Kertokaa minulle...

miksi mieheni ei muistuta "tyypillistä" vesimiestä ollenkaan?? Hän ei todellakaan ole luova, kaikkea muuta...ei pidä pohtimisesta, on aika pinnallinen muiden kuin läheistensä kanssa.
Hänen suurimmat nautintonsa ovat maata sohvalla, juoda kaljaa, pieriä, ja katsoa telkkaria. Mielellään vielä syödä siinä samalla vaimon tekemää ruokaa. Hän on niin perusjuntti, että ei voi kun rakastaa vaikka ärsyttä :D Hän on täydellinen vastakohta minulle. Ainoa yhteinen juttu taitaa olla lapsirakkaus ja rakkaus luontoon..Muistaakseni mieheni on nouseva jousimies, mutta eikö silloin luulisi hänen omaavan jotain samoja piirteitä kuin minä. Ja itse olen taiteellinen, luova, hieman sekopää ja boheemi.

Tunnen kaksi muuta vesimiestä, ja he ovat aivan toisenlaisia, luovia, herkkiä, filosofisia...minun mieheni aivot kuulemma rasittuvat turhasta ajattelusta. Hän onkin sanonut että olisi kiva olla jokin eläin, vaikka sorsa tai karhu, ettei tartte tehdä muuta kuin olla. ei se silti niilläkään taida ihan niin olla... :)
4591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mistä sinä tiedät mitä se sun vesimiehes pohtii siinä sohvalla?

Äänestä

Minulla on sama juttu mutta toisin päin,
sillä vaimoni on vesimies ja meno on ollut melkein samanlaista kohta 19 vuotta.
Vesimies nainen voi olla todella kuin jäätä.
Mieleeni tulee englatilainen vitsi,joka suomeksi menisi jotenkin näin että;Kaksi miestä istuu baari tiskillä ja toinen kysyy että oletko nähnyt koskaan jääpalaa jossa on reikä keskellä?
Toinen vastaa;vai että nähnyt????!!!?????
Ja jatkaa;olen ollut sellaisen kanssa naimisissa 20 vuottta!!!!!!!!!!!!!!!!!!Siinä se...
Joten tältä myös minusta tuntuu,kun olen mies...
Olen harkinnut että jos jostain löytyisi seuraa,niin olisin kiinnostunut...
näin vaikka kirjoittelemaan.

Äänestä
  • Aina tietenkään noi asiat ei johdu luonteesta tai horoskoopista. Jos teilläkin on vaan arki tullut niin pysyvästi kuvioihin, että ette näe sitä pidemmälle. Kyllä minä rakastan vesimiestäni, mutta kieltämättä tulee vertailtua muihin miehiin..itse olen yliopistolla töissä, jossa suurin osa miehistä on fiksuja ja keskustelutaitoisia, kaikkea muuta kuin oma mieheni. Yllättävää kuitenkin, viimeinenkin näistä naimisissa olevista miehistä erosi puoli vuotta sitten..ei taida olla onnea ihmissuhderintamalla kuitenkaan..kenties siellä vaimot eivät kestä kaikkitietäviä ja analyyttisia miehiään..hehheh. Älä kuitenkaan lähde etsimään onnea muualta, ennen kuin olet vaimosi kanssa selvittänyt asioita. Pelkän tylsyyden takia on turha aiheuttaa mielipahaa ja itkua. Jos kuitenkin tuntuu ylitsepääsemättömältä, tee paras ratkaisu. Toisen selän takana vehkailu on julminta mitä voi toiselle tehdä.

    Äänestä

  • jousimies kirjoitti:

    Aina tietenkään noi asiat ei johdu luonteesta tai horoskoopista. Jos teilläkin on vaan arki tullut niin pysyvästi kuvioihin, että ette näe sitä pidemmälle. Kyllä minä rakastan vesimiestäni, mutta kieltämättä tulee vertailtua muihin miehiin..itse olen yliopistolla töissä, jossa suurin osa miehistä on fiksuja ja keskustelutaitoisia, kaikkea muuta kuin oma mieheni. Yllättävää kuitenkin, viimeinenkin näistä naimisissa olevista miehistä erosi puoli vuotta sitten..ei taida olla onnea ihmissuhderintamalla kuitenkaan..kenties siellä vaimot eivät kestä kaikkitietäviä ja analyyttisia miehiään..hehheh. Älä kuitenkaan lähde etsimään onnea muualta, ennen kuin olet vaimosi kanssa selvittänyt asioita. Pelkän tylsyyden takia on turha aiheuttaa mielipahaa ja itkua. Jos kuitenkin tuntuu ylitsepääsemättömältä, tee paras ratkaisu. Toisen selän takana vehkailu on julminta mitä voi toiselle tehdä.

    Aikoinani naimisissa ollessani olin laiska ja "ikävä" ja kylmä miehelleni....Kun olin niin tympääntynyt,enkä osannut lähteäkkään.Mutta eräänä päivänä naksahti ja lähdin...ja enpä voi kuin ihmetellä kuka se entinen laiska ja kylmä muija oli ollut??Siitä lähtien olen ollut iloinen,energinen ja,olen myöskin näyttänyt tunteeni ja ollut erittäin lämmin petipuuhissa:)Kyllä se on myös ihmisistä kiinni,kenen kanssa elää..ja meno on tuota,kun ei muusta tiedä.Älkää loukkaantuko...tämä on vain yksi tarina....

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


jousimies kirjoitti:

miksi mieheni ei muistuta "tyypillistä" vesimiestä ollenkaan?? Hän ei todellakaan ole luova, kaikkea muuta...ei pidä pohtimisesta, on aika pinnallinen muiden kuin läheistensä kanssa.
Hänen suurimmat nautintonsa ovat maata sohvalla, juoda kaljaa, pieriä, ja katsoa telkkaria. Mielellään vielä syödä siinä samalla vaimon tekemää ruokaa. Hän on niin perusjuntti, että ei voi kun rakastaa vaikka ärsyttä :D Hän on täydellinen vastakohta minulle. Ainoa yhteinen juttu taitaa olla lapsirakkaus ja rakkaus luontoon..Muistaakseni mieheni on nouseva jousimies, mutta eikö silloin luulisi hänen omaavan jotain samoja piirteitä kuin minä. Ja itse olen taiteellinen, luova, hieman sekopää ja boheemi.

Tunnen kaksi muuta vesimiestä, ja he ovat aivan toisenlaisia, luovia, herkkiä, filosofisia...minun mieheni aivot kuulemma rasittuvat turhasta ajattelusta. Hän onkin sanonut että olisi kiva olla jokin eläin, vaikka sorsa tai karhu, ettei tartte tehdä muuta kuin olla. ei se silti niilläkään taida ihan niin olla... :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu