Sii-

Tuossa2.12.2010 15:34
linkki Helsingin yliopiston tutkimukseen 2009, jonka mukaan lestadiolaisuudessa lasten seksuaalista hyväksikäyttöä esiintyy noin 90 % vähemmän kuin muun väestön keskuudessa. Eli:

Jos jonkin otannan joukosta löytyy 10 pedofiiliä, on todennäkäistä, että yhdellä näistä on lestadiolaisuustausta.

Suuri ero selittyy uskonnollisten yhteisöjen korkeamoraalisuudella ja seksikielteisyydellä. Seksi, maailnan luonnollisin asia, ikään kuin koteloidaan elämän ulkopuolelle taikka ainakin rajataan vain avioliittoon.

Muissa yhteisöissä taas tosiasiallisesti melko laajasti hyväksytään seksi 13-14 -vuotiaiden kanssa eikä sitä edes pidetä kovin tuomittavana eikä paheksuttavana. Ainakaan silloin ei pitäisi puhua pedofiliasta, koska onhan monissa sivistysvaltioissakin seksuaalinen suojaikäraja 12 (Meksiko), 13 tai 14 (Espanja) vuotta. Kaikki 11-vuotiaat Suomessakin jo ymmärtävät seksistä melko paljon, mutta luonnollisestikaan eivät ole henkisesti kypsiä harjoittamaan sitä.

Seksuaalisen hyväksikäytön kohdentaminen uskonnollisiin yhteisöihin on tarkoitushakuista leimaamista, jonka taustalla on leimaajien antipatia uskonnollisuutta kohtaan.

Läkeskään kaikki seksuaalisen hyväksikäytön tapaukset eivät tule julki. Tutkijan arvio on, että alle 10 % päätyy oikeuteen. OIkeuden päätökset taas vaihtelevat, mikä johtuu tapausten vahälukuisuudesta ja siitä, että kattavaa yhteismitallista statistiikkaa ei tuomioiden salaisuuden vuoksi ole.

Pedofilian käsite kuulemma pitäisi rajata johonkin ikään, esim. 0-9 vuotiaisiin kohdistuva seksuaalinen kiinnostus. Vielä todetaan, että enin osa (76 %) aikuisisista miehistä pitää 13-15 vuotiaita tyttöjä seksuaalisesti kiinnostavina, mutta vain joka yhdeksäs heistä olisi tilaisuuden tullen valmis ryhtymään tositoimiin.
2128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
  • sella on oikeus himoita 13-vuotiasta... valitettavasti kaikille vain ei tule eteen sellaista tilaisuutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


näpä se! kirjoitti:

Tuossa2.12.2010 15:34
linkki Helsingin yliopiston tutkimukseen 2009, jonka mukaan lestadiolaisuudessa lasten seksuaalista hyväksikäyttöä esiintyy noin 90 % vähemmän kuin muun väestön keskuudessa. Eli:

Jos jonkin otannan joukosta löytyy 10 pedofiiliä, on todennäkäistä, että yhdellä näistä on lestadiolaisuustausta.

Suuri ero selittyy uskonnollisten yhteisöjen korkeamoraalisuudella ja seksikielteisyydellä. Seksi, maailnan luonnollisin asia, ikään kuin koteloidaan elämän ulkopuolelle taikka ainakin rajataan vain avioliittoon.

Muissa yhteisöissä taas tosiasiallisesti melko laajasti hyväksytään seksi 13-14 -vuotiaiden kanssa eikä sitä edes pidetä kovin tuomittavana eikä paheksuttavana. Ainakaan silloin ei pitäisi puhua pedofiliasta, koska onhan monissa sivistysvaltioissakin seksuaalinen suojaikäraja 12 (Meksiko), 13 tai 14 (Espanja) vuotta. Kaikki 11-vuotiaat Suomessakin jo ymmärtävät seksistä melko paljon, mutta luonnollisestikaan eivät ole henkisesti kypsiä harjoittamaan sitä.

Seksuaalisen hyväksikäytön kohdentaminen uskonnollisiin yhteisöihin on tarkoitushakuista leimaamista, jonka taustalla on leimaajien antipatia uskonnollisuutta kohtaan.

Läkeskään kaikki seksuaalisen hyväksikäytön tapaukset eivät tule julki. Tutkijan arvio on, että alle 10 % päätyy oikeuteen. OIkeuden päätökset taas vaihtelevat, mikä johtuu tapausten vahälukuisuudesta ja siitä, että kattavaa yhteismitallista statistiikkaa ei tuomioiden salaisuuden vuoksi ole.

Pedofilian käsite kuulemma pitäisi rajata johonkin ikään, esim. 0-9 vuotiaisiin kohdistuva seksuaalinen kiinnostus. Vielä todetaan, että enin osa (76 %) aikuisisista miehistä pitää 13-15 vuotiaita tyttöjä seksuaalisesti kiinnostavina, mutta vain joka yhdeksäs heistä olisi tilaisuuden tullen valmis ryhtymään tositoimiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu