Alistair MacLean-tyylittelyä ensi kerran sitten peruskoulun kuudennen luokan. En muistanut, miten hauskaa ja viatonta tämä on. Lukekaa sillä silmällä, pilke silmän kulmassa. Ja sitä paitsi tämä on vähän tynkä. Mutta kommentoida saa!
Jatkonovellien puolella W.B. ja Sandscorpion kirjoittivat alun "Kunnian tähden" ja tämä lainaa siitä.
*
Fort Benningtonin metsän joki ilmestyi John L:n eteen äkkiarvaamatta. Hän kompuroi mulperipuutiheikön läpi ja oli tuiskahtaa pää edellä jokeen, kun se äkkiä avautui hänen eteensä.
John L yritti tähyillä taaksepäin saniaisten peittämällä töyräällä tasapainotellen. Metsä oli hämärä ja hiljainen, mutta sankka kasvusto esti häntä näkemästä kunnolla taakseen. Koirien haukkua ei kuulunut. Silti L ei hetkeäkään epäillyt, etteivätkö ne voisi löytää hänen jälkiään. Karkurieversti koetteli veistä taskussaan. Jos pistooli menee jumiin, kurkut vaan auki.
Joki virtasi tavattoman hitaana haisevassa uomassaan. Se oli enemmän oja kuin joki, mutta paikoin syvä ja kohtalaisen leveäkin. Pahinta oli joen pohja, joka oli upottavaa mutaa. John L katseli jokea inhoten. Hänen pitäisi uida. Äkkiä latvuston yläpuolella alkoi pitää melua helikopteri. John L jähmettyi paikalleen sydän tykyttäen villisti. Hän tajusi, että puusto oli aivan liian sankkaa, jotta kopterista olisi voinut nähdä mitään - oikeastaan veden ylle kaartuvat mangrovemetsän lajien kaltaiset puut peittivät jopa itse uoman monin paikoin näkyvistä.
Helikopterin melu loittoni nopeasti, ja äänestä L tiesi, että siinä oli kaksikymmentäkaksi sotapoikaa lähdössä lomille. Aiemmin he olivat kulkeneet kuorma-autoilla metsätietä pitkin, mutta nykyisin helikopteria pidettiin tehokkaampana kuljetustapana. Ja turvallisempana, John L hymähti mielessään. Oikeasti poikia ei uskallettu päästää oikeille lomille, vaan heidät lennätettiin Hoitolaksi kutsutulle mukavalle leirialueelle, missä sai käydä vieraita kahdesti oleskelujakson aikana. Siinä olikin täysihoitoa, John L irvisti hyväntuulisesti. Ja armeijan kustantamat huorat, ja muuta kivaa. Huora-sana sai hänet äkkiä muistamaan jotakin. Naisen. Hoitolan naisen, joka ehkä voisi auttaa, jos häneen saisi yhteyden. Mutta miten? Kirjekyyhky olisi ainoa keino välittää viesti, jotta armeijan radioteleskoopit eivät olisi pystyneet sanomaa sieppaamaan. Nainen olisi voinut yhtä hyvin olla kuussa.
John L oli juuri riisunut housunsa ja sitonut ne nyytiksi, kun jokea alas tuli lautta. Huckleberry Finn tuli pelastamaan minut, John L:n päässä välähti villi ajatus. Yhdeksän millimetrin puoliautomaattipistooli oli jo livahtanut hänen käteensä, ja hän piti sen piilossa reittään vasten. Ensimmäinen ajatus oli heittäytyä välittömästi puskikkoon, mutta John L hylkäsi sen heti. Sen sijaan hän kävi tulijaa vastaan, paita ja alushousut yllään, pistooli kourassa, kylki kohti vastustajaa kuin miekkailija. Hämärässä puiden alla tumma, avonainen paatti lipui ääneti lähemmäs, satunnaiset auringonsäteet siivilöivät kosteutta kiilteleviä lehtimiljoonia. John L seisoi jäykkänä ja odotti. Koirat alkoivat äkkiä haukkua syvällä tiheikössä hänen takanaan.
Lauttaa ei ohjannut Huckleberry Finn.
*
Kaivanneekohan tuo jatkonpoikasta?
Jatkonovellien puolella W.B. ja Sandscorpion kirjoittivat alun "Kunnian tähden" ja tämä lainaa siitä.
*
Fort Benningtonin metsän joki ilmestyi John L:n eteen äkkiarvaamatta. Hän kompuroi mulperipuutiheikön läpi ja oli tuiskahtaa pää edellä jokeen, kun se äkkiä avautui hänen eteensä.
John L yritti tähyillä taaksepäin saniaisten peittämällä töyräällä tasapainotellen. Metsä oli hämärä ja hiljainen, mutta sankka kasvusto esti häntä näkemästä kunnolla taakseen. Koirien haukkua ei kuulunut. Silti L ei hetkeäkään epäillyt, etteivätkö ne voisi löytää hänen jälkiään. Karkurieversti koetteli veistä taskussaan. Jos pistooli menee jumiin, kurkut vaan auki.
Joki virtasi tavattoman hitaana haisevassa uomassaan. Se oli enemmän oja kuin joki, mutta paikoin syvä ja kohtalaisen leveäkin. Pahinta oli joen pohja, joka oli upottavaa mutaa. John L katseli jokea inhoten. Hänen pitäisi uida. Äkkiä latvuston yläpuolella alkoi pitää melua helikopteri. John L jähmettyi paikalleen sydän tykyttäen villisti. Hän tajusi, että puusto oli aivan liian sankkaa, jotta kopterista olisi voinut nähdä mitään - oikeastaan veden ylle kaartuvat mangrovemetsän lajien kaltaiset puut peittivät jopa itse uoman monin paikoin näkyvistä.
Helikopterin melu loittoni nopeasti, ja äänestä L tiesi, että siinä oli kaksikymmentäkaksi sotapoikaa lähdössä lomille. Aiemmin he olivat kulkeneet kuorma-autoilla metsätietä pitkin, mutta nykyisin helikopteria pidettiin tehokkaampana kuljetustapana. Ja turvallisempana, John L hymähti mielessään. Oikeasti poikia ei uskallettu päästää oikeille lomille, vaan heidät lennätettiin Hoitolaksi kutsutulle mukavalle leirialueelle, missä sai käydä vieraita kahdesti oleskelujakson aikana. Siinä olikin täysihoitoa, John L irvisti hyväntuulisesti. Ja armeijan kustantamat huorat, ja muuta kivaa. Huora-sana sai hänet äkkiä muistamaan jotakin. Naisen. Hoitolan naisen, joka ehkä voisi auttaa, jos häneen saisi yhteyden. Mutta miten? Kirjekyyhky olisi ainoa keino välittää viesti, jotta armeijan radioteleskoopit eivät olisi pystyneet sanomaa sieppaamaan. Nainen olisi voinut yhtä hyvin olla kuussa.
John L oli juuri riisunut housunsa ja sitonut ne nyytiksi, kun jokea alas tuli lautta. Huckleberry Finn tuli pelastamaan minut, John L:n päässä välähti villi ajatus. Yhdeksän millimetrin puoliautomaattipistooli oli jo livahtanut hänen käteensä, ja hän piti sen piilossa reittään vasten. Ensimmäinen ajatus oli heittäytyä välittömästi puskikkoon, mutta John L hylkäsi sen heti. Sen sijaan hän kävi tulijaa vastaan, paita ja alushousut yllään, pistooli kourassa, kylki kohti vastustajaa kuin miekkailija. Hämärässä puiden alla tumma, avonainen paatti lipui ääneti lähemmäs, satunnaiset auringonsäteet siivilöivät kosteutta kiilteleviä lehtimiljoonia. John L seisoi jäykkänä ja odotti. Koirat alkoivat äkkiä haukkua syvällä tiheikössä hänen takanaan.
Lauttaa ei ohjannut Huckleberry Finn.
*
Kaivanneekohan tuo jatkonpoikasta?
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Kaivanneekohan tuo jatkonpoikasta?"
Ehdottomasti. Kirjoitetaan ihmeessä loppuun; nuo jatkonovellit kuolevat omia aikojaan liian usein. Heitin sinne juuri nelososan.
Just just, ei oikein kolahtanut...
Senkin mies. Huorittelu ja sota. "Huora-sana sai hänet äkkiä muistamaan jotakin. Naisen." Ja tuon pitäisi olla hienoa? En tykännyt, vaikka oli ihan hyvin kirjoitettu.
Ei mikään mies, ennemmin pikkupoika. Arvelin, että joku herkkähipiäinen voisi tuohon huoraankin puuttua. Ka, sehän on realismia, realistinen klisee, joka avaa meille hra L:n ja sotilaselämän arvomaailmaa. Sitä paitsi, mitä muuta sanaa kuin "huora" huorasta pitäisi käyttää? Huora on huora, etenkin tässä kontekstissa. Lukuisat muut ammattinimikkeet (prostituoitu, ilotyttö, portto, myös esim. hetaira ym ym, näitähän on suomenkin kielessä hämmästyttävä määrä, jostakin syystä) eivät asiayhteyteen kelpaa, mistä lienemme yhtä mieltä, vai kuinka, Straw?
Aiheen infantiiliuden myönnän kyllä mielelläni. Tai paremminkin valitun käsittelytavan. Jos joku - ja sallikaa syrjähyppy elokuvamaailman puolelle esimerkkinä - ei Laineen Tuntemattoman nähtyäänkään usko, että sodasta saa myös taidetta (enkä puhu mistään Gladiaattoreista), katsokoon Kubrickin "Kunnian polut". Se on järkyttävän hieno elokuva.
..joo, mutta tämä olikin enemmän henkilökohtainen asia, en pidä tuollaisista huorittelujutuista, vaikka olisivat kuinka realistisia. Niitähän on joka saamarin sotakuvauksessa, vaikka ei sanota sanaakaan siitä, millaista useiden prostituoiduiksi pakotettujen naisten elämä voi olla. Miehillä vaan on niin saamarin vaikeaa, naisista ei sanota halaistua sanaa. Joo joo, näkökulma ja plaa plaa, mutta silti. En kyllä tiedä, ovatko sinun tarinasi huorat pakkohuoria, mutta eikös ne sodassa monesti ole. Ja palkkakin varmaan ihan surkea...ja minä alan eksyä aiheesta. Anteeksi. :)
Mistä vetoa, että Chapeaulla ei ole mielipidettä prostituution lakkauttamisesta? ;)
Jos omaksutaan näkökulma, että olisi jotenkin moraalisesti tuomittavaa vastustaa seksipalvelujen oston - ja/tai - tarjoamisen kriminalisointia, mennään minun mielestäni metsään hankalassa kysymyksessä.
Mitä oikeastaan tarkoitetaan prostituution "lakkauttamisella"? Miten maksullinen seksi voidaan "lakkauttaa?" Tässä retorinen epäselvyys. Määrittele, Straw!
Minä veikkaan, että maksulliselle seksille on aina olemassa tilaus, niin että jos "lakkauttamisella" ymmärretään lailla kieltämistä, toiminta vain muuttaa luonnettaan, menee maan alle, kuten viranomaisten spekulaatioisa todetaan. Kuten kaikki ovat lehdistään lukeneet, ei hommaa voida enää missään määrin kontrolloida sen jälkeen, ja prostituoitujen asema mahdollisesti heikkenisi entisestään.
Sen sijaan, jos prostituutio _voitaisiin_ oikeasti lakkauttaa, ainakin naiskauppaa ja alistamista käsittävässä muodossaan, esimerkiksi yht.kun. oloja parantamalla, hanke saisi minun tukeni.
Mutta mitä mieltä ollaan siitä, voiko seksin myymistä vapaaehtoisesti (tietysti tässäkin usein olosuhteiden pakosta, mutta ei mafiaparittajan pistooli takaraivolla) pitää moraalisesti hyväksyttävänä tapana ansaita rahaa?
Ts. onko hyväksyttävää myydä omaa kehoaan ylipäänsä?
Onko väärin ostaa seksiä?