Onko kellään kokemuksia otsikossa mainitusta miehestä? Olisipa kiva onnistua opettamaan koiralle esimerkiksi näkymätön raja, jota se ei varmasti ylitä. On vaan tullut katsottua niiiiin monta koiraohjelmaa ja luettua niiin monta koirakirja, että ei jaksa uskoa että tällä kaverilla olisi mitään uutta annettavaa. Tässä linkki hepun kotisivuille ja youtubesta löytyy myös paljon matskua.
http://www.dogfather.tv/
Miten te olette onnistuneet opettamaan koiristanne ehdottomia seuraajia? Itse en ole siinä onnistunut, lieneeköhän syynä mm. se että koiria on kaksi, aina lapsia ympärillä ja aikamoinen hulina. Kyllä ne siis jotenkuten tottelee eivätkä ole vihaisia, mutta (varsinkin nuorempi) saattaa saada sätkyn oudosti käyttäytyvälle ihmiselle tai yhtäkkiä penkasta hypänneelle lapselle, tai mistä tahansa yllättävästä.
The DogFather, Don Sullivan
9
243
Vastaukset
- perheen isä
Ole koiran silmissä maailman mielenkiintoisin asia. Eli ole mielenkiintoinen koirasi silmissä niin kaikki muu koiralla unohtuu tai koira menettää niihin mielenkiinnon. Ei ole vaikeaa.
- lopahtanut mielenkii
Ethän sinä voi olla jatkuvasti maailman mielenkiintoisin asia?
- Hmv
Mutta paljon auttaa kunhan valitsee oikean rotuisen koiran siihen tarkoitukseen. Esim. Suomenpystykorvaa ET käytännössä saa millään keinoilla pitämään itseäsi NIIN mielenkiintoisena että voittaisi nk. maailman valot. Todettu on ;D
- perheen isä
lopahtanut mielenkii kirjoitti:
Ethän sinä voi olla jatkuvasti maailman mielenkiintoisin asia?
Miksi en voi? Asiaan kuten moneen muuhunkin täytyy vain nähdä vaivaa.
"Mutta paljon auttaa kunhan valitsee oikean rotuisen koiran siihen tarkoitukseen".Kyllä..Tämä on tärkein asia tähän lähtökohtaan.
"Esim. Suomenpystykorvaa ET käytännössä saa millään keinoilla pitämään itseäsi NIIN mielenkiintoisena että voittaisi nk. maailman valot."..kyllä muuten voi. Nähty on tämäkin, kun koira on erämiehellä. Eli.."valitsee oikean rotuisen koiran siihen tarkoitukseen" Hmv kirjoitti:
Mutta paljon auttaa kunhan valitsee oikean rotuisen koiran siihen tarkoitukseen. Esim. Suomenpystykorvaa ET käytännössä saa millään keinoilla pitämään itseäsi NIIN mielenkiintoisena että voittaisi nk. maailman valot. Todettu on ;D
No minä sanon sitten näin,että on helppoa,on vähän vaikeampaa ja sitten melkoisen vaikeaa :D
Perusasioista kun puhutaan,niin ei se yleisesti ottaen ihan mahdotonta ole,tosin en sanoisi ihan niinkään,että ihan jokaisella ja jokaisen kanssakaan onnistuu...
Mutta jos oikotietä onneen haetaan,niin sitten vaan simppelisti oikeat välineet,oikeaan lajiin :D Mitä enemmän ihmisen kanssa toimimaan jalostettu rotu,sen helpompaa,noin karkeasti sanottuna.Ja sitten iiiiihan toisinpäin.Ja mitä enemmän taas toisinpäin,niin sen enemmän,enemmän,enemmän..............saapi duunia tehdä.Huumorintajua ja pitkää pinnaa unohtamatta...- perheen isä
molossi kirjoitti:
No minä sanon sitten näin,että on helppoa,on vähän vaikeampaa ja sitten melkoisen vaikeaa :D
Perusasioista kun puhutaan,niin ei se yleisesti ottaen ihan mahdotonta ole,tosin en sanoisi ihan niinkään,että ihan jokaisella ja jokaisen kanssakaan onnistuu...
Mutta jos oikotietä onneen haetaan,niin sitten vaan simppelisti oikeat välineet,oikeaan lajiin :D Mitä enemmän ihmisen kanssa toimimaan jalostettu rotu,sen helpompaa,noin karkeasti sanottuna.Ja sitten iiiiihan toisinpäin.Ja mitä enemmän taas toisinpäin,niin sen enemmän,enemmän,enemmän..............saapi duunia tehdä.Huumorintajua ja pitkää pinnaa unohtamatta..."että ihan jokaisella ja jokaisen kanssakaan onnistuu.."...spk:n kanssa onnistuu aina. Rotikan kanssa meni n.2v (kovaatyötä) mutta sitten saavutettiin haluttu tila. sitä edelsi tämä: "Huumorintajua ja pitkää pinnaa unohtamatta..."Huumorintajua ja pitkää pinnaa unohtamatta."..Huumorintajua ja pitkää pinnaa unohtamatta."...Huumorintajua ja pitkää pinnaa unohtamatta...Huumorintajua ja pitkää pinnaa...."..H
Vanhuksilla on ajokoiria ja siinäkin on nähtävissä, että pappa on jumala ja numero: 1 ja hänen huomio on kilpailun arvoista. Uskomattomia otuksia.
No totta on että eri asiat vaikuttaa, mutta tavoite se pitää olla kuitenkin otti sitten mitä vain.
- Kukkahatuton setä
Tuohon alkuperäiseen kysymykseen Don Sullivanista. Sullivan on "eläinkouluttaja" eli kouluttanut koirien lisäksi mm. miekkavalaita, mutta ilmeisesti saanut sen verran isosti nimeä, että keskittynyt tätä nykyä vain koirien kouluttamiseen. Olen nähnyt nuo Sullivanin videot ja päässyt hypistelemään myös miehen markkinoimia koulutusvälineitä viime vuonna Saksassa käydessäni. Käsittäkseni noita ei voi vielä tilata Suomesta, mutta TV-shop -tyylistä kamaa ne ovat. Miehen videoista voi todeta, että hän kyllä osaa asiansa, mutta hän on selkeästi enempi ns. "vanhan liiton" miehiä eli koiraa tarvittaessa ojennetaan tiukasti. Eli pelkkää namia ei tarjoilla noissa videoissa. Videoiden tuotannon laatu ei päätä huimaa, mutta joiltain kohdin ihan asiallista materiaalia, osin taas.. no jaa.
Miehen välinesetti sopii ehkä parhaiten pennuille ja pienemmille koirille, sillä aikamoinen rimpula hänen spesiaalipantansakin on, ainakin minun mielestäni. Kyseessä on ns. "puolikuristava" panta, joka ei ole piikkipanta, mutta siinä on pyramidinmuotoisia paloja liitettynä toisiinsa siten, että terävä kärki painaa koiran kaulaa. Kokeilin tuota pantaa siten, että laitoin sen käden ympärille ja vedin oikein kunnolla, eikä siitä minkäänlaista kipua aiheutunut sillä kulmat eivät ole teräviä ja jotenkin voima jakautuu varsin fiksusti. Paloja voi lisätä/poistaa itse, mutta kuten sanottu, aika kevyelle laitteelle tuntui. Muut paketin tavarat ovat ihan täyttä roinaa ja paikallisesta eläinkaupasta saa varmasti laadukkaampia tavaroita.
Noita seuraamisia tuossa muutamia viestejä sitten käsiteltiinkin.- jekrjkejtkejkl
Jotenkin tuntuu siltä että taidan kulkea jatkossakin kultaista keskitietä koiran"koulutuksessani". Sopivasti kehuja ja palkkaa ja tarvittaessa rangaistus. Siihenkin haluan uskoa että koira muistaa ja yhdistää asiat paremmin kuin nykyään väitetään. Esim. jos koira on päivällä kaivanut roskista ja sitä rangaistaan kun asia huomataan muutama tunti myöhemmin, niin se tietää mistä sitä rankaistaan. Tamän tyyppisestä siis rankaisisin mutta en esim. päivän aikana syntyneestä pissalammikosta.
- perheen isä
jekrjkejtkejkl kirjoitti:
Jotenkin tuntuu siltä että taidan kulkea jatkossakin kultaista keskitietä koiran"koulutuksessani". Sopivasti kehuja ja palkkaa ja tarvittaessa rangaistus. Siihenkin haluan uskoa että koira muistaa ja yhdistää asiat paremmin kuin nykyään väitetään. Esim. jos koira on päivällä kaivanut roskista ja sitä rangaistaan kun asia huomataan muutama tunti myöhemmin, niin se tietää mistä sitä rankaistaan. Tamän tyyppisestä siis rankaisisin mutta en esim. päivän aikana syntyneestä pissalammikosta.
"Esim. jos koira on päivällä kaivanut roskista ja sitä rangaistaan kun asia huomataan muutama tunti myöhemmin, niin se tietää mistä sitä rankaistaan"...Omani tietää kyllä, ei voi erehtyä, tosin itse en rankaise vaan vaikka esimerkissä roskis tai pissa Päästän ison perkeleen ja alan möyhöämään kovallaäänellä ja siivoamaan jälkiä kovalla tenpolla. Siinä muut koirat katsoo myötähäpeän saattelemana tuota "tuholaista".
Yleensä siihen jää ja harvemmin sitä haluavat uudestaan kokea. Kukin tavallaan -Minä tällä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791492
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431091No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1951070Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38765- 14690
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30681Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21680- 37673
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .18610