Olen kovasti miettinyt Turkin tulevaa suuntaa. Kyproksen ongelman Turkki ratkaisi asein. Mitään muutakaan ratkaisua ei tähän mennessä ole saatu aikaiseksi. USA ja UK olivat pettyneitä, kun Turkki ei antanut käyttää tukikohtia Saddamia vastaan. Kun Saddam oli kukistettu, Turkki hyökkäsi Pohjois-Irakiin ja ilmoitti kohteekseen kurdisissit. Sinne Turkki ei tosin voinut jäädä pitkäksi aikaa. Turkki teki jonkinlaisen sopimuksen Iranin kanssa Brasilian presidentin välityksellä ydinmateriaalin käsittelystä. Tästä sopimuksesta en ole kuullut sen jälkeen. Ainakaan länsimaissa ei hurrattu sopimukselle. Aluksi Turkki ilmoitti, ettei se vastusta Fogh Rasmussenin valintaa NATO:n pääsihteeriksi. Yllätys olikin sitä suurempi, kun Turkki yllättäen syytä ilmoittamatta vastusti Fogh Rasmussenin valintaa. Eräät muslimit olivat tosin vaatineet häntä pyytämään anteeksi erään tanskalaisen piirtämien pilakuvien takia. Tätä Turkki ei tosin koskaan ole ilmoittanut vastustamisen syyksi. Vasta presidentti Obaman henkilökohtainen taivuttelu sai Turkin myöntymään tähän valintaan. Turkkilaiset rauhanaktivistit ovat jälleen lähdössä Gazaan. Israel on jo etukäteen ilmoittanut estävänsä matkan. Lähettääkö Turkki sotavoimansa suojelemaan laivaa, jotta se pääsisi perille Gazaan? Elämme jännittäviä aikoja. Ehkäpä propagandamylly alkaa pyöriä jo hyvissä ajoissa ennen matkaa yhä kiihtyvällä vauhdilla. Ulkoministeri Stubb on ilmoittanut Suomen olevan kiinnostunut Turkin ajamista rauhanhankkeista Tästä hankkeesta voi Stubbille tulla varsinainen koetinkivi.
Mitä tekee Turkki?
tiirismaa
10305
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
maiden kesken edut eivät tunne rajoja eikä uskontoja. Israel on ensimmäinen kerta historiassa yksin ( Ilman Turkki ) jäänyt. Mikä maa voisi korvata Turkin paikka? Israel etsii; ehkä löytää kenties..:p
Ei Israelilla ole hätää Turkin suhteen. Turkki tietää tämän.
USA:lla ei ole varaa menettää Turkin liittolaisuutta, ja siksi se voimakkaasti ajaa Turkkia EU:n jäseneksi, mihin Euroopan maiden on lopulta pakko taipua. Sitä seuraa voimakas siirtolaisuus avointen EU-rajojen yli Turkista kaikkiin EU-maihin - myös Suomeen (jonka poliitikot ovat kiitettävästi jo ehtineet toimia Turkin EU-jäsenyyden puolesta). Turkin johto ottaa tämän lisääntyvän turkkilaisvaikutuksen lukuun miettiessään painoarvoaan tulevaisuuden Euroopassa. Se tulee olemaan suuri. Tässäkin on yksi islamin voittoon vaikuttavista olennaisista tekijöistä.
Nimimerkille islam voittaa
Bush ajoi USA:n melkein konkurssiin. Obaman liikkumatila on hyvin vähäinen. Hän tuskin kykenee painostamaan EU:ta, koska hänellä ei ole mitään tarjottavaa EU:lle. Obama tarvitsee eurooppalaisia liittolaisiaan nyt enemmän kuin koskaan. Jokainen eurooppalainen, joka lähtee Afganistanista, on Obamalle tappio. Obaman on turha kuvitella, että Turkki tulee auttamaan USA:ta Afganistanissa. Kuvitteliko Bush, että Turkki kiitollisuudesta tulisi USA:n avuksi Afganistanissa? Jos hän näin kuvitteli, hän oli todella typerä.
USA tarvitsee ehdottomasti Venäjän liittolaisuutta turvatakseen Afganistanin huollon. EU tarvitsee Venäjän energiaa. Mitä Turkki kykenee tarjoamaan Venäjään verrattuna? Ei mitään. Romanian ja Bulgarian mukaan ottaminen oli osa EU:n tavoittelemaa suuruuden mielikuvaa. Suuruuden sijasta saimme kerjäläiset. Stubbkin on tehnyt ehdotuksen kerjäläisongelman ratkaisemiseksi. Stubbin (ja Suomen) painoarvo näkyy hänen ehdotuksensa toteutumisesta. Eurooppa joutuu jokaisen uuden jäsenen kohdalla tarkoin miettimään, ettei kävisi samoin kuin Romanian ja Bulgarian kohdalla. Pelkkä lisätyövoiman saaminen ei ole EU:lle tarpeen, vaan se tarvitsee pitkälle koulutettua ja ympäristöön sopeutuvaa työvoimaa. Saksassa tehdyissä tutkimuksissa esim. vietnamilaiset ovat selvinnet tässä vertailussa turkkilaisia paljon paremmin.
(väestöltään Saksan luokkaa) ja nykyään liian epävakaa, jotta siitä voisi tulla EUn jäsenmaa. Jos siitä kuitenkin tulisi, sekä Turkin että koko EUn sekä poliittinen että taloudeellinen epävakaus lisääntyisivät voimakkaasti:
1) Turkissa on n. 18% kurdivähemmistö, joka todennäköisesti innostuisi entistä enemmän vaatimaan enemmän oikeuksia (autonomiaa) itselleen sekä maan sisällä että muualla, 2) Turkista todennäköisesti lähtisi muutaman vuoden sisällä miljoonia (ehkä yli kymmenenkin miljoonaa) heikosti koulutettua ihmistä länteen, mikä yhtäältä sekoittaisi Euroopassa muutenkin heikosti toimivat alemman koulutustason työmarkkinat lopullisesti ja toisaalta kuormittaisi sosiaali- ja työttömyysturvajärjestelmät yli resurssien, 3) Turkista lähtisi todeennäköisesti myös melkoinen osa koulutettua työvoimaa ja sivistyneistöä parempien palkkojen ja ehkä myös vakaampien olojen toivossa.
Näistä seikoista johtuen sekä EUn vanhojen maiden että myös Turkin sekä poliittinen vakaus että taloudellinen kantokyky siis todennäköisesti heikkenisivät huomattavasti.
Joten enpä usko, että sen paremmin Turkin hallitus kuin EUnkaan maiden hallitukset olisivat tällä hetkellä tosissaan innostuneita ajamaan Turkin EU-jäsenyyttä.
Bibliafiilille:
Kerrankin olen samaa mieltä kanssasi.
Israel is like shambhala:
Although those with special affiliation may actually be able to go there through their karmic connection, nevertheless it is not a physical place that we can actually find. We can only say that it is a pure land, a pure land in the human realm. And unless one has the merit and the actual karmic association, one cannot actually arrive there.
Toora (vt) = Mein Kampf ( Hitler ) :D
Israel on lepakko valtio! wwwW :D
ja jokainen pettaa toistaan.
Mutta muslimeista kaikki tietaa sen..
Nostredamus