Hyvää Joulua...

Niin, kaikillahan meillä on ongelmansa ja yksi niistä saattaa olla pelaaminen.
Itselläni on ollut ongelmia kaikkien addiktioita herättävien asioiden suhteen läpi elämäni.
Eli olen siis addikti! (Joku tuumaa tässsä, oletpa nero.)
Nuorena olin ujo ja arka, kunnes löysin kuningas alkoholin, joka teki minusta "kuninkaan".
Sitä rallia ja hauskuutta kesti aikansa ja toimin monenmoisissa pippaloissa herran ja narrin roolissa, kunnes monesti lyöty kirves alkoi ruostumaan ja vanhat vitsit oli jo naurettu.
Sitten tapasin uuden ystävän= Rauhoittavat lääkkeet, sielua ravistaviin krapuloihin, ja se jos mikä antoi uutta pontta jatkaa juomista, miettimättä huomista ja HUPS! Sehän lisäsi vain juomista. Seuralaisista ei ollut pulaa ja elin tavallaan unelmaa, jolla ei ollut päämäärää.
Pikku hiljaa kuitenkin elämä alkoi näivettyä enenevissä määrin.
Pelailin paljon jo nuoruudessa kolikkopelejä ja "mustaajaskaa" baareissa. Välillä meni sadoista markoista pariin tuhanteen, silloin kun hävisi niin vitutti, mutta jos voitti joskus tonnin vanhaa rahaa, niin kaikki oli paremmin, kuin hyvin.
No, tuosta on jo aikaa.
Unohdin pelit jollakin tasolla, eivätkä ne näytelleet suurta roolia pitkään aikaan.
Mutta, auta armias! Nettipokeri! Siitä olisi Columbuskin ollut aikoinaan ihmeissään.
Tänä armonvuonna 2010 tein totaalisen löytöretken kyseiseen maailmaan häviten n. 32 000 EUROA!
Kaikki viina/pilleripäin tehdyt törppöilyt ovat lastenleikkiä tähän konkurssiin nähden!
Mutta, kuten aloitin niin olen addikti, enkä siitä miksikään muutu. Välillä haluaisin todella muuttua, mutta jokainen askel parempaanpäin muistuttaa entisestä, horjuttaen askeleen edestaas.
Lopotomia olisi oikea lääkitys, sillä en halua aiheuttaa muille pahaa oloa, mutta olemalla itseni teen sen. :(
Toivon kaikille hyvää Joulua Paremmat uudetvuodet!
Ps. En tiedä, miksi tänne rustasin? No, ehkä jokin Toivo tai lapamato mussa vielä pihisee. ;)
0314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Pukki ilman Joulua. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu