mirtatsapiini

millaisia sivuvaikutuksia olette tällä lääkkeellä joutuneet kokemaan???

kiitos tiedoista.
112012
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Vetää kropan aika jäykäksi yön aikana, aloittaessa oli aamuisin suorastaan tuskaista yrittää nousta ja tämän vuoksi tuli nukuttua pitkään. Tästäkin olisi varmaan välttynyt jos liikkuisi ja venyttelisi kunnolla. Nykyään otan puoli annosta alkuperäisestä 30mg:stä, hyvin nukuttaa edelleen ja aamutkin on helpompia. Itse masennukseen en ole huomannut vaikuttavan mitenkään, helpottaahan se tietysti kun pystyy edes nukkumaan silloin kun haluaa.

Äänestä

Painon nousu, nestettä kertyy turposin kuin rantapallo 30kg tuli lisää vuodessa
lisäksi pahan luokan akne (iho-ongelmat siis)
nyt vihaan itseäni entistä enemmän :(

Äänestä

Minulle lääke tehosa tasan ensimmäisenä iltana. söin lääkett' yli kuukauden ilman tuloksia. lääke poistettiin käytöstäni ja sain vahvempia tilalle.

Äänestä
  • ja sillonkin valmiiksi toositosi väsynyt kun se tehosi..

    Äänestä

joka loppui heti kun lääke lopetettiin.

Äänestä

Ei sivuvaikutuksia. Tai kyllähän ruokahalu oli alussa mahtava etenkin lääkkeen oton jälkeen, mutta silloinhan pitääkin olla nukkumassa eikä jääkaapilla. Väsyttävä lääke (tosin väsytys vähenee ajan kanssa, samoin ruokahalu), mutta väsyttävyyttä pidän etuna enkä haittana. On ihanaa nukkua kunnon unet.

Jotkut lihovat, mutta se kyllä johtuu siitä, mitä suuhunsa pistää, kun oikein syötättää. Kannattaa ainakin lääkityksen aluksi pitää huolta siitä, että kotona on kevyttä syötävää ja ehdottomasti EI varata kotiin mitään turhaa ja lihottavaa. Minä jyrsin kilokaupalla omenoita ja porkkanoita enkä lihonut kiloakaan. Oikeastaan päinvastoin, koska ennen lääkitystä en liikkunut lainkaan kodin ulkopuolella ja nyt lähden iltaisin kävelylenkeille.

Turha toisilta on kysellä sivuvaikutuksista. Kaikenlaista kauhukertomusta kirjoitellaan netissä, ja kaikki on kuitenkin yksilöllistä. Lisäksi jotkut panevat kaiken masennuksensa aikana tapahtuneen lääkkeiden piikkiin, vaikka johtuisi ihan muusta.

Äänestä
  • Hyvin kirjoitettu. Nettikeskusteluista ei todellakaan kannata vetää yhtään mitään johtopäätöksiä lääkkeiden toimivuuden tai toimimattomuuden ja sivuvaikutusten suhteen itsellä. Sen tietää vain kokeilemalla. Ja tällöin voi yhdessä hoitavan lääkärin kanssa miettiä lääkkeen toimivuutta, eli onko mieliala omasta mielestä kohentunut ja millaisia sivuvaikutuksia on kokenut lääkkeen aiheuttavan, jos mitään. Lääkäri tekee sitten, mikäli tarve niin vaatii, lääkeannosten muutoksia tai lääkevaihtoja.

    Tässä keskustelussa pistää silmään erityisesti yksi asia:

    "..lääke poistettiin käytöstäni ja sain vahvempia tilalle." Tarkoitti kirjoittaja sitä sitten tai ei, tästä tulee mielikuva, että mirtatsapiini on kirjoittajan mielestä jollain lailla mieto(?) masennuslääke, ja että hän on mielestään ollut niin sairas että tarvitsi vahvempia masennuslääkkeitä tilalle. Tosiasiassa monet vaikeastikin masentuneet ovat saaneet mirtatsapiinista avun sairauteensa, kuten on varmasti kaikkien muidenkin masennuslääkkeiden kohdalla. Eli mirtatsapiini ei vain ole toiminut kyseiselle kirjoittajalle, mutta jokin muu masennuslääke on sitten oletettavasti toiminut. Nämä ovat siis täysin yksilöllisiä asioita. Yhdelle tehoamaton lääke voi olla toiselle hyvinkin tehokas, vaikka kyseisten potilaiden tila olisi lähes samankaltainen, ja niin edelleen.

    Äänestä

  • Yksilökohtaista kirjoitti:

    Hyvin kirjoitettu. Nettikeskusteluista ei todellakaan kannata vetää yhtään mitään johtopäätöksiä lääkkeiden toimivuuden tai toimimattomuuden ja sivuvaikutusten suhteen itsellä. Sen tietää vain kokeilemalla. Ja tällöin voi yhdessä hoitavan lääkärin kanssa miettiä lääkkeen toimivuutta, eli onko mieliala omasta mielestä kohentunut ja millaisia sivuvaikutuksia on kokenut lääkkeen aiheuttavan, jos mitään. Lääkäri tekee sitten, mikäli tarve niin vaatii, lääkeannosten muutoksia tai lääkevaihtoja.

    Tässä keskustelussa pistää silmään erityisesti yksi asia:

    "..lääke poistettiin käytöstäni ja sain vahvempia tilalle." Tarkoitti kirjoittaja sitä sitten tai ei, tästä tulee mielikuva, että mirtatsapiini on kirjoittajan mielestä jollain lailla mieto(?) masennuslääke, ja että hän on mielestään ollut niin sairas että tarvitsi vahvempia masennuslääkkeitä tilalle. Tosiasiassa monet vaikeastikin masentuneet ovat saaneet mirtatsapiinista avun sairauteensa, kuten on varmasti kaikkien muidenkin masennuslääkkeiden kohdalla. Eli mirtatsapiini ei vain ole toiminut kyseiselle kirjoittajalle, mutta jokin muu masennuslääke on sitten oletettavasti toiminut. Nämä ovat siis täysin yksilöllisiä asioita. Yhdelle tehoamaton lääke voi olla toiselle hyvinkin tehokas, vaikka kyseisten potilaiden tila olisi lähes samankaltainen, ja niin edelleen.

    haluankin nimenomaan kuulla, mitä sivuvaikutuksia voi tulla. lääkärin mielipidehän on tietenkin se, ettei tule mitään. on helpompaa sitoutua siihen lääkkeen käyttöön, jos tietää mitä sivuvaikutuksia EHKÄ voi tulla.
    minua pelottaa eniten nuo sukupuolielämään liittyvät vaikutukset, joillain lääkkeillä on jäänyt pysyviäkin sivuvaikutuksia. eikä sekään helpota, että paras lapsuuden kaveri kuoli lääkkeiden vaikutukseen, en saanut koskaan tietää oliko se tahallinen yliannostus vai ihan vahinko.

    Äänestä

  • aloitta-ja kirjoitti:

    SSRI-lääkkeet voivat vaikuttaa sukupuolielämään, siis sekä seksuaaliseen haluun että esim. kykyyn saada orgasmi. (Niitä on käytetty liian nopeasta laukeamisesta kärsivien miesten hoitoonkin.).

    Mirtatsapiini ei ole tuon lääkeryhmän lääke. Seksiä ei kannata harrastaa otettuaan lääkkeen, vaan lääke kannattaa ottaa vasta niiden puuhien jälkeen.

    Kaikki raportoidut sivuvaikutukset ja niiden yleisyys on luettavissa pakkausselosteesta.

    Äänestä

oli aika yllättävä vaiva jota koskaan ei ennen. Eli levottomat jalat-oireyhtymä. Ei vaivaa enää, tällä erää olen syönyt kohta kaksi vuotta. Paino ei ole noussut eikä mitään muitakaan sivuoireita. Hyvin unettaa illalla.
Alkoholin kanssa saattaa tulla yllättävän vahvoja yhteisvaikutuksia.

Tuoltakin voi lukea, jos kieltä osaa

http://wiki.medpedia.com/Mirtazapine

Äänestä
  • Levottomia jalkoja, eli tunnetta, että on heiluteltava jalkoja varsinkin nukkuessaan, on monilla lääkkeillä. Vanhat trisykliset lääkkeet tekevät samaa, ja varmaan monet muutkin psyykenlääkkeet. Voisi ajatella, että lääke vaikuttaa psykomotorisesti aktivoivasti, joten se voi olla hyväkin merkki. Toisaalta monet näitä lääkkeitä käyttävät alkavat venytellä ja liikutella, "availla" kehoaan lääkkeen alkaessa tehota. Masennuksessa ihminen on kuin käpristynyt, kehon kieli ja olemus ovat jotenkin lukossa. Lääkitys aivan kuin "avaa" ihmisen olemustakin, potilaat saattavat kiinnittää huomiota ryhtiinsä ja tehdä erilaisia venyttely- ja voimisteluliikkeitä jne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lääkkeitäkö kirjoitti:

millaisia sivuvaikutuksia olette tällä lääkkeellä joutuneet kokemaan???

kiitos tiedoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu