- äidillä on masennusta ja muita mt-häiriöitä (pahentuneet ls-ihmisistä ja "-avusta", hoidossa kokoajan ja lääkitys)
- lapsi tarvitsee ikäistensä seuraa --> järjestetty maksusitoumus iltapäiväkerhoon ja englanninkerhoon
- lapsella vaikeuksia koulussa vain käyttäytymisessä --->nyt tutkimuksissa lastensuojelun kautta (ihankuin emme itse olisi osanneet hakea tutkimuksiin ja olimme jo aloittaneet itse käynnit)
Vaikuttaako se, että olemme ennen olleet pahan masennukseni ja pahojen taloudellisten vaikeuksien vuoksi ls-asiakkaita ja se loppui vasta 6-7 vuoden jälkeen. Lapsi oli myös sijoitettuna 6 kuukautta avohuollon tukitoimena.
Lastensuojelutarpeen kartoitus tehty eikä silloin löytynyt mitään ihmeempää, mutta jouduimme lastensuojelun asiakkaiksi vain lapsen kerhojen maksusitoumusten vuoksi (täällä sellainen tapa)
ls- ihmiset alkoivat hönkiä enemmän päällemme, kun poikamme ongelmat koulussa alkoivat.
Onko nämä syyt sellaisia että meidän pitäisi olla lastensuojelun asiakkaita? Pääseekö siitä pois mitenkään enää? Jos lapsellamme todetaan jotain tutkimuksissa (ei johdu kotioloista), niin mitä voisi olla lastensuojelun päässä tulossa? Joudun syömään lääkkeitä, että kestän tämän kaiken.
Perhetyöstä olemme kieltäytyneet eikä sitä olekaan edes tarpeelliseksi katsottu. Ehdotettiin vaan kun lastensupjelun asiakkuus alkoi ns. ehkäisevänä ehkä, mutta heitä emme kotiin enää halua koska kokemustemme mukaan siitä ei ole kuin haittaa ja lisää mt-ongelmia. Kaksi kertaa meillä on sieltä kotona käyty, koska ne olivat ns. pakollisia käyntejä.
Aika hyvin ovat antaneet meidän olla rauhassa ja sitä jatkossa pyysinkin, koska tietävät mitä viimekertainen lastensuojelun asiakkuus minulle aiheutti.
En halua olla enää edes millään tavalla asiakas, koska kokemukseni on, että sieltä sitten voidaan yhtäkkiä päättää kamaliakin asioita.
- lapsi tarvitsee ikäistensä seuraa --> järjestetty maksusitoumus iltapäiväkerhoon ja englanninkerhoon
- lapsella vaikeuksia koulussa vain käyttäytymisessä --->nyt tutkimuksissa lastensuojelun kautta (ihankuin emme itse olisi osanneet hakea tutkimuksiin ja olimme jo aloittaneet itse käynnit)
Vaikuttaako se, että olemme ennen olleet pahan masennukseni ja pahojen taloudellisten vaikeuksien vuoksi ls-asiakkaita ja se loppui vasta 6-7 vuoden jälkeen. Lapsi oli myös sijoitettuna 6 kuukautta avohuollon tukitoimena.
Lastensuojelutarpeen kartoitus tehty eikä silloin löytynyt mitään ihmeempää, mutta jouduimme lastensuojelun asiakkaiksi vain lapsen kerhojen maksusitoumusten vuoksi (täällä sellainen tapa)
ls- ihmiset alkoivat hönkiä enemmän päällemme, kun poikamme ongelmat koulussa alkoivat.
Onko nämä syyt sellaisia että meidän pitäisi olla lastensuojelun asiakkaita? Pääseekö siitä pois mitenkään enää? Jos lapsellamme todetaan jotain tutkimuksissa (ei johdu kotioloista), niin mitä voisi olla lastensuojelun päässä tulossa? Joudun syömään lääkkeitä, että kestän tämän kaiken.
Perhetyöstä olemme kieltäytyneet eikä sitä olekaan edes tarpeelliseksi katsottu. Ehdotettiin vaan kun lastensupjelun asiakkuus alkoi ns. ehkäisevänä ehkä, mutta heitä emme kotiin enää halua koska kokemustemme mukaan siitä ei ole kuin haittaa ja lisää mt-ongelmia. Kaksi kertaa meillä on sieltä kotona käyty, koska ne olivat ns. pakollisia käyntejä.
Aika hyvin ovat antaneet meidän olla rauhassa ja sitä jatkossa pyysinkin, koska tietävät mitä viimekertainen lastensuojelun asiakkuus minulle aiheutti.
En halua olla enää edes millään tavalla asiakas, koska kokemukseni on, että sieltä sitten voidaan yhtäkkiä päättää kamaliakin asioita.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Allaolevassa linkissä lähestytään äitien masennusta ja mielentervysongelmia inhimillisellä tavalla.
Muistaakseni vuonna 2003 neuvoloille lähetettiin kyselykavake, jossa neuvolatyöntekijöide tuli kysyä äidiltä "Onko sun ukkos hakannut sinua raskausaikana, synnytyksen jälkeen tai myöhemmin"?
Olettaisin, että kyseisellä henkilöllä ei ollut minkäänaista käsitystä, kuinka rankka kokemus äidille ja perheelle synnytys on.
On olemassa raskausmasennusta, synnytysmasennusta, synnytyksen jälkeistä psykoosia.
Äidin masennus heijastuu myös lasten käyttäytymisessä.
Myös miesten synnytysmasennus on noussut viimeaikoina keskusteluun.
Tutustu aineistoo. niin voit "valistaa jahtaajia".
"Masentuneeseen äitiin ja heidän lapsiinsa tulisi kiinnittää erityistä huomiota".
Hyvää joulua , jaksamista ja parempaa uutta vuotta sinulle.
Katso lopussa lisälinkkejä useille eri tahoille.
http://www.thl.fi/fi_FI/web/kasvunkumppanit-fi/tyon/toimintatavat/masentuneen_aidin_hoitopolku
------
YLE:llä alkaa ohjelma Selviytymistarinoita 10.1.2011. "Mikko ja kaksisuuntainen mielialahäiriö".
Katso muut ohjelmalähetykset.
Tieto ei aina lisää tuskaa, jos tietää mistä tuska johtuu ja mistä voi saada apua.
Selaa Taimin sivuston otsakkeita.
Etisivu.
Lehdet.
Keskustelu.
Artikkelit.
Mistä apua?
http://www.mielenterveys-taimi.fi/sivut/tiedote.htm
----
Kotiliesi lehti. Aggression portaat.
Lastenpsykiatri Raisa Cacciatore sanoo osuvasti, erittäin ajankohtaisessa kirjassaan aggression portaat, että vihan tunne on totuttu liittämään negatiivisiin asoihin, vaikka kyse on pelkästään tunteet.
Lue lisää.
Lähetä oma viesti.
http://kotiliesi.fi/keskustelut/keskustelu-aloitus/kirjat/arvostelut/raisa-cacciatore-aggression-portaat
----
Onko hänen vaikea liittyä ryhmään vai onko liiankin vilkas ja kömmähdyksiä sattuu vai mistä kiikastaa?
Ongelmia meilläkin oli heti alusta asti ja vieläkin harmittaa tosi raskaasti täysin väärä hoitoonohjausjärjestelmä, mikä tässä sairaanhoitopiirissä on vallalla. Jouduimme käymään läpi sellaisen rumban, että sitä en kenellekään toivo. Suurin virhe näissä asioissa on mielestäni se, että kaikki ohjataan vain sokeasti psykiatrin pakeille, lasta ei saada neurologian puolelle edes vanhempien pyynnöstä huolimatta.
Uskonkin, että vain aniharvat lapset hyötyvät todellisuudessa psykiatrisesta avusta, ehkä sellaisissa tapauksissa, jos lapsen elämässä on todella jotain kovin traumaattisia kokemuksia. Toki sellainen voi olla vaikka esim. liikenneonnettomuus, mutta muuten normaalissa kodissa kasvaneella lapsella on mitään psykiatrista hoitoa tarvitsevia ongelmia, jotka johtuisivat kodista. Lastensuojelu ja psykiatria vain tarkastelevat asioita makaroonin läpi, hirveän kapea-alaisesti, ja oli lapsella MITÄ tahansa ongelmia, niin tulkinta on niin köyhää, että niiden katsotaan aina johtuvan vain kodista; ja sitä suuremmalla syyllä, jos toisella vanhemmista on masennusta ja mitä vain mt-ongelmia...
Itse kiertäisin lastenpsykiatrit mahdollisimman kaukaa ja hakisin apua neurologian puolelta, oli lapsella epäilyä mistään neuron puolen oireyhtymästä tai ei. Psykiatriset hoidot ja terapiat ovat pahimmillaan hirvittävän raskaita, pitkään kestäviä - ja monesti täysin tuloksettomia. Neurologian puolella on asennoituminen täysin erilaista ja siellä käytössä olevat terapiat ovat 'kevyempiä', inhimillisempiä ja lapsia paremmin ymmärtäviä ja tukevia kuin psykiatrian suosimat analyyttiset psykoterapiat.
Mutta tuota ls:n "apu" pahimmillaan just on, että lopulta koko perhe vain kärsiin siitä, eikä m itään todellista apua saada kuitenkaan. Ja tietysti on loukkaavaa, kun vanhempien hakema apu sivuutetaan täysin ja ihmisiä kohdellaan kuin tolloja, jotka eivät oman lapsensa asioista mitään omine neuvoineen ymmärrä. Kyllä mekin olisimme paljolta säästyneet, jos mielipiteemme olisi otettu huomioon lapsen terveydenhoidon suunnittelussa.
Jos olisin itsekkin saanut sitä apua, jota vuosia sitten pyysin (kodinhoitoapua yliuupumukseen avioero kriisissä) olisimme varmasi tolpillamme - sen sijaan palavereja palaverien perään joka lapsesta - valituksia koulusta - sisarusten rinnastamista ja niputtamista - kuka oli liian hiljainen (=masentunut) - kuka liian äänekäs (=härikkö)- kukaan heistä ei kelvannut koulupsykologille, opettajille, sosiaalitoimelle - olen täysin uupunut sosiaalitoimeen ja palavereihin - huostaanotolla uhkailuihin ja vihdoin yhden kohdalla sen toteutumiseen, unettomiin öihin, itkuun, kipuun, pelkoon. Edelleen - ihme kyllä - terveenpaperit, kaikesta tästä sosiaalitoimen väsyttämisetä ja "avusta"huolimatta. On synti olla yksinhuoltaja ja väsyä. Apua ei tarvitse antaa tai koetaan että nämä syyllistämispalaverit ON apua. Vain lasteni takia olen enää hengissä.
aiheettoman ls-ilmoituksen jälkeen perheen joutui niin sossun pitkään kiusaamaksi, että SEN TAKIA perhe joutui turvautumaan mt-palveluihin.
Mutta ei näitä asioita voi ymmärtää, ennen kuin on itse jotain siitä läpikäynyt. Siksi tuntuu niin tärkeälle valhe sossun taholta tulevasta "avusta".
kodinhoitoapua on viranomaisten lainrikkomus eli rikos.
http://yle.fi/alueet/keski-pohjanmaa/2010/12/vaite_lapsiperheiden_kotipalvelun_puutteista_ihmetyttaa_jytassa_2214545.html
...............
Ylitarkastaja Aino Arponen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastosta sanoo,
että jos kotipalvelua ei ole ja siitä valitetaan, kyse on sosiaalihuoltolain rikkomisesta.
..................
______________________
http://yle.fi/alueet/helsinki/uusimaa/2008/11/lapsiperheiden_kotipalvelua_parannetaan_loviisassa_394738.html
...............
Lapsiperheiden kotipalvelut
eivät nykyisellään toteudu kunnassa lain vaatimalla tavalla.
Kodinhoidon resurssit ovat vanhus- ja vammaistalouksien käytössä, kun taas ahtaalle joutuneet perheet on
joko ohjattu lainvastaisesti lastensuojelun asiakkaiksi tai heiltä on evätty palvelu.
..................
_______________________
Kunnan on aina tehtävä kotipalvelua pyytäneelle (ja kotipalvelua pyydetään nimenomaan sosiaalihuollosta eikä lastensuojelusta) lapsiperheelle valituskelpoinen päätös.
Ja kielteistä päätöstä sosiaalihuollosta olisi syytä jokaisen lapsiperheen viedä hallinnon valitusteissä eteenpäin.
Jää ainakin perheelle mustaa valkoisella siitä että lakia viranomaisten taholta rikottu eli toimittu rikollisesti
ja lastensuojelulla ei ole mitään asiaa lapsiperheen asioihin
ennenkuin peruspalvelut on heidän osaltaan hoidettuna kuten voimassa oleva lainsäädäntö maassamme vaatii.
paljon voimia lapsen asioihin ja kaikkeen sellaiseen. Lapsella on käytösongelmia koulussa. Ei aina jaksa keskittyä, ei aina saa tottelemaan, hermostuu helposti, on äkkipikainen ja on myös lyönyt toisia tai käynyt toisten päälle muuten. Pelkona on myös se, että satuttaa itsensä. On ylivilkas. Opettajat eivät enää osanneet tehdä mitään. Ollut pienryhmässä mutta siellläkin vaihtelevasti n. 10 oppilasta, eli ei mikään pieni ryhmä sekään.
Oli tutkimuksissa Porissa. Ensi viikolla enää 3 päivää niin on ollut 7 viikkoa tutkimuksissa ja sairaalakoulussa päivisin. Käynyt kotoa pitkän matkan taksilla, koska emme voineet jättää poikaa sinne viikoiksi meidän kauhean ikävän takia ja tulee sitten taas se sijoitus mieleen, mutta hyvin on poika jaksanut. Jos ei olisi niin sitten olisi katsottu sitä sinne viikoiksi jättämistä.
Tutkimuksissa, osastolla ja sairaalakoulussa käyttäytynyt ok, tosin siellä onkin sitten paljon tiukemmat rajat ja jokaisella joka tilanteessa omahoitaja mukana. Kaikista kiltein oppilas oli luokalla jossa oli muitakin huonosti käyttäytyviä.
Olemme kokoajan uskoneet, että se vika on lapsen normaalikoulussa. Että lasta kiusataan siellä, koska pari jo selvitettyä tapausta kyllä on. Lapsen pienryhmäopettaja on vain sivuuttanut asian aina, kun olemme siitä palavereissa puhuneet. Uskon, että lapsen ahdistus normaalin koulun jälkeen on kiusaamisista, koska sairaalakoulussa ja tutkimusjaksolla lapsi on ollut kotona aivan erilainen. Normaalin koulun jälkeen oli aina ihan ahdistunut ja sen jälkeen oli todella vaikea käsitellä, eli tutkimusjakso on tuonut helpostusta meidänkin oloon ja lapsen hoitoon.
Oli lopetuspalaveri tässä ja siellä epäillään ADHD liebvempää muotoa ja tarjottiin lääkitystä, jota emme ottaneet heti, koska halusimme vielä katsoa. Poika kun on ollut ihan normaali koko 7 viikon ajan kotona ja osastolla. Lastensuojelun ihminen sanoo, että on voinut lapsuuden vuorovaiukutusongelmat vaikuttaa, mutta olemme nostaneet ääntä siinä asiassa, että vaikka olenkin ollut pahemminkin masentunut lapsen pikkulapsi iässä, olen kyllä antanut normaalia vuorovaikutusta ja silloin pojan hoito oli numero 1, koti ja sen siisteys sai tulla jälkeenpäin mistä perhetyöntekijät ennen 2007 sijoitusta valittivat, eivät ymmärtäneet, että haluan hoitaa pojan ensimmäisenä koska olin masentunut enkä halunnutkaan ajatella muuta.
Ennen 2007 sijoitusta tehtiin vanhemmuudenarviointi, jossa tuli ilmi se vuorovaikutusjuttu mutta se tehtiin tosi väärin. Ei otettu minun persoonallisuudessa olevaa häiriötä huomioon, että menen lukkoon kaikissa arviointitilanteissa enkä käyttäydy niin kuin pitäisi tai normaalistikäyttäydyn. Nykyinen lastensuojelun ihmimen uskoo vain papereita vaikka kuuntelee myös meitä. vaadin, että vanhemmuudenarvioinnin tekijän kanssa saadaan palaveri, jossa voin oikoa asioita. harmi vain, kun siitä on niin kauan ja tehtiin toisessa kaupungissa.
Pojan omahoitaja osastojaksolla sanoi palaverissa, että hän huomaa, etä lapsella ei ole annettu rajoja. Ja *askat! Tämäkin on ihan bullshittiä. Me kyllä oikaisimme sen, että kyllä on rajoja annettu pienestä pitäen, ainakin mieheni puolelta ja kyllä minäkin niitä rajoja yritän pitää, tosin minua poika yrittää pompotaa enemmän, mutta minullakaan ei ole vaikeuksia siinä, ollut oikeastaan koskaan. Paitsi ehkä niitä normaaleja joita jokaisella vanhemmalla on, en sanokaan olevani superäiti.
Meille siis sanottiin että saattaa olla AHDH lievä muoto, tarjottiin sitä lääkitystä ja siitä puhuin eilen aamulla pojan kanssa, että se voi rauhoittaa sinun koulunkäyntiä. Poika vastasi, että "rauhoittaako se ne muut" Olin heti, että jos nyt poika kertoo, että kiusataanko sitä, kun on aimemmin ohittanut kysymykset.
Poika kertoi, että normaalissa koulussa naapurinpoika lyö tai haukkuu melkein joka aamu ennen kellonsoittoa. Tämä poika siis kiusannut ennenkin.
Huomenna ilmoitan asian osastolle. Loman jälkeen marssimme aamulla miehen kanssa koululle, suoraan rehtorin puheille ja kerromme tämän. Ei helkkari ihme, jos poika on ahdistunut ollut aina koulun jälkeen ja käyttäytynyt huonosti. Poikahan oirehtii kiusaamiseen noin!! Nyt sen koulun saa kyllä tutkia, kun kokoajan ollaan oltu meitä vanhempia tutkimassa ja syyttelemässä.
Palaverissa onneksi vielä sovittiin, että aloitetaan perhetyö sen kautta eli käydään siellä eikä meille tule kotiin kukaan kuin ehkä joskus. Lastensuojelusta ei tule toimenpiteitä.
Otan paremmin avun muualta vastaan kuin lastensuojelusta. Tosin lastensuohjelu tulee olemaan mukana elämässämme.