Olen 46 v ja viimeiset menkat oli viime elokuun lopulla. Kuukautiset ovat olleet hieman epäsäännölliset jo aiemminkin, mutta gyne on pitänyt sitä stressin aiheuttamana hormonihäiriönä. Munasarjat kuulemma näyttivät toimivan ja limakalvon paksuuskin osoitti jotain sellaista, että hän ei pitänyt vaihtareita syynä vuotohäiriöihin. Niin hän oli sitä mieltä viimeksikin, kun kävin vastaanotolla lokakuussa. Marraskuussa sitten alkoi tulla selvästi näitä "kuumia aaltoja". Soitin gynelle ja hän sanoi, että estrogeenin aleneminen sen aiheuttaa ja jos tulen aaltojen kanssa toimeen, niin hormoneja ei aloiteta. Järkeenkäyvää sillä ei minulla ole ikävä kuukautisvuotoa enkä haaveile raskaaksi tulosta.
Mutta tuntuu että kuukautisten tulo lopettaisi kuumat aallot. Tietysti se olisi varmaan vain väliaikainen helpotus. Osaako joku sanoa mitä tässä on odotettavissa ? Kokemani kuumat aallot menettelevät nyt, mutta jollain kesähelteellä... huh, vaikka eivät kestäkään kuin minuutin-pari kerrallaan.
Onko mahdollista että kuukautiseni vielä alkavat ja ikään kuin lykkäävät vaihtareita tuonnemmaksi ? Välillä tunnen alavatsassa tavallisia menkkakipuja, mutta vuotoa ei tule. Nukkumista tämä kyllä vähän häiritsee. Ensin herää kun on pirun kuuma ja sitten sen jälkeen taas jäätyy. En ole vielä kokeillut näitä kaikkia tälläkin palstalla kerrottuja tuotteita. Salvisan-uutetta aloin juoda noin vajaa viikko sitten, mutta en ole ainakaan vielä huomannut vaikutusta.
Siedän nämä oireet vielä, mutta jos pahenee... Tosin omalla äidilläni ja isoäidilläni ei kuulemma ollut minkäänlaisia oireita ja tyttären oireet kuulemma usein menevät äidin mukaan. Oletteko huomanneet että omat vaihdevuosioireet ovat samankaltaisia kuin äidillä oli ?
Viihdevuodet ilmeisesti alkoivat ?
5
683
Vastaukset
- vuosimallistoa-55
Mulla on alkuvuodesta olleet kolmet menkat. Viimeiseksi luulin elokuussa olleita, mutta kas kummaa viime viikolla alkoivat taas. Ikää on 55 ja 9kk päälle:) Vaivoja, kuten hikoilua on ollut jo kolmisen vuotta vaihtelevasti, sekä pinna ollut saman ajan kireällä. Nivelsärkyjä aika paljon myös. Eipä tiedä muuttuuko pahemmaksi vielä, kun menkat loppuu kokonaan:( Äitini vaihdevuosivaivoista en tiedä muuta, kuin että rinnanalustat ainakin hikoivat ja hän pyyhkäisi niitä usein. Hän kuoli 56vuotiaana ja kuukautiset olivat ilmeisesti loppuneet muutama vuosi ennen.
- Eteenpäin sanoi mumm
tosiaankin lopettaa aina vaihtarioireet hetkeksi. Myöhemmin kun kuukautisia ei enää tule, jatkuu sama syklinen ilmiö. Vielä kuusi - seitsemän vuotta kuukautisten loppumisesta tulee oireita, joita oli ennen kuukautisia ja olo huononee huomattavasti ennen "haamukuukautisia". Eräs ystäni kärsii näistä vielä kymmenen vuotta kuukautisten loppumisen jälkeen. Alussa on pitkiä hyviä jaksoja, jolloin olo on aivan normaai. Sitten huonommat jaksot pitkittyvät ja käyvät tiheämmiksi. Siitä milloin ne loppuvat, jos loppuvat ollenkaan, minulla ei ole tietoa. Itselläni on seitsemäs vuosi menossa ja "romahduskaudet" ovat ankaria.
- entinen polttis
Olen kohta 46v ja minulla alkoivat viime keväällä yölliset hikoilut... minulta on poistettu kohtu mutta munsarjat tallella.Kävin gynellä ja arvasin oikein...vaihdevuosi-oireita. Aloitin progynova 1mg ja pikkuhiljaa hikoilut jääneet pois...paino pysyy kurissa kun katson mitä suuhuni pistän ja yritän liikkua.kirvelyt ja kutinat a-päästä loppuivat ja käytän myös joskus pausanol-voidetta. Kyllä tämä tästä sujuu..
- Hormoonihurmio
Näissä asioissa mikä tahansa on mahdollista. Minulla oli monenlaisia vaivoja jo ennen kuukautisten loppumista, mutta kuumat aallot alkoivat muutaman viikon kuluttua viimeisistä kuukautisista. Sen jälkeen (kohta neljä vuotta) ei ole vuotoa tullut kuin korvaushoidolla.
Ennustaminen on vaikeaa, mutta käsittääkseni oireet ovat pahimmillaan siinä vaiheessa, kun kuukautiset loppuvat ja helpottavat vähitellen, kenellä kuukausien, kenellä vuosien mittaan. Itse en ole voinut äitiäni haastatella, koska hän kuoli ennen kuin tuli vaihdevuosi-ikäiseksi. Muut naispuoliset sukulaiset taas eivät ole niin läheisiä, että voisin heiltä tällaisia asioita kysellä.
Käytin korvaushoitoa kolme vuotta, mutta sitten halusin (lähinnä päästäkseni eroon tyhjennysvuodosta) kokeilla, pärjäisinkö ilman. "Taukoa" on nyt kestänyt puoli vuotta, aaltoja on, mutta minusta lievempinä ja harvemmin kuin hoidon aloittaessani. Koska muut oireet (erityisesti henkinen epävakaus) ovat hävinneet kokonaan, olen toistaiseksi tullut siihen tulokseen, että vaivat ovat siedettävät. Huono uni on hankalin oire, mutta valitettavasti korvaushoitoa ei voi käyttää kuuriluontoisesti joskus, kun siltä tuntuu.- dfvhafdr
Puerariaa, tuossa alempana on ketju, jossa lisää siitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata401420Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.981355Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l2901255- 1091115
- 191061
- 651038
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva161019- 711012
Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f176878Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju18841