Tätä kirjoteltu jo vuosi pari sitten. Että tämä metamfetamiini tulee lisääntymään ja se aiheuttaa erityisiä vaikeuksia ongelmakäyttäjille. Sen yleistyminen ei todellakaan johdu vain valmistamisen helppoudesta! En tajua miksi poliisi tahallaan antaa väärää tietoa.
M-amfetamiini on niin hyvää. En tarkoita, että itse haluaisin käyttää. Mutta joskus on tullut kokeiltua. Toistakymmentä vuotta sitten. Voi ziisus miten tehokasta ja pitkäkestoista verrattuna amfetamiiniin. Usein vielä vedetään iv:nä. Tolkutonta ainetta.
Meillä muutenkin piristeet suosittuja. "Sopii" hyvin alkoholin kanssa ja korvikkeena. Itsetunto on katossa ja niin tarkkana. Kaukopartiomiehet tätä vedelleet ja natsit. Sittemmin ollut Suomessa hiljaista, mutta aine on saavuttanut muualla suosiota, varsinkin Japani ja USA. Ei meillä vielä tiedetä huumeongelmasta mitään. Nipotetaan subusta, mutta ei muisteta, millaista se aika oli ennen subutexia, kun kymmeniä nuoria kuoli heroiiniin vuodessa. Heroiinissa sentään korvikkeita paljon olemassa. Metamfetamiinin korvikkeita ei ole. Siitä ei voi saada yliannostusta läheskään yhtä helposti, mutta se käy tosi paljon enemmän mielenterveydelle.
Vielä tullaan unelmoimaan, että tulispa ne hipit takaisin kaduille puhumaan viattomasti kannabiksesta. Metamfetamiiniakin voi käyttää toki kohtuudella, mutta jos siitä on riippuvainen, niin silloin sitä on tehtävä tavalla tai toisella. Jenkit on tietysti propagandallaan liioitellut tämänkin aineen haittavaikutuksia, mutta tämän aineen kohdalla kauhuvalistus eniten totta. Riippuvaiselle ihmiselle hirveä aine.
Ainetta on mahdollista tehdä kotikonstein. Raaka-aineeksi käy hyvin yleisesti lääkkeenä käytetty efedriini. Efedriiniä käytetään paljon myös kuntoilupiirissä. Melko harmiton tavara.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tässä vielä linkki aiheeseen liittyvään uutiseen
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010122712921841_uu.shtml
Metamfetamiini saattaa aiheuttaa myös hallusinaatioita.
Trolli painu vittuun tai saatan sormittaa rectumiasi aseellani ja se saattaa jopa "tulla" anukseesi.
Tulee rupea naamaan, hiukan kuten pultsareillekin käy. Poistaa kehosta nestettä ja iho kuivuu ruvelle. Samantapaisia fyysisiä vaikutuksia muuten amfetamiinilla ja viinalla. Tosin vauhdista ei sisäelimet ja aivot vaurioidu ihan samalla tavalla ja sikiöt, mutta aivokemialla hiukan samankaltaisia vaikutuksia.
Turha minulle on kiukutella. Vaikka toinen on toista parempi sanallisesti, niin sinäkin voit silti olla hyvä jossakin. Yritähän pärjäillä ja kamppaile ankarasti omasta paikastasi :)) älä anna periksi, vaikka muut vähän tökkisivätkin!
Tökin sua kohta nyrkillä silmään ja kovaa jos et lopeta nimimerkkini raiskaamista!!! Tyhmäkin tajuaa että minä olen se alkuperäinen Pajatso palaa...
jaksa, riitaantua tietonkone-nimimerkeistä.
Olet liian vakava, yrität ottaa liian asiallisesti kaikkea, etkä huomaa paskaa jonka muut sinulla nielettää.
Rentouta ranteet ja olkapäät ja treenaa vatsan syviä lihaksia se auttaa.
Yritetään me pärjätä jookos kookosta :))
Ja laillistetaan se kukka.