eduskunta vaali juttuja

Kyllä vasemminton edeustaja on pettänyt äänestäjänsä tässä sote aikana niin perusteellisesti,että oi voi
kiuruvedellä ei enää kannata uskoa höpinöitä
16471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kyllä nyt kannattaa keskittää äänet Kokoomukseen. Ovat niin rehtiä isänmaallista ja oikeutenmukaista porukkaa, pitävät vieläpä köyhän puolta. Nytkin teettivät Hetemäellä upean selvityksen veropoliitiikan oikeutenmukaisesta uutistamisesta. Kukapa olisi heti keksinytkään että pienitulosimpien edut ja Hyvinvointivaltio voidaan turvata pienituloisia enempi verottamalla!?

Äänestä
  • koko vaalipiirin alueelta ehdokkaita. Kansanedustajaksi valittavahan on koko Pohjois-Savon edustaja ei vain jonkun yksittäisen kunnan. Etsikää ehdokas, joka vakuuttaa myös ammattinsa kautta ei vain puhumalla ja lupaamalla kaikille kaunista ja hyvää. Tosi osaajan erottaa. Iisalmen markkinoilla Kepun teltalla oli ehdokas, joka vakuutti. Tuntee tavallisten ihmisten tilanteet. Mielenterveystyötä tekee. Iisalmelaiset juuret.

    Äänestä

  • Tahvettii kirjoitti:

    koko vaalipiirin alueelta ehdokkaita. Kansanedustajaksi valittavahan on koko Pohjois-Savon edustaja ei vain jonkun yksittäisen kunnan. Etsikää ehdokas, joka vakuuttaa myös ammattinsa kautta ei vain puhumalla ja lupaamalla kaikille kaunista ja hyvää. Tosi osaajan erottaa. Iisalmen markkinoilla Kepun teltalla oli ehdokas, joka vakuutti. Tuntee tavallisten ihmisten tilanteet. Mielenterveystyötä tekee. Iisalmelaiset juuret.

    Onko oikeesti mielenterveys asialla muulloinkin kuin vaalien alla?
    olen itse omainen ja kymmenen vuotta olen kirjoitellut mielenterveys asiosta ,ja koettanut
    tehdä asiaa ihmisille tutuksi ettei tarvii hävetä ja että se on sairaus siinä kuin muutkin sairaudet.Tämän päivän lehdessä Soten hallituksen puhj.puhui asiaa,hyvä.
    lin syksyllä omaisten mielenosoituksessa eduskuntatalolla kyllä puoleiden edustajat sielläkin olivat ainakin hetkellisesti kiinostuneita varsinkin Risto Autiolle nostan hattua.
    Kannattaa käydä lukemassa omaisten keskusliiton sivulla vetoomus mikä vietiin eduskuntaan.

    Äänestä

  • hyvän asian puolesta kirjoitti:

    Tulossa on kovia linjauksia verojen ja maksujen suhteen. Jos alv nostetaan, hinnat nousevat ja eläminen kallistuu. Siitähän siinä lopulta on kyse. Kuinkahan moni jaksaa sinnitellä selviytymisen rajoilla. Äänestetään ihmisten asioita ymmärtäviä ehdokkaita. Mielen hyvinvointi ja sen ymmärtäminen on tärkeä asia. Päättäjien joukkoon olisi hyvä saada myös tätä puolta ymmärtävä ja esilläpitävä kansanedustaja. Seurataan tilannetta.

    Äänestä

  • Leenukka46 kirjoitti:

    asiaa. Nuorten mielenterveysongelmat ja pahoinvointi on vaan kasvussa. Jotain on pakko tehdä. Pidetään huoli, että saadaan eduskuntaan ihmisten asioita oikeasti ymmärtäviä edustajia. Kyllä ehdokkaan ammattitaustakin kannattaa huomioida.

    On mielenterveysasialla. Seuraapa mitä asioita nostaa esille. Tietää, mistä puhuu.

    Äänestä

  • nuoren äiti kirjoitti:

    asiaa. Nuorten mielenterveysongelmat ja pahoinvointi on vaan kasvussa. Jotain on pakko tehdä. Pidetään huoli, että saadaan eduskuntaan ihmisten asioita oikeasti ymmärtäviä edustajia. Kyllä ehdokkaan ammattitaustakin kannattaa huomioida.

    Kyllä vaali ehdokkaan pitää uskaltaa puhua oikein vaalipuheissaan mielenterveys ongelmista,eikä vain pienissä porukoissa se on vielä monella leimautumisen pelko sellaiselle nostan hattua ,joka isoissa tilaisuuksissa niistä puhuu voi jo olla aidosti asialla.

    Äänestä

  • Leenukka46 kirjoitti:

    Tulossa on kovia linjauksia verojen ja maksujen suhteen. Jos alv nostetaan, hinnat nousevat ja eläminen kallistuu. Siitähän siinä lopulta on kyse. Kuinkahan moni jaksaa sinnitellä selviytymisen rajoilla. Äänestetään ihmisten asioita ymmärtäviä ehdokkaita. Mielen hyvinvointi ja sen ymmärtäminen on tärkeä asia. Päättäjien joukkoon olisi hyvä saada myös tätä puolta ymmärtävä ja esilläpitävä kansanedustaja. Seurataan tilannetta.

    Kaikilla puoluella on nyt hätä nuorten ja lasten hyvinvoinnista ja mielen terveydestä,perheet ovat
    tärkeitä ym. Luulisi. että vaalien jälkeen asiat alkaa korjaantua,mutta voi olla että on pääälimäisenä oma
    hyvin vointi.

    Äänestä

  • Ja loput rahat voi kierrättää omiin taskuihin kreikan ja portugalin kautta. Paljonkohan on Provisiot. Kansa maksaa,maailman parhaan ministerin tittelin ja tulee kalliiks. Saattaa rueta Libyan tapahtumat toistumaan meilläkin, oulussa taes jo alakoo esileikit...

    Äänestä

  • hyvän asian puolesta kirjoitti:

    Onko oikeesti mielenterveys asialla muulloinkin kuin vaalien alla?
    olen itse omainen ja kymmenen vuotta olen kirjoitellut mielenterveys asiosta ,ja koettanut
    tehdä asiaa ihmisille tutuksi ettei tarvii hävetä ja että se on sairaus siinä kuin muutkin sairaudet.Tämän päivän lehdessä Soten hallituksen puhj.puhui asiaa,hyvä.
    lin syksyllä omaisten mielenosoituksessa eduskuntatalolla kyllä puoleiden edustajat sielläkin olivat ainakin hetkellisesti kiinostuneita varsinkin Risto Autiolle nostan hattua.
    Kannattaa käydä lukemassa omaisten keskusliiton sivulla vetoomus mikä vietiin eduskuntaan.

    Yläsavolainen mies meni lääkäriin ja valitti heikkoa oloaan ja unettomuutttaan ja vielä sanoi, että ei tunnu tuokaan piä olovan niinkun normaali. Lääkäri katseli miestä silmiin ja koputteli vähän joka puolelle ja kohta kysy, että onko teillä siitä mittään tietoo, onko teijän suvussa aiemmin ollu mielenterveysongelmia, johon mies, että ee.. ee.. ei joo, niin no kyllä sillai, että vanhin velipoika on Oulussa poliisina.

    Äänestä

Kirjoitustaidon puute surettaa.

Äänestä
  • On hyvä että näitä pilkun ja pisteen vahtaajia riittää joka paikkaan mutta onneksi nämä palstat ei ole ammattilaisille tehty on kumma kun lehdissäkin on vähän samanlaisia vierheitä.Joskus tietoa siirrettäessä voikin kadota osa tekstistä .

    Äänestä

Arvot knnustavat sitoutumaan
Arvot tarjoavat periaatteita joiden pohjalta toimia
Arvoilla ja ajatelemalla luomme tulevaisuutta
Arvolla vältymme itseinhosta "Kärsimyksestä ja syylisyydestä väärästä politiikasta !
"Kuulun joukoon "Häpeä"
18 Rapakunta Rapakunta-puolue "Uutiset ja sää rikostutkinta rokostutkinta rikostutkintaa !
Oikean ja väärän tunistaminen väärästä seuraa rangaistus !
Arvot kannustavat henkilöiden ja yhteisön välisistä erinlaisuuksista . . .
Löytämmään elämän "Rikkaudet "
Arvot ovat vahvoja kannusteita "
Olennaisinta ISÄNMAA JA YHTEISKUNTA on tietoinen ydinarvoistaan ja visioistaan sekä tehtävistään "toteutamiseen Lapsillemme ja sukupolvien "turvaksi "
ISÄNMAALLISUUDESSA ON YMMÄRRETTÄVÄ ARVOT :
Totuuden ja onnennen tielle Elämä on "Rakkaus "
Siirry luovuudella henkilökohtaisseen "henkiseen ja fyysiseen kasvuun
Arvoilla ylös Politiikalla alas
"Politiikka oli vain vallan väline Kuin Hyökyallo se meni Jo !!!!!!

Äänestä

Katsokaa ehdokaittenne fasebook sivut on yllätyksiä, kavereissa oma ehdokas joutui hyllylle naamari /veitsi yhdistelmän takia

Äänestä

Parasta mitä oon nähny,on Kaavin kunna vaalimainosteline. Siellä joku hölmö ehdokas oli laittanut oman mainoksesa telineen takapuolelle. No mieshän on ihan sieltä,siis perseestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sivusta seurannut kirjoitti:

Kyllä vasemminton edeustaja on pettänyt äänestäjänsä tässä sote aikana niin perusteellisesti,että oi voi
kiuruvedellä ei enää kannata uskoa höpinöitä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu