Tarmo Pyykkönen: Tummanpunaista sadetta, Nordbooks 2010
Hermanni Huntu oli tavallinen perheenisä, vaino ja kaksi lasta. Mutta maailma nyppäisee sattumanvaraisesti kohteensa ja alkaa murjoa. Vähä vähältä hänellä alkoi lurahdella siemenet punttiin ja apua hakiessaan sai kuulla virkaheitolta lääkäriltä, että ylihormonisoitunut infrastruktuuri oli turmellut vedet, ruuan, kaiken ja miehillä oli alkaneet samankaltaiset kuunkierrot kuin naissukupuolellakin ja puntti kastuu vuorenvarmasti. Vähemmästäkin on maailman organisoitunut järjestelmä kokenut haaksirikon huolimatta siitä, että suomalaiskansalliseen tapaan aloitetaan heti yhdistystoiminta ja vertaistukiryhmät. Ja kuten Tarmo hauskasti kuvaa, pirstaloituu yritys siihen, että jokaiselle pitää löytää oma harrastuspiirinsä, jolloin pääasia muuttuukin sivujuonteeksi.
Samanaikaisesti räjähtää myös Tarmon henkilögalleria uusiin mittoihin; ilmestyy kaiken kaltaisia ammatti-ihmisiä, joiden lopullinen funktio onkin ehkä kuvata ajalle (ollaan siis tulevaisuudessa) ominaisen kaaoksen mittasuhteita. Ei sillä, henkilöhahmot nimineen ovat vallan veikeitä, seikkailevat mitä seikkailevat ja missä, ei siihen tolkkua löydy. Meno on yhtä ryminää. Sukupuolten väliset eturistiriidat ryöpsähtelevät, ja molemmat linnoittavat bunkkereitaan ja taisteluhautojaan minkä ehtivät.
Jos jonkinlaista punaista lankaa yrittää hakea, jäi löydös minulta kyllä muistuttamaan enemmän jäiden maihin ajamaa nailonverkkoa, jossa on solmimattomia päitä enemmän kuin sitojalla sormia. Mutta kielellisesti Tarmo kuljettaa kaikkine hauskuuksineen tarinaa upeasti. Kirja on helppolukuinen, ellei sitten ala filosofeeraamaan lauseiden syvempiä merkityksiä. Kinkun ummettamana en jaksanut edes ryhtyä moiseen. Yritin vain ratkaista, oliko lähestymistapa enemmän henkinen kuin hengellinen, vaan yritykseksi sekin jäi.
Päätelkää itse!
Tarmo Pyykkönen: Tummanpunaista sadetta
aarne pynnönen
0
493
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2434203Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1172659Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412412Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161446Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811446- 481189
- 781107
- 59973
- 45966
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58941