Olen yli nelikymppinen uusperheellinen. Itse olen lapseton, mutta miehelläni on yksi lähilapsi. Olemme kakkoskierroksella, eli iästämme huolimatta melko tuore pariskunta. Yhdessä olemme olleet kolme vuotta, naimisissa vuoden.
Muutin omasta asunnostani mieheni luo. Asiat ovat sujuneet paremmin kuin odotin, vaikka totta kai me joudumme käymään samat uusperhekuviot suhteen sisällä kuin kaikki toisetkin.
Minä en vain oikein tunne tätä asuntoa kodikseni. Täällä on totta kai myös mun huonekaluja, osa on yhdessä valittu ja osa on miehen aikaisemmasta elämästä.
Minulla on toisen aikuisen asema. Rakastamme toisiamme syvästi eikä miehen lapsikaan ole v*ttua huudellut. Silti olen jotenkin varovainen koko ajan ja aika helposti vielä ajattelen ja sanonkin meneväni puolisolleni kun olen menossa kotiin.
Tämä ei häiritse eikä se tunnu ongelmalta, kunhan vain ihmettelen.
Omasta erostani oli kulunut neljä- ja mieheni erosta kuusi vuotta ennen kuin tapasimme, eli kyse ei ole siitäkään..
Haluaisin kuulla, onko jolla kulla ollut samanlaisia fiiliksiä ja kauanko ne ovat kestäneet.
Muutin omasta asunnostani mieheni luo. Asiat ovat sujuneet paremmin kuin odotin, vaikka totta kai me joudumme käymään samat uusperhekuviot suhteen sisällä kuin kaikki toisetkin.
Minä en vain oikein tunne tätä asuntoa kodikseni. Täällä on totta kai myös mun huonekaluja, osa on yhdessä valittu ja osa on miehen aikaisemmasta elämästä.
Minulla on toisen aikuisen asema. Rakastamme toisiamme syvästi eikä miehen lapsikaan ole v*ttua huudellut. Silti olen jotenkin varovainen koko ajan ja aika helposti vielä ajattelen ja sanonkin meneväni puolisolleni kun olen menossa kotiin.
Tämä ei häiritse eikä se tunnu ongelmalta, kunhan vain ihmettelen.
Omasta erostani oli kulunut neljä- ja mieheni erosta kuusi vuotta ennen kuin tapasimme, eli kyse ei ole siitäkään..
Haluaisin kuulla, onko jolla kulla ollut samanlaisia fiiliksiä ja kauanko ne ovat kestäneet.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itse olen vielä siinä vaiheessa, että meillä on molemmilla omat asunnot. Mieheni lapsi asuu äidin luona, mutta on usein pidempiäkin aikoja isällä. Eli vietämme siellä usein yhteistä aikaa, koska kun lapsi on isänsä luona, oleskelemme tietysti siellä, eikä minun kotonani.
Tulemme lapsen kanssa ihan hyvin toimeen, mutta aina silloin tunnen olevani vielä enemmän vierailulla, kun hän on paikalla. Olen koko ajan varuillani, etten sotkisi heidän rutiinejaan omilla tavoillani. Huomaan, että melkein pyydän lapselta lupaa syömiseenkin =D
Jos joskus tulisi aika, että muuttaisin tämän miehen kanssa yhteen asumaan, toivoisin, että hankkisimme silloin ihan uuden kodin. Lainojen ja omistussuhteiden kanssa tietysti vaadittaisiin silloin tiettyjä järjestelyjä.
Minulle kodin valinnassa on aina ostotilanteessa ollut tärkeää se, että se tuntuu "kutsuvalta". Jotenkin sen vaan jostain asunnosta aistii, että tästä saan itselleni hyvän kodin, vaikka senhetkiset sisustusmateriaalit olisivat niin ällöjä, etten ikinä itse sellaisia valitsisi. Ja joissain asunnoissa tuntuu siltä, että tästä ei minulle kodiksi olisi, vaikki remontoisin kaiken mieleisekseni katosta lattiaan.
Kaikista asunnoista ei vaan olisi ainakaan minulle kodiksi.