoa olisikaan olla näkymätön, mutta sitä en voi kanssaihmisilleni tehdä.
Onneksi kirjani on vasta alussa:D