Erehtymätön seurakunta?

Tuolla alempana eräässä ketjussa pohdittiin ohimennen seurakunnan erehtymättömyyttä. Siinä oli muutama vl, jotka sanoivat, että kun Pyhä Henki puhuu seurakunnalle, niin päätökset ja suositukset ovat totta ja oikeita ja sen perusteella seurakunta ei erehdy.

Kun tarkemmin kyseltiin, että miten ne päätökset käytännössä tehdään, niin selvää vastausta ei tullut. Tietoni mukaan n.s. seurakunnan suositukset, päätökset, neuvot, eivät olekaan seurakunnan, vaan vain SRK:n johtokunnan. Eikä sielläkään koko johtokunnan vaan vain osan, jota toiset myötäilevät eivätkä pelosta uskalla esittää toisenlaisia käsityksiä. Ja tämän perusteella sitten todetaan kaiken sujuvan yksimielisyydessä.

Yllämainittu perustuu keskusteluun erään läheisen henkilön kanssa. Hän oli näyttänyt yhdelle SRK:n johtokunnan jäsenelle vanhoja SRK:n pöytäkirjoja, jotka todistivat selvästi, että nykyinen uskonkäsitys on varsin kaukana entisestä. Tämä henkilö oli sitten sanonut: "Niin on, mutta en minä kuitenkaan tätä asiaa siellä johtokunnassa ota esille". Hän siis pelkäsi toisia johtokunnan jäseniä. Edes siellä ei ole muuta kuin pelon aikaansaamaa yksimielisyyttä, pelätään toisten arvostelua ja kenties "väärän hengen" tuomiota. Ja kuitenkin oikeassa Jumalan lasten joukossa "rakkaus karkoittaa pelon". Kun Jumalan lapset rakastavat toisiansa, niin "täydellisessä rakkaudessa ei ole pelkoa".

Miten sitten ennen tehtiin yhteisiä seurakunnan päätöksiä?

Olen nähnyt pöytäkirjan lähes 100 vuoden takaa, jossa Haaparannan ja Tornion kaupungeissa oli v.1909 uskovaisten suuri kokous ja neuvonpito. Siellä kristityt saivat esittää kysymyksiä pohdittavaksi, ja ne luettiin julki. Vastauksia annettiin seuraavana päivänä, kun oli tarpeeksi keskusteltu ja eri kannat tulleet esille.

Eräs kysyjä oli esittänyt, että onko oikein sanoa Raamattuun ja seurakuntaan perustuva uskonkäsitys. Seuraavana päivänä tuli vastaus, jossa (vapaasti muistellen lukemaani) sanottiin, että ei ole oikein korottaa Raamatun rinnalle mitään muuta, sillä koska seurakunta koostuu erehtyväisistä ihmisistä, niin seurakuntakin voi erehtyä. Ja koska Jeesuksellekin riitti Raamattu, sen pitää riittää meillekin.

Näin siis todettiin vajaa 100 vuotta sitten, että seurakuntakin voi erehtyä. Ja miksei voisi, koska me ihmiset, jotka seurakunnan muodostamme, olemme erehtyväisiä ihmisiä. Jos luotetaan siihen, että Pyhä Henki neuvoo ja on oikeassa, niin mistä me tiedämme, milloin puhuu Pyhä Henki ja milloin joku ihminen? Me tiedämme sen siitä, että Pyhä Henki ei koskaan neuvo Raamattua vastaan. Kun Pyhä Henki puhuu, Hänellä on aina kerrottavanaan sellainen selkeä Raamatun paikka, jolla Hän todistaa sanomansa oikeaksi, Hengeltä tulleeksi. Raamatussa on monia hämäriä paikkoja, joita voidaan tulkita useammallakin tavalla ja näihin ei voi vedota.

Jos on joku asia, josta ei ole selvää Raamatun sanaa, kuten esimerkiksi televisio tai ehkäisy, niin siitä ei pitäisi ottaa kantaa puoleen eikä toiseen. Jos kyseinen asia kirkastuu jollekin synniksi, mutta ei toiselle, meidän pitäisi kunnioittaa toisiamme näistä pienistä tulkinnan eroista huolimatta, ja pitää toisiamme tästä huolimatta uskonsisarina ja -veljinä. Olihan jo alkuseurakunnan aikaan asioita, esim. lihan syöminen, juutalaisten tapojen pitäminen, joista ei tehty uskon kynnyskysymystä. Kukin sai oman harkintansa mukaan noudattaa näitä asioita tai sitten ei. Eikö meidän pitäisi palata näihin vanhoihin käytäntöihin?
13224977
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 132

Vanhimmat

Niinhän sen pitäisi olla. Muutamat meistä, tai useimmat ovat SRK:n nyökkyukkoja, vaikka se olisikin Raamatun vastaista.

Äänestä

1909 pidetyn kokouksen päätös pätee vieläkin, koska eihän milloinkaan ole opetettu minun tietääkseni siten, että seurakunta toimisi Raamatun opetuksen yläpuolella, vaan että Raamatun sanaa selitetään seurakunnassa Pyhältä Hengeltä kirkastettuna ja nimen omaan sen sisällä , ei ulkopuolisten toiveiden ja mieltymysten toteuttamiseksi.

Jos vielä kerran oikaisen väärän kuvan vl.seurakunnan päätöksenteosta.

Jokainen uskovainen on tasavertainen tekemään ja esittämään omakohtaisesti tai toisen kautta kysymyksiä mieltä painavista asioista.

SRK on organisaation ja rauhanyhdistysten keskus
jonka laki vaatii.
Sen toimihenkilöt ja jäsenet valitaan yleisessä kokouksessa johonka jokaisella jäsenyhdistyksellä on mahdollisuus lähettää edustajansa, ja jos on tarve , evästettynä tarpeelliseksi katsotuilla kysymyksillä, ja aivan vapaasti.

En kyllä voi mitenkään asettaa itseäni pelokkaaksi tämän SRK:n johtokunnan alle, vaan paremminkin tunnen suurta myötämielisyyttä, koska tiedän ja tunnen millainen ajallinen vastuu ja vastuu suurimpana Jumalalle on heidän osakseen ja tehtäväkseen annettu.

En myös allekirjoita väitettä joka osottaisi jonkin uskon opetuksen tai vanhurskauttamis opin muuttuneen tunnetun vl.kristillisyyden historian aikana.

On myöskin muistettava kuinka 1909 nämät kokoukset olivat kooltaan vain murto-osa tämänhetkisistä ja koostuivat lähes kokonaan sananpalvelioiden kokoontumisista.

Tämän seurakuntaopin raja-aidan kaatajat ovat jo kerran kristillisyyden hajaannuksen saaneet aikaan, johonka näiden käytyjen keskustelujen
suunta näyttäis nytkin osottavan ja merkillistä että äänekkäimmät kaatajat ovat joko entisiä uskovaisia tai aivan ulkopuolisia joiden syvä halu näyttäisi olevan vain riidan nostaminen elävän seurakunnan sisällä.

Olen Jumalan armosta ja suuresta laupeudesta saanut omistaa elävän uskon tässä vl. uskovaisten joukossa, toivoen siinä säilyväni ja pelastuvani Kristuksen lahjavanhurskauden kautta,
ilman lain pelkoa, armoevankeliumin uskolla omistaen. Jumala minua siinä varjelkoon ja teitäkin epäilijöitä jodattakoon armonsa turviin,
epäilyksistä iankaikkiseen toivoon.
Kaikella rakkaudella. Hese

Äänestä
  • Suurimmaksi osaksi olet oikeassa. Kuitenkin kun puhut siitä, miten vl:ien ja SRK:n kokouksissa toimitaan, puhut siitä, miten periaatteessa PITÄISI toimia. Kuitenkin käytännön totuus on aivan toinen. Myös vuosikokoukseen osallistuvien rauhanyhdistysten edustajilta on kuulunut, että "enhän minä siellä suutani aukaise, muuten sanovat väärähenkiseksi".

    Etkö, Hese, usko, että ne surullisenkuuluisat hoitokokoukset silloin -70-luvulla ovat jäädyttäneet vapauden ja rakkauden vl:ien joukossa? Ne, jotka sinne jäivät, eivät uskalla osallistua keskusteluun muuten kuin nyökkäillen joo, joo ja eri sanoin kannattaen johtokunnan esityksiä. Siitä on vapaus ja rakkaus kaukana, koska on pelättävä, kuten moni on asian kahden kesken ilmaissut, että joutuu erotetuksi väärän hengen takia. Sillä kaikkinainen keskustelu voidaan käsittää kritiikiksi johtokuntaa/sen jäseniä kohtaan. Ja koska he ovat "erehtymättömiä", niin se olisi samaa kuin kritiikki/arvostelu Pyhää Henkeä kohtaan? Eikö se näin mene/ole mennyt ainakin -70-luvulla ja vielä -80-luvullakin?

    Vaikka kokousten osanottajien määrä onkin moninkertaistunut vuosikymmenten mittaan, niin vapaa keskustelu eri rauhanyhdistysten osanottajien evästämisenkin jälkeen on kaukana siitä vapaasta keskustelusta, joka tapahtuu pienessä piirissä "luotettavien" uskonystävien läsnäollessa. Sillä evästyshän tarkoittaa kyseisen rauhanyhdistyksen johtokunnan ohjeita, ei edes sen paikallisseurakunnan yleistä mielipidettä.

    Sitä minä puolestani en ymmärtänyt lainkaan, mitä tarkoitit raja-aitojen kaatamisella ja eriseuran "provosoimisella". Jos tällainen vapaa, epämuodollinen keskustelu anonyyminä tällaisella palstalla on niin "vaarallista" SRK:lle ja sille uskollisille vl:lle, niin kovin on heikoilla usko. Toisaalta se osoittaa sitä, että vapaa keskustelu ei ole lainkaan suotavaa vl:ien piirissä ja vahvistaa käsitystä, että vl:iä johtaa todella oligarkia eli harvainvalta, muutamien SRK:n johtokuntaan kuuluvien "klikki". Tämän käsityksen perustan siihen viestiin, minkä edellisessä tekstissä mainittu johtokunnan jäsen viestitti: hän ei ota kyseistä asiaa johtokunnassa puheeksi. Siis ei edes siellä voi keskustella vapaasti. Ja mistä muusta syystä se voisi johtua kuin pelosta? "Sillä rakkaus karkoittaa pelon."

    Äänestä

  • Debora kirjoitti:

    Suurimmaksi osaksi olet oikeassa. Kuitenkin kun puhut siitä, miten vl:ien ja SRK:n kokouksissa toimitaan, puhut siitä, miten periaatteessa PITÄISI toimia. Kuitenkin käytännön totuus on aivan toinen. Myös vuosikokoukseen osallistuvien rauhanyhdistysten edustajilta on kuulunut, että "enhän minä siellä suutani aukaise, muuten sanovat väärähenkiseksi".

    se itse "asia" oli?? siis se jota ei aiottu ottaa johtokunnassa esille?

    ei kuulu niitä jotka "erotettiin" 60-70 luvulla hoitikokousten aikaan, joten en ole yksityisesti keskustellut heidän kanssaan.
    Kuitenkin itse olen sen ajan kokenut, enkä toivois millään muotoa sen toistuvan, johonka aina on vaara olemassa , kun aletaan arvioimaan onkohan tuo tai tuo asia noin, unohtaen omakohtaisen uskon , joka vain ja ainoastaan voi pelastaa.

    Se mitä sanon SRK:n ja yleensä kristillisyytemme kokousten vapaudesta ja osallistumisesta perustuu omakohtaiseen kokemukseen seurakuntavanhinten ja vuosikokousten osallistumisistani, ei kuulopuheisiin.

    En tiedä miten sen voisi ymmärrettävämmin ilmaista, etteivät ketkään, johtohenkilötkää ole erehtymättömiä.
    Joka voi niin kuvitella itsestään, on kyllä siltä paikalta korottanut itsensä, koska Jeesus jätti opetuksen " joka teidän keskellänne tahtoo suurin olla, olkoon toisten palvelija".
    Ei anna aihetta korottaa itseään.

    Paikallisen ry,n mielipiteet tulee ja tulisi ottaa puheeksi omissa vuosikokouksissa.

    Siihen viimeiseen kappaleeseen, jota et ehkä ymmärtänyt.
    Juuri seurakunta oppi on se kompastuskivi, joka on ennenkin saanut aikaan hajaannuksen.
    Jos tuntisit vl.kristillisyyden historiaa olisit jo arvannut mitä tarkoitan raja- aitojen kaatamisella.
    Rauhansanalaisuus on sen seuraus.
    Kolme sananpalvelijaa ottivat omiin käsiin Jumalan sanan julistamisen, tarkoituksenaan kaataa ne raja-aidat jotka olivat muodostuneet Lestadiolaisuuden hajaantumisissa.
    Tämän seurauksena syntyi vain uusi ryhmä.

    Äänestä

  • Debora kirjoitti:

    Suurimmaksi osaksi olet oikeassa. Kuitenkin kun puhut siitä, miten vl:ien ja SRK:n kokouksissa toimitaan, puhut siitä, miten periaatteessa PITÄISI toimia. Kuitenkin käytännön totuus on aivan toinen. Myös vuosikokoukseen osallistuvien rauhanyhdistysten edustajilta on kuulunut, että "enhän minä siellä suutani aukaise, muuten sanovat väärähenkiseksi".

    Etkö, Hese, usko, että ne surullisenkuuluisat hoitokokoukset silloin -70-luvulla ovat jäädyttäneet vapauden ja rakkauden vl:ien joukossa? Ne, jotka sinne jäivät, eivät uskalla osallistua keskusteluun muuten kuin nyökkäillen joo, joo ja eri sanoin kannattaen johtokunnan esityksiä. Siitä on vapaus ja rakkaus kaukana, koska on pelättävä, kuten moni on asian kahden kesken ilmaissut, että joutuu erotetuksi väärän hengen takia. Sillä kaikkinainen keskustelu voidaan käsittää kritiikiksi johtokuntaa/sen jäseniä kohtaan. Ja koska he ovat "erehtymättömiä", niin se olisi samaa kuin kritiikki/arvostelu Pyhää Henkeä kohtaan? Eikö se näin mene/ole mennyt ainakin -70-luvulla ja vielä -80-luvullakin?

    Vaikka kokousten osanottajien määrä onkin moninkertaistunut vuosikymmenten mittaan, niin vapaa keskustelu eri rauhanyhdistysten osanottajien evästämisenkin jälkeen on kaukana siitä vapaasta keskustelusta, joka tapahtuu pienessä piirissä "luotettavien" uskonystävien läsnäollessa. Sillä evästyshän tarkoittaa kyseisen rauhanyhdistyksen johtokunnan ohjeita, ei edes sen paikallisseurakunnan yleistä mielipidettä.

    Sitä minä puolestani en ymmärtänyt lainkaan, mitä tarkoitit raja-aitojen kaatamisella ja eriseuran "provosoimisella". Jos tällainen vapaa, epämuodollinen keskustelu anonyyminä tällaisella palstalla on niin "vaarallista" SRK:lle ja sille uskollisille vl:lle, niin kovin on heikoilla usko. Toisaalta se osoittaa sitä, että vapaa keskustelu ei ole lainkaan suotavaa vl:ien piirissä ja vahvistaa käsitystä, että vl:iä johtaa todella oligarkia eli harvainvalta, muutamien SRK:n johtokuntaan kuuluvien "klikki". Tämän käsityksen perustan siihen viestiin, minkä edellisessä tekstissä mainittu johtokunnan jäsen viestitti: hän ei ota kyseistä asiaa johtokunnassa puheeksi. Siis ei edes siellä voi keskustella vapaasti. Ja mistä muusta syystä se voisi johtua kuin pelosta? "Sillä rakkaus karkoittaa pelon."

    olet viisas ihminen, sitä en epäile.

    Olen iltapäivän aikana moneen kertaan lukenut kommettejasi tästä ketjusta. Hyvin tarkkaan.

    En halua mitenkään sua ihmisenä lyntätä tai masentaa. Kuitenkin on sanottava, että vl-kristillisyyden asioista olet totaalisesti pihalla. Ei "hyvällä tahdollakaan" voi tunnistaa vl-seurakuntaa noista käsityksistä, mitä kirjoitat SRK:sta, sen johtokunnasta ym.

    Mutta kun luen esim Hesen vastauksia tai kommentteja sulle tästä ketjusta, voin kaikessa olla samaa mieltä. Kuitenkaan en tiedä hänestä mitään; kirjoituksista vain tulee esiin samankaltainen uskon ymmärrys.

    Ei rakkaudessa ole yhtään pelkoa.

    Äänestä

  • n-n kirjoitti:

    Viestisi sisälsi vain sen, että Hese on mielestäsi oikeassa. Väitätkö minun kokemuksiani valheiksi?

    Oikeassa olet ainoastaan siinä, että rakkaudessa ei ole pelkoa.

    Mutta tuollaista rakkautta ette näytä ulospäin, sen sijaan sieltä näkyy ahdistusta ja pelkoa. Joten panee miettimään, miten paljon sitä todellista rakkautta siellä on.

    varmaan viestini oli huonosti muotoiltu. Itse asiassa se oli paljon pitempi ja perusteellisempi, mutta pyyhin suurimman osan pois. Näköjään olisi ollut viisainta pyyhkiä kokonaan.

    En sun kokemuksistasi tiedä enkä niitä muuten miksikään väitä, mutta pitkään eri rauhanyhdistysten toiminnassa olleena totean vain edelleenkin, ettei "päätöksentekoprosessi" todellakaan ole tuo mitä arvelit. Eikä ole klikkiä eikä sanelupolitiikkaa.

    Pelosta sen verran, että sehän tuli syntiinlankeemuksen mukana. Kun tuntee omassa tunnossaan, että on tehnyt väärin, siitä tulee pelko. Pitää myös ryhtyä etsimään peittoja alastomuutensa verhoksi. Sitähän tällä palstallakin ilmenee, kun esim tingataan lupaa sellaiseen, mistä ei Raamatussa suoranaista kirjaimellista kieltoa ole, mutta josta Pyhä Henki seurakuntaa varoittaa.

    Ei kai tässäkään mitään uutta ollut. Sehän on Raamatun alkulehdillä, 3. Mooseksenkirjassa jo tämä pelkoasia kirjoitettu. Ei ihminen muutu.

    //"Ei ihminen muutu. "//

    Etkö usko, että Jumalalla on voima muuttaa ihmistä?

    Äänestä

  • Tuomas M kirjoitti:

    kyllähän siinä mielessä....kun ihminen siirtyy pimeydestä valkeuteen, hän on "uusi luomus".

    Tuossa edellisessä kommentissani oli kysymys siitä että Jumalan tahdon rikkomisesta, synnistä, seuraa aina pelko. Sellainen ihminen on Raamatun esimerkin mukaan ollut aina. Siinä mielessä ihminen ei muutu.

    Jos ihminen syntien ja ylitsekäymisten kautta paaduttaa tuntonsa ja hengellisesti kuolee; hän voi elää paatumuksen rauhassa ja pelotta toteuttaa halujaan, ellei Jumala armossaan anna vielä etsikkoa ja herätä tuntoa.

    Äänestä

  • n-n kirjoitti:

    varmaan viestini oli huonosti muotoiltu. Itse asiassa se oli paljon pitempi ja perusteellisempi, mutta pyyhin suurimman osan pois. Näköjään olisi ollut viisainta pyyhkiä kokonaan.

    En sun kokemuksistasi tiedä enkä niitä muuten miksikään väitä, mutta pitkään eri rauhanyhdistysten toiminnassa olleena totean vain edelleenkin, ettei "päätöksentekoprosessi" todellakaan ole tuo mitä arvelit. Eikä ole klikkiä eikä sanelupolitiikkaa.

    Pelosta sen verran, että sehän tuli syntiinlankeemuksen mukana. Kun tuntee omassa tunnossaan, että on tehnyt väärin, siitä tulee pelko. Pitää myös ryhtyä etsimään peittoja alastomuutensa verhoksi. Sitähän tällä palstallakin ilmenee, kun esim tingataan lupaa sellaiseen, mistä ei Raamatussa suoranaista kirjaimellista kieltoa ole, mutta josta Pyhä Henki seurakuntaa varoittaa.

    Ei kai tässäkään mitään uutta ollut. Sehän on Raamatun alkulehdillä, 3. Mooseksenkirjassa jo tämä pelkoasia kirjoitettu. Ei ihminen muutu.

    Kuule, tähän seurakuntaan syntyneenä ja kasvaneena sanon, etten tunne yhtäkään uskovaista, joka ei koko ajan olisi kaksinaamainen syntiensä kanssa ja pelkäis sitä et uskonsisaret ja veljet saisi tietää.

    Jokainen tuntemani uskonsisar ja uskonveli pelkää, et joku seurakuntalainen sais tietää alkoholinkäytöstä, baareissa käymisestä, seksistä irtosuhteissa, musiikin kuuntelusta.

    Mieti niitä rocklevyjäsi ja videoitasi, joita sulla itselläsikin on, mut joita piilotat muilta.
    Mieti mitä saitteja netissä surffailet.
    Mieti mitä kanavaa autoradiossasi kuuntelet ja miks kuuntelet sitä kun kuuntelet.
    Mieti mitä telkkariohjelmia ja elokuvia katsot.
    Mieti kuinka monta kertaa oot tehny huorin ajatuksin ja teoin.
    Mieti tupakan polttoasi.
    Mieti kortinpeluutasi.
    Mieti kaksinaamaisuuttasi. Sitä, et sit tuut seuroihin ja olet niin uskovaista. Olet sitä meidän muiden seurassa, mut yksityisesti teet syntiä enemmän kuin ei-uskovaiset luterilaiset.
    Mieti kaksinaamaisuuttasi.
    Sinä pelkäät koko ajan seurakuntaasi. pelkäät, et ne näkee mimmonen synnissä nautiskelija olet ja että olet oikeasti tosi kaksinaamainen.
    Sulla ei voi koskaan olla uskovaista ystävää, jolle voisit puhua näistä asioista, koska PELKÄÄT puhua.
    Oon ikäni tässä ollut ja sen voin sanoa uskovaisena, että uskovaisella ei voi olla uskovaista ystävää.
    Me uskovaiset ei voida luottaa toisiimme kuin noi muut voi. Me joudutaan koko ajan pelkäämään, et joku kertoo eteen päin meidän tosiasialliset jutut.

    Sinä pelkäät itsekin. Jokainen lestadiolainen pelkää. Etkä sä pelkää Jumalaa, vaan sä pelkäät seurakuntalaisia.
    Siksi me ollaan niin kaksinaamaisia ja tosi kaukana siitä, mihin Jumala meidät ois tahtonut.

    Koskee myös mua itseäni.

    Äänestä

  • Miksu kirjoitti:

    Mihin olet kadottanut omakohtaisen sydämen uskon??

    Äänestä

  • n-n kirjoitti:

    varmaan viestini oli huonosti muotoiltu. Itse asiassa se oli paljon pitempi ja perusteellisempi, mutta pyyhin suurimman osan pois. Näköjään olisi ollut viisainta pyyhkiä kokonaan.

    En sun kokemuksistasi tiedä enkä niitä muuten miksikään väitä, mutta pitkään eri rauhanyhdistysten toiminnassa olleena totean vain edelleenkin, ettei "päätöksentekoprosessi" todellakaan ole tuo mitä arvelit. Eikä ole klikkiä eikä sanelupolitiikkaa.

    Pelosta sen verran, että sehän tuli syntiinlankeemuksen mukana. Kun tuntee omassa tunnossaan, että on tehnyt väärin, siitä tulee pelko. Pitää myös ryhtyä etsimään peittoja alastomuutensa verhoksi. Sitähän tällä palstallakin ilmenee, kun esim tingataan lupaa sellaiseen, mistä ei Raamatussa suoranaista kirjaimellista kieltoa ole, mutta josta Pyhä Henki seurakuntaa varoittaa.

    Ei kai tässäkään mitään uutta ollut. Sehän on Raamatun alkulehdillä, 3. Mooseksenkirjassa jo tämä pelkoasia kirjoitettu. Ei ihminen muutu.

    Et nähnyt muuta syytä pelkoon kuin synnin. Mieti hieman.

    Kun meitä eroteltiin mielivaltaisin perustein pois -70-80-luvuilla, niin osa vl-ihmisistä saman kohtalon pelosta lakkasi puhumasta asioistaan läheisilleen. Oli vaarana joutua ulos kososlaisena, väärähenkisenä jne esimerkiksi siksi, kun oli käynyt kirkossa kun ei-vl-pappi oli saarnaamassa tai muusta yhtä mitättömästä syystä.

    Saman pelon takia tämäkin palsta on niin suosittu. Täällä voi paljastaa epäilyksensä vl-tavoista, perinnäissäädöksistä jne ilman, että tarvitsee pelätä saavansa heti kenkää. Sama pelko on myös vuosikokouksen osanottajissa. Ettei vain avaisi suutaan väärässä paikassa ja tulisi sen takia leimatuksi väärähenkiseksi. Siitä se suuri "Hengen yksimielisyys" johtuu. Eriävät mielipiteet jäävät pelon vuoksi ilmaisematta.

    Äänestä

  • Hese kirjoitti:

    Jumala kyllä näkee minun sydämeni ja sen uskonko Häneen lapsenlailla.
    Sinun ei sitä tarvitse nähdä.
    Riittää, että Jumala tietää.

    Äänestä

  • Debora kirjoitti:

    Et nähnyt muuta syytä pelkoon kuin synnin. Mieti hieman.

    Kun meitä eroteltiin mielivaltaisin perustein pois -70-80-luvuilla, niin osa vl-ihmisistä saman kohtalon pelosta lakkasi puhumasta asioistaan läheisilleen. Oli vaarana joutua ulos kososlaisena, väärähenkisenä jne esimerkiksi siksi, kun oli käynyt kirkossa kun ei-vl-pappi oli saarnaamassa tai muusta yhtä mitättömästä syystä.

    Saman pelon takia tämäkin palsta on niin suosittu. Täällä voi paljastaa epäilyksensä vl-tavoista, perinnäissäädöksistä jne ilman, että tarvitsee pelätä saavansa heti kenkää. Sama pelko on myös vuosikokouksen osanottajissa. Ettei vain avaisi suutaan väärässä paikassa ja tulisi sen takia leimatuksi väärähenkiseksi. Siitä se suuri "Hengen yksimielisyys" johtuu. Eriävät mielipiteet jäävät pelon vuoksi ilmaisematta.

    vakuutun siitä, että olet totaalisesti pihalla vl-kristillisyyden sisäisestä olemuksesta.

    En halua toistaa ennen sanomaani. Sillä ei ole merkitystä; olethan näköjään vuosikymmenien aikana sementoitunut asenteihisi. En kadehdi, tuollainen mieli on raskas kantaa.

    hoitokokouksia?

    Äänestä

  • Suden uhrit kirjoitti:

    hoitokokouksia?

    ohjeen mukaan; neuvokaa toinen toisianne sitä enemmän, kun näette sen päivän lähestyvän.

    Äänestä

  • n-n kirjoitti:

    vakuutun siitä, että olet totaalisesti pihalla vl-kristillisyyden sisäisestä olemuksesta.

    En halua toistaa ennen sanomaani. Sillä ei ole merkitystä; olethan näköjään vuosikymmenien aikana sementoitunut asenteihisi. En kadehdi, tuollainen mieli on raskas kantaa.

    Tuohan on vain mielipiteen ilmaus, "totaalisen pihalla". Keskustelen sentään usein vl-sukulaisten ja tuttavien kanssa. Sieltä saan "sisäpiirin tietoa" melko paljon.

    Sen sijaan sinä n-n, joka olet johtokunnan (SRK:n vaiko paikallisyhdistyksen?) jäsen ja muissa luottamustehtävissä palveleva, kenties jopa vl-saarnamies, olet todennäköisesti vähintään yhtä paljon pihalla ruohonjuuritason asioista. Sinuahan kunnioitetaan etuoikeutettuna eikä varmasti "toisinajattelijat" tule kanssasi keskustelemaan, vaan purkavat ongelmiansa täällä. Siksi sinulle näkyy vain se "Hengen yksimielisyys".

    70-luvun kaltaisia hoitokokouksia?

    Jos taas puhutaan sementoitumisestani, niin tuskinpa sinun mielipiteeseesi yhtyvät ne, jotka minut tuntevat. Miten on sinun oma laitasi, mielestäni olet itse täysin sementoitunut omiin käsityksiisi ja jos joku kertoo toisenlaisista kokemuksista, et liikahda milliäkään omista käsityksistäsi. Voisin sanoa, että pata kattilaa soimaa.

    Onhan se jollakin lailla tekopyhän tuntuinen huomautus, että "on varmaan raskasta elää tuollaisessa mielentilassa". Sellaista en tunne itsessäni, sillä minua eivät raskauta vl:ien lukuisat perinnäissäännöt, vaan saan omistaa Jumalan lasten rakkauden ja syntien anteeksiannon omalle kohdalleni ihan tällaisenani. Tähän onneen eivät heitä varjojaan mitkään vl:ien kommentit, eikä katkeruus kuulu Jumalan lapsen rauhaan, jota saan armosta nauttia.

    Kirjoitukseni motiivi on aivan toinen. Mutta siitä en tällä kertaa kirjoita enempää.

    Äänestä

  • n-n kirjoitti:

    vakuutun siitä, että olet totaalisesti pihalla vl-kristillisyyden sisäisestä olemuksesta.

    En halua toistaa ennen sanomaani. Sillä ei ole merkitystä; olethan näköjään vuosikymmenien aikana sementoitunut asenteihisi. En kadehdi, tuollainen mieli on raskas kantaa.

    "En kadehdi, tuollainen mieli on raskas kantaa."

    että liian monella Oulun HEINÄHATTUJEN keksimien HARHAOPPIEN puristuksessa elävällä ihmisellä on raskas elämä.

    Äänestä

  • n-n kirjoitti:

    varmaan viestini oli huonosti muotoiltu. Itse asiassa se oli paljon pitempi ja perusteellisempi, mutta pyyhin suurimman osan pois. Näköjään olisi ollut viisainta pyyhkiä kokonaan.

    En sun kokemuksistasi tiedä enkä niitä muuten miksikään väitä, mutta pitkään eri rauhanyhdistysten toiminnassa olleena totean vain edelleenkin, ettei "päätöksentekoprosessi" todellakaan ole tuo mitä arvelit. Eikä ole klikkiä eikä sanelupolitiikkaa.

    Pelosta sen verran, että sehän tuli syntiinlankeemuksen mukana. Kun tuntee omassa tunnossaan, että on tehnyt väärin, siitä tulee pelko. Pitää myös ryhtyä etsimään peittoja alastomuutensa verhoksi. Sitähän tällä palstallakin ilmenee, kun esim tingataan lupaa sellaiseen, mistä ei Raamatussa suoranaista kirjaimellista kieltoa ole, mutta josta Pyhä Henki seurakuntaa varoittaa.

    Ei kai tässäkään mitään uutta ollut. Sehän on Raamatun alkulehdillä, 3. Mooseksenkirjassa jo tämä pelkoasia kirjoitettu. Ei ihminen muutu.

    //"Pelosta sen verran, että sehän tuli syntiinlankeemuksen mukana. Kun tuntee omassa tunnossaan, että on tehnyt väärin, siitä tulee pelko. Pitää myös ryhtyä etsimään peittoja alastomuutensa verhoksi. Sitähän tällä palstallakin ilmenee, kun esim tingataan lupaa sellaiseen, mistä ei Raamatussa suoranaista kirjaimellista kieltoa ole, mutta josta Pyhä Henki seurakuntaa varoittaa."//

    Sanot, että pelko tuli syntiinlankeemuksen mukana. Siinä olet oikeassa, mutta et kuitenkaan jatkossa ota ollenkaan huomioon sitä, mikä vaikutus Kristuksella Jeesuksella on tähän pelkoon. Pelko voi olla pyhää, nöyrää ja kunnioittavaa pelkoa Jumalaa kohtaan, jollaista aito Jumalan lapsi tuntee sydämessään kaiken aikaa. Kun Kristus Jeesus on elämäsi Herra, sinun ei tarvitse pelätä edes silloin, kun huomaat tehneesi väärin. Jeesus on syntisten ystävä. Pelkäsikö syntinen nainen Jeesuksen edessä? Ei. Hän pelkäsi ihmisiä, jotka aikoivat kivittää hänet synnin tähden. Jeesus sanoi syntiselle naiselle: mene äläkä enää syntiä tee.

    Se mitä sinä sanot synnin peloksi on todellisuudessa ihmisen pelkoa. Raamattukin todistaa meille, että ihmisiä pelkäävä on pelkonsa vanki.

    Äänestä

  • Debora kirjoitti:

    Tuohan on vain mielipiteen ilmaus, "totaalisen pihalla". Keskustelen sentään usein vl-sukulaisten ja tuttavien kanssa. Sieltä saan "sisäpiirin tietoa" melko paljon.

    Sen sijaan sinä n-n, joka olet johtokunnan (SRK:n vaiko paikallisyhdistyksen?) jäsen ja muissa luottamustehtävissä palveleva, kenties jopa vl-saarnamies, olet todennäköisesti vähintään yhtä paljon pihalla ruohonjuuritason asioista. Sinuahan kunnioitetaan etuoikeutettuna eikä varmasti "toisinajattelijat" tule kanssasi keskustelemaan, vaan purkavat ongelmiansa täällä. Siksi sinulle näkyy vain se "Hengen yksimielisyys".

    Nimimerkki n-n ei ole missään tehtävissä seurakunnassa. Ei ainakaan kahvinkeittoa kummemmissa.

    Jos olisi, niin tuskin täällä nimimerkin takana kirjoittelisi.

    Hyvää keskustelua aikaan saat, Debora.

    Kyllä Jumalalla on paljon tehtävää tekohurskaiden ja kaksinaamaisten uskovaisten keskuudessa. Itse olen samanlainen sellainen. Ei se Jumalan tahto ole, että me sanomme pelkäävämme Jumalaa silloin kun itseasiassa pelkäämme seurakuntaa.
    Harhaan on jotenkin kaikki mennyt...

    Äänestä

  • Debora kirjoitti:

    Tuohan on vain mielipiteen ilmaus, "totaalisen pihalla". Keskustelen sentään usein vl-sukulaisten ja tuttavien kanssa. Sieltä saan "sisäpiirin tietoa" melko paljon.

    Sen sijaan sinä n-n, joka olet johtokunnan (SRK:n vaiko paikallisyhdistyksen?) jäsen ja muissa luottamustehtävissä palveleva, kenties jopa vl-saarnamies, olet todennäköisesti vähintään yhtä paljon pihalla ruohonjuuritason asioista. Sinuahan kunnioitetaan etuoikeutettuna eikä varmasti "toisinajattelijat" tule kanssasi keskustelemaan, vaan purkavat ongelmiansa täällä. Siksi sinulle näkyy vain se "Hengen yksimielisyys".

    "tyhjää" vastausta; olen totaalinen riviuskovainen, en puhuja (!!!!), enkä missään tapauksessa johtokunnan jäsen (!!!!!).

    "Edustan" juuri sitä ruohonjuuritasoa; siellä olen kouriintuntuvana kokenut rakkauden ja hengen yksimielisyyden.

    Se tiedetään, että maallistuminen on nykyajankin vaara. Omalakinen ihminen haluaisi toimia Jumalan Sanan vastaisesti ja uhmata myös niitä neuvoja, joita seurakunta on Pyhän Hengen kirkastamana antanut. Omasta sydämen tilasta lähtee tällaisten ihmisten ahdistus ja pelko.

    Hyvä omatunto on paras päänalunen ja rakkauden yksimielisyydessä ei ole pelkoa.

    Tämä on minun oma kokemukseni; kukapa sen voisi valheeksi todistaa.

    Äänestä

  • Tuomas M kirjoitti:

    //"Pelosta sen verran, että sehän tuli syntiinlankeemuksen mukana. Kun tuntee omassa tunnossaan, että on tehnyt väärin, siitä tulee pelko. Pitää myös ryhtyä etsimään peittoja alastomuutensa verhoksi. Sitähän tällä palstallakin ilmenee, kun esim tingataan lupaa sellaiseen, mistä ei Raamatussa suoranaista kirjaimellista kieltoa ole, mutta josta Pyhä Henki seurakuntaa varoittaa."//

    Sanot, että pelko tuli syntiinlankeemuksen mukana. Siinä olet oikeassa, mutta et kuitenkaan jatkossa ota ollenkaan huomioon sitä, mikä vaikutus Kristuksella Jeesuksella on tähän pelkoon. Pelko voi olla pyhää, nöyrää ja kunnioittavaa pelkoa Jumalaa kohtaan, jollaista aito Jumalan lapsi tuntee sydämessään kaiken aikaa. Kun Kristus Jeesus on elämäsi Herra, sinun ei tarvitse pelätä edes silloin, kun huomaat tehneesi väärin. Jeesus on syntisten ystävä. Pelkäsikö syntinen nainen Jeesuksen edessä? Ei. Hän pelkäsi ihmisiä, jotka aikoivat kivittää hänet synnin tähden. Jeesus sanoi syntiselle naiselle: mene äläkä enää syntiä tee.

    Se mitä sinä sanot synnin peloksi on todellisuudessa ihmisen pelkoa. Raamattukin todistaa meille, että ihmisiä pelkäävä on pelkonsa vanki.

    syntiinlankeemuskertomus kylläkin mainitsee, kuinka ihmiset "lymysivät" ja pelkäsivät. Tiesivät tehneensä syntiä, väärin. Pelkäsivät, mitä nyt seuraa.

    Eihän ihmisellä ole mitään pelättävää, jos hän panee turvansa Kristuksen sovitustyöhön. Kun langennut tulee "tekoineen valkeuteen" ja saa Jeesuksen verellä puhdistaa tuntonsa, pelko katoaa. Voi olla vapaana Jumalan ja ihmisten edessä.

    Mutta kuningas Daavid psalmissaan kertoo, "... kun minä syntini salasin, riutuivat minun luuni jokapäiväisessä valituksessani...." Siinä oli melkoinen ahdistus. Jumala lähetti Naatanin neuvomaan ja korjaamaan langennutta. Siinäkin on Raamatun esimerkki siitä, kuinka tulee "neuvoa toinen toistaan".

    Äänestä

  • n-n kirjoitti:

    "tyhjää" vastausta; olen totaalinen riviuskovainen, en puhuja (!!!!), enkä missään tapauksessa johtokunnan jäsen (!!!!!).

    "Edustan" juuri sitä ruohonjuuritasoa; siellä olen kouriintuntuvana kokenut rakkauden ja hengen yksimielisyyden.

    Se tiedetään, että maallistuminen on nykyajankin vaara. Omalakinen ihminen haluaisi toimia Jumalan Sanan vastaisesti ja uhmata myös niitä neuvoja, joita seurakunta on Pyhän Hengen kirkastamana antanut. Omasta sydämen tilasta lähtee tällaisten ihmisten ahdistus ja pelko.

    Hyvä omatunto on paras päänalunen ja rakkauden yksimielisyydessä ei ole pelkoa.

    Tämä on minun oma kokemukseni; kukapa sen voisi valheeksi todistaa.

    Mutta tässä "rakkauden yksimielisyydessä" ei voi olla oma itsensä. Ei voi toiselle näyttää sitä millainen oikeasti on. Ei voi olla toiselle rehellinen.
    Ihan kuin joku kirjoitti: jokainen lestadiolainen pelkää toista lestadiolaista. Eikä lestadiolaisella voi olla lestadiolaista ystävää.

    Ethän sinäkään voi muuta kuin "tuomita" tässä meitä muita kun me näytetään ees vähän sitä mitä me ollaan. Kukaan uskonsisar eikä kukaan veljistä koskaan luottaisi sunhu niin paljon, että paljastaisi aidon itsensä sulle.
    Meidän keskinäinen rakkauden henki on "poliisi henki". Ei tässä ole Jumalan rakkaudella mitään sijaa.

    Meidän "rakkauden yksimielisyydessä" on valtavasi pelkoa meillä kaikilla. Se on toisten seurakuntalaisten pelko. "Rakkauden yksimielisyys" rakentuu pelon perustalle, eikä Jumalaan. "Rakkauden yksimielisyys" pysyy kasassa pelon avulla, eikä Jumalan rakkauden avulla.
    Näin se meillä menee. Ei tässä tarvi olla kovinkaan fiksu sen myöntääkseen.
    Joku jo sanoikin, ettei se mitään Jumalan pelkoa ole, vaan seurakuntalaisten pelkoa. Niin se on.

    Äänestä

  • Baarak kirjoitti:

    siihen miten teillä ja sinulla on. Itse parhaiten tiedät.

    Äänestä

  • Suden uhrit kirjoitti:

    70-luvun kaltaisia hoitokokouksia?

    on menneitä aikoja jäljestäpäin kannattaa tai vastustaa; ainakaan sillä ei ole merkitystä.

    Jumalan sallimatta nekään vaiheet ja koettelemukset eivät meitä kohdanneet.

    Se yksimielisyys ja "päätökset", sekä "Hengen yhteys" on juuri tuota toisen lestadiolaisen pelkoa. Ei uskalleta muuta kuin nyökkäillä, "juuri niin, niin se on Henki seurakunnalle kirkastanut", vaikka kuinka olisi sydämessään eri mieltä.

    Sillä eihän kymmentuhantinen joukko voi koskaan olla kaikista käsiteltävistä asioista tismalleen samaa mieltä!!

    Ei voi edes yksi pariskunta, joka keskustelee eri asioista, olla aina yksimielinen. Kullakin meistä on oma käsitys, miten asioitetn pitäisi olla eikä se useinkaan ole sama, kuin jollakin toisella.

    Tätä tarkoitin aloituksessani, että annetaan pienissä asioissa eri kukkien kukkia. Jos joku asia on yhdelle synti, sen ei tarvitse olla toiselle, eikä kummankaan pitäisi toista siitä moittia tai "helvettiin tuomita", koska kummallakin on Pyhä Henki.

    Synnin on kertonut Raamattu kymmenen käskyn laissaan ja sen lyhennelmänä on rakkauden käsky. Se riittää yhteiseksi sopivaisuuden tai synnin määritelmäksi.

    "Synnin on kertonut Raamattu kymmenen käskyn laissaan ja sen lyhennelmänä on rakkauden käsky. Se riittää yhteiseksi sopivaisuuden tai synnin määritelmäksi."

    Voi kunpa muutkin lestadiolaiset saisivat nuo sanat sydämiinsä! Olisi niin ihana voida olla seurakuntalaisten edessä ja kanssa oma itsensä! Nyt ei voi olla oma ittensä muuta kuin vain Jumalan edessä ja muuten joutuu pelkäämään seurakuntalaisia. Minä tiedän olevani Jumalan luoma ja Jumalan edessä ja Hänen siunaamansa. Jumalaa en pelkää, mutta seurakuntalaisia pelkään.

    Äänestä

  • n-n kirjoitti:

    on menneitä aikoja jäljestäpäin kannattaa tai vastustaa; ainakaan sillä ei ole merkitystä.

    Jumalan sallimatta nekään vaiheet ja koettelemukset eivät meitä kohdanneet.

    selkeästi vastaamaan, että kannatatko vai vastustatko 70-luvun hoitokokouksia, joissa perkeleellisin keinoin ahdistettiin ihmisiä, asetettiin heidän seurakunnan eteen tekemään parannusta ilman, että he tiesivät mistä piti tehdä parannusta.

    Hoitokokouksia, joissa "kaikkitietävät ja erehtymättömät" vl-johtohenkilöt yleisissä vl-kokouksissa luovuttivat ihmisiä saatanan haltuun jne.

    Se, että et pysty ottamaan selkeää kantaa kyseisiin tapahtumiin, kertoo hyvin paljon sinusta ihmisenä.

    edellisiin vastauksiini.

    Kyllähän teksti aina kertoo kirjoittajastaan; myös sinun yllä oleva.

    (oletko muuten tuon nimimerkkikirjasi kirjoittaja vai pidätkö sitä raamattunasi?)

    et pysty selkeästi kertomaan kannatatko 70-luvun tapaisia hoitokokouksia vai et, niin se kertoo sinusta sen, että et osaa erottaa oikeaa väärästä.

    Tämä on huono merkki ihmisestä.

    Äänestä

  • Suden uhrit kirjoitti:

    et pysty selkeästi kertomaan kannatatko 70-luvun tapaisia hoitokokouksia vai et, niin se kertoo sinusta sen, että et osaa erottaa oikeaa väärästä.

    Tämä on huono merkki ihmisestä.

    diagnoosista, kyllä se mulle kelpaa, varmaan ihmisenä olenkin varoittava esimerkki.

    Tulee vastustaa, mutta mistä tiedät, jos Jumala ei anna ymmärrystä, vaan sallii eksyttäjän tehdä työtä niin kauvan kuin on sopivaksi katsonut, meille ihmisille käsittämättömässä viisaudessaan.

    Jos uskoo Raamatun Jumalaan, jolla on Kaikkivaltiaan voima, sallia tai estää, meidän on turha taistella omalla järjellä häntä vastaan.

    Aika itsekästä ja oman kaikkivoipaisuuden luulottelua on olla varma omasta kykeneväisyydestään Jumalan sallimia töitä torjua.

    Äänestä

  • n-n kirjoitti:

    diagnoosista, kyllä se mulle kelpaa, varmaan ihmisenä olenkin varoittava esimerkki.

    hyvä.

    Aina ei itse tunne itseään. On hyvä, kun joskus ulkopuolinen esittää kursailemattoman diagnoosin.

    Äänestä

  • Hese kirjoitti:

    Tulee vastustaa, mutta mistä tiedät, jos Jumala ei anna ymmärrystä, vaan sallii eksyttäjän tehdä työtä niin kauvan kuin on sopivaksi katsonut, meille ihmisille käsittämättömässä viisaudessaan.

    Jos uskoo Raamatun Jumalaan, jolla on Kaikkivaltiaan voima, sallia tai estää, meidän on turha taistella omalla järjellä häntä vastaan.

    Aika itsekästä ja oman kaikkivoipaisuuden luulottelua on olla varma omasta kykeneväisyydestään Jumalan sallimia töitä torjua.

    >>Aika itsekästä ja oman kaikkivoipaisuuden luulottelua on olla varma omasta kykeneväisyydestään Jumalan sallimia töitä torjua.

    Saatanaa ja saatanan jumalatonta työtä tulee vastustaa henkeen ja vereen tässä maailmassa, niin kuin kaikkea vääryttä!! Siihen meidät on kutsuttu!

    Vai polvistutko sinä Saatanan/pahuuden edessä nöyränä, että toimi vaan, Jumala sinua tässä käyttää...

    Eksyttäjä toimii vain niin kauan kuin Jumala sallii, mutta se ei tarkoita, että sen sallitaan toimia.

    Kyllä on pojalla heikot eväät hoitokokousten puolustamiseksi:(

    senkun ehti 70-luvun hoitokokouksissa. Sinun ohjeesi: Älä vaan kajoa äläkä moiti perkeleen töitä.

    Upeaa...

    Äänestä

  • Suden uhrit kirjoitti:

    senkun ehti 70-luvun hoitokokouksissa. Sinun ohjeesi: Älä vaan kajoa äläkä moiti perkeleen töitä.

    Upeaa...

    katkeruuden kaivoa tulivat riehumaan!

    Äänestä

  • Debora kirjoitti:

    >>Aika itsekästä ja oman kaikkivoipaisuuden luulottelua on olla varma omasta kykeneväisyydestään Jumalan sallimia töitä torjua.

    Ensinnäkään en pidä itseäni enää poikasena, elettyäni senkin ajan , jolloin nuot hoitokokoukset käytiin. Toiseksi, monet jotka rajusti asettuivat vastaan, itse eksyivät, katkeroituivat, menettivät uskonsa.
    MIKSI?

    Jumala koettelee, en osaa muuta sanoa.

    Olen usein ajatellut, onko ollut aika nöyryttää
    hoitaja ja hoidettava, että Jumalan kunnia tulis korotetuksi.

    Jos olen oikein käsittänyt, eiväthän nuot" Suden uhrit" ole enään sisällä joukossamme, vai ovatko?

    Jos vielä sanon , mistä käy ilmi puollustukseni,
    en ole vääryyden puollustaja.
    Jos Jumala sallii, sitä ei ihminen voi estää, vai oletteko eri mieltä.
    Tätä tarkoitin omilla luuloilla omista mahdollisuuksista.

    Äänestä

  • Suden uhrit kirjoitti:

    senkun ehti 70-luvun hoitokokouksissa. Sinun ohjeesi: Älä vaan kajoa äläkä moiti perkeleen töitä.

    Upeaa...

    Jobin kirja ja sano miksi häntä Saatana vaivasi,
    ja mihin Job luotti.

    Ja vielä, ihmisetkö häntä siitä auttoivat?

    Äänestä

  • Kaisla kirjoitti:

    Saatanaa ja saatanan jumalatonta työtä tulee vastustaa henkeen ja vereen tässä maailmassa, niin kuin kaikkea vääryttä!! Siihen meidät on kutsuttu!

    Vai polvistutko sinä Saatanan/pahuuden edessä nöyränä, että toimi vaan, Jumala sinua tässä käyttää...

    Eksyttäjä toimii vain niin kauan kuin Jumala sallii, mutta se ei tarkoita, että sen sallitaan toimia.

    Kyllä on pojalla heikot eväät hoitokokousten puolustamiseksi:(

    eväät loppuvat aina kesken, mutta Jumalan antamilla eväillä pääsee perille.
    Toivon sinulle samaa eväittesi loppumista, saisit niitä sen jälkeen siltä jolla on antaa rajattomasti oman uskon tueksi ja omakohtaisesti.

    Äänestä

  • Hese kirjoitti:

    Jobin kirja ja sano miksi häntä Saatana vaivasi,
    ja mihin Job luotti.

    Ja vielä, ihmisetkö häntä siitä auttoivat?

    riehuivat ihmisperkeleet alistaen heikompiaan usein ilman mitään muuta syytä kuin se, että joku yksittäinen henkilö uskalsi olla eri mieltä kuin nämä ihmisperkeleet.

    Äänestä

  • Hese kirjoitti:

    Jobin kirja ja sano miksi häntä Saatana vaivasi,
    ja mihin Job luotti.

    Ja vielä, ihmisetkö häntä siitä auttoivat?

    tuossa alla, suden uhrilla, jääneen katkeruuden pyörä pahasti päälle, todellista sokeutta.

    Äänestä

  • Tännekkö kirjoitti:

    katkeruuden kaivoa tulivat riehumaan!

    - - - meren synkät aallot, omaa häpeäänsä vaahtoavat- -

    Äänestä

  • Tännekkö kirjoitti:

    katkeruuden kaivoa tulivat riehumaan!

    Kun ei ole mitään asiaa, millä vastata, niin tietysti jäljelle jää vain syytös katkeruudesta. Eli asian sijasta aletaan arvostelemaan kirjoittajia.

    Siis tyypillinen puskalaukaus, joka on lähinnä vain säälinsekaisen hymähdyksen arvoinen. Voi sinua... niin vähäiset on eväät...

    Äänestä

  • Hese kirjoitti:

    eväät loppuvat aina kesken, mutta Jumalan antamilla eväillä pääsee perille.
    Toivon sinulle samaa eväittesi loppumista, saisit niitä sen jälkeen siltä jolla on antaa rajattomasti oman uskon tueksi ja omakohtaisesti.

    joilla pääsee perille:) Omilla eväillä ei perille päästä! Kristuksen sovitustyön ja elävän uskon kautta ainoastaan vie tie taivaaseen.

    Mutta olepas tarkkana noiden viestiesi kanssa, äläkä tee outoja yleistyksiä. Et meinaa oikein pysyä asiassa;)

    En usko ollenkaan siihen, että Jumala jakelisi kenellekään eväitä hoitokokousten puolustamista varten!!! Silloin on OMAT EVÄÄT käytössä ja oma nahka (=liike) pelastuksen ja maineen kohteena, kun tuollaista täytyy puolustella.

    Äänestä

mielestäni harvinaisen viisas ihminen. Olen aina ihmetellyt, miten Pyhä Henki puhuu ja kenen kautta seurakunnalle ja mistä voi tietää, onko sanoma totta vai valetta ja mikä on se periaatteellinen syy suoltaa näitä todennäköisiä valheita ruohonjuuri tason seurakuntalaisille.
Se miksi SRK on rekistöröity yhdistys, antaa se mahdollisuuden rahavarojen keräyksiin ja niitten liikuttelemisiin johtokunnan määräämiin kohteisiin. Toisin sanoen SRK:n toiminta on erittäin bisnesläheistä, sillä edetyksellä, että yhditys ei voi tuottaa voittoa.
Kyllähän SRK johtokunta on sellaista eliittiä, että tuskin tavallinen rivilestadiolainen uskaltaa
kritisoida asioista ja ristiriitaisuuksista, mitkä kulkevat ohi Raamatun sanoman.
Uskon,että yksi kaunispäivä VL:t saavat tarpeekseen tästä kaikesta ja tulevat vaihtamaan
SRK:n johtokunnan sellaiseksi, ketä tukeutuvat Raamattuun ja käsittelevät seurakuntalaisia inhimillisisä olentoina.

Äänestä
  • SRK:n johtokunta eliittiä?
    SRK:n toiminta bisnesläheistä? Ja että yksi kaunispäivä tullaan vaihtamaan johtokunnan sellaiseksi, ketä tukeutuvat Raamattuun ja käsittelevät seurakuntalaisia inhimillisisä olentoina.

    No huh huh.. Oma näkemykseni on kyllä aika eri.

    Tarkista kielioppisi ja sen jälkeen näkemyksesi :)

    Äänestä

  • Niko kirjoitti:

    SRK:n johtokunta eliittiä?
    SRK:n toiminta bisnesläheistä? Ja että yksi kaunispäivä tullaan vaihtamaan johtokunnan sellaiseksi, ketä tukeutuvat Raamattuun ja käsittelevät seurakuntalaisia inhimillisisä olentoina.

    No huh huh.. Oma näkemykseni on kyllä aika eri.

    Tarkista kielioppisi ja sen jälkeen näkemyksesi :)

    se kielioppi vaikuttaa siihen jos remmissä on ihan väärät ukot?

    Äänestä

  • Toropainen kirjoitti:

    se kielioppi vaikuttaa siihen jos remmissä on ihan väärät ukot?

    sanon, että jos havaitsen "väärän ukon" otan sen puheeksi aivan varmasti, enkä ole SRK:n johtokunnan jäsen.

    Äänestä

  • Hese kirjoitti:

    sanon, että jos havaitsen "väärän ukon" otan sen puheeksi aivan varmasti, enkä ole SRK:n johtokunnan jäsen.

    uskon sinua, mutta kaikki eivät ole samanlaisia, yhdestä puusta tehtyjä. Kyllä herran pelko on vielä aika voimakasta VL:ien keskuudessa ja monet väärät opit hyväksytään vaikenemalla.

    Äänestä

  • mopo kirjoitti:

    Voi osottautua oikeaksi, kun siitä avoimesti keskustellaan , olen senkin joskus tullut kokemaan. Kenenkään ei tulisi niin korottaa, ei varsinkaan sananpalvelijaa, ettei häntä voisi seurakunnasta myös neuvoa, sekin on yksi siunaus varjella uskovien joukkoa vääristä opettajista ja opista.

    Äänestä

  • Hese kirjoitti:

    sanon, että jos havaitsen "väärän ukon" otan sen puheeksi aivan varmasti, enkä ole SRK:n johtokunnan jäsen.

    muuan pappisveli, muisteli ensimmäistä saarnaansa Helsingin ry:llä.

    Kovasti oli pelottanut nuorta miestä ensimmäinen palvelusvuoro; hän oli siellä sakastissa jollekulle hätäillytkin, että entäpäs jos saarnaan väärin....

    Siihen oli kokeneempi veli lohduttanut: " Et pääse saarnatuolin portaita alas puheen loputtua, ennenkuin mummo etupenkistä tulee sinua neuvomaan..."

    sen ajan, kun seurapenkistä puheen aikana lausuttiin kommentteja saarnasta.

    Voisin kertoa samanlaisia kokemuksia sananpalvelioista menneiltä ajoilta, mutta paljastumisen pelosta en uskalla.

    Tuo neuvotuksi tuleminen on hyvä, koska puhumattomuus saa aina aikaan vääriä tulkintoja.

    Äänestä

  • Aamen.
    Olen samaa mieltä. Täytyy vain rukoilla, että Jumala alkaisi tehdä "puhdistus"- ja uudistustyötään seurakunnassa.

    Äänestä

Hienoa, että jaksat laittaa ihan kunnon asiatietoa vl:n historiasta. Luen suurella mielenkiinnolla kaiken vastaavanlaisen!

Jos olisin vl, kokisin vapauttavana tällaiset tiedot.

Äänestä
  • omansa ja kiittää.

    Äänestä

  • Mailma kirjoitti:

    omansa ja kiittää.

    Vl-liturgiaoppaasta sivulta 372 - liturgia no 4.

    Äänestä

ottaa tällaisiakin aiheita!
Löysin Kristuksen ja seurakunnan suhteesta tällaisen raamatunkohdan(Ef 5:21-33), kuvaa myös avioliittoa.

"Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen. Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja. Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon.
Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä. Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään. Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan, vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä. Juuri niin hoitaa Kristuskin seurakuntaansa, omaa ruumistaan, jonka jäseniä me olemme. "Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. Mutta se koskee myös kaikkia teitä: jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään. "

Toisaalta, joissakin Paavalin kirjeissä varoitetaan seurakunnasta nousevista vääristä profeetoista. Tämä korostaa jokaisen valvomista ja oman omantunnon puhtauden vaalimista: uskomiseni on omalla vastuullani, ei toisten suosituksissa eikä ohjeissa. Suorastaan armolahjoihin kuuluu hengen erottamisen kyky: tällaisia ihmisiä on joukossamme aina ollut. "Poistakaa keskeltänne se, joka on paha", on karu neuvo, mutta raamatullinen.

Äänestä
  • osottaa kirkkaasti mikä on Jumalan seurakunta ja kuka on sen asettaja sekä varjelia. Sen varjeliasta Jes.27:3
    Seurakunnan vainoajasta kertoo Apt.8:1-3 sekä
    Tess.2:14-15
    Ja sen ylenkatsomisesta 1Kor.11:22

    Äänestä

Olen itse nähnyt ja kokenut ne kuuluisat "hoitokokoukset", joita Helsingissäkin pidettiin. Ihmisiä seurakunnan edessä puhuteltiin, sidottiin ja osa heitettiin ulos ns. johtokunnan toimiessa vallankäytön välineenä.
Ei silloin ainakaan seurakuntalaiset uskaltaneet nousta johtokuntaa vastaan. Itse olen aina ymmärtänyt johtokunnan merkityksen liittyvän Suomen yhdistyslakiin ja sillä ei ole mitään tekemistä seurakunna erehtymättömyyden kanssa.
Jostain syystä johtokunnan herrrat olivat "päätä pidempiä" kuin tavalliset seurakuntalaiset.
Ihmeelisintä asiassa oli, että nämä samat johtokunnan jäsenet, jotka olivat suuressa viisaudessaan käyttäneet "sideavaimia" tekivät jonkun ajan päästä itse parannusta väärästä hengestä. Mitä muuten tulee tuntemuksiini "uskovaisia" kohtaan, niin tuntuvat olevan parempia ihmisinä kuin me "maailman polkujen" tallaajat. Mm. valehtelemalla yritettiin estää "epäuskoisten" pääsy Äidin luona käymään hänen viimeisinä päivinään. Kuitenkin kummitätini mukaan olin Äidilleni "rakkain" lapsi hänen omien sanojen mukaan. Siihen Äidin rakkauteen ei vaikuttanut se, että en ole lestadiolainen enää. Monet keskustelu kävin uskonasioista Äitini kanssa Hänen eläessään, Äitini myönsi minun tietävän ja ymmärtävän asiat aivan oikein, mutta se seurakunnan yhteys puuttuu. Itse en koe sitä puutteeksi kaiken kokemani jälkeen, edellä on vain todella pieni murto-osa ajatuksistani.

Äänestä
  • miksi Sinut erotettiin?

    Äänestä

  • ääni sumusta kirjoitti:

    miksi Sinut erotettiin?

    Ei minua erotettu silloin eikä myöhemminkään, vaan rupesin ajattelemman asioita aikuisena ihmisenä ja tein oman ratkaisuni eli ulostauduin

    Äänestä

  • huru-ukko kirjoitti:

    Ei minua erotettu silloin eikä myöhemminkään, vaan rupesin ajattelemman asioita aikuisena ihmisenä ja tein oman ratkaisuni eli ulostauduin

    "ulostauduin"

    verbimuoto. :))

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    "ulostauduin"

    verbimuoto. :))

    suomeksi sanottuna mennä maailmaan syntien ja ylitsekäymisten aiheuttamana.

    Äänestä

  • Totuus esiin kirjoitti:

    "Vapauteen Kristus vapautti meidät"

    ???

    Se on ovi, jonka kautta "ulostaudutaan" vl-herätysliikkeestä.

    Mistä sä oot ostanut sun kristallipallon? Mäkin haluaisin sellaisen, josta katsomalla voi huudella maailmalle TOTUUKSIA

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    "Vapauteen Kristus vapautti meidät"

    ???

    Se on ovi, jonka kautta "ulostaudutaan" vl-herätysliikkeestä.

    Löysin sen oven aikoinani. Nyt kun katselen sisaruksiani, jotka jäivät sisäpulelle, niin huomaan aika suurta ahdistusta olevan heidän elämässään. En todellakaan tunne itseäni pakanaksi, vaan koen ja yritän elää kuten sivistyneen ja oikean & väärän tuntevan ihmisen pitääkin.

    Äänestä

  • kokemuksista , joita kerroit oman äitisi tapaamisten estämisestä, en minäkään ole osaton,
    enkä hyväksy sellaista.
    Samoin kuten äitisi tunsi sinut rakkaimpana lapsenaan, olen itsekkin tuntenut omasta maailman menossa mukana oleesta lapsestani.

    Emme tosiaankaan ole täydellisiä ihmisinä, vaikka haluaisimmekin, emme kykene.
    Siksipä juuri tarvimmekin siionista saarnattua
    armoevankeliumia omalle kohdallemme uskolla omistaa.

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    "Vapauteen Kristus vapautti meidät"

    ???

    Se on ovi, jonka kautta "ulostaudutaan" vl-herätysliikkeestä.

    joka vie synnin luvallisuuteen ja ilman parannusta (=takaisin Jumalan valtakunnan osallisuuteen) ikuiseen kadotukseen. Tässä on Jumalan sanan totuus.

    Äänestä

  • totuus esiin kirjoitti:

    joka vie synnin luvallisuuteen ja ilman parannusta (=takaisin Jumalan valtakunnan osallisuuteen) ikuiseen kadotukseen. Tässä on Jumalan sanan totuus.

    Se on VL-totuus;)))

    Äänestä

Tää sama mitä kirjotit koskee kaikkia elämän alueita.

"Jos kyseinen asia kirkastuu jollekin synniksi, mutta ei toiselle, meidän pitäisi kunnioittaa toisiamme näistä pienistä tulkinnan eroista huolimatta, ja pitää toisiamme tästä huolimatta uskonsisarina- ja veljinä"

Minä taistelin ja rukoilin sen kanssa kun koin kiinnostusta ja halua omaa sukupuolta oleviin. Kaikki perheessä ja uskonsisaret- ja veljet tuntu hyväksyvän esiaviollisen heteroseksin itselleen ja mullekin, vaikka mua ei heteroseksi sytyttänyt. Sit lopulta tajusin Jumalan luoneen munkin seksuaalisuuteni ja uskaltauduin suhteeseen toisen naisen kans (olen itse nainen).

Ne jotka tietää, et mulla on rakkaussuhde naisen kanssa, hyväksyy tän, koska ne tietää että olen rukoillut tässä asiassa niin pitkään. Mut yleisellä tasolla vaikuttaa siltä, et uskovaiset haluaa ihan ajattelemattomasti tuomita toisen seksuaalisuuden.

Jumala tietää ja tuntee meidät.

Äänestä

"näyttää
Kirjoittanut: Kylläpä, 17.5.2004 klo 08.53

tuossa alla, suden uhrilla, jääneen katkeruuden pyörä pahasti päälle, todellista sokeutta."

millaista "sokeutta" kommenttini tässä ketjussa sisältävät.

Avaa sinä ystävällisesti minun silmäni ja kerro totuus asioista, jos minä olen perin väärässä.

Kai itsekin "viisaana" ihmisenä ymmärrät, että oheinen kommenttisi on lukijoiden silmissä nollan arvoinen.

Äänestä
  • Deb... näyttää olevan myös sud.. .....

    Äänestä

  • jasoo kirjoitti:

    Deb... näyttää olevan myös sud.. .....

    näyttää menevän va... v...o samaan halpaan.

    Äänestä

  • jasoo kirjoitti:

    Deb... näyttää olevan myös sud.. .....

    huti!

    Äänestä

Kun lukee kiivaan keskustelun ketjuja, "loppuhaukut" näköjään ajautuu itsekullakin omanlaatuiseensa suuntaan, niistä voi yhdistellä eri nimellä kirjoittajan.

Esimerkiksi tämä Debora tämän ketjun pisimpien hierarkioiden hännillä käyttää jo syksyltä ja talvelta tutuksitulleita heittojaan. Silloin hän tosin kirjoitti eri nimillä.

Äänestä

” Yllämainittu perustuu keskusteluun erään läheisen henkilön kanssa. Hän oli näyttänyt yhdelle SRK:n johtokunnan jäsenelle vanhoja SRK:n pöytäkirjoja, jotka todistivat selvästi, että nykyinen uskonkäsitys on varsin kaukana entisestä. Tämä henkilö oli sitten sanonut: "Niin on, mutta en minä kuitenkaan tätä asiaa siellä johtokunnassa ota esille".”

Voisitko kertoa, mikä oli se asia, joka oli kysymyksessä.

Äänestä
  • Koko jutun ydinhän on tässä se että, mistä asiasta oli kysymys siinä, mitä ei SRK johtokunnan jäsen vienyt eteenpäin.
    Tätä asiaa muuten oli jo joku tuolla ylempänäkin aikaisemmin kysynyt, et ollut huomannut hänelle vastata.

    Odotan edelleen vastustasi.

    Äänestä

  • kertoa kirjoitti:

    Koko jutun ydinhän on tässä se että, mistä asiasta oli kysymys siinä, mitä ei SRK johtokunnan jäsen vienyt eteenpäin.
    Tätä asiaa muuten oli jo joku tuolla ylempänäkin aikaisemmin kysynyt, et ollut huomannut hänelle vastata.

    Odotan edelleen vastustasi.

    Anteeksi, tuli kirjoitusvirhe.
    Piti olla: Odotan edelleen vastaustasi.
    Eikä: Odotan edelleen vastustasi. Niin kuin edellisessä viestissä virheellisesti luki.

    Äänestä

  • Mikset vastaa?

    Ilmeisesti se ”asia” oli niin mitätön, että siksi sitä ei viety eteenpäin.
    Ja sen ”asian” mitättömyyden vuoksi, et halua kertoa mistä oli kysymys?

    Äänestä

  • kertoa kirjoitti:

    Mikset vastaa?

    Ilmeisesti se ”asia” oli niin mitätön, että siksi sitä ei viety eteenpäin.
    Ja sen ”asian” mitättömyyden vuoksi, et halua kertoa mistä oli kysymys?

    Kai se asia oli "mitätön". Vei aikansa, ennenkuin sain yhteyden mainitsemaani kertojaan.

    Hän on yli 80-vuotias ja sanoi seuraavaa: kyse oli suviseurakentältä ostetusta Lutherin huonepostillasta, jota lukiessaan hän oli löytänyt useita paikkoja, mitkä olivat ristiriidassa SRK:n julkilausumien kanssa. Näitä julkilausumiahan vl:t ovat vaatineet noudatettavaksi "autuuden ehtona", kuten muutamat olivat kyseiselle henkilölle sanoneet.

    Hän perusteli kysymystään sillä, että koska SRK sallii myytävän jotain kirjallista tuotetta suviseuroissa, niin sen sisällön pitäisi olla kaikin puoli hyväksyttävää ja oikeaa. Koska kuitenkaan näin ei ollut, hän olisi halunnut että SRK ottaisi kantaa, kumpi julkaisuista on oikea.

    Se, mikä kohta erityisesti Lutherin huonepostillassa oli ristiriidassa SRK:n julkilausumien ja ohjeitten kanssa, hän ei enää muistanut. Pääasia tässä nyt on, että tällaista opillista ristiriitaa ei uskallettu/haluttu ottaa keskustelun aiheeksi, ei ainakaan kyseisen johtokunnan jäsenen toimesta.

    Ehkä se oli sitten liian "mitätön" asia. Kuitenkin jotkut ovat näitten samojen "mitättömien" asioitten takia saaneet eropassin vl:ien joukosta silloin synkällä -70-luvulla.

    mutta mihin suuntaan? Lainaan sinulle yhtä teosta, itse kun en 60- ja 70-luvuilla vielä mistään mitään ymmärtänyt.

    "Tutkittaessa Lutherin ja koko reformaation ajan kirjoituksia niissä on kuitenkin havaittavissa huomattaviakin ristiriitaisuuksia, epätarkkuuksia ja jopa keskenään vastakkaisia opillisia käsityksiä. Jo Lutherin eläessä ja kohta hänen kuolemansa jälkeen näihin epäjohdonmukaisuuksiin puututtiin ja niitä korjattiin peruskysymysten osalta.

    Edellä esitetyistä syistä on seurannut muun muassa se, että teologisesti varmana pidetty lutherin opillinen argumentti "kumoaa" toisen hänen kirjoittamansa opillisen käsityksen. Luther kirjoittaa esimerkiksi Kirkkopostillassaan 19. kolminaisuudenpäivän jälkeisen sunnuntain toisessa evankeliumisaarnassa :" Ennen kaikkea muuta täytyy olla käsillä suullisen sanan ja että tämä sana on käsitettävä korvin, mikäli Pyhän Hengen on päästävä sydämeen". Kuitenkin hän Huonepostillansa vastaavassa kohdassa sanoo:" Jos siis tahdot saada syntisi anteeksi, niin kastata itsesi, ellet ole jo ennen kastettu. Emme saa siis ylenkatsoa kastetta, synninpäästöä, saarnaa ja Herran ehtoollista" Tällöin voidaan kysyä, kumpi kumoaa toisen vai eikö kumpikaan tee sitä.
    Uskonpuhdistuksen tutkimuksissa on sitä paitsi todettu, että Huonepostillan kokoaja Veit Dietrichs muotoili varsin vapaasti Lutherin tekstejä ja liitti mukaan myös osia omista teksteistään."

    Tämä ote oli Erkki Reinikaisen kirjasta Usko ja kaste, (s. 38-39), mielenkiintoista tekstiä muuten.

    En ole koskaan nähnyt mitään Lutherin tuotantoa srk:n myynnissä, 60-luvulla taisi olla toisin? Toisekseen, missähän mallissa e.m. Luther-tutkimus oli silloin? Esim. ns. pappislinjan lestadiolaiset vaativat juuri kirkon opin mukaista sakramenttiopetusta. Miksikähän Luther-kirjoitusten on sallittu näin vuosien kuluessa muuntua esim. eri tavalla uskovien toimesta? Melkein sanoisin, että uskomiseen se jää, Raamatun perustalta:)

    Äänestä

  • Urbanus kirjoitti:

    Niin olen myös minä joskus jostakin(en muista mistä) lukenut, että tutkijat ovat sitä mieltä kun edellä kuvasit. Eli Lutherin kirjoituksia on aikalailla muokattu Lutherin kuoleman jälkeen, varsinkin kaiketi huonepostillaa pidetään muokattuna mutta myöskin muita Lutherin kirjoituksia on saatettu muokata. Näin siis Lutherin tutkijat.

    Lutherhan kirjoitti valtavat määrät tekstiä, tuhansia sivuja. On siinä kynä sauhunnut.

    Lutherin kuoleman jälkeen puhkesi linjariitoja ja ”puolueita”, jotka kokosivat näitä Lutherin tekstejä ja muokkasivatkin. Näin jälkipolvelle ei jäänyt täyttä varmuutta, mitä Luther todellakin kirjoitti.

    Äänestä

  • Debora kirjoitti:

    Kai se asia oli "mitätön". Vei aikansa, ennenkuin sain yhteyden mainitsemaani kertojaan.

    Hän on yli 80-vuotias ja sanoi seuraavaa: kyse oli suviseurakentältä ostetusta Lutherin huonepostillasta, jota lukiessaan hän oli löytänyt useita paikkoja, mitkä olivat ristiriidassa SRK:n julkilausumien kanssa. Näitä julkilausumiahan vl:t ovat vaatineet noudatettavaksi "autuuden ehtona", kuten muutamat olivat kyseiselle henkilölle sanoneet.

    Hän perusteli kysymystään sillä, että koska SRK sallii myytävän jotain kirjallista tuotetta suviseuroissa, niin sen sisällön pitäisi olla kaikin puoli hyväksyttävää ja oikeaa. Koska kuitenkaan näin ei ollut, hän olisi halunnut että SRK ottaisi kantaa, kumpi julkaisuista on oikea.

    Se, mikä kohta erityisesti Lutherin huonepostillassa oli ristiriidassa SRK:n julkilausumien ja ohjeitten kanssa, hän ei enää muistanut. Pääasia tässä nyt on, että tällaista opillista ristiriitaa ei uskallettu/haluttu ottaa keskustelun aiheeksi, ei ainakaan kyseisen johtokunnan jäsenen toimesta.

    Ehkä se oli sitten liian "mitätön" asia. Kuitenkin jotkut ovat näitten samojen "mitättömien" asioitten takia saaneet eropassin vl:ien joukosta silloin synkällä -70-luvulla.

    tuo tapaus ennen pappiseriseuraa, silloin annettiin erilaisten näkemyserojen kirjoituksissa
    tulla näkyviin, epäilen sen ajankohdaksi 50-60 lukujen vaiheita.
    Sopisi kyllä oikein, kuten kirjoitit.

    Sain joskus varoituksia Lutherin kirjoittamiksi
    kerrottujen kirojen oikeellisuudesta, koska kääntäjän omat näkemykset sekoittavat alkuperäisen sisällön.

    Luther itse varoitti Raamatun myöhempiä kääntäjiä
    eksymästä alkukielten tulkinnoissa.

    hurjaa aikaa se vaihe ennen pappiseriseuran puhkeamista. Päivämieheen painettiin mitä sattuu; eipä erottanut yleisuskonnollisesta lehdestä paljon mikään. Monet uskovaiset sanoivat, etteivät he tilaa koko lehteä, kun se on niin sekava.

    Muutama numero jouduttiin kriisivaiheessa vetämään painosta poiskin.

    Epäilin jo aloituksen johdosta mahdollista kirjavaa( en uskaltanut mainita)
    painotarjontaa, joksi se ilmeisesti paljastuukin.

    Äänestä

  • Hese kirjoitti:

    Epäilin jo aloituksen johdosta mahdollista kirjavaa( en uskaltanut mainita)
    painotarjontaa, joksi se ilmeisesti paljastuukin.

    Ja tämän "jymyjutun" ja paljastuksen piti avaajan mielestä ilmeisesti kaataa koko vl-kristillisyyden uskottavuus.....

    Tuossa ketjussahan oli muuten lähes avauksen perässä nimellä "tark" kysytty sitä ´asiaa, jota ei johtokunnassa aiottu ottaa esille´. Ja että kyse olikin Lutherin postillan lauseesta....

    Lutherin lausumista Raamatun valossa puhuttiin pitkään ja hartaasti kokouksissa 1960, jolloin ns pappiseriseura irtosi.

    En voi mitenkään ajatella, että tuollainen huonepostillista otettu yksittäinen lause jäisi ottamatta esille SRK:ssa pelon vuoksi, niin kuin avaaja väittää. Tuskin avaaja edes itse uskoo väitteisiinsä, saivartelulta lähinnä vaikuttaa.

    Äänestä

kun tätä samaa asiaa puitiin, sinulle(?) ehdotettiin täällä, että ottaisit itse yhteyttä rauhanyhdistykseen,oletko toiminut? Jos koet olevasi loukkaantunut ja väärin kohdeltu, eikö paras vaihtoehto olisi anteeksiantamus, molemmin puolin?

Jos olet jo alkanut selvittää asiaa, miten sinuun on suhtauduttu?

Äänestä
  • Mielestäni oleellista ei ole ottaa yhteyttä yhtään sen kenekään muuhun kuin teihin/meihin. Sitä vartenhan tämä palsta on, että keskustellaan.

    Seurakunnassa julkisesti pelätään toisiamme niin paljon ettei kukaan uskalla tällaisia toisilleen siellä puhua. Puhutaan pienimmissä piireissä.

    Sunnuntai iltana kuulin (juoru. Myönnän), et johtokunnassa todellakin on aletu miettiä sitä mitä nyt on seurakunnassa tapahtunut. Seurakunta on alkanut kymmentuhatpäisesti seurata yhteneväisesti Jumalaa, mutta eri tavoin kuin johtokunta.

    Kyllä seurakunta muuttuu tällä tavoin, kun ollaan alettu seurata Jumalan rakkautta suvaitsevaisuuteen ja alettu hyväksyä asioita joita ennen ei hyväksytty. Kun kymmenentuhatta siskoa ja veljeä näin on alkanut elää Jumalan lapsina, seurakunnan johtokin alkaa muuttua.

    Uskon, että vielä lähiaikoina seurakunnassa ei tarvi pelätä niin paljon toisia, vaan me voitaisiin itsekukin olla omia itseämme. Uskon siihen, koska näen sitä tapahtuvan koko ajan: Jumalan rakkaus kasvaa ja siinä rakkaudessa hyväksytään toisemme, ollaan sitten mitä tahansa.

    Äänestä

  • Tämä on keskustelupalsta lestadiolaisuudesta. On vl:ien tyypillinen tapa, kun "vastaukset" loppuvat, kääntää keskustelu kirjoittajan henkilöön, ei itse asiaan. Tämän ketjun aihe on seurakunnan erehtymättömyydestä tai kenties sen erehtyväisyydestä, ei aloittajan henkilökohtaisista uskomisen asioista.

    Kommentoipa esimerkiksi aloitukseni viimeistä kappaletta ja vertaa sitä vl:ien nykykäytäntöön, jossa pienimmissäkin asioissa täytyy/täytyisi vallita 100%:n yksimielisyys.

    Äänestä

  • Debora kirjoitti:

    Tämä on keskustelupalsta lestadiolaisuudesta. On vl:ien tyypillinen tapa, kun "vastaukset" loppuvat, kääntää keskustelu kirjoittajan henkilöön, ei itse asiaan. Tämän ketjun aihe on seurakunnan erehtymättömyydestä tai kenties sen erehtyväisyydestä, ei aloittajan henkilökohtaisista uskomisen asioista.

    Kommentoipa esimerkiksi aloitukseni viimeistä kappaletta ja vertaa sitä vl:ien nykykäytäntöön, jossa pienimmissäkin asioissa täytyy/täytyisi vallita 100%:n yksimielisyys.

    Asia vain juolahti mieleeni tässä yhteydessä.Ei sinun tarvitse ottaa siihen kantaa, jos et halua. Haluaisin vain, että saisit rauhan siitä:)

    Debora, yksimielisyys on raamatullista. "Että he yhtä olisivat.." (On kyllä aika mielenkiintoista, miten kirkkokin pyrkii yksimielisyyteen esim. naispappeus-asiassa. Tuntuu,ettei sitä jyrkimmin vastustaville ole enää tilaa kirkossa. Siitäkin huolimatta, mitä Raamattu asiasta sanoo.)

    Äänestä

  • Baarak kirjoitti:

    Mielestäni oleellista ei ole ottaa yhteyttä yhtään sen kenekään muuhun kuin teihin/meihin. Sitä vartenhan tämä palsta on, että keskustellaan.

    Seurakunnassa julkisesti pelätään toisiamme niin paljon ettei kukaan uskalla tällaisia toisilleen siellä puhua. Puhutaan pienimmissä piireissä.

    Sunnuntai iltana kuulin (juoru. Myönnän), et johtokunnassa todellakin on aletu miettiä sitä mitä nyt on seurakunnassa tapahtunut. Seurakunta on alkanut kymmentuhatpäisesti seurata yhteneväisesti Jumalaa, mutta eri tavoin kuin johtokunta.

    Kyllä seurakunta muuttuu tällä tavoin, kun ollaan alettu seurata Jumalan rakkautta suvaitsevaisuuteen ja alettu hyväksyä asioita joita ennen ei hyväksytty. Kun kymmenentuhatta siskoa ja veljeä näin on alkanut elää Jumalan lapsina, seurakunnan johtokin alkaa muuttua.

    Uskon, että vielä lähiaikoina seurakunnassa ei tarvi pelätä niin paljon toisia, vaan me voitaisiin itsekukin olla omia itseämme. Uskon siihen, koska näen sitä tapahtuvan koko ajan: Jumalan rakkaus kasvaa ja siinä rakkaudessa hyväksytään toisemme, ollaan sitten mitä tahansa.

    mitä pelkäät?... en ole tuollaisesta kuullutkaan, eikä mulla itselläni ole yhtään havaintoa ´pelosta´, josta kirjoitat

    mitä uskoa ´edustat´?

    Äänestä

Hyvä kirjotus. Luther oli sitä mieltä että mikään seurakunta ei ole täydellinen, vaan erehtyvä siellä olevien erehtyvien ihmisten takia. Henki liikkuu missä tahtoo. Luther arvosteli niitä jotka luulivat omistavansa "täydet Pyhän Hengen täydet kymmenykset". Katolisessa kirkossahan Paavia pidetään erehtymättömänä. Samoin Srk itseään kaiketi, toivottavasti ei. Kaikki lahkolaisuudethan uskovat että VAIN he ovat "ainoita oikeita". (muslimit, jehovat, mormonit, les....)

Äänestä

Erehty jo luopuessaan Lestadiuksen ja Raattamaan julistamasta Kristuksen opista, avaamalla avara evankeliumi omalle parannukselle, kuuliaisuuden kautta isoon joukkoon, jossa hallitseminen ja viha muita kristittyjä kohtaan ei ole synti.
Kukaan ei tule autuaaksi liittymällä oikeannäköisten rituaalien kautta mihinkään seurakuntaa, oikeaan tai väärään.
Kun on Vapahtaja sydämessä, ei tarvi osoittaa vihamielisyyttä edes niitä kohtaan joita pitää eriseuraisina. Jos viholölises isoo niin syötä häntä.........

Sattu kaksi vl saarnaajaa venäjällä esikoisten kokoukseen jossain kannaksella, kun eivät tienneet missä olivat.
Tämä on tosi ja sen tietää kyllä ne henkilöt ja vieläpä se tunnetaan vl:n kansanopistolla.
Tulivat liikutuksiin ja sehän se hauskinta tässä onkin. Kiittivät kaiken kansan kuullenliikutettuna, kuinka Jumalan sana oli saarnattu oikein ja Pyhän Hengen voimalla. Kun tulivat tietämään että ne olikin el saarnaajia, lähtivät hyvästelemättä pois. Et silleen toimii ainoan oikean seurakunnan saarnamiehet. Pistivät sen venäläisen pojan siellä kansanopistolla sellaiseksi ettei ole vielä käsittänyt oikein kristillisyyttä, kun puolusti niitä sen perusteella mitä vl saarnaajat olivat paikan päällä todistaneet.
Eiko viellä eroteta oikeaa Jumalan sanaa, vaan ainoastaa tuijotetaan kuka sanoo. Onhan Jumalan sana oikea vaikka sitä puhuisi piru. Tosin ei oikeaa sanaa pitkään puhuta ilman Jumalan voimaa.

Ei siellä vl:ssa ole kaikki samanlaisia hölmöjä. Siellä on paljon jotka uskovat yksikertaisesti synnit anteeksi ja itsensä taivaan perillisiksi, niinkuin el:ssäkin, eivätkä vouhota. Onhan elävä siemen kulkenut tähän aikaan asti, ei joukkovoimassa vaan, Jumalan valtakunta on teissä sisällisesti, siis sydämessä. Uskovilla on rakkaus keskenään ja vihollistakin kohtaan, ei perkelettä mutta petettyä ihmistä. Talebaaneja riittää joka lähtöön. Tekevät vain hallaa koko porukalle, kun saavat hillua niin vapaasti, niin vl:ssa kuin el:ssa.

Viha osoittaa ettei sellaisilla ole oikeaa kristillisyyttä vaikka olisivat missä joukossa.

sakkeus

Äänestä
  • Minusta tässä keskusteluketjussa on tullut paljon ihan oikeaa asiaa. Vaikka joistakin kirjoittajista kuuleekin katkeruuden ja se vähän vesittää sanomaa (on tosin ymmärrettävää ja osoittaa vaan sen, kuinka kipeitä asioita on jouduttu kohtaamaan), ei meidän tule olla ollenkaan ylimielisiä. Harvoissa herätysliikkeissä on harjoitettu niin karkeaa henkistä väkivaltaa kuin meidän vl:n keskuudessa. Tarkoitan nimenomaan 70-luvun aikoja, jotka kyllä ovat meidän yli kolmikymppisten muistoissa, jos muistomme uskallamme kohdata.

    Omalta kylältäni pohjois-Suomesta kuulee paljon tarinoita hoitokokouksista. Nämä samat "rakkaat veljet", jotka itkettivät mummoja kokouksissa aivan sadistisesti, nousevat kyllä edelleen sunnuntaisin saarnaspönttöön. Noista ajoista juontuvat jännitteet ovat edelleen ihmisten ja sukujen välillä olemassa. Me nuoremmat keskustelemme asioista paljon ja avoimesti. Olemme huomanneet, että salamyhkäiset ja äärimmäisen ahdistavat tilanteet kotona, kun vanhemmat pelkäsivät kuollakseen toisia uskovaisia, ennenkaikkea johtokunnan herroja, ovat yhteisiä muistojamme lapsuudesta. Eivät ne kieltämällä miksikään muutu.

    Kyllä siitä rakkaus oli kaukana kun ihmisiä pistettiin ruotuun pohjolan perukoilla. On aivan helppo ajatella, että Piru siellä oli silloin irti.

    Jos joku ikänsä vl-liikkeen piirissä elänyt sanoo, ettei tiedä mitä kanssaveljen tai -sisaren pelkääminen on, niin kyllä hän VALEHTELEE. Minusta meikäläiset edelleen pelkää toisiaan aivan mahdottomasti.

    Tässä liikkeessä on paljon hyvää ja kaunista, mutta se ei sulje pois tehtyä vääryyttä tai erehtymisen mahdollisuutta. Meille tulisi olla ennen kaikkea tärkeää ja arvokasta kuolemattomien sielujemme kohtalo, ei mihinkään liikkeeseen kuuluminen. Siihen tarvitsemme nöyrää mieltä ja Raamatun opetuksen vakavasti ottamista. Onhan totta, että nykyisin ollaan menty kovasti kohti tapakristillisyyttä ja meillä on monia ehdottomia perinnäissääntöjä, jotka Raamatun opetuksen valossa ovat täyttä heresiaa. Olemmeko kokonaan väärällä tiellä?

    Erottaako vanhoillislestdiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluminen ihmisen Jumalasta, johtaako se kadotukseen? Kysymys, jota nykyisin aina toisinaan mietin.

    Mielestäni merkki hengellisyyden elävyydestä on kuitenkin esimerkiksi nämä keskustelut.

    Aika kaukana Päivämiehen elämästä vieraantuneesta, sievistelevästä ja aivopesevästä (anteeksi) tyylistä. Sitä lehteä en kykene lukemaan, koska ahdistun. Kyllä se minulle kuitenkin tulee :-).

    Äänestä

  • Maria kirjoitti:

    Minusta tässä keskusteluketjussa on tullut paljon ihan oikeaa asiaa. Vaikka joistakin kirjoittajista kuuleekin katkeruuden ja se vähän vesittää sanomaa (on tosin ymmärrettävää ja osoittaa vaan sen, kuinka kipeitä asioita on jouduttu kohtaamaan), ei meidän tule olla ollenkaan ylimielisiä. Harvoissa herätysliikkeissä on harjoitettu niin karkeaa henkistä väkivaltaa kuin meidän vl:n keskuudessa. Tarkoitan nimenomaan 70-luvun aikoja, jotka kyllä ovat meidän yli kolmikymppisten muistoissa, jos muistomme uskallamme kohdata.

    rohkeasti haasteen vastaan;

    --olen elänyt vl:na 60-luvulta asti, en kuitenkaan lapsuuden perintönä (meillä kotona ei tiedetty mistään uskosta mitään)

    -- en pelkää enkä ole pelännyt uskonsisaria tai -veljiä

    -- enkä valehtele

    ( saako kysyä: mitä sinä sitten toisisssa uskovaisissa pelkäät, kovasti ihmettelen jo ajatustakin ?)

    Äänestä

  • Maria kirjoitti:

    Minusta tässä keskusteluketjussa on tullut paljon ihan oikeaa asiaa. Vaikka joistakin kirjoittajista kuuleekin katkeruuden ja se vähän vesittää sanomaa (on tosin ymmärrettävää ja osoittaa vaan sen, kuinka kipeitä asioita on jouduttu kohtaamaan), ei meidän tule olla ollenkaan ylimielisiä. Harvoissa herätysliikkeissä on harjoitettu niin karkeaa henkistä väkivaltaa kuin meidän vl:n keskuudessa. Tarkoitan nimenomaan 70-luvun aikoja, jotka kyllä ovat meidän yli kolmikymppisten muistoissa, jos muistomme uskallamme kohdata.

    Omalta kylältäni pohjois-Suomesta kuulee paljon tarinoita hoitokokouksista. Nämä samat "rakkaat veljet", jotka itkettivät mummoja kokouksissa aivan sadistisesti, nousevat kyllä edelleen sunnuntaisin saarnaspönttöön. Noista ajoista juontuvat jännitteet ovat edelleen ihmisten ja sukujen välillä olemassa. Me nuoremmat keskustelemme asioista paljon ja avoimesti. Olemme huomanneet, että salamyhkäiset ja äärimmäisen ahdistavat tilanteet kotona, kun vanhemmat pelkäsivät kuollakseen toisia uskovaisia, ennenkaikkea johtokunnan herroja, ovat yhteisiä muistojamme lapsuudesta. Eivät ne kieltämällä miksikään muutu.

    Kyllä siitä rakkaus oli kaukana kun ihmisiä pistettiin ruotuun pohjolan perukoilla. On aivan helppo ajatella, että Piru siellä oli silloin irti.

    Jos joku ikänsä vl-liikkeen piirissä elänyt sanoo, ettei tiedä mitä kanssaveljen tai -sisaren pelkääminen on, niin kyllä hän VALEHTELEE. Minusta meikäläiset edelleen pelkää toisiaan aivan mahdottomasti.

    Tässä liikkeessä on paljon hyvää ja kaunista, mutta se ei sulje pois tehtyä vääryyttä tai erehtymisen mahdollisuutta. Meille tulisi olla ennen kaikkea tärkeää ja arvokasta kuolemattomien sielujemme kohtalo, ei mihinkään liikkeeseen kuuluminen. Siihen tarvitsemme nöyrää mieltä ja Raamatun opetuksen vakavasti ottamista. Onhan totta, että nykyisin ollaan menty kovasti kohti tapakristillisyyttä ja meillä on monia ehdottomia perinnäissääntöjä, jotka Raamatun opetuksen valossa ovat täyttä heresiaa. Olemmeko kokonaan väärällä tiellä?

    Erottaako vanhoillislestdiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluminen ihmisen Jumalasta, johtaako se kadotukseen? Kysymys, jota nykyisin aina toisinaan mietin.

    Mielestäni merkki hengellisyyden elävyydestä on kuitenkin esimerkiksi nämä keskustelut.

    Aika kaukana Päivämiehen elämästä vieraantuneesta, sievistelevästä ja aivopesevästä (anteeksi) tyylistä. Sitä lehteä en kykene lukemaan, koska ahdistun. Kyllä se minulle kuitenkin tulee :-).

    Kiitos näistä mietteistäsi. Olen pohtinut samankaltaisia...

    "Tässä liikkeessä on paljon hyvää ja kaunista, mutta se ei sulje pois tehtyä vääryyttä tai erehtymisen mahdollisuutta. Meille tulisi olla ennen kaikkea tärkeää ja arvokasta kuolemattomien sielujemme kohtalo, ei mihinkään liikkeeseen kuuluminen. Siihen tarvitsemme nöyrää mieltä ja Raamatun opetuksen vakavasti ottamista. Onhan totta, että nykyisin ollaan menty kovasti kohti tapakristillisyyttä ja meillä on monia ehdottomia perinnäissääntöjä, jotka Raamatun opetuksen valossa ovat täyttä heresiaa. Olemmeko kokonaan väärällä tiellä?"

    Fiksua pohdintaa.

    "Erottaako vanhoillislestdiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluminen ihmisen Jumalasta, johtaako se kadotukseen? Kysymys, jota nykyisin aina toisinaan mietin."

    Ei erota, jos sinulla on SYDÄMEN USKO Jumalaan kunnossa.

    Edelleen, ellet lähde itse opettamaan sellaisia vl-herätysliikkeen virallisia oppeja, jotka omassa sisimmässäsi ja Raamatun valossa koet vääriksi opeiksi. Sen sijaan joka tällaisia Raamatun vastaisia oppeja lähtee opettamaan, niin heidän osaltaan en osaa muuta sanoa kuin, että nämä henkilöt LEIKKIVÄT TULELLA.

    Äänestä

  • Maria kirjoitti:

    Minusta tässä keskusteluketjussa on tullut paljon ihan oikeaa asiaa. Vaikka joistakin kirjoittajista kuuleekin katkeruuden ja se vähän vesittää sanomaa (on tosin ymmärrettävää ja osoittaa vaan sen, kuinka kipeitä asioita on jouduttu kohtaamaan), ei meidän tule olla ollenkaan ylimielisiä. Harvoissa herätysliikkeissä on harjoitettu niin karkeaa henkistä väkivaltaa kuin meidän vl:n keskuudessa. Tarkoitan nimenomaan 70-luvun aikoja, jotka kyllä ovat meidän yli kolmikymppisten muistoissa, jos muistomme uskallamme kohdata.

    Omalta kylältäni pohjois-Suomesta kuulee paljon tarinoita hoitokokouksista. Nämä samat "rakkaat veljet", jotka itkettivät mummoja kokouksissa aivan sadistisesti, nousevat kyllä edelleen sunnuntaisin saarnaspönttöön. Noista ajoista juontuvat jännitteet ovat edelleen ihmisten ja sukujen välillä olemassa. Me nuoremmat keskustelemme asioista paljon ja avoimesti. Olemme huomanneet, että salamyhkäiset ja äärimmäisen ahdistavat tilanteet kotona, kun vanhemmat pelkäsivät kuollakseen toisia uskovaisia, ennenkaikkea johtokunnan herroja, ovat yhteisiä muistojamme lapsuudesta. Eivät ne kieltämällä miksikään muutu.

    Kyllä siitä rakkaus oli kaukana kun ihmisiä pistettiin ruotuun pohjolan perukoilla. On aivan helppo ajatella, että Piru siellä oli silloin irti.

    Jos joku ikänsä vl-liikkeen piirissä elänyt sanoo, ettei tiedä mitä kanssaveljen tai -sisaren pelkääminen on, niin kyllä hän VALEHTELEE. Minusta meikäläiset edelleen pelkää toisiaan aivan mahdottomasti.

    Tässä liikkeessä on paljon hyvää ja kaunista, mutta se ei sulje pois tehtyä vääryyttä tai erehtymisen mahdollisuutta. Meille tulisi olla ennen kaikkea tärkeää ja arvokasta kuolemattomien sielujemme kohtalo, ei mihinkään liikkeeseen kuuluminen. Siihen tarvitsemme nöyrää mieltä ja Raamatun opetuksen vakavasti ottamista. Onhan totta, että nykyisin ollaan menty kovasti kohti tapakristillisyyttä ja meillä on monia ehdottomia perinnäissääntöjä, jotka Raamatun opetuksen valossa ovat täyttä heresiaa. Olemmeko kokonaan väärällä tiellä?

    Erottaako vanhoillislestdiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluminen ihmisen Jumalasta, johtaako se kadotukseen? Kysymys, jota nykyisin aina toisinaan mietin.

    Mielestäni merkki hengellisyyden elävyydestä on kuitenkin esimerkiksi nämä keskustelut.

    Aika kaukana Päivämiehen elämästä vieraantuneesta, sievistelevästä ja aivopesevästä (anteeksi) tyylistä. Sitä lehteä en kykene lukemaan, koska ahdistun. Kyllä se minulle kuitenkin tulee :-).

    Juuri tuota tarkoitin avauksessani, Maria. Vl:ien joukossa on paljon pelkoa, toistensa kyräilyä, perinnäissääntöjä, joitten noudattaminen on asetettu uskomisen ehdoksi.

    Toivon hartaasti, että jaksat pitää puhtaan ja kirkaan uskosi heidän joukossaan. Jos vielä uskaltaisit puhua siitä lähimmillesi, niin tilanne voisi siellä hieman muuttuakin.

    Äänestä

  • Maria kirjoitti:

    Minusta tässä keskusteluketjussa on tullut paljon ihan oikeaa asiaa. Vaikka joistakin kirjoittajista kuuleekin katkeruuden ja se vähän vesittää sanomaa (on tosin ymmärrettävää ja osoittaa vaan sen, kuinka kipeitä asioita on jouduttu kohtaamaan), ei meidän tule olla ollenkaan ylimielisiä. Harvoissa herätysliikkeissä on harjoitettu niin karkeaa henkistä väkivaltaa kuin meidän vl:n keskuudessa. Tarkoitan nimenomaan 70-luvun aikoja, jotka kyllä ovat meidän yli kolmikymppisten muistoissa, jos muistomme uskallamme kohdata.

    Omalta kylältäni pohjois-Suomesta kuulee paljon tarinoita hoitokokouksista. Nämä samat "rakkaat veljet", jotka itkettivät mummoja kokouksissa aivan sadistisesti, nousevat kyllä edelleen sunnuntaisin saarnaspönttöön. Noista ajoista juontuvat jännitteet ovat edelleen ihmisten ja sukujen välillä olemassa. Me nuoremmat keskustelemme asioista paljon ja avoimesti. Olemme huomanneet, että salamyhkäiset ja äärimmäisen ahdistavat tilanteet kotona, kun vanhemmat pelkäsivät kuollakseen toisia uskovaisia, ennenkaikkea johtokunnan herroja, ovat yhteisiä muistojamme lapsuudesta. Eivät ne kieltämällä miksikään muutu.

    Kyllä siitä rakkaus oli kaukana kun ihmisiä pistettiin ruotuun pohjolan perukoilla. On aivan helppo ajatella, että Piru siellä oli silloin irti.

    Jos joku ikänsä vl-liikkeen piirissä elänyt sanoo, ettei tiedä mitä kanssaveljen tai -sisaren pelkääminen on, niin kyllä hän VALEHTELEE. Minusta meikäläiset edelleen pelkää toisiaan aivan mahdottomasti.

    Tässä liikkeessä on paljon hyvää ja kaunista, mutta se ei sulje pois tehtyä vääryyttä tai erehtymisen mahdollisuutta. Meille tulisi olla ennen kaikkea tärkeää ja arvokasta kuolemattomien sielujemme kohtalo, ei mihinkään liikkeeseen kuuluminen. Siihen tarvitsemme nöyrää mieltä ja Raamatun opetuksen vakavasti ottamista. Onhan totta, että nykyisin ollaan menty kovasti kohti tapakristillisyyttä ja meillä on monia ehdottomia perinnäissääntöjä, jotka Raamatun opetuksen valossa ovat täyttä heresiaa. Olemmeko kokonaan väärällä tiellä?

    Erottaako vanhoillislestdiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluminen ihmisen Jumalasta, johtaako se kadotukseen? Kysymys, jota nykyisin aina toisinaan mietin.

    Mielestäni merkki hengellisyyden elävyydestä on kuitenkin esimerkiksi nämä keskustelut.

    Aika kaukana Päivämiehen elämästä vieraantuneesta, sievistelevästä ja aivopesevästä (anteeksi) tyylistä. Sitä lehteä en kykene lukemaan, koska ahdistun. Kyllä se minulle kuitenkin tulee :-).

    se on vl:ssä "puhujanpönttö" tahi "saarnastuoli", EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA "saarnaspönttö"!!!

    Äänestä

  • Baarak kirjoitti:

    Kiitos näistä mietteistäsi. Olen pohtinut samankaltaisia...

    pelottaa?....taisin kysyä jo aiemminkin, muttei tullut vastausta....mitä ihmettä te kohkaatte?

    Äänestä

  • Urbanus kirjoitti:

    se on vl:ssä "puhujanpönttö" tahi "saarnastuoli", EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA "saarnaspönttö"!!!

    No ompa Urbanus hupaisaa saivartelua...Hyvin se voi olla saarnaspönttökin, on ainakin minulle ollut jo yli kolmekymmentä vuotta.

    Ahdistutko Sinä kritiikistäni, vl kun olen minäkin? Tuntuisiko vähemmän ahdistavalta, jos voisi löytää todisteen, jolla ulkoistaa ongelma "filistealaisten leiriin"?

    Tässähän on kallis Urbanus-veli kysymys ennen muuta siitä, että meidän tulisi valvoa oikealla tiellä. Eivät nämä ole valtakysymyksiä.

    Vai onko Sinulle tärkeintä yrittää kumota kaikki kritiikki/huolenilmaisut millä tahansa lapsellisella ja hölmölläkin argumentilla, ja taapertaa eteenpäin?

    Vaikka vääriä polkuja.

    Äänestä

  • vox kirjoitti:

    pelottaa?....taisin kysyä jo aiemminkin, muttei tullut vastausta....mitä ihmettä te kohkaatte?

    Tarkoitan mm. sellaisia asioita, jotka ilmenevät lauseissa "tekisin niin tai näin, mutta mitähän siitä sanoisivat muut uskovaiset?" "Täytyy yrittää tässä olla varovainen, N.N jos näkee niin kertoo N.N:lle ja siitä vasta soppa syntyy" "minua tällaiset ihan käytännön asiat eivät häiritse kyllä ollenkaan, mutta tiedän että täällä päin pahennutaan..." "parempi jättää jääkiekkomatsiin menemättä, N.N kun kulkee usein tästä ohitse, jos näkee auton niin tulee turhaa sählinkiä" jne.

    Vanha äitini ei koskaan uskaltanut ottaa permanenttia, se kun meidän kylällä 70-luvulla synniksi julistettiin.

    Tuli Siioniimme parannuksen tehnyt rouva, eikä tukka ollut ihan Luojan luoman värinen. Kyllä sitä eukot jaksoi jauhaa ja kyräillä että eikö se ole jo aika värin haalistua kun "puoli vuotta on armosta osallisena matkaa sisar tehnyt". Eikä muuten väri haalistunut koskaan ja kyllä riittikin juttua! Ei sitä uljaan punatukkaista rouvaa koskaan oikein kunnon vl:na pidetty. On muuten jo kunniaan päässyt.

    Erään ystäväni sukulaissuhteet menivät täysin karrelle kun sukulaismies sai perintöä koskevassa riidassa johtokunnan (vanhoja ystäviä) puolelleen ja Raamatulla läimittiin ympäri korvia niin että tähtiä varmaan jo lopulta näkyi. Jumalan tahto johtokunnan suulla kerrottuna oli sitten se, että sukulaismies sai sen (aika epäreilulta kuulostavan) osuutensa ja siihen oli tyytyminen. Jäi todella vaikeasti korjattava epäoikeudenmukaisuuden kokemus haavaksi mieliin koko klaanille.

    Älkää nyt viitsikö sanoa että ei vaan teillä päin, hohhoijaa

    Äänestä

  • Urbanus kirjoitti:

    se on vl:ssä "puhujanpönttö" tahi "saarnastuoli", EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA "saarnaspönttö"!!!

    todella antoisasta ja keskustelua eteenpäinvievästä sekä rakentavasta kommentistasi.

    Kirkastit jälleen HIENOLLA tavalla herätysliikkeenne kilpeä.

    Äänestä

  • Maria kirjoitti:

    Tarkoitan mm. sellaisia asioita, jotka ilmenevät lauseissa "tekisin niin tai näin, mutta mitähän siitä sanoisivat muut uskovaiset?" "Täytyy yrittää tässä olla varovainen, N.N jos näkee niin kertoo N.N:lle ja siitä vasta soppa syntyy" "minua tällaiset ihan käytännön asiat eivät häiritse kyllä ollenkaan, mutta tiedän että täällä päin pahennutaan..." "parempi jättää jääkiekkomatsiin menemättä, N.N kun kulkee usein tästä ohitse, jos näkee auton niin tulee turhaa sählinkiä" jne.

    Vanha äitini ei koskaan uskaltanut ottaa permanenttia, se kun meidän kylällä 70-luvulla synniksi julistettiin.

    Tuli Siioniimme parannuksen tehnyt rouva, eikä tukka ollut ihan Luojan luoman värinen. Kyllä sitä eukot jaksoi jauhaa ja kyräillä että eikö se ole jo aika värin haalistua kun "puoli vuotta on armosta osallisena matkaa sisar tehnyt". Eikä muuten väri haalistunut koskaan ja kyllä riittikin juttua! Ei sitä uljaan punatukkaista rouvaa koskaan oikein kunnon vl:na pidetty. On muuten jo kunniaan päässyt.

    Erään ystäväni sukulaissuhteet menivät täysin karrelle kun sukulaismies sai perintöä koskevassa riidassa johtokunnan (vanhoja ystäviä) puolelleen ja Raamatulla läimittiin ympäri korvia niin että tähtiä varmaan jo lopulta näkyi. Jumalan tahto johtokunnan suulla kerrottuna oli sitten se, että sukulaismies sai sen (aika epäreilulta kuulostavan) osuutensa ja siihen oli tyytyminen. Jäi todella vaikeasti korjattava epäoikeudenmukaisuuden kokemus haavaksi mieliin koko klaanille.

    Älkää nyt viitsikö sanoa että ei vaan teillä päin, hohhoijaa

    ensimmäisistä riveistä kävi ilmi, mitä "pelkääjät" pelkäävät. Kun sydämessään tietää tekevänsä väärin ja omatunto soimaa, silloin tekee mieli lymytä, ja olla "varovainen" ettei vaan kukaan näe.

    Tuohon loppuun olisi mulla aikalaisena paljonkin sanottavaa; mainitsen vain ettei tulisi antaa väärää todistusta lähimmäisestä.

    Äänestä

  • Maria kirjoitti:

    Minusta tässä keskusteluketjussa on tullut paljon ihan oikeaa asiaa. Vaikka joistakin kirjoittajista kuuleekin katkeruuden ja se vähän vesittää sanomaa (on tosin ymmärrettävää ja osoittaa vaan sen, kuinka kipeitä asioita on jouduttu kohtaamaan), ei meidän tule olla ollenkaan ylimielisiä. Harvoissa herätysliikkeissä on harjoitettu niin karkeaa henkistä väkivaltaa kuin meidän vl:n keskuudessa. Tarkoitan nimenomaan 70-luvun aikoja, jotka kyllä ovat meidän yli kolmikymppisten muistoissa, jos muistomme uskallamme kohdata.

    Omalta kylältäni pohjois-Suomesta kuulee paljon tarinoita hoitokokouksista. Nämä samat "rakkaat veljet", jotka itkettivät mummoja kokouksissa aivan sadistisesti, nousevat kyllä edelleen sunnuntaisin saarnaspönttöön. Noista ajoista juontuvat jännitteet ovat edelleen ihmisten ja sukujen välillä olemassa. Me nuoremmat keskustelemme asioista paljon ja avoimesti. Olemme huomanneet, että salamyhkäiset ja äärimmäisen ahdistavat tilanteet kotona, kun vanhemmat pelkäsivät kuollakseen toisia uskovaisia, ennenkaikkea johtokunnan herroja, ovat yhteisiä muistojamme lapsuudesta. Eivät ne kieltämällä miksikään muutu.

    Kyllä siitä rakkaus oli kaukana kun ihmisiä pistettiin ruotuun pohjolan perukoilla. On aivan helppo ajatella, että Piru siellä oli silloin irti.

    Jos joku ikänsä vl-liikkeen piirissä elänyt sanoo, ettei tiedä mitä kanssaveljen tai -sisaren pelkääminen on, niin kyllä hän VALEHTELEE. Minusta meikäläiset edelleen pelkää toisiaan aivan mahdottomasti.

    Tässä liikkeessä on paljon hyvää ja kaunista, mutta se ei sulje pois tehtyä vääryyttä tai erehtymisen mahdollisuutta. Meille tulisi olla ennen kaikkea tärkeää ja arvokasta kuolemattomien sielujemme kohtalo, ei mihinkään liikkeeseen kuuluminen. Siihen tarvitsemme nöyrää mieltä ja Raamatun opetuksen vakavasti ottamista. Onhan totta, että nykyisin ollaan menty kovasti kohti tapakristillisyyttä ja meillä on monia ehdottomia perinnäissääntöjä, jotka Raamatun opetuksen valossa ovat täyttä heresiaa. Olemmeko kokonaan väärällä tiellä?

    Erottaako vanhoillislestdiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluminen ihmisen Jumalasta, johtaako se kadotukseen? Kysymys, jota nykyisin aina toisinaan mietin.

    Mielestäni merkki hengellisyyden elävyydestä on kuitenkin esimerkiksi nämä keskustelut.

    Aika kaukana Päivämiehen elämästä vieraantuneesta, sievistelevästä ja aivopesevästä (anteeksi) tyylistä. Sitä lehteä en kykene lukemaan, koska ahdistun. Kyllä se minulle kuitenkin tulee :-).

    Ja kaiken tämän ihmisten puuttuvaisuuden seurauksena jää vain omakohtaisen uskon säilymisen tärkeys, ei auta katsoa toisten onnistumista eikä erehtymisiä, vaan itseensä.

    Kaikki on mahdollista meille erehtyjille.

    En voi sanoa olevani niistäkään kiusauksista osaton ,joita olet lukenut Päivämiehen sivuilta,
    itsekin ihmettelen onko vain "ihanaa" ja onnistujia , en itse tunne lukeutuvani niihin, kaikenlaisten vastoinkäymisten koettelemana.

    Joskus todella väsyttää..

    Armosta saan kuitenkin olla osallinen ja uskoa Jumalan johdatukseen, eipä muuten jaksais.

    Jeesus oli meille esikuva ajallisen elämämme kiusauksissa ja sairauksissa, emme mekään ole niistä osattomat, jos tahdomme häntä seurata, vilpittömällä sydämellä ja omantunnon puhtaudessa.

    Rohkeutta pelkojen voittamiseen, ei ihmisten silmäin alla vaan Jumalan kunnioittamisen takia.

    Äänestä

  • Maria kirjoitti:

    Tarkoitan mm. sellaisia asioita, jotka ilmenevät lauseissa "tekisin niin tai näin, mutta mitähän siitä sanoisivat muut uskovaiset?" "Täytyy yrittää tässä olla varovainen, N.N jos näkee niin kertoo N.N:lle ja siitä vasta soppa syntyy" "minua tällaiset ihan käytännön asiat eivät häiritse kyllä ollenkaan, mutta tiedän että täällä päin pahennutaan..." "parempi jättää jääkiekkomatsiin menemättä, N.N kun kulkee usein tästä ohitse, jos näkee auton niin tulee turhaa sählinkiä" jne.

    Vanha äitini ei koskaan uskaltanut ottaa permanenttia, se kun meidän kylällä 70-luvulla synniksi julistettiin.

    Tuli Siioniimme parannuksen tehnyt rouva, eikä tukka ollut ihan Luojan luoman värinen. Kyllä sitä eukot jaksoi jauhaa ja kyräillä että eikö se ole jo aika värin haalistua kun "puoli vuotta on armosta osallisena matkaa sisar tehnyt". Eikä muuten väri haalistunut koskaan ja kyllä riittikin juttua! Ei sitä uljaan punatukkaista rouvaa koskaan oikein kunnon vl:na pidetty. On muuten jo kunniaan päässyt.

    Erään ystäväni sukulaissuhteet menivät täysin karrelle kun sukulaismies sai perintöä koskevassa riidassa johtokunnan (vanhoja ystäviä) puolelleen ja Raamatulla läimittiin ympäri korvia niin että tähtiä varmaan jo lopulta näkyi. Jumalan tahto johtokunnan suulla kerrottuna oli sitten se, että sukulaismies sai sen (aika epäreilulta kuulostavan) osuutensa ja siihen oli tyytyminen. Jäi todella vaikeasti korjattava epäoikeudenmukaisuuden kokemus haavaksi mieliin koko klaanille.

    Älkää nyt viitsikö sanoa että ei vaan teillä päin, hohhoijaa

    Maria kiitos! Juuri sitä käytännössä se seurakuntalaisten pelko on mitä kirjotit. Se on jokaisen lestadiolaisen "sisäinen helvetti", eikä siltä yksikään ole säästynyt. Se on tosiasia ja totuus. Me omaksutaan se vauvasta lähtien omilta vanhemmilta ja vanhemmilta sisarilta. Se on niin uuvuttavaa ja ahistavaa, kun ei voi olla oma itsensä ja elää elämää siten kuin Jumala tahtoisi, vaan täytyy koko ajan elää pelkokurkussa,etteä mitä veljet ja siasaret mihinkin sanoisivat ja keille kaikille
    juoruaisivat.

    Vapauteen Jumala olisi tahtonut (yhä tahtoo) meidät vapauttaa, mutta me ollaan kahlehditut seurakuntalaisten pelkoon. Tuntuu niin hyvältä lukea sinun ja Deboran kirjoituksia ettette arvaakaan. Kiitos aivan valtavasti!

    Hengessä yhtä oleminen ei tarkoita sitä, että meidän täytyis ajatella ja elää samalla tavoin
    kuin muut seurakuntalaiset.
    Hengessä yhtä oleminen ei tarkoita sitä, että Jumala tahtois tehdä seurakuntalaisista identtisiä.

    Me ollaan jokainen erilaisia persoonallisuuksia. Jokaisen tulee saada toteuttaa sitä omaa itseään, millaiseksi Jumala on hänet luonutkin. Seurakuntalaisten pelon tähden ei voi olla oma itsensä. Se on henkistä väkivaltaa, eikä Jumala sitä olisi tahtonut.

    Sinä, joka et uskalla värjätä hiuksiasi, et uskalla ottaa permanenttiä, et uskalla käydä työkaverisi bändin konsertissa, et uskalla seurustella ei-uskovan kanssa jne. : sinä et ajattele tuossa pelossasi ja valinnassasi Jumalaa, vaan sinä ajattelet sillä hetkellä seurakuntalaisia. pelkäät mitä veljet ja sisaret sanois. Pelkäät seurakuntalaisia. Se on kaksinaamaisuutta ja tekopyhyyttä (jokainen meistä on tällainen. Turha tätä on kiistää.). Se ei ole elävää lapsen uskoa, vaan se on seurakuntalaisten pelkoa. Jumala on siitä kaukana.

    Hengessä yhtä oleminen tekee meistä veljiä ja sisaria, mutta se ei tee meistä samoin ajattelevia
    ja tuntevia, eikä identtisiä, vaikka seurakunta sitä koko ajan vaatiikin. Se vaatimus ei perustu Raamattuun, eikä Jumalan rakkauteen. Se on rakkaudelle vastakohtaista: se on väkivaltaa, eikä sen alkuperä ole Jumalassa.

    rehellisestä mielipiteestä.

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    rehellisestä mielipiteestä.

    omaansa kiittää, ei kait se muuten voisi ollakkaan.

    asiat, joita mainitsit,( hiuskysymykset, epäuskoiset seurustelukumppanit, bändikonsertit)kiehtovat varsinkin nuoria. Se on maailman henki joka vetää puoleensa.

    Kuitenkin meillä on Siionissa annettu kalliita varoituksia, joita Pyhä henki on seurakunnalle ilmoittanut. Haluatko uhmata neuvoja ja aiheuttaa pahennusta veljille ja sisarille? Lisäksi on vaarallista uskonelämälle "hyppiä rajan yli" ja yrittää asua kahta valtakuntaa.

    Tuntuu, että omatunto vielä nuhtelee, mutta sielunvihollinen kehottaa salaamaan ja vilpistelemään ihmisten edessä.

    Niin, hyvä ystävä. Maailma varmasti vetää puoleensa itse kutakin. Asiat eivät vain ole niin yksinkertaisia, että me olisimme luodut identtisiksi ja että ajattelisimme identtisesti.
    Valitettavasti Jumala loi meidät erilaisiksi ja antoi meille järjen, jotta käyttäismme sitä. Ei meistä samanlaisia tule tekemälläkään.

    Jos sinut vie maailmaan se, että värjäät hiuksesi ja sen tähden olet niitä värjäämättä, niin älä toki yleistä omaa kokemusmaailmaasi ja luule, että hiusten värjääminen veisi jonkun toisen maailmaan.
    valitettavasti kukaan meistä ei ole sellainen kuin sinä.
    Kukaan meistä ei ole identtinen toisen kanssa.

    Suvaitaan toisiamme ja ymmärretään, että se minkä itse kokee maailman viekotukseksi, ei ole toisen kokemusmaailmaa. Eri asiat viokettelevat eri ihmisiä.

    Älä pidä syntinä sitä, jos sisaresi tai veljesi Jumalaa kiittäen tekee sellaista, mitä sinä omalla kohdallasi pidät syntinä. Sellainen juttu mitä sinä pidät omalle kohdallesi syntinä, voi toisen kohdalla olla Jumalan siunausta ja armoa (kuten rakkaus ei-uskovaisen kanssa, hiusten värjääminen jne.)

    Jos luulet, että Jumala on tehnyt meistä samanlaisia ja samoin ajattelevia, niin sillä ei ole mitään Raamatullista perustaa.

    Äänestä

  • Täällähän kirjoitti:

    omaansa kiittää, ei kait se muuten voisi ollakkaan.

    Yksi vl-AASI pyysi jälleen puheenvuoron. Kulunutta vl-liturgiaa tuuppasi palstalle.

    Hohhoijaa...

    Äänestä

  • Baarak kirjoitti:

    Niin, hyvä ystävä. Maailma varmasti vetää puoleensa itse kutakin. Asiat eivät vain ole niin yksinkertaisia, että me olisimme luodut identtisiksi ja että ajattelisimme identtisesti.
    Valitettavasti Jumala loi meidät erilaisiksi ja antoi meille järjen, jotta käyttäismme sitä. Ei meistä samanlaisia tule tekemälläkään.

    Jos sinut vie maailmaan se, että värjäät hiuksesi ja sen tähden olet niitä värjäämättä, niin älä toki yleistä omaa kokemusmaailmaasi ja luule, että hiusten värjääminen veisi jonkun toisen maailmaan.
    valitettavasti kukaan meistä ei ole sellainen kuin sinä.
    Kukaan meistä ei ole identtinen toisen kanssa.

    Suvaitaan toisiamme ja ymmärretään, että se minkä itse kokee maailman viekotukseksi, ei ole toisen kokemusmaailmaa. Eri asiat viokettelevat eri ihmisiä.

    Älä pidä syntinä sitä, jos sisaresi tai veljesi Jumalaa kiittäen tekee sellaista, mitä sinä omalla kohdallasi pidät syntinä. Sellainen juttu mitä sinä pidät omalle kohdallesi syntinä, voi toisen kohdalla olla Jumalan siunausta ja armoa (kuten rakkaus ei-uskovaisen kanssa, hiusten värjääminen jne.)

    Jos luulet, että Jumala on tehnyt meistä samanlaisia ja samoin ajattelevia, niin sillä ei ole mitään Raamatullista perustaa.

    hyvä Baarak anna sellaiseen kehotuksia joista Raamattu erityisesti meitä varoittaa.

    Asiahan on tietysti toinen , jos et itsekkään usko mitä Raamatun varoitukset tarkoittavat, esim. aviopuolison valitsemisesta muualta kuin omainsa joukosta.

    Kyllä meistä hengen kautta tulee samanlaisia ja tiedätkö , etteivät ne peri iankaikkista elämää jotka vaelluksensa tahtovat niin suorittaa ettei tarvitse missään noudattaa saman hengen ja serakunnan neuvoa.

    Voi itse lukea Raamatusta miten kävi Kooraalle, joka ei tahtonut kuunnella neuvoa , vaan halusi kelvata Jumalalle omilla opeillaan.

    Paha asia on myös kuvitella , että minä saan käyttää järkeäni, jonka Raamattu neuvoo ottaa vangiksi, parempi on kuuliaisuus.

    Voi surkia.............

    Samahan se jos suvaitaan kaikki, mistä huomaat olevasi Jumalan lasten joukossa jos sallit itsesi harrastaa syntimaailman kanssa kaiken Raamatun vastaisen elämän?

    Huomaatko Hese miten rasittavalla tavalla sinä aina yksinkertaistat asiat!? Teetkö sinä sen tahallaan vai tahattomasti? Sinusta saa kirjoitustesi perusteella niin mustavalkoisen kuvan, että olen alkanut ajatella, että sinun täytyy olla hyvin nuori ihminen...

    Ensinnäkään, viestissä jota kommentoit EI OLLUT MITÄÄN RAAMATUN VASTAISTA SINÄNSÄ. Kehoitus on Raamatussa eri asia kuin määräys! On tietysti hyvä, jos löytää puolison omasta joukostaan, mutta yhtä lailla on monesti nimenomaan JUMALAN SUURTA JOHDATUSTA, että joku rakastuu epäuskoiseen -ja tätä kautta epäuskoinenkin voi löytää uskon ja autuuden. Kuinka monesti näin onkaan käynyt! Vaikka sinänsä kannattaa olla enemmän kuin tarkka puolisovalinnan suhteen: monenlaista ongelmaa voi olla luvassa, jos on erilainen vakaumus. Siksi on hyvä avioitua ihmisen kanssa, jolla on sama usko kuin itsellä.

    On aivan hölynpölyä, että ihmisistä tulee samanlaisia hengen kautta. Henki on kyllä sama, mutta persoonat erilaisia! Etkö vieläkään usko sitä, mitä esim. roomalaiskirje ja korinttolaiskirje paljon käsittelevät: ON OLEMASSA ASIOITA, JOTKA TOISELLE OVAT SYNTI JA TOISELLE EI. Se on puhdasta Raamatun sanaa! Mikset usko, vaikka omin silmin luet? Hypitkö kaiken sellaisen yli, mikä ei vastaa nykyisiä käsityksiäsi?

    Siellä sanotaan selvin sanoin, että toisille on synniksi ja heikkoudeksi syödä epäjumalille uhrattua lihaa, toisille uskovaisille ei. Ja sekin sanotaan suoraan, että joissain asioissa synti on synti VAIN SILLE, JOKA SITÄ SYNTINÄ PITÄÄ. Ei kaikille. "Mutta joka epäilee ja silti tekee, syyllistyy syntiin".

    Ja taas yksinkertaistat rankasti, kun sanot "etteivät ne peri iankaikkista elämää jotka vaelluksensa tahtovat suorittaa niin ettei MISSÄÄN tarvitse noudattaa saman hengen ja seurakunnan neuvoa"

    KUKA TÄSSÄ ON SIITÄ PUHUNUT, ETTEI MISSÄÄN TARVITSE NOUDATTAA SEURAKUNNAN NEUVOA?!??!

    Omista piskuisista perinnäissäännöistänne tässä oli kyse, eikä mistään pelastavista asioista. Hiustenvärjäys ei vielä paljon kerro siitä, että onko matkalla helvettiin vai taivaaseen. Niin kuin ei sekään onko permanenttia vai ei.

    Kunpa sinäkin Hese saisit kokea todellisen Kristuksen vapauden! Voi kuinka sitä toivonkaan, että sinullekin kirkastuisi se, MITEN RAAMATUN MUKAAN TODELLA PELASTUU!! Mikä on olennaista ja mikä vähäpätöistä! Niin hukassa näytät olevan tuon mustavalkoisen ajattelusi kanssa, kun tuomioitasi täällä julistat.

    Mutta liikkeesi lapsi sinä vain olet. Siinä mielessä turha sinua syyttää mistään. Yhdenmukaisuuden vaatimuksenne on jotain niin uskomatonta, että sitä on vaikea ymmärtää. Ihan niin kuin koko liikkeenne hajoaisi, jos kaikki eivät ajattelisi tismalleen samalla tavall joka pikkuriikkisestä asiasta;) Pelkohan siinä takana tuntuu olevan.

    Mutta samalla kun puhut tuon yhdenmukaisuuden puolesta niin kiellät sokeasti todellisuuden -ja se kummastuttaa. VL:t EIVÄT AJATTELE SAMALLA TAVALLA ASIOISTA. SE ON NÄHTY SATAAN KERTAAN.

    Miten sen selität?

    Syntiä en puolustele. Monet asiat on selvästi sanottu ja julistettu synniksi Raamatussa.

    "Paha asia on myös kuvitella , että minä saan käyttää järkeäni, jonka Raamattu neuvoo ottaa vangiksi, parempi on kuuliaisuus."

    Tulee vahvasti mieleen kommunistinen propaganda tuosta selityksestä. Sinä ET SAA käyttää omia aivojasi. Sinun pitää SOKEASTI noudattaa johtajien oppeja ja määräyksiä. Sinä olet hajuton, väritön (meikkaus) ja aivoton pelinappula toisten johtamassa pelissä.

    Sinä ET OLE ihminen. Sinä olet Oulun sakin MARIONETTI. Sinä olet tahdoton ROBOTTI, joka on ohjelmoitu noudattamaan ihmisoppeja, joista osa on kaukaa ulkoavaruudesta ajatellen normaalia ihmiselämää tänä päivänä.

    Sinä olet aito vanhoillislestadiolainen!

    Miten Hese pärjäät elämässä noin yleisesti ottaen, kun et saa lainkaan käyttää aivojasi?

    en jaksa lukea sinun kirjoituksiasi , koska ne eivät ole Raamatun mukaisesti ohjaamassa elämän tielle, vaan kehottavat kapinaan ja riidan kylvöön. Olet mielestäni se lusteen kylväjä , ikävä kyllä.

    Jos olen yksinkertainen, pidän oikein paljon antamastasi tunnustuksesta.

    Tuolla toisaalla olet ottanut lainauksen Roseniukselta. Ikäni puolesta vastaan, että silloin kun sinulta vaippaa vaihdettiin olin jo lukenut sinun opettajasi kirjoitukset, jotka tosi hyvin sinulle sopivat.
    Ikävä kyllä ne eivät sinua eikä muitakaan pelasta.

    kiitos tunnustuksestasi, olen tosiaan uskovainen,
    toiseksi olen yrittäjä, sinun mielestäsi en käytä aivojani, olet oikeassa , en uskon asioissa aivoile.

    Ajattele , olen Jumalaan luottava ja toivon säilyvänikin.

    Äänestä

  • Hese kirjoitti:

    en jaksa lukea sinun kirjoituksiasi , koska ne eivät ole Raamatun mukaisesti ohjaamassa elämän tielle, vaan kehottavat kapinaan ja riidan kylvöön. Olet mielestäni se lusteen kylväjä , ikävä kyllä.

    Jos olen yksinkertainen, pidän oikein paljon antamastasi tunnustuksesta.

    Tuolla toisaalla olet ottanut lainauksen Roseniukselta. Ikäni puolesta vastaan, että silloin kun sinulta vaippaa vaihdettiin olin jo lukenut sinun opettajasi kirjoitukset, jotka tosi hyvin sinulle sopivat.
    Ikävä kyllä ne eivät sinua eikä muitakaan pelasta.

    "Ikävä kyllä ne eivät sinua eikä muitakaan pelasta."

    että ihmisopit ja tuhannet turhat säännöt pelastavat vanhoillislestadiolaiset?

    Nehän ovat ns. vl-uskon vankka pohja.

    Äänestä

  • Kaisla kirjoitti:

    Huomaatko Hese miten rasittavalla tavalla sinä aina yksinkertaistat asiat!? Teetkö sinä sen tahallaan vai tahattomasti? Sinusta saa kirjoitustesi perusteella niin mustavalkoisen kuvan, että olen alkanut ajatella, että sinun täytyy olla hyvin nuori ihminen...

    Ensinnäkään, viestissä jota kommentoit EI OLLUT MITÄÄN RAAMATUN VASTAISTA SINÄNSÄ. Kehoitus on Raamatussa eri asia kuin määräys! On tietysti hyvä, jos löytää puolison omasta joukostaan, mutta yhtä lailla on monesti nimenomaan JUMALAN SUURTA JOHDATUSTA, että joku rakastuu epäuskoiseen -ja tätä kautta epäuskoinenkin voi löytää uskon ja autuuden. Kuinka monesti näin onkaan käynyt! Vaikka sinänsä kannattaa olla enemmän kuin tarkka puolisovalinnan suhteen: monenlaista ongelmaa voi olla luvassa, jos on erilainen vakaumus. Siksi on hyvä avioitua ihmisen kanssa, jolla on sama usko kuin itsellä.

    On aivan hölynpölyä, että ihmisistä tulee samanlaisia hengen kautta. Henki on kyllä sama, mutta persoonat erilaisia! Etkö vieläkään usko sitä, mitä esim. roomalaiskirje ja korinttolaiskirje paljon käsittelevät: ON OLEMASSA ASIOITA, JOTKA TOISELLE OVAT SYNTI JA TOISELLE EI. Se on puhdasta Raamatun sanaa! Mikset usko, vaikka omin silmin luet? Hypitkö kaiken sellaisen yli, mikä ei vastaa nykyisiä käsityksiäsi?

    Siellä sanotaan selvin sanoin, että toisille on synniksi ja heikkoudeksi syödä epäjumalille uhrattua lihaa, toisille uskovaisille ei. Ja sekin sanotaan suoraan, että joissain asioissa synti on synti VAIN SILLE, JOKA SITÄ SYNTINÄ PITÄÄ. Ei kaikille. "Mutta joka epäilee ja silti tekee, syyllistyy syntiin".

    Ja taas yksinkertaistat rankasti, kun sanot "etteivät ne peri iankaikkista elämää jotka vaelluksensa tahtovat suorittaa niin ettei MISSÄÄN tarvitse noudattaa saman hengen ja seurakunnan neuvoa"

    KUKA TÄSSÄ ON SIITÄ PUHUNUT, ETTEI MISSÄÄN TARVITSE NOUDATTAA SEURAKUNNAN NEUVOA?!??!

    Omista piskuisista perinnäissäännöistänne tässä oli kyse, eikä mistään pelastavista asioista. Hiustenvärjäys ei vielä paljon kerro siitä, että onko matkalla helvettiin vai taivaaseen. Niin kuin ei sekään onko permanenttia vai ei.

    Kunpa sinäkin Hese saisit kokea todellisen Kristuksen vapauden! Voi kuinka sitä toivonkaan, että sinullekin kirkastuisi se, MITEN RAAMATUN MUKAAN TODELLA PELASTUU!! Mikä on olennaista ja mikä vähäpätöistä! Niin hukassa näytät olevan tuon mustavalkoisen ajattelusi kanssa, kun tuomioitasi täällä julistat.

    Mutta liikkeesi lapsi sinä vain olet. Siinä mielessä turha sinua syyttää mistään. Yhdenmukaisuuden vaatimuksenne on jotain niin uskomatonta, että sitä on vaikea ymmärtää. Ihan niin kuin koko liikkeenne hajoaisi, jos kaikki eivät ajattelisi tismalleen samalla tavall joka pikkuriikkisestä asiasta;) Pelkohan siinä takana tuntuu olevan.

    Mutta samalla kun puhut tuon yhdenmukaisuuden puolesta niin kiellät sokeasti todellisuuden -ja se kummastuttaa. VL:t EIVÄT AJATTELE SAMALLA TAVALLA ASIOISTA. SE ON NÄHTY SATAAN KERTAAN.

    Miten sen selität?

    Syntiä en puolustele. Monet asiat on selvästi sanottu ja julistettu synniksi Raamatussa.

    ...jos todella olet Raamattua tutkinut.

    Mutta Ilman Pyhää Henkeä ei Raamatun sanoma aukenekaan yhdenmukaisesti.
    Se on juuri se yksinkertainen usko ja tie,jolta ei tyhmäkään eksy.

    Kaltaisesi oman tien kulkijat sen ikävä kyllä kadottavat.

    Et ymmärrä niin yksinkertaista asiaa kuin , että Pyhä Henki saa aikaan yhdenkaltaisen ymmärryksen. Kaikki ,mikä seurakunnan yhteydestä poikkeaa,on oman lihan mukaista oppia.

    Toivon Sinullekin Taivaan Isän johdatusta elämääsi.Sillä tunnon herääminen on yksin Jumalan työ.

    Äänestä

  • Baarak kirjoitti:

    Niin, hyvä ystävä. Maailma varmasti vetää puoleensa itse kutakin. Asiat eivät vain ole niin yksinkertaisia, että me olisimme luodut identtisiksi ja että ajattelisimme identtisesti.
    Valitettavasti Jumala loi meidät erilaisiksi ja antoi meille järjen, jotta käyttäismme sitä. Ei meistä samanlaisia tule tekemälläkään.

    Jos sinut vie maailmaan se, että värjäät hiuksesi ja sen tähden olet niitä värjäämättä, niin älä toki yleistä omaa kokemusmaailmaasi ja luule, että hiusten värjääminen veisi jonkun toisen maailmaan.
    valitettavasti kukaan meistä ei ole sellainen kuin sinä.
    Kukaan meistä ei ole identtinen toisen kanssa.

    Suvaitaan toisiamme ja ymmärretään, että se minkä itse kokee maailman viekotukseksi, ei ole toisen kokemusmaailmaa. Eri asiat viokettelevat eri ihmisiä.

    Älä pidä syntinä sitä, jos sisaresi tai veljesi Jumalaa kiittäen tekee sellaista, mitä sinä omalla kohdallasi pidät syntinä. Sellainen juttu mitä sinä pidät omalle kohdallesi syntinä, voi toisen kohdalla olla Jumalan siunausta ja armoa (kuten rakkaus ei-uskovaisen kanssa, hiusten värjääminen jne.)

    Jos luulet, että Jumala on tehnyt meistä samanlaisia ja samoin ajattelevia, niin sillä ei ole mitään Raamatullista perustaa.

    elävässä uskossa onkin se yhdenkaltainen ymmärrys.

    Tapaan toisella paikkakunnalla seuroissa minulle ennestään aivan tuntemattoman sisaren tai veljen.

    Kun keskustellaan, olemme kuin vanhat tutut, puolesta sanasta ymmärrämme toinen toisemme.

    Kyllähän se raamatussa on ´heillä oli yksi sydän ja yksi mieli´.

    En millään voi uskoa tuota "sisaresi tai veljesi Jumalaa kiittäen tekee sellaista, mitä sinä omalla kohdallasi pidät syntinä"....tuo on ikäänkuin liian paksua.

    Raamattu päin vastoin kehottaa välttämään sellaista, mikä saattaisi loukata sisarta tai veljeä. Ainakin se rikkoo seurakunnassa rakkauden.

    "Siitä teidät minun lapsikseni tunnetaan, että rakkauden keskenänne pidätte".

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    "Ikävä kyllä ne eivät sinua eikä muitakaan pelasta."

    että ihmisopit ja tuhannet turhat säännöt pelastavat vanhoillislestadiolaiset?

    Nehän ovat ns. vl-uskon vankka pohja.

    en luule , vaan tiedän.
    Sinun arviosi on luuloa.

    Jo vanhastaan tiedän sinun olevan kaiken sen hyväksyjä,joka räikeimmin arvostelee vl. kristillisyyttä.
    Samoin "kirjansa" lukenut Kaisla.

    Sinulle kuuliaisuus on sääntö, koska et omista armoa.
    Ymmärrän reuhaamisesi.

    Äänestä

  • mia kirjoitti:

    ...jos todella olet Raamattua tutkinut.

    Mutta Ilman Pyhää Henkeä ei Raamatun sanoma aukenekaan yhdenmukaisesti.
    Se on juuri se yksinkertainen usko ja tie,jolta ei tyhmäkään eksy.

    Kaltaisesi oman tien kulkijat sen ikävä kyllä kadottavat.

    Et ymmärrä niin yksinkertaista asiaa kuin , että Pyhä Henki saa aikaan yhdenkaltaisen ymmärryksen. Kaikki ,mikä seurakunnan yhteydestä poikkeaa,on oman lihan mukaista oppia.

    Toivon Sinullekin Taivaan Isän johdatusta elämääsi.Sillä tunnon herääminen on yksin Jumalan työ.

    Raamatun mukaan Pyhä Henki ei aukaise meille Jumalan sanaa yhdenmukaisesti. Päinvastoin.

    Raamatussa kerrotaan, että Pyhä Henki kirkastaa itse kullekin asioita eri tavoin ja erilailla. Jos sinä armosta saat itsellesi jostakin Raamattuun ymmärrystä, toinen saa toisenlaista. Henki jakaa kullekin armonsa mukaan.

    Raamatussa ei missään ilmaista ajatusta yhdenmukaisuudesta. Hengessä yhtä oleminen on aivan eri asia kuin yhdenmukaisesti ajatteleminen tai toimiminen. Ne ovat kaksi täysin eri asiaa.

    Ihmiselle on luonnotonta olla epäpersoona, jota seurakuntamme vaatii. Me olemme persoonia, yksilöllisiä ihmisiä. Ei me voida kokea ja ajatella asioista yhdenmukaisesti. Jokainen joka sitä yrittää on vain onneton ja ahdistunut. Niitähän sisaria ja veljiä on niin paljon ettei tosikaan.

    Ei pitäisi mennä arvioimaan toisen uskoa. Siihen olet liian pieni ja syntinen omien syntiesi kanssa. Anna Jumalan rakkauden elää ja sisarten ja veljiesi elää rauhassa Jumalan rakkaudessa.

    Jokainen tietää, että seurakuntamme on muuttunut sisältä päin: siaret ja veljet on alkaneet seurata Jumalan rakkautta ja saaneet sitä kautta suvaitsevaisuutta ja inhimillisyyttä toistensa ja ittensä kohtaamiseen.
    Sinua se voi nyt ahdistaa, mutta jonakin päivänä Jumala kirkastaa armon ja rakkauden sinullekin.
    Siunausta sinulle Mia.

    on luonut meistä jokaisesta OMAN PERSOONAN.

    Jokainen ihminen on oma arvokas yksilönsä ja hänessä ilmenee erilaisia ominaisuuksia. On melko hieno ja ihmeellinen asia, että runsaassa 6 miljardin Telluksen tallaajan joukossa ei ole kahta samanlaista ihmistä. Identtiset kaksoset muistuttavat kaikkein eniten samankaltaisuutta.

    Tämä ihmisten erilaisuus on myöskin rikkaus. Siinä tulee esille mitä moninaisinta luonnetta/kykyä/viisautta/taiteellisuutta/jne.

    Yksi on samankaltaisuus Jumalan lapsissa = Heidät nivoo samankaltaisuuteen yhteinen usko. He ovat "hitsattu" yhteen muottiin vain Kristuksessa ja Kristuksen veren ja sovintokuoleman sekä siihen uskomisen kautta nämä yksilölliset ja hyvinkin erilaiset (ihonväri, maa, yhteiskunnallinen asema, varallisuus yms.) ihmiset ovat yhtä.

    Tämä on Jumalan suuri suunnitelma ihmisiä varten. Tämän suuren suunnitelman keskeinen tapahtuma suoritettiin n. 2000 v. sitten Jerusalemissa Golgatan kummulla, jossa kaikuivat sanat "Se on täytetty".

    Silloin vuoti maahan Jumalan Pojan veri. Se veri, johon on kätketty pelastus ja uusi elämä jokaiselle sitä haluvalle. Jokaiselle yksilölliselle ihmiselle, joka kuitenkin tämän maailman turhuuden markkinoihin kyllästyneenä haluaa yksilöllisenä ihmisenä antaa "hitsata" itsensä osaksi Kristus-ruumista.

    Vanhoillislestadiolaisuus opettaa näistä asioista toisin. He opettavat, että ihmisen pitää luopua yksilöllisyydestään ja omasta identiteetistään. Lopettaa omien aivojen käyttö ja antautua ajattelematta herätysliikkeen oppien virtaan. Olipa oppi millainen tahansa, niin sen opetuksen mukaan olet "oikea ja hyvä uskovainen", kun sokeasti noudatat kyseistä oppia.

    Tällainen ajattelu ei ole lähtöisin Jumalasta. Jumala ei halua meistä tahdottomia robotteja. Jumala haluaa kytkeä meidät yhteyteensä Kristuksen kautta yksilöllisinä ihmisinä, jotka voivat säilyttää oman identiteettinsä uhraamatta sitä mihinkään herätysliikkeen ihmisoppialttarille ja kokien sisäistä riemua ja Jumalan lapsen iloa muistaen Raamatusta:

    "Vapauteen Kristus vapautti meidät."

    Äänestä

  • Miksu kirjoitti:

    Raamatun mukaan Pyhä Henki ei aukaise meille Jumalan sanaa yhdenmukaisesti. Päinvastoin.

    Raamatussa kerrotaan, että Pyhä Henki kirkastaa itse kullekin asioita eri tavoin ja erilailla. Jos sinä armosta saat itsellesi jostakin Raamattuun ymmärrystä, toinen saa toisenlaista. Henki jakaa kullekin armonsa mukaan.

    Raamatussa ei missään ilmaista ajatusta yhdenmukaisuudesta. Hengessä yhtä oleminen on aivan eri asia kuin yhdenmukaisesti ajatteleminen tai toimiminen. Ne ovat kaksi täysin eri asiaa.

    Ihmiselle on luonnotonta olla epäpersoona, jota seurakuntamme vaatii. Me olemme persoonia, yksilöllisiä ihmisiä. Ei me voida kokea ja ajatella asioista yhdenmukaisesti. Jokainen joka sitä yrittää on vain onneton ja ahdistunut. Niitähän sisaria ja veljiä on niin paljon ettei tosikaan.

    Ei pitäisi mennä arvioimaan toisen uskoa. Siihen olet liian pieni ja syntinen omien syntiesi kanssa. Anna Jumalan rakkauden elää ja sisarten ja veljiesi elää rauhassa Jumalan rakkaudessa.

    Jokainen tietää, että seurakuntamme on muuttunut sisältä päin: siaret ja veljet on alkaneet seurata Jumalan rakkautta ja saaneet sitä kautta suvaitsevaisuutta ja inhimillisyyttä toistensa ja ittensä kohtaamiseen.
    Sinua se voi nyt ahdistaa, mutta jonakin päivänä Jumala kirkastaa armon ja rakkauden sinullekin.
    Siunausta sinulle Mia.

    kiusaaja on ensimmäisestä ihmisparista lähtien vietellyt ihmisiä.

    Nyt on maailmassa omalakisuuden ja individualismin aika. Ihmiset muotoilevat itselleen mutu-uskoa ja mä-haluun, mä teen- elämää.

    Jumala tietää, että seurakunnan sisällä monet ovat maallistuneita ja elävät synnin luvallisuudessa. Se ahdistaa heitä ja tuottaa myös murhetta sisarille ja veljille.

    Olemme vielä armon ajassa.

    Katsokaa, ettei kukaan teitä viettele.

    Äänestä

  • Hese kirjoitti:

    Ja kaiken tämän ihmisten puuttuvaisuuden seurauksena jää vain omakohtaisen uskon säilymisen tärkeys, ei auta katsoa toisten onnistumista eikä erehtymisiä, vaan itseensä.

    Kaikki on mahdollista meille erehtyjille.

    En voi sanoa olevani niistäkään kiusauksista osaton ,joita olet lukenut Päivämiehen sivuilta,
    itsekin ihmettelen onko vain "ihanaa" ja onnistujia , en itse tunne lukeutuvani niihin, kaikenlaisten vastoinkäymisten koettelemana.

    Joskus todella väsyttää..

    Armosta saan kuitenkin olla osallinen ja uskoa Jumalan johdatukseen, eipä muuten jaksais.

    Jeesus oli meille esikuva ajallisen elämämme kiusauksissa ja sairauksissa, emme mekään ole niistä osattomat, jos tahdomme häntä seurata, vilpittömällä sydämellä ja omantunnon puhtaudessa.

    Rohkeutta pelkojen voittamiseen, ei ihmisten silmäin alla vaan Jumalan kunnioittamisen takia.

    Minun sydäntäni kylmää kun luen noita kommentteja, joissa todella tylysti ollaan tuomitsemassa siksi, että kyseenalaistetaan ns. tapakristillisyys. Tällaista teoilla autuaaksi tulemisen näkemystä tapaa kyllä myös liikkuessaan Siionin keskellä. Siinä on suuri vaara mennä isommalla tai pienemmällä porukalla rytisten metsään.

    Raamatussa sellaista pidetään synneistä suurimpana. Läpi elämänsä täällä meidän ihmisten keskellä Jeesus johdonmukaisesti osoitti rakkauttaan suurille syntisille mutta ei juuri ymmärtänyt farisealaisia. Omavanhurskaasta, ehdottoman oikeassa olevasta elämäntapauskosta varoitetaan Raamatussa paljon useammin kuin julkisynneistä. Eikö tässä ole meillä ENEMMÄN KUIN VALVOMISEN PAIKKA!!

    Jos en puolusta vl-lestadiolaista elämäntapaa koskevaa sääntöjärjestelmää (varsin ehdotonta), en puolusta syntiä, vaan nimenomaan vastustan sitä.

    Sielunvihollinen on ovela. On helppoa eksyttää ihmisiä tällaista, näennäisesti puhtoista tietä. Voi tuntea olevansa hyveellinen ja niin oikeassa, että itseäkin liikuttaa, mutta usko ei riitä armon varassa elämiseen. Eli ei ole uskoa.

    Eikä kannata ylimielisesti sivuuttaa kaikkea ulkopuoleltakaan tulevaa (asiallista) kritiikkiä. Matkan päästä voi nähdä kokonaisuuksia paremmin kuin läheltä. Ylipäätään ei ole mitään syytä ylpeyteen ja omahyväisyyteen näissä asioissa.

    Tietenkään ulkopuoliset eivät ymmärrä myöskään sitä suloista vapaudentunnetta, mikä on armahdetulla syntisellä. Mutta se on niin suuri asia, ettei sitä pitäisi halventaa kaiken maailman hölynpölyllä, joka on pienissä ihmismielissä syntynyttä, moninaisista eri motiiveista ym. ym.

    Sillä hölynpölyllä on paljon pahaa saatu aikaseksi tässäkin liikkeessä, inhimillistä kärsimystä ja turhaa Jumalasta erkanemista.

    Ei se ole ihme, että siitä Raamattu niin paljon varoittelee ja oppi-isämme Luther myös. Olisivat nämä nylyiset painotukset olleet jotakuinkin vieraita itse Lestadiuksellekin.

    niin, että Päivämies "pyrkii" olemaan rakentava, myönteinen, kohottava ja tietyllä tavalla positiivinen.

    Ajattelehan, jos sinne kirjoitettaisiin kaikki meidän raadolliset koettelemuksemme, vaivamme ja kärsimyksemme....kuka siitä voihkeesta saisi uskon rohkaisua!!?

    Äänestä

  • Maria kirjoitti:

    Minun sydäntäni kylmää kun luen noita kommentteja, joissa todella tylysti ollaan tuomitsemassa siksi, että kyseenalaistetaan ns. tapakristillisyys. Tällaista teoilla autuaaksi tulemisen näkemystä tapaa kyllä myös liikkuessaan Siionin keskellä. Siinä on suuri vaara mennä isommalla tai pienemmällä porukalla rytisten metsään.

    Raamatussa sellaista pidetään synneistä suurimpana. Läpi elämänsä täällä meidän ihmisten keskellä Jeesus johdonmukaisesti osoitti rakkauttaan suurille syntisille mutta ei juuri ymmärtänyt farisealaisia. Omavanhurskaasta, ehdottoman oikeassa olevasta elämäntapauskosta varoitetaan Raamatussa paljon useammin kuin julkisynneistä. Eikö tässä ole meillä ENEMMÄN KUIN VALVOMISEN PAIKKA!!

    Jos en puolusta vl-lestadiolaista elämäntapaa koskevaa sääntöjärjestelmää (varsin ehdotonta), en puolusta syntiä, vaan nimenomaan vastustan sitä.

    Sielunvihollinen on ovela. On helppoa eksyttää ihmisiä tällaista, näennäisesti puhtoista tietä. Voi tuntea olevansa hyveellinen ja niin oikeassa, että itseäkin liikuttaa, mutta usko ei riitä armon varassa elämiseen. Eli ei ole uskoa.

    Eikä kannata ylimielisesti sivuuttaa kaikkea ulkopuoleltakaan tulevaa (asiallista) kritiikkiä. Matkan päästä voi nähdä kokonaisuuksia paremmin kuin läheltä. Ylipäätään ei ole mitään syytä ylpeyteen ja omahyväisyyteen näissä asioissa.

    Tietenkään ulkopuoliset eivät ymmärrä myöskään sitä suloista vapaudentunnetta, mikä on armahdetulla syntisellä. Mutta se on niin suuri asia, ettei sitä pitäisi halventaa kaiken maailman hölynpölyllä, joka on pienissä ihmismielissä syntynyttä, moninaisista eri motiiveista ym. ym.

    Sillä hölynpölyllä on paljon pahaa saatu aikaseksi tässäkin liikkeessä, inhimillistä kärsimystä ja turhaa Jumalasta erkanemista.

    Ei se ole ihme, että siitä Raamattu niin paljon varoittelee ja oppi-isämme Luther myös. Olisivat nämä nylyiset painotukset olleet jotakuinkin vieraita itse Lestadiuksellekin.

    Kiitos taas viisaasta kirjoituksesta.

    Jumala puhuu, ohjaa, neuvoo ja siunaa uskovaa myös epäuskoisen suulla ja teoilla. Epäuskoisen
    ystävyys ja jopa rakkauskin voi olla Jumalan suuri siunaus ja armo. Jumala voi puhua uskovalle
    vaikka pellon kivien kautta, jos Hän vain niin tahtoo. Veljet ja sisaret ovat tämän vain unohtaneet pelokkaina katsoessaan vain seurakuntalaisia, eikä katsoen Jumalaan.

    Yhdenmukaisuus ja identtisyys ovat mahdottomia ja luonnottomia ilmiöitä. Niiden vaatimus johtaa aina
    siihen, että ihminen joutuu kieltämään sen kokonaisuuden joksi Jumala hänet loi. Siksi
    yhdenmukaisuuden vaatimus on äärimmäistä väkivaltaa. Siksi sisarissa ja veljissä on niin paljon ahdistusta ja pelkoa, väkivaltaa, vaimojen pieksemistä, itsemurhia ja haudotaan itsemurhia
    mielessä. Lainaus eräältä psykiatrilta:

    "Ihmisen perustava yksinäisyys ei salli kokemisen identtisyyttä yksilöiden välillä, vaikka illuusiot
    siitä tai sitä lähelle tulevat kokemukset voivatkin toisinaan toteutua"

    Seurakunta menee Jumalan tahdon vastaisessa harhassa vaatimalla seurakuntalaisia seuraamaan sellaisia säännöksiä, jotka ovat Jumalan luomaa ihmisyyttä vastaan. Hengessä yhtä oleminen on aivan eri asia kuin yhdenmukaisuus.Yhdenmukaisuus on varmasti Jumalan tahdon vastaista. Hengessä yhtä oleminen, veljinä ja sisarina oleminen taas on varmasti Jumalan tahdon mukaista.

    Me näytellään olevamme yhdenmukaisia ajatuksissa ja teoissa. Suuri osa meistä on vain tapakristittyjä ja sidottuja seurakuntalaisten pelkoon. Ei meillä ole mitään hengellisiä resursseja tuomita toista, eikä edes arvostella toista. Me ollaan vastaanotettu seurakunnan opit ja seurakunnan pelon. Mutta Jumalan rakkaus ja sen hedelmät on meistä usein niin kaukana. Tiedän, että suuri osa tuntee tämän omassa sydämessään.

    Olen läheltä seurannut uskovan ja ei-lestadiolaisen rakkaussuhteen kehittymisen. Olen nähnyt homoseksuaalisen rakkaussuhteen kehittymisen uskovan ja epäuskoisen välillä. Olen nähnyt kun musiikillisesti lahjakas uskova alkoi soittaa kitaraa epäuskoisten kanssa ihan
    maallista musiikkia soittaen.

    Jokaisen heidän suhteissaan näen Jumalan siunauksen, armon ja vaikutuksen. Jokainen heistä
    on rukoillut Jumalaa niin vilpittömästi kysyen Jumalan tahtoa. Jokaisen kohdalla näen Jumalan tahdon toteutuneen. Jokaiselle heistä usko Jumalaan on tärkeintä. Jokaiselle heistä Jumalan tahdon toteuttaminen on tärkeämpää kuin seurakunnan perinnäissäännöt.

    Jumala puhuu niin moninaisin tavoin, eikä seurakunnan säännöillä ja tavoilla ainoastaan.
    Jumala on paljon viisampi kuin yksikään saarnaaja tai seurakunnan johto. Jumalan viisaus on niin monin kertaista verrattuna säännöstemme viisauteen. Jumalan rakkaus on niin jotakin suurempaa kuin seurakuntalaisten pelko.

    Jumalan suuruudelle, viisaudelle ja johdatukselle on annettava mahdollisuus. Joskus Jumala
    johdattaa ja siunaa tavoilla, jotka ei sovi seurakunnan sääntöihin. Sille ei voi mitään.
    Jumala ei kertakaikkiaan tunnu mahtuvan perinnäissääntöihimme. Hän on niin paljon suurempi.
    Miksi niin on, sitä en tiedä, mutta sen tiedän että niin se on. Ei minun tarvitsekaan tietää Jumalan perimmäisiä aivoituksia. Riittää se, että luotan Hänen tahtoonsa, vaikken voikaan ymmärtää
    aina Hänen tahtonsa tarkoituksia(homoseksuaalinen suhde, rakkaus ei-uskovan kanssa jne). Hyväksyn Jumalan tahdon, vaikken ymmärtäisikään.

    Jumalan tahdon ymmärtämistä olisi syytä rukoilla nöyränä. Nöyränä olisi vastaanotettava Jumalan johdatus ja siunaus.
    Jos nöyränä tahtoo toteuttaa Jumalan tahtoa, niin kaikki ei menekään kuten seurakuntalaiset
    tahtoisi. Silloin asiat ja elämä alkaakin mennä siten kuin Jumala tahtoisi. Valitettavasti
    Jumalan tahto ei aina ole sama kuin meidän tapamme ja sääntömme. Niin paljon suurempi
    ja mahtavampi Jumala on meidän säännöksiämme.

    Tämä viesti ehkä tuntuu pahalta, voi ahdistaa jotakuta, jonkun usko voi tällaisen ajattelusta kyseenalaistua. Älä pelkää. Rukoile omalle kohdalle Jumalan viisautta, armoa ja
    johdatusta, kun mietit näitä. Jumala voi puhutella sinua ja joskus se voi tehdä kipeää.
    Siunausta, Jumalan lisääntyvää viisautta, voimia ja rauhaa Herrassa toivon jokaiselle teistä, jotka uskallatte etsiä Jumalan tahtoa ja toteuttaa sitä silloinkin kun seurakuntalaisten pelko on todellista elämässänne.

    Niinpä niin Baarak, mitäpä tuohon lisäisi.

    Huomaa, että olet kokenut elämää, ehkä tummiakin taipaleita olet joutunut kulkemaan. Siitä syntyy ajatuksiin syvyyttä, viisautta ja nöyryyttä, lämpöäkin. Ja ymmärrystä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Debora kirjoitti:

Tuolla alempana eräässä ketjussa pohdittiin ohimennen seurakunnan erehtymättömyyttä. Siinä oli muutama vl, jotka sanoivat, että kun Pyhä Henki puhuu seurakunnalle, niin päätökset ja suositukset ovat totta ja oikeita ja sen perusteella seurakunta ei erehdy.

Kun tarkemmin kyseltiin, että miten ne päätökset käytännössä tehdään, niin selvää vastausta ei tullut. Tietoni mukaan n.s. seurakunnan suositukset, päätökset, neuvot, eivät olekaan seurakunnan, vaan vain SRK:n johtokunnan. Eikä sielläkään koko johtokunnan vaan vain osan, jota toiset myötäilevät eivätkä pelosta uskalla esittää toisenlaisia käsityksiä. Ja tämän perusteella sitten todetaan kaiken sujuvan yksimielisyydessä.

Yllämainittu perustuu keskusteluun erään läheisen henkilön kanssa. Hän oli näyttänyt yhdelle SRK:n johtokunnan jäsenelle vanhoja SRK:n pöytäkirjoja, jotka todistivat selvästi, että nykyinen uskonkäsitys on varsin kaukana entisestä. Tämä henkilö oli sitten sanonut: "Niin on, mutta en minä kuitenkaan tätä asiaa siellä johtokunnassa ota esille". Hän siis pelkäsi toisia johtokunnan jäseniä. Edes siellä ei ole muuta kuin pelon aikaansaamaa yksimielisyyttä, pelätään toisten arvostelua ja kenties "väärän hengen" tuomiota. Ja kuitenkin oikeassa Jumalan lasten joukossa "rakkaus karkoittaa pelon". Kun Jumalan lapset rakastavat toisiansa, niin "täydellisessä rakkaudessa ei ole pelkoa".

Miten sitten ennen tehtiin yhteisiä seurakunnan päätöksiä?

Olen nähnyt pöytäkirjan lähes 100 vuoden takaa, jossa Haaparannan ja Tornion kaupungeissa oli v.1909 uskovaisten suuri kokous ja neuvonpito. Siellä kristityt saivat esittää kysymyksiä pohdittavaksi, ja ne luettiin julki. Vastauksia annettiin seuraavana päivänä, kun oli tarpeeksi keskusteltu ja eri kannat tulleet esille.

Eräs kysyjä oli esittänyt, että onko oikein sanoa Raamattuun ja seurakuntaan perustuva uskonkäsitys. Seuraavana päivänä tuli vastaus, jossa (vapaasti muistellen lukemaani) sanottiin, että ei ole oikein korottaa Raamatun rinnalle mitään muuta, sillä koska seurakunta koostuu erehtyväisistä ihmisistä, niin seurakuntakin voi erehtyä. Ja koska Jeesuksellekin riitti Raamattu, sen pitää riittää meillekin.

Näin siis todettiin vajaa 100 vuotta sitten, että seurakuntakin voi erehtyä. Ja miksei voisi, koska me ihmiset, jotka seurakunnan muodostamme, olemme erehtyväisiä ihmisiä. Jos luotetaan siihen, että Pyhä Henki neuvoo ja on oikeassa, niin mistä me tiedämme, milloin puhuu Pyhä Henki ja milloin joku ihminen? Me tiedämme sen siitä, että Pyhä Henki ei koskaan neuvo Raamattua vastaan. Kun Pyhä Henki puhuu, Hänellä on aina kerrottavanaan sellainen selkeä Raamatun paikka, jolla Hän todistaa sanomansa oikeaksi, Hengeltä tulleeksi. Raamatussa on monia hämäriä paikkoja, joita voidaan tulkita useammallakin tavalla ja näihin ei voi vedota.

Jos on joku asia, josta ei ole selvää Raamatun sanaa, kuten esimerkiksi televisio tai ehkäisy, niin siitä ei pitäisi ottaa kantaa puoleen eikä toiseen. Jos kyseinen asia kirkastuu jollekin synniksi, mutta ei toiselle, meidän pitäisi kunnioittaa toisiamme näistä pienistä tulkinnan eroista huolimatta, ja pitää toisiamme tästä huolimatta uskonsisarina ja -veljinä. Olihan jo alkuseurakunnan aikaan asioita, esim. lihan syöminen, juutalaisten tapojen pitäminen, joista ei tehty uskon kynnyskysymystä. Kukin sai oman harkintansa mukaan noudattaa näitä asioita tai sitten ei. Eikö meidän pitäisi palata näihin vanhoihin käytäntöihin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu