Ostin 3120 kamerakännykän uutena pari vuotta sitten. On toiminut ihan ok. kunnes kolmisen kuukautta sitten kamera ja jotkut muut toiminnat hidastuivat olennaisesti. Ko. kännykän kameraa olen käyttänyt aika paljon mm dokumentointiin johon kuvan laatu riittää. Aikaisemmin kameralla pystyi kuvia suunnilleen räpsimään, nykyään jo kameratoiminnon lataaminen kestää paljon pidempään kuin ennen. Samoin kuvan ottaminen on todella hidasta puuhaa; vasta noin seitsemän sekunnin pintaan kameran "sulkimen" painamisen jälkeen kamera ottaa kuvan, jolloin kohde saattaa olla jo aivan muuta kuin se oli "suljinta" painettaessa.
Aluksi kännykkä käytti pelkästään omaa muistiaan, kunnes ostin siihen parin gigan muistikortin puolisen vuotta sitten, jonka jälkeen kännykkä toimi edelleen pitkään yhtä ripeästi kuin aiemmin, kunnes joitakin aikoja sitten hidastui.
Onko kännykässä ihan oikesti vikaa, tai onko jompi kumpi muisti jotenkin korruptoitunut? Tai, onko muisti liian täynnä? Kameratilassa näyttö kyllä kertoisi, että muistiin sopisi edelleen yli 3300 kuvaa, kuvia siellä on jotain 800 kappaletta ennestään.
Tai, onko kännykän softa jotenkin päivitystarpeessa, tai onko siinä peräti virus?
Välillä kännykkä herjaa, että viestikansio on liian täynnä ja kehottaa poistamaan kohteita. Niitä olen poistellut ( on niitä siellä edelleen aika paljon ), mutta silti sama herja saattaa toistua, vaikka viestejä olisi vähemmänkin. Pitäisikö välimuistin tyhjentämisellä saada känny nopeammaksi? Ko. kännyllä olen myös suoraan käyttänyt nettiä mm Facebookia, lukenut lehtiä sekä käyttänyt ko. puhelimen nettiyhteyden kautta läppäriä netissä. Eli suht kovilla tuo kone on, mutta kyllä sen pitäisi toimia kuten aiemminkin.
Kiitokset jo etukäteen hyvistä ja kehnommistakin vastauksista.
-Pena
Nokia 3120 kamera-, ym toiminnat hidastuneet
4
192
Vastaukset 4
Puhelimen ohjelmisto kannattaa päivittää Ovi suitella.
Kysytkö meiltä, onko sinun puhelimesi muisti täynnä? Miksi et itse katso onko se täynnä? Milloin sammutit laitteesta virrat viimeksi?
-Milloin sammutit laitteesta virrat viimeksi?
tunti sitten...
-Miksi et itse katso onko se täynnä?
Itse asiassa taisin tuossa ylempänä kertoa ainakin muistikortin tilan, jonne olen siirtänyt kuvia kiinteästä muistista, ja jonne kamera tallentaa suoraan kameran kuvat, kun se on niin paljon isompi kuin kännykän kiinteä muisti. Kortin ja kiinteän muistin tilan kännykkä näyttää, ja noissa näyttäisi olevan tilaa. Sen sijaan RAM:min tms. tilaa en osaa katsoa, mutta kyllä tuo pitäisi tyhjentyä kun käyttää virrat pois. Jos ei, niin miten?
-Kysytkö meiltä, onko sinun puhelimesi muisti täynnä?
hmmmh... tuolta ehkä taitaisikin saada paremman vastauksen:
"Google-mainokset
Selvänäkijä AnuQ
Henkilökohtainen, luotettava 0700-98 989 2,19e/min pvm
www.anuq.fi "- 3120c..5230..
PenaL kirjoitti:
-Milloin sammutit laitteesta virrat viimeksi?
tunti sitten...
-Miksi et itse katso onko se täynnä?
Itse asiassa taisin tuossa ylempänä kertoa ainakin muistikortin tilan, jonne olen siirtänyt kuvia kiinteästä muistista, ja jonne kamera tallentaa suoraan kameran kuvat, kun se on niin paljon isompi kuin kännykän kiinteä muisti. Kortin ja kiinteän muistin tilan kännykkä näyttää, ja noissa näyttäisi olevan tilaa. Sen sijaan RAM:min tms. tilaa en osaa katsoa, mutta kyllä tuo pitäisi tyhjentyä kun käyttää virrat pois. Jos ei, niin miten?
-Kysytkö meiltä, onko sinun puhelimesi muisti täynnä?
hmmmh... tuolta ehkä taitaisikin saada paremman vastauksen:
"Google-mainokset
Selvänäkijä AnuQ
Henkilökohtainen, luotettava 0700-98 989 2,19e/min pvm
www.anuq.fi "puh muistin tark...asetukset>puhelin>vapaa muisti
ei muistin loppuminen kuitenka tohon kameraan vaikuta tollai(luulis että ei oo niin lopussa) kun sulla on se muistikorttikin minne kuvas menee jos olet ne laittanu menemään sinne oletuksena.päivitys,puh samutus ym voi auttaa,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1381520- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69936Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi271767- 68733
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37619
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7581Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561- 60557