Lappajärveläistä veeällää Eeva Voittosta ei tämän viikon tiistaina liiemmälti hymyilyttänyt, sillä tuolloin varas anasti hänen kukkaronsa.
- Olin asioimassa paikallisella rauhanyhdistyksellä ja unohdin kukkaroni narikkaan jättämäni takin taskuun. Tämä tiesi samalla kukkaron menoa, sillä varas oli jo ehtinyt vierailla taskulla. Tottakai asia harmitti, eikä kukkaron menetys nostanut joulumieltä. Kuoletin myös heti pankkikortin ja tein muut tarpeelliset toimenpiteet, Voittonen kertoo.
Tänään perjantaina postilaatikossa odotti kuitenkin yllätys.
- En ollut uskoa silmiäni, kun avasin postin tuoman kirjeen, sillä siististi koneella kirjoitetusta kuoresta löytyivät kaikki kukkarossa olleet kortit. Vajaa 200 euroa rahaa ja lottokupongit olivat myös mukana sekä lisäksi ylimääräinen sataeuronen.
- Olin todella yllättänyt, että tällainen lähetys ilmaantui, sillä olin jo valmistautunut uusimaan kaikki kortit. Ja olihan muun muassa ajokortin takaisin saaminen rahallisestikin merkittävä asia. Uskonkin, että varkaalla oli joulumieli mukana ja hän palautti sen, mitä ei tarvinnut. Haluankin kiittää häntä postilähetyksestä sekä lahjasatasesta. Toivotan hänelle hyvää joulua, enkä kanna mitään kaunaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
sai lompakkosi takaisin.