vaan ne tunteet ei mene yksiin. Tottakai se sattuu, mutta eikö rehellisyys ja totuus ole parasta?
Joskus
uskon näin
25579
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
enpä ole kohdannut sitä rehellisyyttä ja totuutta. kaikkea muuta kyllä.
terv. Taina
miksi edes vaivaudun enää vastaamaan tai mitään kirjoittamaan. jatkot ja heips.
eikä huku vedessä. Sitä ei pääse lopulta pakoon.
kertoo ajoissa. Eikä niin et roikottaa ja pitää toista epätietoisuudessa pitkiä aikoja. Se on minusta tosi törkeää. En edes vaivautuisi sen tiedon takia enää ottamaan yhteyttä toiseen.
olisit jättänyt temppusi tekemättä niin asia olisi hoitunut siinä saman tein eikä olisi kahta vuotta tarvinnut täällä selvitellä!
Ja ex:n kanssa tässä ei ole mitään tekemistä - unohda jo hänet! MINÄ OLEN MINÄ, JOKA PÄÄTÄN ITSE ASIOISTANI!!
tämä olkoon se päättävä viesti, joskus täytyy loppua.
t. sellainen nainen jota on roikotetty/pidetty varalla pitkän aikaa
Ps. Luottamus häneen on minun puolelta aika pahasti mennyt. En haluaisi sanoa näin mut on pakko..
Eipä ollut sinulle s... tuo kommenttini. Joten turhaa höpiset minulle. Vastaa aloittajalle mielummin. Hyvät jatkot.
Olen esiintynyt myös nimimerkillä ..... mm. tänään tuolla Järki ja tunteet-palstalla. Ja tämäkin maininta vain siksi et tässä ketjussa on toinenkin samalla sillä nimimerkillä kirjoittava tyyppi. Ei oikein sovi hänen jutut minun juttuihin koska tiedämme toisemme oikeasta elämästä.. Olemmehan jutelleetkin nenätysten. Ei tosin kovin paljoa.. Eikä minulla ole ketään toista mielessäkään, ainakaan toistaiseksi.
aina
Kyllä ja selkärankainen ihminen uskaltaa tämän myös kertoa naamatusten.
täysin samaa mieltä. Puhkaiskaa kupla
Jos näin on, kerro tämä hänelle kasvotusten, ei täällä eikä tekstiviestinä.
Ja hyvä olis, jos ei annettas ymmärtää jotain ties kuinka pitkään ja sitten, kun jokin olisi mahdollista, niin otetaankin joku muu ja sitten se sama roikotus vaan jatkuu ja jatkuu.
Kannattais aina miettiä miltä tämä itsestä tuntuisi ja haluaisinko itseäni kohdeltavan niinkuin kohtelen sitä toista.
totuuden kertominen on in! ottaa päähän ihmiset jotka vaikenee ja tulee tänne setvimään asioita
aloitus vai vastaus johonkin toiseen, mut ei ne usein mee, rehellinen ja totuudenmukainen voi ja pitäisikin olla hienovaraisesti ja vois säilyttää toisen ihmisen omanarvon tunto
Ei koskaan päästy tutustumaan kunnolla ja kyllästyin lopulta odottamiseen ja palstahehkuttamisiin, joille ei tullut riittävästi irl todellisuuspohjaa. Tapasin oikeassa elämässä toisen, ihastuin ja toivon, että meistä vielä oikesti jotain (pari) tulisi. Kerroinhan, että sydämeni on nyt varattu hänelle, eikä tilanne ole muuttunut. Pidän sinusta edelleenkin ja haluaisin tutustuakin, mutta ystävänä. Ymmärrän kyllä jos se ei ole mahdollista.
minulle niin ei ole ei..
Hänelle oikeasti suoraan. Ei täällä, että haluat tutustua vain ystävänä?
En ole hänen kanssaan enää missään tekemisissä oikeasti.
Eipä tainnut olla hääppöinen menetys, sulla tuntuu sydän menevän mieheltä toiselle suht nopsaa.
Vuoden kun odottaa, haaveilee ja tekee yksipuolisia aloitteita ilman tulosta niin lopulta on valmis luopumaankin kun tapaa oikeanlaisen ja oikean ihmisen. Ei tapahtunut suht nopsaa.
juttu sinulle. Varmaan niin oli sitten tarkoituskin
Näin itsekin ajattelen... että näin oli tarkoituskin.
Näin kai, et ole oikea myöskään kun me ei olla edes nähty melkein vuoteen.
että elät siitä mikä on totta ja oikein tekee sinut vahvaksi ja kokonaiseksi.
Elää siitä mitä on, sydämellä.
Se riittää.
Olet kuullut minun lausahtavan sinulle joskus.
Aina ei kaikki ole vailla sinun sydäntäsi,
Ystävyys on muuta.