Olisi jo itselleni helpotus jos joku muukin huomaisi, että minua masentaa, ja ettei kaikki ole kunnossa. Silti vaikka olen yrittänyt hakea apua, ei kukaan tunne samoin kuin minä, tai näe minussa mitään muuta kuin murrosiän. Ei läheiseni, ei alan ammattilaiset. Minut lähetetään aina jonnekin muualle.
Koulu on jäänyt kesken, yksinäisyys vaivaa. On todella voimaton olo, kun vielä kaikenlisäksi tuntuu, että itse vain kuvittelen kaiken. Mistä se paha olo sitten tulee? Siitäkö, että olen tietynikäinen?
Huomatkaa minut! Olen täällä!
Koulu on jäänyt kesken, yksinäisyys vaivaa. On todella voimaton olo, kun vielä kaikenlisäksi tuntuu, että itse vain kuvittelen kaiken. Mistä se paha olo sitten tulee? Siitäkö, että olen tietynikäinen?
Huomatkaa minut! Olen täällä!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mulla on joskus ollut sama tunne. Eiköhän se elämä vielä siitä suttaannu. Jaksamisia
flunssaakaan etkä olkapään sijoiltaan menoa. Masennus on sairaus siinä kuin nekin ja valtavan paljon yleisempi kuin yleensä luullaan. Mutta valtaosa sairastuneista kärsii sitä yksin ja häveten. Se ei kannata. Jatka avun etsimistä; eivät kaikki löydä sitä ensimmäiseltä terapeutilta, psykiatrilta tai ystävältä jolle asian uskovat, hekin ovat puutteellisia ihmisiä. Jatka etsimistä, löydät varmasti ymmärrystä! Koeta uskoa, että masennuksesi menee ohi ja elät taas vahvasti ja parempaa odottaen.
Kiitos rohkaisustasi.