Onko muilla kokemuksia siitä, että raskaaksi tuleminen tappoi koko suhteen, siksi että toinen osapuoli muuttui niin paljon?
Olen viidennellä kuulla ja siitä päivästä lähtien kun olen tiennyt olevani raskaana olen ollut kuin eri ihminen. Mies on ihan ymmällään, sillä en siedä enää edes hänen kosketustaan, seksistä puhumattakaan. Voin jatkuvasti pahoin, olen ärtynyt, ilkeä ja tahdon olla omissa oloissani. En osaa enää puhua tunteistani tai ajatukistani. Mies kerjää huomiota ja tekee kaikkiensa miellyttääkseen, mutta se lähinnä vain ärsyttää minua. Itse asiassa koko mies ällöttää minua ja tunnen olevani hänen kanssaan vain koska on pakko lapsen ja taloudellisten syiden takia.
Miten tilanne voi mennä tällaiseksi? Miten hyvä ja tasapainoinen suhde voi muuttua raskauden myötä tällaiseksi? Ammattiapu ja puhuminen on varmasti ainut mahdollinen keino selvittää asiat, mutta silti haluaisin tietää onko muilla vastaavia kokemuksia.
Mieheni ei tiedä, ettei hän ole lapsen isä. Pitäisiköhän moinen pikkuseikka kertoa hänelle?
Muuten olemme ihan tavallisia veeälliä.

Vastaukset 12
Vanhimmat
olen kuullut että hormoonimuutokset voi aiheuttaa ko. ongelman. Se menee ohi kun tilanne palaa normaaliksi. Menkää lääkäriin yhdessä.
että suhde kuoli. Lueskele vähä Suomi 24.n muita foorumeita ja kirjoita sinne sama viesti. Sata ihmistä sanoo sulle samat sanat kuin minä, että sä oot ihan perseestä. Luuleks sä et sun miehes kiehnaa sulta huomioo tollasen pettämises jälkeen. Se kuule odotta että koska sä ymmärrät häipyy. Taitaa vaan olla niitä fiksumpia ihmisiä. HEH HEH Älä ruikut sit keskustelupalstalla et yksinhuoltajal menee huonosti. Vois vähä miettii etukätee mitä tekee.
yhteiskunnan tukia ainakin tulet saamaan. Me maksamme.
kommentoi.... Itsellä oli asia ihan päinvastoin raskauden aikana, joten ei ne hormoonit välttämättä sitä näin päin käännä. Raskaus tuntui niin luovalta ja voimakkaalta tilalta, että seksuaalista voimaakin tuntui pursuavan. Alkupahoinvointia kyllä oli raskauden alussa jonkin verran.
Epäilen, että pääsyy on tuossa, että lapsesi isä on joku muu kuin miehesi ja vielä kannat salausta sisälläsi. Kyseessä ei ole kyllä ihan pikkuseikan salaaminen...
että odottamasi lapsi ei ole miehesi siemenestä... mistä muuten tiedät sen???) ei tietenkään pidä miehelle kertoa. Meille kaikille saattaa sattua himojamme tyydyttäessämme tuollaista. Miehesi sitten voi rakastaa lasta niin kuin se olisi hänen siemenistöstään peräisin. Semmoista se elämä.
jo parikymmentä vuotta sitten samanlainen tilanne.
Tuli vähän hurviteltua ja tulin raskaaksi. Viettelin sitten tunnoillisen vl-miehen, menimme vihille ja hyvin on kaikki mennyt. Mieheni pitää etuajassa syntynyttä erikoistamme erityisessä arvossa niin kuin esikoiselle erityinen arvo kuuluukin.
Muistakin lapsistamme pari on syntynyt hurvittelujen seurauksena, mutta mieheni rakastaa heitä kaikkia lapsinaan ja lapset rakastavat miestäni isänään. Ei ongelmia. Elämä vain on sellaista.
voiko tää olla totta, mitä tältä palstalta saa nin usein lukea. Että Vl-piireissä ryypätään ja/tai petetään ihan yleisesti. Onko nää kaikki feikkejä vai onko se todella noin se asia. Entisenä vl:nä tuo kuulostaa kuitenkin aika vaikealta uskoa...
Ei ole ollut ennen, eikä ole nyt. Tämä on ruokottomassa kunnossa oleva palsta. Jotkut katkerat ja todella ilkeät, ilmeisesti lähellä herätysliikettä olevat haluavat härnätä. En tiedä syytä, mutta tämä palsta pitäisi siivota perusteellisesti tai sitten lopettaa vallan. Jos tämä lopetetaan kirjoittajat iskevät muille palstoille näiden samojen kirjoitusten kanssa. Yhden viestiketjun ylläpito eilein poisti pyynnöstäni. Se ei ollut kovin paha, mutta sääntöjen vastainen. Eli aina kun sääntöjä rikotaan aina voi pyytää ylläpitoa poistamaan viestiketjun.
Muuten on vaan uskottava että sivistystaso kirjoittajilla alle nollan ja älykkyysosamäärä, pienepi kuin kengän numero.
Jep, kyllähän tuosta aloittajan viestistä ymmärtää tyhmempikin, että se on pelkkä provo, valheviesti jolla yritetään provosoida. Ja noita tuon kaltaisia riittää. Voi vain arvailla, mikä riivaa ihmisiä, jotka noita kirjoittelee. Ainakaan tuonkaltaisia viestejä ei sävytä rakkaus, ilo ja rauha, jotka Jumalan Henki antaa.
Oulun konttorilta.
märrän hyvin, että Sinun on vaikea pysyä mukana nollan älykkyysosamäärällä. Mutta ei huolta: kuolemassa avautuu suurempi ÄO.
elämässä kaikenlaista m eille jokaiselle, uskonnollisesta tai poliittisesta vakaumuksesta riippumatta.
kuitenkin aika etevä kengättömäksi rievuksi. :)