Jumalan ar-

> > > Autan työksei vanhuksia ja vammaisia. Monilla heistä ei enää ole pitkä matka.

Jouluaamuna kerroin eräälle iäkkäälle asiakkaalleni - sen jälkeen kun olin saanut hänet virkoamaan -, että äidilläni oli kuollessaan 108 jälkeläistä. Hän kysyi, olimmeko lestadiolaisia. Myönsin. Hän kysyi, olenko min edelleen lestadiolainen. Myönsin. Hän sanoi, että on se hyvä, että olen säilyttänyt uskon...

Ja taas huomismmuna...

Kun on tällainen työ niin siinä jotkut opilliset nyanssit tuntuvat vallan toisarvoisilta.

Mutta ei kai ole väärin toivottaa asiakkaalle Jumalan siunausta? Riittääköhän se evankeliumiksi, jos asiakas haluaa sen siunauksen sanan ottaa vastaan? > > >

Täytyyhän sen riittää.

Ihminen on vain viestinviejä. Loput jätettäköön kaikkivaltiaan, armollisen Jumalan huoleksi.
1134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kelma on kauniisti kirjoitettu, mutta sanoja on aika paljon:

>>> Haluaisin niin sydämestäni kertoa maailmalle Jumalan Rakkaudesta.

Taiteilijat maalaavat monesti taulun joutsenista halutessaan kuvata ikuista rakkkautta. Minulla on käsitys, että joutsenet ovat uskollisia kuolemaan asti.
Seinälläni on vanha taulu, jossa on kaksi joutsenta illan hämärässä metsälammen rannalla. Kuva uskollisesta rakkaudesta.

Jumalan rakkaus on uskollista; "..Kaikki Se Peittää, Kaikki Se Uskoo, Kaikki Se Toivoo, Kaikki Se Kärsii."1Kor.13:7.
Varmaan jokainen ihminen haluaisi olla tälläisen rakkauden kohteena? Se on mahdollista aivan jokaiselle, kun vain otamme vastaan sanoman, jota meille on jo kahdentuhannen vuoden ajan kerrottu; että, Jeesus Kristus, Jumalan Poika, On Sovittanut syntimme; Antamalla Oman Henkensä puolestamme ja että Hän on Noussut kuolleista, ja On, Taivaassa, Isän Jumalan, Tykönä.
HÄN ELÄÄ!! Hän ei todella ole mikään tarinan henkilö, vaan Totisinta Totta tänäänkin. Hän vaikuttaa, Pyhän Henkensä kautta, Uskoa ja Rakkautta omissaan, ihmisissä, jotka ovat antaneet elämänsä Hänelle.
Sillä Niin On Jumala maailmaa Rakastanut, että Hän Antoi Ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi,vaan hänellä olisi Iankaikkinen Elämä.
Sillä ei Jumala Lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma Hänen kauttaan pelastuisi.
Joka uskoo Häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan Ainokaisen Pojan nimeen. Joh.3:16-18.

Ainoa Asia mitä Jumala meiltä odottaa on nöyrtyä Häneen eteensä, syntisyytensä tunnustaen, ja että tarvitsen, Jeeuksen, Ylösnousseen Jumalan Pojan, Sovitusta, syntieni edestä.

Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala On Hänet kuolleista Herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka Häneen uskoo, joudu häpeään". Room.10:9-11.

Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu". Room.10:13.

Me ihmiset olemme monesti uskottomia ja ehkä joutsenetkin, mutta yksi asia on varmaakin varmempi; JUMALA ON USKOLLINEN JA HÄN ON RAKKAUS!
Ja, Evankeliumi Jeesuksesta(Hän On Täynnä Armoa ja Totuutta), On Totta Tänään ja niin kauan kuin Armonaikaa täällä maailmassa elämme; " Sillä Hän Sanoo: "Otollisella Ajalla Minä Olen sinua Kuullut ja pelastuksen päivänä sinua Auttanut".
Katso, Nyt On Otollinen Aika, katso, Nyt On Pelastuksen Päivä." 2Kor.6:2.

Jumala Rakastaa jokaista ihmistä, mutta Syntiä Hän vihaa, ja siksi Hän, Kaikkivoivassa Rakkaudessaan, Haluaa meidät vapauttaa synnin kirouksesta, Jumalan lasten vapauteen, Poikansa Jeesuksen Kristuksen, Kautta.
Tuossa vapaudessa Sitten uskovina saamme elää ja kiittää ja ylistää, Jumalaa,ja Jeesusta Kristusta, Hänen Suuresta Rakkaudestaan ja Armostaan.
On ihanaa olla Jumalan Rakkauden kohteena!! On Ihanaa kilvoitella kaidalla tiellä Jeesuksen kanssa. Tämä on todella rikasta Elämää. Vaikeina päivinä ja pimeinä päivinä on erityisen suurta tietää, että Jeesus on kanssani.

Ja vielä Pietarin vastaus kansalle, joka kyseli mitä heidän pitäisi tehdä, pelastuakseen; " Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen Nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen Lahjan.
Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikilla, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, Meidän Jumalamme Kutsuu." Apt.2:38-39.
_________________
Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli... Fil.2:5 >>>

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mo riittää! kirjoitti:

> > > Autan työksei vanhuksia ja vammaisia. Monilla heistä ei enää ole pitkä matka.

Jouluaamuna kerroin eräälle iäkkäälle asiakkaalleni - sen jälkeen kun olin saanut hänet virkoamaan -, että äidilläni oli kuollessaan 108 jälkeläistä. Hän kysyi, olimmeko lestadiolaisia. Myönsin. Hän kysyi, olenko min edelleen lestadiolainen. Myönsin. Hän sanoi, että on se hyvä, että olen säilyttänyt uskon...

Ja taas huomismmuna...

Kun on tällainen työ niin siinä jotkut opilliset nyanssit tuntuvat vallan toisarvoisilta.

Mutta ei kai ole väärin toivottaa asiakkaalle Jumalan siunausta? Riittääköhän se evankeliumiksi, jos asiakas haluaa sen siunauksen sanan ottaa vastaan? > > >

Täytyyhän sen riittää.

Ihminen on vain viestinviejä. Loput jätettäköön kaikkivaltiaan, armollisen Jumalan huoleksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu