Tervehdys Kahvipirttiin

Ruuneperi

Yritin tulla Kahvipirttiin kun on joulu. Ajattelin vaan toivottaa porukalle Hyvää joulua. Niin oli pirtti täynnä, ettei sisälle mahtunut ja nurkkakaapille se vasta jono oli. Ei siellä ulkona pysty olemaan! Kissakin pyöri pihalla jaloissani, katsoi silmiin ja sanoi surkealla äänellä, miaauuu! Yritti kai kertoa, että hiiret ovat hangen alla eikö pirttiläisillä ole aikaa ruokkia, herkuista puhumattakaan.

No, kyllä minä haluan uskoa hyväntahtoisuuteenne, eläinrakkauteenne ym.

Erikoistervehdys emäntä SkillaNille ja kaikille teille

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

P.S. Olen päättänyt viettää yksinäisen joulun, ensimmäisen elämässäni. Mielestäni on syytäkin kokea, ainakin kerran, yksinäinenkin joulu. Katselen tv-ohjelmaa, syön omaa jouluruokaani ja saatan ottaa hiukan "glögiäkin". Uskon, että minun jouluni on yksinäisyydessäänkin jopa tavallista parempi, on joulusaunakin nyt kotona ja viihdyn.

22

791

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hilema .

      Näin on myös Palstan Patruuna antanut korkealta tasoltaan siunauksensa meille Kahvipirtin kävijöille. Vaatimatonta on patruunan elämä pyhinä. On sentään - asianomaisen omaa ilmaisua käyttäen - "glögiä".
      Tietysti olemme kaikki hyväntahtoisia ja eläinrakkaita. Vaikea tosin sanoa, paljonko eläimet pitävät meistä.

    • lauletaan mukana
    • ota vastaan myös minun jouluiset toivotukset sinulle.

      Pirtissä kaikki hyvin, kissatkin ruokittu ja nurkkakaapille ei jonoa, tuskin nyt olikaan, kunhan leikkiä lasket;)
      Mukavan tuntuiselta tuntuu joulun viettosi olevan, uskon että nautit.
      Kaikkea hyvää tulevalle vuodelle, jaksetaan vaan palstalla heilua, onhan siitä jo tapa tullut.

      Tässäkin käytän tilaisuutta hyväkseni ja toivotan Hyvää Joulua koko palstan olemassa oloon vaikuttaville, kirjoittajat palstan tekevät, kiitos myös ylläpidolle kuluneesta, aina vaan parempaa yhteieloa tulevaksi vuodeksi toivottelen.

      • perästä kuuluu san

        Tuo otti sen näköjään ihan vakavasti!


    • pikku ystäväsi
      • Ja koetahan kestää, vaikka onhan noita kirpeitä puhureita. Pienieleisesti minäkin nämä pyhät vietän - ihan perinteeni mukaan. Kävin reisussa ja toin hiukan hunajarommia. Kaipa sitä pitää kuuman veden kanssa maistella, kun kirpakasta pakkasesta lenkiltäni kortteeriini raahaudun.


      • je-pu-lis.
        ynnämuu kirjoitti:

        Ja koetahan kestää, vaikka onhan noita kirpeitä puhureita. Pienieleisesti minäkin nämä pyhät vietän - ihan perinteeni mukaan. Kävin reisussa ja toin hiukan hunajarommia. Kaipa sitä pitää kuuman veden kanssa maistella, kun kirpakasta pakkasesta lenkiltäni kortteeriini raahaudun.

        Ruuneperi on m.v., minä vaa, sinikynä, mentorix, ajomies-x, hajupoika ja kaikki muut nikit joita ei kukaan höperö tämän ikäisenä muista...Aamen.

        Sytyttäkää kynttilä ruunelle, mikä sitten tuo lehtonen vähäkyröstä lie

        Aaamun avaus ja kylmä halaus


      • ihailija*
        je-pu-lis. kirjoitti:

        Ruuneperi on m.v., minä vaa, sinikynä, mentorix, ajomies-x, hajupoika ja kaikki muut nikit joita ei kukaan höperö tämän ikäisenä muista...Aamen.

        Sytyttäkää kynttilä ruunelle, mikä sitten tuo lehtonen vähäkyröstä lie

        Aaamun avaus ja kylmä halaus

        :DDDDDDDDD


      • ihailija* kirjoitti:

        :DDDDDDDDD

        Parhaimmat jouluterveiset ja samalla onnea uuteen kotiin.
        Saunan jälkeen pieni jouluglöki maistuu.
        Jatketaan ensivuonna, odotetaan parempaa mitä ennusteet näyttää.

        Ystävyydellä Late Vaan


      • hilema .
        ynnämuu kirjoitti:

        Ja koetahan kestää, vaikka onhan noita kirpeitä puhureita. Pienieleisesti minäkin nämä pyhät vietän - ihan perinteeni mukaan. Kävin reisussa ja toin hiukan hunajarommia. Kaipa sitä pitää kuuman veden kanssa maistella, kun kirpakasta pakkasesta lenkiltäni kortteeriini raahaudun.

        Ainaklin nuoleksijoita riittää palstan patruunalla. On tosi havainnollisia esimerkkejä.


      • ihmettelijä ?
        hilema . kirjoitti:

        Ainaklin nuoleksijoita riittää palstan patruunalla. On tosi havainnollisia esimerkkejä.

        rumasti?


      • kyseliä
        hilema . kirjoitti:

        Ainaklin nuoleksijoita riittää palstan patruunalla. On tosi havainnollisia esimerkkejä.

        Oletko vainoharhainen joa vaan yrittää levittää palstale pahaa mieltä


      • lukija ¤
        kyseliä kirjoitti:

        Oletko vainoharhainen joa vaan yrittää levittää palstale pahaa mieltä

        kuka lieneekin. Pelkkä palstan lukija nykyään, ja tunnen nämä kauan mukana olleet!


    • no johan on

      muut menee suoraan pirttiin jos on asiaa, eräitten pitää avata oma ketju joka asialle. Se on tärkeetä että NIMI näkyy ja erotuu rahvaasta.

      • sitä minäkin

        Jos olisi halunnut oikeasti onnitella kahvipirttiä niin olisi mennyt ja avannut Kahvipirtin ketjun. Mutta tämä typerys ja päähän potkittu ihmispolo työntää onnittelunsa tänne kaikkien ruodittavaksi.
        Kukapa se kissan häntää nostaisi jos ei kissa itse. Egoisti vaan työntää omaa nikkiään joka paikkaan..


      • velaksi3
        sitä minäkin kirjoitti:

        Jos olisi halunnut oikeasti onnitella kahvipirttiä niin olisi mennyt ja avannut Kahvipirtin ketjun. Mutta tämä typerys ja päähän potkittu ihmispolo työntää onnittelunsa tänne kaikkien ruodittavaksi.
        Kukapa se kissan häntää nostaisi jos ei kissa itse. Egoisti vaan työntää omaa nikkiään joka paikkaan..

        potkittu, älä sohaise muurahaispesään termiitit tulee ja naketaa puujalat vek myös puupäät ovat suuressa vaara vyöhykkeessä


      • Jouluyöööö!
        velaksi3 kirjoitti:

        potkittu, älä sohaise muurahaispesään termiitit tulee ja naketaa puujalat vek myös puupäät ovat suuressa vaara vyöhykkeessä

        Täällä on vain läskipäitä, ja susi syö ne


      • 513
        Jouluyöööö! kirjoitti:

        Täällä on vain läskipäitä, ja susi syö ne

        ooonpa rauhallista ja jouluista viestitystä loppukerhossa. jos ensvuonna sopuisuus löytyisi on aikaa harjotella. Hyvää uusvuotta antaen arvoa kirjoittelijoille ilman näykkimisiä.


      • esim
        513 kirjoitti:

        ooonpa rauhallista ja jouluista viestitystä loppukerhossa. jos ensvuonna sopuisuus löytyisi on aikaa harjotella. Hyvää uusvuotta antaen arvoa kirjoittelijoille ilman näykkimisiä.

        tämän vuoden aikana on tullut selväksi ettei rauha ole helppo saavuttaa

        jotenkas annetaan rauhassa eläville valtioille niille kuuluva kunnioitus

        diktaattorit johtaa ja haistattelee


      • tamperelainen taavi
        esim kirjoitti:

        tämän vuoden aikana on tullut selväksi ettei rauha ole helppo saavuttaa

        jotenkas annetaan rauhassa eläville valtioille niille kuuluva kunnioitus

        diktaattorit johtaa ja haistattelee

        Tuosta nimimerkin "esim" puheenvuorosta viimeiset sanat diktaattorista viittasivat melkoisella varmuudela Palstan Patruunaan, joka esiintyessään usein mainitsee arvovaltansa tueksi entiset sheriffikautensa.


      • muuten,
        tamperelainen taavi kirjoitti:

        Tuosta nimimerkin "esim" puheenvuorosta viimeiset sanat diktaattorista viittasivat melkoisella varmuudela Palstan Patruunaan, joka esiintyessään usein mainitsee arvovaltansa tueksi entiset sheriffikautensa.

        pirtillä ole omakin ketju. Miksi täällä tyhjää huudella. Eihän täällä käy edes pirttiläiset lukemassa saatikka kirjoittamassa kiitoksia. Taitaa olla täys sekö tää ketjun avaaja, Eikä ole ensi kertaa eksyksissä....


      • ....~...^^@
        muuten, kirjoitti:

        pirtillä ole omakin ketju. Miksi täällä tyhjää huudella. Eihän täällä käy edes pirttiläiset lukemassa saatikka kirjoittamassa kiitoksia. Taitaa olla täys sekö tää ketjun avaaja, Eikä ole ensi kertaa eksyksissä....

        Onhan se meidän suurieleinen hörhö täällä joka vie pirtille terveiset ja pirttiläiset käyvät laulamassa kertosäkeen vahvistaakseen solvaukset : ))))))


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      508
      1479
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1156
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      862
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      835
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      807
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      756
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      714
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      697
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      685
    Aihe