Kauan sitä väistelin mutta ei siltä pakoon pääse. Olen yksinäinen. Ympärillä on ihmisiä (laaja suku joitain tuttavia) mutta koen että he eivät ymmärrä minua ja/tai minä heitä. En ole pyrkinyt peittelemään ajoittaista ahdistustani liiasta yksin olemisestani mutta ei tunnu ketään kiinnostavan. Kaikilla on oma (kiireinen) elämä. Työ, harrastukset, kaverit... Onhan minullakin työ ja työpäivinä olenkin lähes aina vähintäänkin neutraalilla mielellä. Arkivapailla ja viikonloppuina, jotka ovat useimmiten vapaita, on kuitenkin mieli aivan maassa kun tietää että muut ovat menossa keskenään. Useimmiten alkoholin merkeissä. Nyt ei senkään puolesta ittiä huvita juoda kun mielialalääkitys ei passaa yhteen viinan kans.
Lueskelin ainakin tunnin S24:n masennus- ja yksinäisyyspalstoja. Hieman helpottaa huomata etten ole ainoa jolla on vaikeaa. Tunsin aitoa empatiaa mikä tuntuu nykyään olevan minulle harvinaista. Surullinen olo tuntuu vievän tilan kaikilta muilta tunteilta. On ehkä liikaa aikaa ajatella ja surkutella omaa tilannetta. Toimettomuutta ilmassa.
Olen ajatellut että ehkä monet ihmiset eivät ole yhteydessä sen takia kun ajattelevat että "ei noin komea mies voi olla yksinäinen". Pukeudun ihan hyvin ja olen komea kasvoiltani. Kun olen "fiksu ja filmaattinen" niin täytyyhän minulla olla läjäpäittäin kavereita! Esimerkiksi työnantajani, jota näen lähes joka työpäivä, tuskin voisi kuvitella että vietän vapaani kotona yksin. En tiedä, tuntuu että kaikki ikäiseni ovat niin helvetin pinnallisia ettei niitä jaksa katella. Eivätkä vain ikäiseni. Jouluaatto meni päin persettä kun tuskastuin aikuisten perheenjäsenten tunteja kestävään kännyköiden vertailuun. Missä on hyvä näyttö, millä pääsee nopeiten nettiin... Lähdin pois jo alkuillasta enkä oo takas toistaseksi menny.
Itse pidän tärkeimpänä asiana elämässä ihmissuhteita. Ennen olin aika levoton sisältä, nykyään tunnen jonkinasteista hiljaista rauhaa. Muita vartenhan me täällä ollaan? Niinkuin lehdestä juuri luin: "Jo unkarilainen talouskriitikko Karl Polanyi (1886-1964) sanoi, että tavaran kahmimisemme on pikemminkin opittua kuin vaistonvaraista. Hänen mukaansa ihmisen olennaisin tarve on olla yhteydessä muihin, kuulua yhteisöön". Mitä tuohon on enää lisättävää? No okei, lievää kahmimista itsellänikin ehkä havaittavissa vaatteiden osalta. Tämä siksi että olen huomannut että mitä paremmin/kalliimmin pukeudut, sitä paremmin ihmiset kohtelevat sinua. Enkä muutenkaan ole askeetikko, onhan elämäntasoni paljon korkeampi kuin valtaosalla ihmisistä tällä planeetalla. Ero esimerkiksi isääni on se että tavarat eivät ole minulle niin tärkeitä. Voisin elää ilman niitäkin jos olisi seuraa ihmisistä. Yksinäisyyttäni esimerkiksi paikkaan tietokoneella ja televisiolla.
Olen 24-vuotias mies Oulusta. Lähtisitkö kanssani kahville?
sinimarliini(ät)luukku.com
Lueskelin ainakin tunnin S24:n masennus- ja yksinäisyyspalstoja. Hieman helpottaa huomata etten ole ainoa jolla on vaikeaa. Tunsin aitoa empatiaa mikä tuntuu nykyään olevan minulle harvinaista. Surullinen olo tuntuu vievän tilan kaikilta muilta tunteilta. On ehkä liikaa aikaa ajatella ja surkutella omaa tilannetta. Toimettomuutta ilmassa.
Olen ajatellut että ehkä monet ihmiset eivät ole yhteydessä sen takia kun ajattelevat että "ei noin komea mies voi olla yksinäinen". Pukeudun ihan hyvin ja olen komea kasvoiltani. Kun olen "fiksu ja filmaattinen" niin täytyyhän minulla olla läjäpäittäin kavereita! Esimerkiksi työnantajani, jota näen lähes joka työpäivä, tuskin voisi kuvitella että vietän vapaani kotona yksin. En tiedä, tuntuu että kaikki ikäiseni ovat niin helvetin pinnallisia ettei niitä jaksa katella. Eivätkä vain ikäiseni. Jouluaatto meni päin persettä kun tuskastuin aikuisten perheenjäsenten tunteja kestävään kännyköiden vertailuun. Missä on hyvä näyttö, millä pääsee nopeiten nettiin... Lähdin pois jo alkuillasta enkä oo takas toistaseksi menny.
Itse pidän tärkeimpänä asiana elämässä ihmissuhteita. Ennen olin aika levoton sisältä, nykyään tunnen jonkinasteista hiljaista rauhaa. Muita vartenhan me täällä ollaan? Niinkuin lehdestä juuri luin: "Jo unkarilainen talouskriitikko Karl Polanyi (1886-1964) sanoi, että tavaran kahmimisemme on pikemminkin opittua kuin vaistonvaraista. Hänen mukaansa ihmisen olennaisin tarve on olla yhteydessä muihin, kuulua yhteisöön". Mitä tuohon on enää lisättävää? No okei, lievää kahmimista itsellänikin ehkä havaittavissa vaatteiden osalta. Tämä siksi että olen huomannut että mitä paremmin/kalliimmin pukeudut, sitä paremmin ihmiset kohtelevat sinua. Enkä muutenkaan ole askeetikko, onhan elämäntasoni paljon korkeampi kuin valtaosalla ihmisistä tällä planeetalla. Ero esimerkiksi isääni on se että tavarat eivät ole minulle niin tärkeitä. Voisin elää ilman niitäkin jos olisi seuraa ihmisistä. Yksinäisyyttäni esimerkiksi paikkaan tietokoneella ja televisiolla.
Olen 24-vuotias mies Oulusta. Lähtisitkö kanssani kahville?
sinimarliini(ät)luukku.com
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ei tullu viestejä. Linjoilla kiinnostuneita katkaisemaan elämänlankansa kanssani?
Alustavasti niin, saatan puraista.
Asiallinen kirjoitus sulla, mulla aika pitkälti sama tilanne elämässä.
Kuulostaa tutulta tuo teksti, samaistun moneen kohtaan.
Kesti vuosia myöntää itselle että olen todellakin yksinäinen. Tuttuja on, mutta ei ystäviksi asti. Ne ovat miespuolisia suurin osa, ja odottaa liian helposti muuta kun ystävyyttä.
Baareissa kyllä saan seuraa miten paljon haluan miehistä, sillä olen iloinen ja puhelias ihminen. Käynkin juhlimassa "yksin" säännöllisesti, sillä paikkaan yksinäisyyden tunnetta.
Vaikka eihän sieltä ystäviä saa naispuolisista, enkä jaksa uskoa että miehistäkään, kun niillä on muut asiat mielessä. Kuhan flirttailen ja pidän hauskaa.
Ja eipä tahdo ihmiset millään uskoa että olen yksinäinen, kun joskus jollekkin sen sanon.
Vippaa mailia ni tuun käymää, mennää sit vaik juhlimaan. Mut alkoholia en käytä, tanssata voin. Mul on aikaa könytä vaikka ympäri Suomee, turha ressata jostain pikku välimatkasta.
Lähtisin heti jos asuisin siellä.
Onhan se komea ja hyvätuloinen kaiketi. Muutenhan sinua ei kiinnostaisi paskaakaan...
"Ympärillä on ihmisiä (laaja suku joitain tuttavia) "
Joten....en oikein ymmärrä miten ihminen, jolla on ympärillä ihmisiä,laaja suku ja tuttavia = yksinäinen. Jokin yhtälössä mättää...huomaatko itse mikä?
Itselläni on laajahko suku ja silti olen yksinäinen. Tuttaviakin on muutama, mutta kunnollista ystävää ei ole. Sukulaiset ovat kieroilevaa ja riitaisaa porukkaa, kyräilevät toistensa niskoissa omat edut tavoitteinaan. Suunnitellaan mitä kellekkin kerrotaan ja mitä ei kerrota sekä miten toimitaan, kun asia tulee tietoisuuteen nousee jumalaton riita esim. hautapaikasta, tiestä, talosta, maasta, omaisuudesta jne. Ei hyväksytä toisten puolisoita ja lapsia, ei aina edes omia lapsia, riitaa kaikkien kanssa. Näin minä olen varttunut tähän elämään eikä tarvitse omaa yksinäisyyttäni ihmetellä. En halua suuria ihmismassoja ympärilleni, pienen luotettavan piirin ja oman perheen, tai ainakin parisuhteen joka perustuu luottamukselle. Minä en luota ihmisiin enää, joten minulla ei onnistu yhdenillan suhteet, joten aika yksinäistä elämää saan viettää. En vain voi sille mitään, mutta luottamus on minulle pakkomielle koska kaikki ovat aina minua satuttaneet tavalla tai toisella, enkä voi/kykene vastaanottamaan ja antamaan läheisyyttä/tunteita ellei kyseessä ole tärkeä ja rakas henkilö. Tällaiseen en ole vielä törmännyt. Lisätään vielä että olen mies joka ei polta, käytä alkoholia tai tupakoi, rahaa ja asunto löytyy muttei työpaikkaa, tarkoitus kurssittautua nyt kevään aikana hieman parempaan virkaan. Ikää ei ole kovinkaan paljon, riittävästi siihen että minusta on tullut tällainen, sitä ei ikä katso. En ehkä koskaan kuulemman toivu normaalin ihmisen tyyppiseksi, joten todennäköisimminkin vietän koko elämäni yksinäisenä. Harrastuspohjani on myös paljon erilaisempi, kirjoitan paljon ja se on kohtuullisen helppoa minulle, eikä baareissa ym. paikoissa tule näin ollen juostua useaan otteeseen vuodessa. En haluaisi tietenkään jäädä yksin, mutta en huoli esim. naista joka vain havittelee rahojani (siis äkkiä kaikki mieheltä pois ja toinen kehiin -tyyliset), joka kuluttaa alkoholia kohtuullista tasoa kohtuuttoman määrän enemmän, on liian hysteerinen tunnemaailmassaan (eli äärilaidasta toiseen hyppivä) tai hamstraa jokaisen kulkukissan ja -koiran minkä käsiinsä vaan saa! Tai on Virolainen. Tai Muualta kuin Suomesta tai Ruotsista, ja muut ulkomaan taustaperäiset ei kuulu listaani, ennemmin jään yksin.
Mättää se et ilmasin asian huonosti. Oikeestaa masis on se mikä erottaa mut muista. Ja osaksi se etten muutenkaa viihy peruspertin kans, syynä ero luonteissa. En tunne itteeni suomalaiseksi ja muutki allekirjottaa ton et en oo samaa maata keskivertohiihtelijän kans.
No, onneksi omat sukulaiseni ovat fiksua porukkaa. Mä toivon sulle voimia selviytyä niitten idioottien kans. Mikään oo rasittavampaa ku katella aikusten tappelua jostain joutavasta.
Mut virolaisetkinhan naiset on helvetin asiallisia. Kaveri hei, pikkasen silmiä auki. Jostain Viro-Latvia-Liettua maasta iha helmimuijia löytää läjäpäin, ei oo prinsessoja niinku täkäläiset kermaperseet. Tuskin haalii kulkukissojakaa, toi on kyllä fakta pointti et suomieukoilla pitää olla kaikki saatanan murret ja gerbiilit et ei tuu äitiä ikävä.
ei tartte murree eikä gerbiilii..13v. täysin yksin elelly, ilman suhteen suhdetta tai suudelman suudelmaa, ilman tv:tä, videoita tai dvd:tä, ilman hesaria tai vastaavaa, en kuuntele radiota eikä nettiäkään tai tietsikkaa ole ollut suurimpana osana ajasta. Eikä lemmikin lemmikkiä, koska en luovu vapaudestani! Enkä mä sitä ukkoakaan tarvii:)
ah mennää panee
Musta kynttilälle:
älä todellakaan tee mitään pahaa itsellesi!! Kuten eräässä ohjelmassa eräs pahasti masentunut mies sanoi, kun mietti junan alle hyppäämistä: "pääsen tänne asemalle ja junan alle koska tahansa, mutta jos hyppään sinne, takaisin sieltä en enää pääse..."
Toivottavasti et edes ole niin masentunut... Se on kamalaa. Omaa arvoaan ja merkitystään toisille ei kannata todellakaan minkään keskustelupalstan vastausten lukumäärän tai niiden puutteen vuoksi määritellä.
Kuulosti jännän tutulta sinun mietteesi elämästäsi. Se että, vaikka ympärillä olisi kuinka paljon ihmisiä tahansa, jopa sukulaisia, voi silti tuntea itsensä yksinäiseksi... Myös itselläni on tilanne usein ollut samanlainen ja olenkin ihmetellyt, mikä ihme siinä on, että en osaa olla kenenkään kanssa niin läheinen, ettei sisälläni kuitenkin kalvaisi jokin yksinäisyys tai vähintään sen pelko, vaikka sukulaisia ja hyvän päivän tuttuja kyllä riittää :) Se on kuitenkin kuten sanoit: se laatu ennemmin kuin määrä ihmissuhteissa, mikä tyytyväisyyttä tuo.
Aloitusviestistäsi on jo kulunut joitakin kuukausia aikaa, niin onko tunnelmasi yhtään helpottaneet?
Jaha, oli tää nostettu sit takas framille. Tulin vaa tsekkaa et onko DarkFear jatkanu vinkumista ongelmistaan joihin ei halua korjausta. Mitähän varten toi "14wlutka" on vanhoja ketjuja penkonu, ihmetyttää? Alkaa nyt vanhaan ketjuun trollailee?? :D
Ei oo tunnelmat helpottanu. Tai no, ehkä vähän kun turtuu koko ajan enemmän kiinni siihen asenteeseen että millään ei oo väliä. Niin eipä ole väliä ihmissuhteillakaan. Toisaalta oon kuitenki jaksanu olla aktiivisemmin kontakteissa ihmisten kans. On ollu aikaakin kyllä enemmän, jäin työttömäksi pari kuukautta sitten. En pystyny yks aamu lähtä töihin ku olin ahistuksen takia valvonu viiteen, siitä sit ei työnantaja luonnollisesti tykänny ja katsoin parhaimmaksi jäädä pois. Nyt ei vois vähempää kiinnostaa ravata jossain TYÖSSÄ. Yök ja hyi, menkää vittu te joita kiinnostaa sinne puurtamaan ja tehkää mulle rahaa. Käyn sen luukulta sit nostaa.
Unirytmi vinossa, kello on viis aamulla ku kirjotan tätä tekstiä joka alkaa tuntuu joltain saatanan manifestolta. Tuntuu olevan paljon sanomista ku alkaa kirjottaa. Mielenterveyden tila? Surkea. Lääkäri ehdotti viime viikolla jo osastolle menoa ku kerroin avoimesti mikä on tilanne. Päättele siitä jotain. Voisha siellä käyä tsekkaa mikä on meininki, oon kai ollu ennakkoluulonen ku en oo pahemmin ajatellu ennen koko osastolle menoa. Ei kait siellä oo ku "oikeet" hullut?? Niin, siis tää yksinäisyys nyt on vaa seuraus, syy on masennus. Koko saatanan elämä on ollu masennuksessa rämpimistä, SAATANA! Vittu mua alkaa vituttaa ku kirjotan tätä. Kävin siis lääkärissä ja psykiatrisella sairaanhoitajalla eka kertaa tälle vuotta. Syyskaudella alotin käynnit mut joulua kohti harveni, psh kai aatteli et mulla meni parempaan suuntaan ja harvensi käyntejä. Nyt on tähtäimessä tuo Kelan tukema terapiapaska, tai ei se paska oo mutta paskalta tuntuu tällä hetkellä kaikki.
Herään, istahan koneelle, kuluu n. 12 tuntia, välissä toki syön ym., meen nukkuu ja nukun 12 tuntia. Cool! Siinä on mun elämä vittu. Revi siitä. Älä käy selvittää mulle etten tekis mitään itelle. Ei tätä loputtomiin jaksa kukaan. Oon pian 25 ja kuolemankaipuu on aina läsnä tai aivan nurkan takana. Pari viikkoa sit viilsin eka kertaa ittiäni. Oli yöllä kaverin synttäreiden ja muun hässäkän jäljiltä nii paha paine päässä et tuli mieleen käyttää puukkoa. Se helpotti, fyysinen kipu syrjäytti henkistä. Porukka kelaa et elä ota henkee iteltä, se on lopullista. MITÄ SITTEN? Naulat arkkuun, problem solved. Perheenjäsenten takia ja muitten takia mää en oo sitä toistaseksi tehnykkää, se perinteinen syy. Haluisin lepoon, ei voi olla mitään tätä paskempaa jos ylipäätään on jotai tän maailman jälkeistä elämää. Ennen aattelin et vitut oo, nyt mietin et mistäpä minä tiiän, ei oo kukaan käyny kattoo ja tullu takas. On tai ei, sama se. Ei mua voida rankasta siitä et lopetan kärsimykseni.
Mitä vielä? Nii 14wlutka haluu tulla panee. No vittu tuu. Nyt on pillerit joilla nousee. Ei mulla ookkaan teinivuosien jälkeen tätä ennen toiminu kunnolla. Masennuksen takia. Iha sama kuka muija ollu reidet levällään, tai ei niitä tosiaankaan oo montaa ollu mut ku ei stondaa ni ei stondaa. Hahaha, yritä siinä tökkiä peniksellä joka on ehkä neljäsosaerektiossa. Mä sanon et siitä ei tuu hevon helevettiä.
Jotain positiivistaki on meneillään. Elämä on 90 % verkossa ja ihan hyvän aikaa oon nyt jutellu yhen espanjalaisen eukon kans. Se tykkäilee meikästä ihan kait vilpittömästi, you're so cute and friendly etc. Sanoin sille jo tästä mun masennuksestaki mut ei se välittäny, sanoo et mä ymmärrän, mun sisko on psykologi ja tiän kyl niistä. Ja sanoin melko suoraan kyllä asian, en kuolemajuttuista mut senki et tilanne on nii huono et lääkäri ehotti osastolle menoa. Ei sitä kiinnosta, aiva käsittämätön tuuri et tommoseen törmänny. Maaginen kroppa, kaunis naama, kiva luonne, tykkää matkustaa, asianajajana työskentelee. 34-vuotias muija kyseessä, siitä voi päätellä jotain yksinäisyyden syistä. Vituttaa nää oman ikäset muijat kyllä kohtuuhuolella ja miespuoliset kaverina erilailla turhauttaa. Ei oo taajuudet kohillaan mut miten taas hankkis jotai kolmekymppistä seuraa. No oikeestaa kyllähä me ton yhen kolmikymppisen sällin kans tutustuttii joka tähän ketjuun vastas. Ollaa käyty leffoissa monia kertoja ku kumpiki niistä diggailee. Nii, ton ikäsen muijan kans tulee kyl aivan vaivatta toimeen. Helemi eukko, **ttu ku pitää todennäkösesti heinäkuuhun oottaa et nähään kasvokkain. Aikoo vuokrata kämpän Tukholmasta ku tykkää siitä kaupungista ja pyyti meikät sinne. Jos joku on varma ni se et noudatan kutsua ja vietän laatuaikaa Stokiksessa tän huipputyypin kans. Ois kyllä kova käyä sitä ennen Espanjassa pikku keikka heittää, kyl tota rahan paskaa sen verran on. Soskusta saa Suomessa melko hyvin tuohta. Ihmiset! Menkää nyt niillä lenskareilla mihin haluutte ku on halapaa, ei sitä tiä miten kauan tommonen tilanne jatkuu maailmassa.
Ja menkää sinne äänestyskoppiin raapustaa joku numero lappuun. Mieluiten toki jonku jalat maassa-tyypin numero. Itse äänestän Piraattipuoluetta. Loppuu se homoilu jonku teostomafioiden kans. Mitä nuokki muusikot vinkuu saatana ettei oo tuloja. Menkää päivätöihin tai tehkää parempia biisejä. Kyl mäki voisin kuvitella lyriikoita tekeväni, jonku verran runosuoni sykkii tarvittaessa ja kirjotus sujuu mut en kai mä nyt saatana oota et saisin sillä mitään hirmutuloja. Jossaki oli hyvä pointti et jos joku insinööri keksii jonku jutun joka on kohta 200 miljoonalla tyypillä käytössä ni ei se saa senttiäkään enempää palkkaa sen myynnin perusteella. Insinööritki vois alkaa ajaa omia etujaan, sentin maksu joka minuutista jonka puhut puhelimella jonka ne on kehitelly.
Peace and prosperity. Yo.