Olen jo monasti kysynyt eri seksipalstoilta mieltäni askarruttavaa asiaa, mutta aina saan vastaukseksi, että "kysy asiaasi sähkömiehiltä ne ovat tuossa asiassa asiantuntijoita". Nyt sitten rohkenen kysyä teiltä asiantuntijoilta, että voiko pölynimurilla imeä omaa kullia?
Kysyn täältä
VoltaPower
15585
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
..sussa on enemmänkin tota satusedän vikaa, kannattanee noissa harrastuksissa kehitellä taustatarinat kuntoon ennen suoritusta. voi alkaa tarina äkkiä ontumaan, kun ensihoitajille selittelet kaatuneesi kesken imuroinnin ja vehje vaan sujahti imurin putkeen.
muistathan samalla survoa vieraita esineitä kaikkiin mahdollisiin ruumiinaukkoihin, saa sitten sairaalahenkilökuntakin pikkujouluihin parempia tarinoita fiksuimmista potilaistaan.
tuskin siitä kannattaa yhteiskunnallista kyselyä tehdä, mutta jos tunnet olevasi imurin tarpeessa niin siitä vaan, paskaako se meille kuuluu mihinkä nysäsi tunget.
isäsi olisi aikoinaan käyttänyt imuria äitisi sijaan. Olisi yksi paukapää vähemmän maailmassa.
Eiköhän se imuteho vähän riipu siitä, onko imurissa kuinka täynnä oleva pölypussi. Voihan sen pölypussin ottaa masturboinnin ajaksi pois, mutta sitten voi olla tuskaiset hetket kun alapäähäsi syntyy valtava fritsu.
Yläaste ikäiset jätkät tekee pölynimureilla fritsuja (eli mustelmia) kaulaansa, merkiksi villisti suutelevasta tyttöystävästään. Tuollaisia "pölynimurin kanssa kompastellen tulleita" fritsuja näki joskus yläasteella ja jopa amiksessakin, kun kaverilla sattui olemaan korkea kaulus piilotellakseen jotain ;^)
Niin että alapää saattaa mennä aika herkäksi tuollaisella imuteholla. Jos pystyt hidastamaan moottorin kierroksia, niin "hieronta" voisi onnistuakin kivuitta. Ei sitten kannata käyttää pienintä suulaketta, jos vaikka jäisi kiinni ;)
Ei kaiketi pitäisi käyttää omaa virallista nimimerkkiä, mutta olkoon Joulun vieton kunniaksi ;)
imuria päivittäin käyttävä (Not_asentaja).
Kaikkihan sitä tekee, turha nolostella. Emännät hellan ääressä jauhelihaa paistaessaan vaan ihmettelee, mitä se ukko siellä autotallissa joka päivä autoa siivoo :D
kalus saattaa löytyä pölypussista kohta!
Kyllä tämä oli ainoa palsta, josta tuli neuvoja. Kiitos paljon.
Miten muka "se" tehdään imurilla? Kerrohan.
letku pois, imuri käymään ja hepinpää imu aukkoon. Tekeepi gutaa, kyllä setä tietää.
Kiitos nopeasta vastauksesta ja todella nopeasta ......, kiitos.
runkkuja olette kaikki. Voi helvetti.
runkkuilemaan, taitaa olla sinun taitolaji kun arvostelet suorituksia. Kokeile niin hämmästyt, kaverisikin.
http://www.hs.fi/fingerpori/1135261378225
Ylläpito vois päivystää täällä sähkötyöt palstalla useammin! Missä on sheriffiksi hakenut Juhawatti?
Pääsitkö toimeen? Nyt olis paljon hommia tarjolla yleisilmeen siistimiseksi.