Maailman joulu alkoi Nurmeksesta 24.12.2010.
Maailman joulu
Joulutaikaihanuus
12440
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Sadat miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa saivat nähdä. että maailman joulu alkaa Nurmeksesta. Nurmeksen kaupungin, Pikesin ja Eu:n tuottaa jouluohjelmaspektaakkeli toi ihanasti esille Nurmeksen kaupungin ja sen matkailuteollisuuden. Joulupukki esitteli avoautossaan Nurmeksen jouluista kaupunkikuvaa ja matkailuteollisuuden infrastruktaa. Pienet tontut leikeissään toivat ohjelmaan aitoa joulunodotuksen tunnelmaa. suomenpystykorva kansalliskoiranamme oli kauniisti sijoitettu lumiseen maisemaamme. Nurmeksen naisvoimistelijoiden tanssiesitys kuvasi mainiosti luontomme moninaisuutta. Samanaikaisesti meillä on osassa matkailukaupunkamme syksyn väriloistoa ja puhtaat valkoiset hanget.
Poromme odottaa puuhun sidottuna malttamattomasti matkailijoita rekensä kyytiin samalla kun toiset 2 turistia voivat nauttia ulkoilmassa lämpimän uima-altaan lämpimästä syleilystä. Kylpylän jyhkeät sinät ja sisään kutsuva oviaukkoa ilmaisivat majoituksen turvallisuutta ja matkailijoiden odotusta parhaaseen palveluun. Muusikot olivat aivan maailman kärkikastia ja svengasivat hienosti yhteen pienten tonttujen riemukkaan taputushyppelyn kanssa. Kerrassaan ainutlaatuinen ohjelma joka osoitti maailman kansoille, ETTÄ MAAILMAN JOULU ALKAA NURMEKSESTA.
Höpö höpö. Suoraan keskustapuolueen vaalimainosvuodatusta koko kehuntaryöppy. Oman kylän pojat olis pystyneet parempaan. Alaarvonen esitys.
Nurmes... ja Nurmeksen matkailuteollisuus.???
JA ETTÄ JOULU ALKAA NURMEKSESTA??????HETKINEN...hetkinen...entäs me täällä lapissa,rovaniemellä?
Eiköhän se joulu ala täältä suomen lapista,,korvatunturilta.
Keksikää jotain muuta!Joulupukki on meidän.
Onhan nuo nimenneet itsensä joululaulu kaupungiksikin. Kysyn vaan että millä eväillä? Suuruudenhullua sakkia siellä itä rajalla.
Nyt Nurmeksen päättäjien ei pidä välittää rakkikoirista. Joulupukin konsertin avaamat mahdollisuudet maailman laajuiseen matkailumarkkinointiin on käytettävä täysimääräisesti hyväksi. Kaupungin on perustettava markkinointityöryhmä johon kutsutaan asiantuntijat Elokuvajuhlien organisaatiosta, Hyvärilästä, Jukolasta, Pikesistä ja televisiosta. Kaupunginjohtajan tulee perustaa mainittu työrmä välittömästi ja työryhmälle on taattava riittävät resurssit ja työrauha.
Kyllä se markkinoi sitä, että koko maailma tietää, että maailman Joulu alkaa Suomineidon perse reijästä.
Kyllä Joulu alkaa Korvatunturin utopia kylästä ,
Ei sitä voi lapsen mielisiltä omia kukaan näin on ollut,
Kautta aikojen Pohjolassa.
Kyllä maailman joulu alkaa Nurmeksesta mikäli uskomme maakuntaliittoa ja Pikesiä ja miksi emme uskoisi.
Vielä viikko sitten Nurmesta ei juuri tunnettu, Joulupukin joulukonsertti nosti Nurmeksen koko maailman tietoisuuteen. Sadat miljoonat TV:n katsojat saivat nähdä ja kokea, että Maailman Joulu alkaa Nurmeksesta. Nyt on odotettavissa satojatuhansia vieraita aloittamaan Joulun viettonsa Nurmeksesta.
Tv-esitys esitettiin joten se siitä Maailman levityksestä .
Esitetään noin 500 miljoonalle katsojalle lähes kaikissa maissa.
Aika outo kommentti Joulu meni jo ja esitetään ?
Eli puhdas pluffi koko juttu .