Hyvää Joulua Salminen

Toivottaa kuntalaiset tämän aamun lehdessä.

Ei tullut minulle kaupungilta 500:euron palkankorotusta, ei varaa viljapossuun.

SDP, perukaa palkankorotus ja ulkoistakaa Salminen ja perässä hiihtäjät.

Kaupunginhallituksessa muitakin kuin demareita. Salminen tekee vaalityötä muille puolueille, omasta puolueesta välittämättä. ( Tämä joulutervehdys ehkä osuvin )

Salmisen järjestämä uusin härdelli olisi johtanut väkivaltaisiin mellakoihin monissa muissa eurooppalaisissa kaupungeissa. ( Täällä Kotkassa vain perseen nuolenta jatkuu )

Salminen ja muut demarikumppanit ovat tosi itsekkäitä.

Aion sanoa suorat sanat Salmiselle, kun hän tulee kadulla vastaan. Tehdään kaikki niin.

Minne voi valittaa kaupunginhallituksen tekemästä palkankorotuspäätöksestä ? Seuraavissa vaaleissa äänestän persuja.

HYVÄ KAUPUNGINJOHTO. HOITOHENKILÖKUNTA MIETTII JOKA AAMU VANHUKSEN PYLLYJÄ PESTESSÄ, KUINKA MONTA PESULAPPUA KÄYTTÄÄ, KUN SÄÄSTÄÄ PITÄÄ.

Kotkalaisia köydytetään tuplasti. Johtajien palkat vievät rahaa muualta ja suhteellinen köyhyys lisääntyy. Demarit senkun herroja hyysäävät. ( Jo valmiiksi hyvätuloisten sokeus on silmille pistävän näkyvää )

Kaupunginjohdolle 500e/ kk lisää huonosta johtamisesta. Velkaa 40000e/ hlö.

Kotkan satama tuolouttaa kaupungille 4veroprosentin verran. Jos kaupungin johto olisi tehtäviensä tasalla, olisi veroprosentti 16 ja palkka ansaittu.

Hyvää joulua kuitenkin Sirpa ja Pekka. Vesa aloitti jo vaalityön puolestanne. Odotamme mielenkiinnolla kommenttejanne.- Persuissa duunarin toivo ?

Laittakaa nyt jo se Salminen jäähylle. Liian pitkä aika yksinvaltiaana. Nuoret ja uudet tuulet saisi vihdoin puhaltaa.

Huom ! on tulossa vaalit, ei äänestetä herrojen palkkoja korottaneita. Kyllä sylettää tuollainen nuoleminen.

Kotkan napamiehet ovat itsekkyydessään petoja pahempia.
5368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

vielä näin aattonakin.

Äänestä
  • Minun aokaisempi viesti tästä Salmisen sikailusta poistettiin.
    Ei mahda mitään vaikka poistaisitte kaikki viestit joissa uskalletaan arvostella tätä Salmisen ja kumppaneiden törkeyttä.
    on ollut tapana toivottaa hyvää joulua valtuustossa vuoden paiskineille, nyt kyllä se jää historiaan.
    Miten voi olla nykyinen hallitus näin häikäilemätön asukkaita kohtaa.
    toivotaan että valtuustossa tulee täyd tyrmäys tälle salmisen vähäosaisia halveksivalle politiikalle.
    Kunnallisvaaleissa pidämme huolen että tämä salminen saa saman kuin Lipponen sai aikaan seuraavissa eduskunta vaaleissa, elikkä demareiden alamäki jatkuu ja se on hyvä, alkaa kansa nähdä mitä on nykyaikainen sosialidemokratia. Ainahan ne kyllä on kättä nuolleet mutta nykyään tämä nuoleminen on siirtynyt alemmaksi.
    Seraavan Kotkan kaupungin valtuuston voimasuhteet heilahtaa tosi rajusti, ja hyvä niin päästään näistä vesoista eroon.

    Äänestä

  • Nytriitikiittivesa kirjoitti:

    Minun aokaisempi viesti tästä Salmisen sikailusta poistettiin.
    Ei mahda mitään vaikka poistaisitte kaikki viestit joissa uskalletaan arvostella tätä Salmisen ja kumppaneiden törkeyttä.
    on ollut tapana toivottaa hyvää joulua valtuustossa vuoden paiskineille, nyt kyllä se jää historiaan.
    Miten voi olla nykyinen hallitus näin häikäilemätön asukkaita kohtaa.
    toivotaan että valtuustossa tulee täyd tyrmäys tälle salmisen vähäosaisia halveksivalle politiikalle.
    Kunnallisvaaleissa pidämme huolen että tämä salminen saa saman kuin Lipponen sai aikaan seuraavissa eduskunta vaaleissa, elikkä demareiden alamäki jatkuu ja se on hyvä, alkaa kansa nähdä mitä on nykyaikainen sosialidemokratia. Ainahan ne kyllä on kättä nuolleet mutta nykyään tämä nuoleminen on siirtynyt alemmaksi.
    Seraavan Kotkan kaupungin valtuuston voimasuhteet heilahtaa tosi rajusti, ja hyvä niin päästään näistä vesoista eroon.

    että kun johtohenkilöstö nostettiin palkkakuopasta, niin se motivoi työntekijöitä entistä parempiin tuloksiin ! Yleensähän työntekijät saa kannustuslisiä tehokkuudestaan, mutta täällä Kotkassa ne lisät maksetaankin ennestäänkin jo hyväpalkkaisille kaupunginpampuille.

    Siis tämä oli Salmiselta äärimmäisen huono taktinen virhe.

    Äänestä

  • Nyt alkoi törsäily kirjoitti:

    Demariherrat ne keskenään sopii palkkioiden nostelusta kuin pahimmatkin riistäjäporhot! Ei ole puoluekannasta kiinni kun valtaan päästetään ahneita!

    Äänestä

  • SDP Ryöstöä jo 1918 kirjoitti:

    Demariherrat ne keskenään sopii palkkioiden nostelusta kuin pahimmatkin riistäjäporhot! Ei ole puoluekannasta kiinni kun valtaan päästetään ahneita!

    Demarit aloitti teurastuksen vuonna 1918 ja sata vuotta myöhemminkin jatkavat ryöstelyä! Härskein puolue ikinä, menee ohi jopa kommarivasureista!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kotkalaiset kirjoitti:

Toivottaa kuntalaiset tämän aamun lehdessä.

Ei tullut minulle kaupungilta 500:euron palkankorotusta, ei varaa viljapossuun.

SDP, perukaa palkankorotus ja ulkoistakaa Salminen ja perässä hiihtäjät.

Kaupunginhallituksessa muitakin kuin demareita. Salminen tekee vaalityötä muille puolueille, omasta puolueesta välittämättä. ( Tämä joulutervehdys ehkä osuvin )

Salmisen järjestämä uusin härdelli olisi johtanut väkivaltaisiin mellakoihin monissa muissa eurooppalaisissa kaupungeissa. ( Täällä Kotkassa vain perseen nuolenta jatkuu )

Salminen ja muut demarikumppanit ovat tosi itsekkäitä.

Aion sanoa suorat sanat Salmiselle, kun hän tulee kadulla vastaan. Tehdään kaikki niin.

Minne voi valittaa kaupunginhallituksen tekemästä palkankorotuspäätöksestä ? Seuraavissa vaaleissa äänestän persuja.

HYVÄ KAUPUNGINJOHTO. HOITOHENKILÖKUNTA MIETTII JOKA AAMU VANHUKSEN PYLLYJÄ PESTESSÄ, KUINKA MONTA PESULAPPUA KÄYTTÄÄ, KUN SÄÄSTÄÄ PITÄÄ.

Kotkalaisia köydytetään tuplasti. Johtajien palkat vievät rahaa muualta ja suhteellinen köyhyys lisääntyy. Demarit senkun herroja hyysäävät. ( Jo valmiiksi hyvätuloisten sokeus on silmille pistävän näkyvää )

Kaupunginjohdolle 500e/ kk lisää huonosta johtamisesta. Velkaa 40000e/ hlö.

Kotkan satama tuolouttaa kaupungille 4veroprosentin verran. Jos kaupungin johto olisi tehtäviensä tasalla, olisi veroprosentti 16 ja palkka ansaittu.

Hyvää joulua kuitenkin Sirpa ja Pekka. Vesa aloitti jo vaalityön puolestanne. Odotamme mielenkiinnolla kommenttejanne.- Persuissa duunarin toivo ?

Laittakaa nyt jo se Salminen jäähylle. Liian pitkä aika yksinvaltiaana. Nuoret ja uudet tuulet saisi vihdoin puhaltaa.

Huom ! on tulossa vaalit, ei äänestetä herrojen palkkoja korottaneita. Kyllä sylettää tuollainen nuoleminen.

Kotkan napamiehet ovat itsekkyydessään petoja pahempia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu