Kaduitko eroasi?

kertoa oman tarinasi?

Ei vika ole aina siinä toisessa, vaan vikaa on molemmissa. Kun elämänkatsomukset, avomaailmat tai temperamentit aina kohtaa, niin vika on molemmissa tai ei oikeastaan kummassakaan. Onko se sinulle vaikeaa ymmärtää?

Erään tieteelisen näekymyksenmukaan me haemme itselle parteita, joiden kautta me haemme omaa kasvuamme. Niin hakee hän, joka on meidän kanssamme kuin me itsekin. Kun katsoi peiliin, näin tämän asian.

Hain äitini mukaista ihmistä, en vain tuolloin ymmärtänyt häne äärimmäistä itsekeskeisyyttään. Sitten hain hänestä poikkeavaa persoonaa, joka vei vielä pahemmin metsään. Nyt elän isäni kaltaisen kanssa, jota äitini halveksi aina.
Miehet ovat hakeneet minussa sitä, mitä en ole halunnut olla. Vahvaa, kaiken hoitavaa ja sietävää naista. Minuun ihatuvat miehet, joilla on oma elämä solmussa ja he toivovat pelastajaa. Onneksi löysin miehen, joka näkee syvemmin ja toimii juuri päinvastoin.

Jos yrität edes ymmärtää, niin pariuhteeseen vaikuttavat hyvin monet tekijät. Harvoin se vika on vain toisessa. Suurimmat ongelmat ovat kahden ihmisen välissä, jotka molemmat ovat ihan hyviä ihmsiä mutta eivät yhdessä!

mummomuori* kirjoitti:

kertoa oman tarinasi?

Ei vika ole aina siinä toisessa, vaan vikaa on molemmissa. Kun elämänkatsomukset, avomaailmat tai temperamentit aina kohtaa, niin vika on molemmissa tai ei oikeastaan kummassakaan. Onko se sinulle vaikeaa ymmärtää?

Erään tieteelisen näekymyksenmukaan me haemme itselle parteita, joiden kautta me haemme omaa kasvuamme. Niin hakee hän, joka on meidän kanssamme kuin me itsekin. Kun katsoi peiliin, näin tämän asian.

Hain äitini mukaista ihmistä, en vain tuolloin ymmärtänyt häne äärimmäistä itsekeskeisyyttään. Sitten hain hänestä poikkeavaa persoonaa, joka vei vielä pahemmin metsään. Nyt elän isäni kaltaisen kanssa, jota äitini halveksi aina.
Miehet ovat hakeneet minussa sitä, mitä en ole halunnut olla. Vahvaa, kaiken hoitavaa ja sietävää naista. Minuun ihatuvat miehet, joilla on oma elämä solmussa ja he toivovat pelastajaa. Onneksi löysin miehen, joka näkee syvemmin ja toimii juuri päinvastoin.

Jos yrität edes ymmärtää, niin pariuhteeseen vaikuttavat hyvin monet tekijät. Harvoin se vika on vain toisessa. Suurimmat ongelmat ovat kahden ihmisen välissä, jotka molemmat ovat ihan hyviä ihmsiä mutta eivät yhdessä!

Lue lisää

sitä, että en ymmärtänyt erota aiemmin. Ensimmäinen avioliittoni oli alkuun kylläkin onnellinen, mutta vähitellen vaimoni valitti kaikesta, siis aivan kaikesta. Minussa oli aina jotain vikaa, oli se vika sitten kuinka pieni asia tahansa. Kymmenen vuotta me olimme yhdessä, ja se päättyi lopulta vaimon moniin pettämisiin mitä hän harrasti selkäni takana.

Myös runsas alkoholin käyttö kuului hänen jokapäiväisiin toimiin. Ja myöhemmin olen tajunnut, että hän oli, ja on edelleen narsisti, jolle vain oma napa on tärkein. Koska meillä on yhteinen poika, joka asuu minun luona, tiedän poikani kautta, että hän jatkaa samaa rataa kuin minun kanssa. Miehet vaihtuvat, ja mihinkään ei olla tyytyväisiä.

Erostamme on aikaa jo kohta kahdeksan vuotta, ja täytyy sanoa, että olen säästynyt monilta murheilta kun ei tarvitse olla enää hänen kanssa. Nykyään minulla on uusi nainen, ja hän on täysi vastakohta kuin mitä ex oli. Nyt olen tyytyväinen valintaani.

olin naimisissa 25 vuotta ja viime syksynä voimat loppuivat jatkuvaan taisteluun ja riitaan.
Myös ex miehen jatkuva ja lisääntynyt viinankäyttö nopeutti päätöstäni erosta. samoin tyttäreni reakoiminen ja itkusuus lisääntyivät, ei meillä ollut hyvä olla.
Jokapäiväinen taistelu, tulehtuneet välit ja miehen välinpitämättömyys minuun ja lapseen johtivat lopulta eropäätökseen.

Olemme asustelleet nyt yli vuoden erillään ja päivääkään en vaihtaisi pois , lapsen isä hoitaa omat velvollisuutensa tyttöä kohtaan, tosin joskus taitaa karata mopo käsistä , kun lukee noita paska viestejä joita lähettelee minulle vieläkin .
Toisaalta tuollainen suhtautuminen hänen osaltaan vain vahvistaa, että päätös oli tasan oikea niin minulle ko tytölle:)
Nyt on hyvä olla ja mukava tulla töistä kauniiseen kotiin jossa ei tartte känniläistä katella:)

yhteytenne katosi vuosien saatossa. Onko sinulla koskaan ollut ajatusta, että teitkö varmasti kaikkesi, että tuo yhteys olisi palannut? Tai mikä on se raja, jolloin voi sanoa yrittäneensä kylliksi?

mummomuori* kirjoitti:

yhteytenne katosi vuosien saatossa. Onko sinulla koskaan ollut ajatusta, että teitkö varmasti kaikkesi, että tuo yhteys olisi palannut? Tai mikä on se raja, jolloin voi sanoa yrittäneensä kylliksi?

Lue lisää

tein ihan kaikkeni meidän liitossa olin minä ,joka yritti ja teki suhteen puolesta kaikkensa.
Ja tämän voin ihan puhtain sydämmin allekirjoittaa.
Olin se joka huolehti että olisi ollut myös toisille aikaa eikä pelkästään perheelle olemista.

Mielestäni suhteeseen kuuluu toisten huolehtiminen aviopuolisoina, miehelle nämä asiat ei olleet koskaan tärkeitä.
kyllä hän kulki paljon pääasiassa yksin ,minulla kun oli lapset hoidettavana.

Ja se raja tuli siinä kun tajusi että kotia on paha tulla siellä ei ollut hyvä olla ei minun eikä tytön .
Oma jaksaminen oli kortilla ja samoin lapsesta näkyi meidän koti tilanne.
Painotan sanaa koti, koska minusta sen pitäisi olla turvapaikka ihmiselle, siellä missä voit hyvin ja olla rento oma itsesi ja sitähän meillä ei enää muutamaan vuoteen ollut.

Oli vain paikka jossa kävin kattelemassa miestä ja nukkumassa ja sitäkin huonosti.
Olen ihmisenä ehdottomasti koti ihminen ja se turvallisuuden tunne kun katoaa niin silloin on jotain pielessä eikä vähää olekkaan!

Nyt minulla on taas se koti johon on hyvä tulla ja hyvä olla , turvallinen ja ihana
Samoin lapselle heti muutaessamme tänne lapsi valitsi oman huoneen ja on sitä sitten sisustanut yhtä innokkaasti ,kuin minä.
Se tunne että nyt on kotona oli heti läsnä hyvä ja rauhallinen olo molemmilla:)
joten yritetty on ja se aika on takana :)
Nyt enää katse tulevaisuuteen luottavaisin mielin
Enkä todellakaan jää miettimään mennyttä, ei sillä ole enää minulle merkitystä on vain tulevaisuus:)

ladyface kirjoitti:

tein ihan kaikkeni meidän liitossa olin minä ,joka yritti ja teki suhteen puolesta kaikkensa.
Ja tämän voin ihan puhtain sydämmin allekirjoittaa.
Olin se joka huolehti että olisi ollut myös toisille aikaa eikä pelkästään perheelle olemista.

Mielestäni suhteeseen kuuluu toisten huolehtiminen aviopuolisoina, miehelle nämä asiat ei olleet koskaan tärkeitä.
kyllä hän kulki paljon pääasiassa yksin ,minulla kun oli lapset hoidettavana.

Ja se raja tuli siinä kun tajusi että kotia on paha tulla siellä ei ollut hyvä olla ei minun eikä tytön .
Oma jaksaminen oli kortilla ja samoin lapsesta näkyi meidän koti tilanne.
Painotan sanaa koti, koska minusta sen pitäisi olla turvapaikka ihmiselle, siellä missä voit hyvin ja olla rento oma itsesi ja sitähän meillä ei enää muutamaan vuoteen ollut.

Oli vain paikka jossa kävin kattelemassa miestä ja nukkumassa ja sitäkin huonosti.
Olen ihmisenä ehdottomasti koti ihminen ja se turvallisuuden tunne kun katoaa niin silloin on jotain pielessä eikä vähää olekkaan!

Nyt minulla on taas se koti johon on hyvä tulla ja hyvä olla , turvallinen ja ihana
Samoin lapselle heti muutaessamme tänne lapsi valitsi oman huoneen ja on sitä sitten sisustanut yhtä innokkaasti ,kuin minä.
Se tunne että nyt on kotona oli heti läsnä hyvä ja rauhallinen olo molemmilla:)
joten yritetty on ja se aika on takana :)
Nyt enää katse tulevaisuuteen luottavaisin mielin
Enkä todellakaan jää miettimään mennyttä, ei sillä ole enää minulle merkitystä on vain tulevaisuus:)

Lue lisää

mieltä siitä, että lasten sanotaan kärsivän erosta enemmän kuin siitä että liittoon jäädään?

Monesta kertomuksesta on tullut esiin sekin seikka, että lapsia on haluttu suojella siten, että erotaan ja koti saadaan jälleen tasapainoon. Sanotaankin että lapsen koti on oikeastaan se vanhempien välinen suhde tai suhde vanhempiin, ei niinkään ne seinät ja tavarat siellä.

mummomuori kirjoitti:

mieltä siitä, että lasten sanotaan kärsivän erosta enemmän kuin siitä että liittoon jäädään?

Monesta kertomuksesta on tullut esiin sekin seikka, että lapsia on haluttu suojella siten, että erotaan ja koti saadaan jälleen tasapainoon. Sanotaankin että lapsen koti on oikeastaan se vanhempien välinen suhde tai suhde vanhempiin, ei niinkään ne seinät ja tavarat siellä.

Lue lisää

tytöllä asiat parani huomattavasti eron myötä.
Ensin niin että minä jaksoin olla se tuki ja turva lapselle.
Koulussa ero huomattiin parinkuukauden päästä muutosta, itkuisuus loppui tytöstä tuli iso lapsi joka pärjää nyt tosi hienosti myös silloin kun joutuu olemaan kotana yksin.
Ja tällä tarkoitan sitä että ehdin kotiin töistä.
Aamuisin heräilee itsekseen ja lähtee kouluun , alussa soittelin mutta neiti ilmoitti että pärjää hienosti.
On hieno tunne varmaan lapselle että iseluottamus on parantunut ja näin ollen nauttii myös yksinolosta.
Vuosi meni niin että tyttö oli minulla 80% vaikka meillä yhteshuoltajuus.
Nyt sitten isä koki jonkinlaisen herätyksen , en tiedä minkä enkä ole kysellyt:)
Hoitaa lapsen vuoroviikoin ja myös huom. viikonlopuisin ,mikä minusta on todella hienoa, ei yh äitinä mitään helppoa ole.
No vuosi meni miten meni,nyt asiat lapsen kohdalla tosi hyvin eikä kärsi näistä järjestelyistä päinvastoin;)

ladyface kirjoitti:

tytöllä asiat parani huomattavasti eron myötä.
Ensin niin että minä jaksoin olla se tuki ja turva lapselle.
Koulussa ero huomattiin parinkuukauden päästä muutosta, itkuisuus loppui tytöstä tuli iso lapsi joka pärjää nyt tosi hienosti myös silloin kun joutuu olemaan kotana yksin.
Ja tällä tarkoitan sitä että ehdin kotiin töistä.
Aamuisin heräilee itsekseen ja lähtee kouluun , alussa soittelin mutta neiti ilmoitti että pärjää hienosti.
On hieno tunne varmaan lapselle että iseluottamus on parantunut ja näin ollen nauttii myös yksinolosta.
Vuosi meni niin että tyttö oli minulla 80% vaikka meillä yhteshuoltajuus.
Nyt sitten isä koki jonkinlaisen herätyksen , en tiedä minkä enkä ole kysellyt:)
Hoitaa lapsen vuoroviikoin ja myös huom. viikonlopuisin ,mikä minusta on todella hienoa, ei yh äitinä mitään helppoa ole.
No vuosi meni miten meni,nyt asiat lapsen kohdalla tosi hyvin eikä kärsi näistä järjestelyistä päinvastoin;)

Lue lisää

Olisitko se sitten kuitenkin ollut sinä se syy siihen juomiseen?
Moni mies raitistuu eron jälkeen, joten teillä sitten pelastui kolmen elämä, kun älysit siitä lähteä.
Jos se syy juomiseen olitkin sinä?

entinen juoppo kirjoitti:

Olisitko se sitten kuitenkin ollut sinä se syy siihen juomiseen?
Moni mies raitistuu eron jälkeen, joten teillä sitten pelastui kolmen elämä, kun älysit siitä lähteä.
Jos se syy juomiseen olitkin sinä?

Lue lisää

Kun se 24 tunnin kälätys ja haukkuminen loppuu päivässä, ei ole enää tarvis juoda.

entinen juoppo kirjoitti:

Olisitko se sitten kuitenkin ollut sinä se syy siihen juomiseen?
Moni mies raitistuu eron jälkeen, joten teillä sitten pelastui kolmen elämä, kun älysit siitä lähteä.
Jos se syy juomiseen olitkin sinä?

Lue lisää

paremmin niin tietäisit ettei ex miehen juominen ole mihinkään loppunut!
Silloin kun lapsi on hänellä ei ota niin paljoa ( toivottavasti)
mutta kun lapsi haluaa nähdä isäänsä,niin minun luotettava lapseen ja sillä siisti.
Tottakai ymmärrä tuollaisen näkökohdan olenhan ollut ex mieheni haukuttavana muutaman vuoden ja juopoissa ei ole koskaan mitään vikaa.
Hehän ovat niitä täydellisiä ihmisiä joilla on oikeus pitää toista vaikka jalkarättinä jos niikseen tulee.
Ja sitten ihmetellään ko toinen ottaa ja lähtee:)
tuollainen asenne myös minun exllä oikeuttaa hänen mielestään siihen että saa laittaa paska viestejä, varsinkin kun on maistissa. Enhän minä ole edes ihminen hänen sanojensa mukaan:)
Toisaalta eikö silloin pitäisi olla onnellinen kun toinen on käsittänyt lähteä?

entinen juoppo kirjoitti:

Olisitko se sitten kuitenkin ollut sinä se syy siihen juomiseen?
Moni mies raitistuu eron jälkeen, joten teillä sitten pelastui kolmen elämä, kun älysit siitä lähteä.
Jos se syy juomiseen olitkin sinä?

Lue lisää

Juuu, näinhän kaikki juomarit väittää, se vaimohan on aina kaatamassa kaksin käsin viinaa kurkusta alas, eihän kukaan itse sitä sinne kaada.

Selkäranka puuttuu kirjoitti:

Juuu, näinhän kaikki juomarit väittää, se vaimohan on aina kaatamassa kaksin käsin viinaa kurkusta alas, eihän kukaan itse sitä sinne kaada.

niin väitti minunkin ex, että minä olin syy juomiseen. Kumma kun se juominen ei ole vieläkään loppunut, vaikka on jo uusi vaimo. Meni monta vuotta eron jälkeenkin kun vielä itsekin osin uskoin, että minussahan se vika oli. Vasta kun pääsin tietämään, että ex kohtelee nykyistä vaimoaan samoin kuin minua aikoinaan - taputtelee lujanlaisesti kännipäissään - ymmärssin, ettei syy todellakaan ollut minussa vaan exässä itsessä.

ihana hiljaisuus kirjoitti:

Kun se 24 tunnin kälätys ja haukkuminen loppuu päivässä, ei ole enää tarvis juoda.

Tosiasiahan tuo on, mikä ottaa akkojen tunnolle.
Moni alkaa juoda, kun teitpä niin tai näin, aina sama valitus.
Nämä vittuilija-akat sitten etsii verkon kanssa uutta saalista, että pääsisi taas kiusaamaan miestä.
Joka taas alkaa juomaan tai kulkemaan vieraissa ennen suhteen loppua.
Moni hyvä tyyppi on alkanut juomaan tuollaisten narsistien verkkoon joutuessaan.
Kun sitä vittua saa aina alussa, siihen lankeaa..

pistäppä miinusta.. kirjoitti:

Tosiasiahan tuo on, mikä ottaa akkojen tunnolle.
Moni alkaa juoda, kun teitpä niin tai näin, aina sama valitus.
Nämä vittuilija-akat sitten etsii verkon kanssa uutta saalista, että pääsisi taas kiusaamaan miestä.
Joka taas alkaa juomaan tai kulkemaan vieraissa ennen suhteen loppua.
Moni hyvä tyyppi on alkanut juomaan tuollaisten narsistien verkkoon joutuessaan.
Kun sitä vittua saa aina alussa, siihen lankeaa..

Lue lisää

ehkei kuiteskaan ihan noin;)
no omapa on elämäsi minkä tuolla kaunan kantamisella ja katkeruudella pilaat;)

pistäppä miinusta.. kirjoitti:

Tosiasiahan tuo on, mikä ottaa akkojen tunnolle.
Moni alkaa juoda, kun teitpä niin tai näin, aina sama valitus.
Nämä vittuilija-akat sitten etsii verkon kanssa uutta saalista, että pääsisi taas kiusaamaan miestä.
Joka taas alkaa juomaan tai kulkemaan vieraissa ennen suhteen loppua.
Moni hyvä tyyppi on alkanut juomaan tuollaisten narsistien verkkoon joutuessaan.
Kun sitä vittua saa aina alussa, siihen lankeaa..

Lue lisää

Se on kyllä ihan h-n sääli, että on sellaisia naisia, jotka antaa kenelle vaan, katsomatta ja tarkistamatta, mitä mieähen sisikunnassa asuu. Aina tarttisi ensin tarkistaa, että on ihmislajikkeesta kyse, sikaporsas "juo ja kulkee vieraissa", ihmisen oloinen tekee ihan jotain muuta.

pistäppä miinusta.. kirjoitti:

Tosiasiahan tuo on, mikä ottaa akkojen tunnolle.
Moni alkaa juoda, kun teitpä niin tai näin, aina sama valitus.
Nämä vittuilija-akat sitten etsii verkon kanssa uutta saalista, että pääsisi taas kiusaamaan miestä.
Joka taas alkaa juomaan tai kulkemaan vieraissa ennen suhteen loppua.
Moni hyvä tyyppi on alkanut juomaan tuollaisten narsistien verkkoon joutuessaan.
Kun sitä vittua saa aina alussa, siihen lankeaa..

Lue lisää

Mihis laitetaan valittaja, nalkuttaja ukkojen miinukset--

tilanne on sinullakin ollut. Toisella on kasvukivut eikä osata oikein löytää muuta ratkaisua kuin ero. Voi olla että aloittekin kasvaa ihan eri suuntiin?

Se mikä on hienoa että olet kääntänyt ikävät asiat voimaksesi. Yllättäen saakin aivan uusia mahdollisuuksia, joita ei tienyyt olevan olemassakaan.

Hyvät muistot ovat myös vahvuus. Oletko ajatellut että niinhän niitä muistoja jää monesta muustakin tapahtumista, jotka jätämme selkämme taakse? Sellaisia joita ei enää ehkä koskaan koe. Itselleni mm. lasten syntymät ovat olleet sellaisia. Ikääntyminen on toisaalta luopumista, toisaalta uuden löytämistä.

jättäjä luulee olevansa vahvoilla,meilläkin ex-vaimo arpo erotakko vai ei, kunnes vihellin pelin poikki.
en olisi pystynyt jatkaan,kun väliin tuntu ettei minua arvosteta ihmisenä.
jätin kanssakäymiset minimiin,lasten asiat hoidetaan.
hänellä itsellään uusi kumppani jo muutama kuukausi erosta,itse aloin seurusteleen parinvuoden päästä ja yllätti ex:n käytös,tuntu kuin olisi pitänyt olla häntä varten odottamassa(muistan sen raivokkaan käytöksen kuultuaan uudesta naisystävästäni).
jos kokonaisuutta ajattelee,niin vaikeammaksi on mennyt,jos itseäni niin ero kannatti.

olla kristallipallo siellä, kun noin tarkkaan tiedät minkälainen toinen on jossain?

Näin siis sinunkin kohdallasi on, että erosi ei ollut turha - eikö vain : )

mummomuori kirjoitti:

olla kristallipallo siellä, kun noin tarkkaan tiedät minkälainen toinen on jossain?

Näin siis sinunkin kohdallasi on, että erosi ei ollut turha - eikö vain : )

Lue lisää

Oothan täällä jo niin paljon kälättänyt, että luonteesi on esille tullut.
Se eka ero on ollut helpotus, mutta jos tästä toisesta tulisi ero, sitä katuisin.

Tuolla aiemmin joku sanoo, että mieähen juomisen syy on vaimo. Samalla logiikalla sinun ex-vaimosi syömiseen syyllinen olet sinä, ja se on kirjoituksesi asenteesta päätellen helppo uskoa. Revi siitä.

Hah ! kirjoitti:

Tuolla aiemmin joku sanoo, että mieähen juomisen syy on vaimo. Samalla logiikalla sinun ex-vaimosi syömiseen syyllinen olet sinä, ja se on kirjoituksesi asenteesta päätellen helppo uskoa. Revi siitä.

Lue lisää

Sinusta se oikein huokuu se viha miehiä kohtaan! ;)
Sinullehan se riittää pelkkää eroon syyksi varmaan se, että vastapuoli on mies.
Taidat olla lepakko.
Ja varmaan lihava sellainen. Ainakin aika vastenmielinen...

meehän jääkaapille! kirjoitti:

Sinusta se oikein huokuu se viha miehiä kohtaan! ;)
Sinullehan se riittää pelkkää eroon syyksi varmaan se, että vastapuoli on mies.
Taidat olla lepakko.
Ja varmaan lihava sellainen. Ainakin aika vastenmielinen...

Lue lisää

Olen ollut aviossa yli 30 vuotta. En ole lihava, koska tiedän mitä suuhun pannaan ja miten liikutaan, jotta ei lihota. Kukaan mieäs ei ole koskaan sanonut "vastenmieliseksi", päinvastoin, ulkoinen olomuotoni on sellainen, että mieähet luulevat mun olevan kiltti ja suostuvainen.

Mieähiä en vihaa, mutta monien mieähien pimeältä keskiajalta olevia asenteita karsastan elämäni loppuun asti. Mie olen siirtynyt tälle vuosituhannelle silloin, kun vuosituhat vaihtui. - Hmmm, taisi se olla jo vähän aiemmin.

Söpöläinen kirjoitti:

Olen ollut aviossa yli 30 vuotta. En ole lihava, koska tiedän mitä suuhun pannaan ja miten liikutaan, jotta ei lihota. Kukaan mieäs ei ole koskaan sanonut "vastenmieliseksi", päinvastoin, ulkoinen olomuotoni on sellainen, että mieähet luulevat mun olevan kiltti ja suostuvainen.

Mieähiä en vihaa, mutta monien mieähien pimeältä keskiajalta olevia asenteita karsastan elämäni loppuun asti. Mie olen siirtynyt tälle vuosituhannelle silloin, kun vuosituhat vaihtui. - Hmmm, taisi se olla jo vähän aiemmin.

Lue lisää

et oo söpöläistä tavannutkaan.
noin katkera akka on kaikkea muuta.

usko itekkään kirjoitti:

et oo söpöläistä tavannutkaan.
noin katkera akka on kaikkea muuta.

Haaaa, paitsi että olen !

Hah ! kirjoitti:

Haaaa, paitsi että olen !

Selvä narsuhan se siinä.

teitä riittää kirjoitti:

Selvä narsuhan se siinä.

Narskuttele vaan omias, narsissi. Se, että poijjaat sanoo söpöksi, ei tee mua narsissiksi vaikka kukkasen oloinen oonkin.

Hah ! kirjoitti:

Narskuttele vaan omias, narsissi. Se, että poijjaat sanoo söpöksi, ei tee mua narsissiksi vaikka kukkasen oloinen oonkin.

Tainneet sanoa syöpöksi, kuullut olet väärin..
Eiköhän siellä koneen takanakin ole oikeesti turpea läskikasa ihranaamoineen, joka haluais olla naisen näköinen ja valehtelee minkä kerkee...näin aikuisten oikeesti! ;)))))
Pöljältäkin vaikutat, etkö erota narsissia narsistista?

voi elämän kevät!)) kirjoitti:

Tainneet sanoa syöpöksi, kuullut olet väärin..
Eiköhän siellä koneen takanakin ole oikeesti turpea läskikasa ihranaamoineen, joka haluais olla naisen näköinen ja valehtelee minkä kerkee...näin aikuisten oikeesti! ;)))))
Pöljältäkin vaikutat, etkö erota narsissia narsistista?

Lue lisää

"Pöljä" on ihan hyvä ala-arvoiseen verrattuna, antanet kuvauksen itsestäsi kun meikästä et mitään tiedä. Mikähän mahtaa olla ongelmasi nimi ? Ajattelun ahtaus, rajoittuneisuus, jämähtäminen.

minulla on ollut kummallinen elämä. Minulla on 3 lasta, kaikki poikia. Jäin ensimmäisenä leskeksi ja 3 lapsen yksinhuoltajaksi, nuorimmainen oli silloin vasta 11 kk. Heidän isänsä kuoli tapaturmaisesti työmatkalla. Yksin olin lapsieni kanssa n. 2 vuotta ja tutustuin sveitsiläiseen minua 8 vuotta vanhempaan mieheen kun olin saksan kielen tulkkina eräässä yrityksessä. Minun lapseni hullaantuivat miehestä ja hyväksyivät hänet uudeksi isäkseen ja siitä alkoi seurustelumme ja avioiduimme 2 vuotta siitä kun tutustuimme ensikertaa. Olimme olleet 11 vuotta aviossa ilman mitään suurempia riitoja, maalla kasvattelimme hevosia ja mieheni sai astmakohtauksen ja silloin selvisi, että hän on allergisoitunut hevoselle, kauran pölylle sekä kuivalle heinälle, ei auttanut muu kuin myydä kaikki hevoset pois ja puolen vuoden päästä tästä myimme koko tilammekin. Pankki virkailija laski kummallekin 50/50 laiann jälkeen jäävän rahan omille tileillemme. Minulla oli täti joka asui kokonaan toisessa läänissä ja hänellä todettiin syöpä ja ehdotti, että ostaisimme hänen talonsa pois. Tuolloin oli nuorimmaiseni siinä iässä, että siirtyi ylä-asteelle ja vanhemmat pojat olivat ammattikoulussa. Tein kaupat talosta, mieheni ei halunnut taloon osakkaaksi, vaan lainhuudatin talon kokonaan omiin nimiini. Yllätäen mieheni ilmoitti, että oli saanut työpaikan sveitsistä ja lähtisi sinne töihin, tähän suostuin, hän lähti suomesta syyskuussa ja veilä joulukuussa kaikki kontaktit toimi hyvin. Keväälle mentäessä en saantu häneen yhteyttä ja jotenkin tuli sellainen tunne, että jotkin on vialla. Mieheni sitten soitti toukokuussa, että laittaa minulle kirjatun kirjeen, ajattelin, että siinä tulee lapsille kesälomarahat, että saavat lipun ostettua sveitsiin koska siellä asuivat myöskin mieheni koko suku. Kirje tuli ja yhdessä availimme sitä lapsien kanssa,,,järkytys oli melkoinen kun ei tullut rahaa, shekkiä, tuli vain asiakirja, jossa haettiin avioeroa. Tämä oli minulle täysi yllätys. Lapset alkoivat itkemään vaikka eivät enään niin pieniä olleetkaan...

nainen67vuosimallia kirjoitti:

minulla on ollut kummallinen elämä. Minulla on 3 lasta, kaikki poikia. Jäin ensimmäisenä leskeksi ja 3 lapsen yksinhuoltajaksi, nuorimmainen oli silloin vasta 11 kk. Heidän isänsä kuoli tapaturmaisesti työmatkalla. Yksin olin lapsieni kanssa n. 2 vuotta ja tutustuin sveitsiläiseen minua 8 vuotta vanhempaan mieheen kun olin saksan kielen tulkkina eräässä yrityksessä. Minun lapseni hullaantuivat miehestä ja hyväksyivät hänet uudeksi isäkseen ja siitä alkoi seurustelumme ja avioiduimme 2 vuotta siitä kun tutustuimme ensikertaa. Olimme olleet 11 vuotta aviossa ilman mitään suurempia riitoja, maalla kasvattelimme hevosia ja mieheni sai astmakohtauksen ja silloin selvisi, että hän on allergisoitunut hevoselle, kauran pölylle sekä kuivalle heinälle, ei auttanut muu kuin myydä kaikki hevoset pois ja puolen vuoden päästä tästä myimme koko tilammekin. Pankki virkailija laski kummallekin 50/50 laiann jälkeen jäävän rahan omille tileillemme. Minulla oli täti joka asui kokonaan toisessa läänissä ja hänellä todettiin syöpä ja ehdotti, että ostaisimme hänen talonsa pois. Tuolloin oli nuorimmaiseni siinä iässä, että siirtyi ylä-asteelle ja vanhemmat pojat olivat ammattikoulussa. Tein kaupat talosta, mieheni ei halunnut taloon osakkaaksi, vaan lainhuudatin talon kokonaan omiin nimiini. Yllätäen mieheni ilmoitti, että oli saanut työpaikan sveitsistä ja lähtisi sinne töihin, tähän suostuin, hän lähti suomesta syyskuussa ja veilä joulukuussa kaikki kontaktit toimi hyvin. Keväälle mentäessä en saantu häneen yhteyttä ja jotenkin tuli sellainen tunne, että jotkin on vialla. Mieheni sitten soitti toukokuussa, että laittaa minulle kirjatun kirjeen, ajattelin, että siinä tulee lapsille kesälomarahat, että saavat lipun ostettua sveitsiin koska siellä asuivat myöskin mieheni koko suku. Kirje tuli ja yhdessä availimme sitä lapsien kanssa,,,järkytys oli melkoinen kun ei tullut rahaa, shekkiä, tuli vain asiakirja, jossa haettiin avioeroa. Tämä oli minulle täysi yllätys. Lapset alkoivat itkemään vaikka eivät enään niin pieniä olleetkaan...

Lue lisää

Uskoisin että tuollainen ero on tuskallisin, se tulee aivan yllättäen eikä mitään selityksiä ole. Voisi verrata sitä melkein äkkikuolemaan, mutta tuskaisempi kun tietää toisen elävän. Hylkääminen on rankka kokemus.

Teillä on tainnut mennä aikaa sulatellessanne asiaa? Kuinka pärjäsitte?
Tähän nyt ei tarvitse vastata, mutta kysyn noin yleensä. Kuinka paljon syytä katsot itsessäsi olevan tuohon eroon? Ihan taustana vain tuo eräs letkaus; "ainahan se syy muissa on...".

nainen67vuosimallia kirjoitti:

minulla on ollut kummallinen elämä. Minulla on 3 lasta, kaikki poikia. Jäin ensimmäisenä leskeksi ja 3 lapsen yksinhuoltajaksi, nuorimmainen oli silloin vasta 11 kk. Heidän isänsä kuoli tapaturmaisesti työmatkalla. Yksin olin lapsieni kanssa n. 2 vuotta ja tutustuin sveitsiläiseen minua 8 vuotta vanhempaan mieheen kun olin saksan kielen tulkkina eräässä yrityksessä. Minun lapseni hullaantuivat miehestä ja hyväksyivät hänet uudeksi isäkseen ja siitä alkoi seurustelumme ja avioiduimme 2 vuotta siitä kun tutustuimme ensikertaa. Olimme olleet 11 vuotta aviossa ilman mitään suurempia riitoja, maalla kasvattelimme hevosia ja mieheni sai astmakohtauksen ja silloin selvisi, että hän on allergisoitunut hevoselle, kauran pölylle sekä kuivalle heinälle, ei auttanut muu kuin myydä kaikki hevoset pois ja puolen vuoden päästä tästä myimme koko tilammekin. Pankki virkailija laski kummallekin 50/50 laiann jälkeen jäävän rahan omille tileillemme. Minulla oli täti joka asui kokonaan toisessa läänissä ja hänellä todettiin syöpä ja ehdotti, että ostaisimme hänen talonsa pois. Tuolloin oli nuorimmaiseni siinä iässä, että siirtyi ylä-asteelle ja vanhemmat pojat olivat ammattikoulussa. Tein kaupat talosta, mieheni ei halunnut taloon osakkaaksi, vaan lainhuudatin talon kokonaan omiin nimiini. Yllätäen mieheni ilmoitti, että oli saanut työpaikan sveitsistä ja lähtisi sinne töihin, tähän suostuin, hän lähti suomesta syyskuussa ja veilä joulukuussa kaikki kontaktit toimi hyvin. Keväälle mentäessä en saantu häneen yhteyttä ja jotenkin tuli sellainen tunne, että jotkin on vialla. Mieheni sitten soitti toukokuussa, että laittaa minulle kirjatun kirjeen, ajattelin, että siinä tulee lapsille kesälomarahat, että saavat lipun ostettua sveitsiin koska siellä asuivat myöskin mieheni koko suku. Kirje tuli ja yhdessä availimme sitä lapsien kanssa,,,järkytys oli melkoinen kun ei tullut rahaa, shekkiä, tuli vain asiakirja, jossa haettiin avioeroa. Tämä oli minulle täysi yllätys. Lapset alkoivat itkemään vaikka eivät enään niin pieniä olleetkaan...

Lue lisää

jatkuu edellisestä..aluksi en ymmärtänyt ollenkaan mitä oli tapahtunut. Sain sitten puhelimella yhteyden mieheeni, hän vastasi, että oli törmännyt ex tyttöystäväänsä kaupassa ja siitä se vanha liekki leimahti. No, jos toinen haluaa erota, pakkohan se on antaa. Meillä ei ollut avioehtoa. Tästä kirjeestä on nyt kulunut 4 vuotta, ja avioero ositusta ei ex. mieheni ole vieläkään saanut tehtyö, olen joutunut hakemaan käräjäoikeudelta pesänjakajaa, joka tekee osoituksen viranpuolesta. Nuorin minun lapsista asuu tämän sveitsiläisen mihen luona omasta tahdostaan ja poika on nyt jo 17 vuotias. Kaiken kaikkiaan ehdin olla aviossa sveitsiläisen miehen kanssa melkein 13 vuotta. Ex mieheni meni avioon Kiinalaisen naisen kanssa 2008. Koskaan hän ei ole minulle suoraan sanonut, miksi haki eroa, vain, että tapasi aikaisemman tyttökaverin jonka kanssa ei edes avioitunut. Nyt haluaa minun omistamasta talosta viedä puolet. Hänellä on paljon isompi omaisuus ja oma talo, hän on osapuoli joka on velvollinen maksamaan tasinkoa minulle, pesänjakaja tämän on minulle sanonut ja olen valmis neuvottelemaan ex miehen kanssa tasingon suuruudesta, mutta hämpä onkin alkanut passiiviseksi. Minulla on nyt suomalainen mies, jonka kanssa olen ollut aviossa vuoden. Hänellä on ed. liitosta 4 lasta ja ex vaimonsa kuten minun ex. mieheni. Mikään ei riitä ja kaiken haluaa vain itselleen. Tapaamiset eivät onnistu hänelläkään kuten on sovittu yms. Mutta hyvin tulemme toimeen keskenämme. Nyt olen oivaltanut; kun olin naimisissa sveitsiläisen miehen kanssa, suhteemme taisi ollakin enempi ns. kaversuhde, siinä ei ollut koskaan suuria tuneita ainakaan rakkaudesta mutta ei liioin isoja riitojakaan, oliko suhde sitten liian tasainen? Voiko ihminen olla tyytyväinen ns, kaverisuhteiseen avioliittoon? kyllä voi, ainakin minä en osannut koskaan paljoa vaatiakkaan. Olen kuitenkin tyytyväinen että ex mieheni haki minusta eron, jos en olisi eronnut, en olisi koskaan tavannut tätä suomalaista miestä jonka kanssa olen nyt aviossa. En ole koskaan viihtynyt kapakoissa taikka tanssilattialla, enempi sellaien kotiäiti tyyppi joka käy päivätöissä ja menee kotiin lasten kanssa. Tämänkin miehen tapasin autotallissamme, oli korjaamassa lapsemme pyörää kun kumi oli mennyt puhki ja hänenkin lapsensa olivat jo entuudestaan minun lapsieni kavereita... joskun elämä on aika ihmeellistä

jos voitte sopia ja mennä uudestaan yhteen. : )

Oletko miettinyt niitä syitä jotka johtivat tuolloin 6 kk sitten eroon? Katsotko sen johtuvan sinusta, hänestä voi jostain muusta syystä?

nainen67vuosimallia kirjoitti:

jatkuu edellisestä..aluksi en ymmärtänyt ollenkaan mitä oli tapahtunut. Sain sitten puhelimella yhteyden mieheeni, hän vastasi, että oli törmännyt ex tyttöystäväänsä kaupassa ja siitä se vanha liekki leimahti. No, jos toinen haluaa erota, pakkohan se on antaa. Meillä ei ollut avioehtoa. Tästä kirjeestä on nyt kulunut 4 vuotta, ja avioero ositusta ei ex. mieheni ole vieläkään saanut tehtyö, olen joutunut hakemaan käräjäoikeudelta pesänjakajaa, joka tekee osoituksen viranpuolesta. Nuorin minun lapsista asuu tämän sveitsiläisen mihen luona omasta tahdostaan ja poika on nyt jo 17 vuotias. Kaiken kaikkiaan ehdin olla aviossa sveitsiläisen miehen kanssa melkein 13 vuotta. Ex mieheni meni avioon Kiinalaisen naisen kanssa 2008. Koskaan hän ei ole minulle suoraan sanonut, miksi haki eroa, vain, että tapasi aikaisemman tyttökaverin jonka kanssa ei edes avioitunut. Nyt haluaa minun omistamasta talosta viedä puolet. Hänellä on paljon isompi omaisuus ja oma talo, hän on osapuoli joka on velvollinen maksamaan tasinkoa minulle, pesänjakaja tämän on minulle sanonut ja olen valmis neuvottelemaan ex miehen kanssa tasingon suuruudesta, mutta hämpä onkin alkanut passiiviseksi. Minulla on nyt suomalainen mies, jonka kanssa olen ollut aviossa vuoden. Hänellä on ed. liitosta 4 lasta ja ex vaimonsa kuten minun ex. mieheni. Mikään ei riitä ja kaiken haluaa vain itselleen. Tapaamiset eivät onnistu hänelläkään kuten on sovittu yms. Mutta hyvin tulemme toimeen keskenämme. Nyt olen oivaltanut; kun olin naimisissa sveitsiläisen miehen kanssa, suhteemme taisi ollakin enempi ns. kaversuhde, siinä ei ollut koskaan suuria tuneita ainakaan rakkaudesta mutta ei liioin isoja riitojakaan, oliko suhde sitten liian tasainen? Voiko ihminen olla tyytyväinen ns, kaverisuhteiseen avioliittoon? kyllä voi, ainakin minä en osannut koskaan paljoa vaatiakkaan. Olen kuitenkin tyytyväinen että ex mieheni haki minusta eron, jos en olisi eronnut, en olisi koskaan tavannut tätä suomalaista miestä jonka kanssa olen nyt aviossa. En ole koskaan viihtynyt kapakoissa taikka tanssilattialla, enempi sellaien kotiäiti tyyppi joka käy päivätöissä ja menee kotiin lasten kanssa. Tämänkin miehen tapasin autotallissamme, oli korjaamassa lapsemme pyörää kun kumi oli mennyt puhki ja hänenkin lapsensa olivat jo entuudestaan minun lapsieni kavereita... joskun elämä on aika ihmeellistä

Lue lisää

että sinulla kävi onni onnettomuudessa.

Tuohon omaisuuden jakamiseen en voi oikeastaan kuin tuumata, että omaisuudesta on aina riesaa. Pitkittyessään mutkistuu. Hyvä että olet hankkinut asiantuntijan.
Totta, elämä on joskus ihmeellistä.

tämä areena tarjoaa mahdollisuuden myös huonolle käytökselle. Eikä siinä mitään, puretaan niitä myrkkyjä sisältä ja toivon mukaan ei siellä todellisessa elämässä.

Aloitin tämän ketjun, koska eräässä ketjussa väitettiin että erot ovat turhia. Olisin mielenkiinnolla odottanut niitä kannanottoja, joissa olisi kerrottu että se oma ero oli turha tai virhe mitä ei olisi pitäny tehdä. Yksi vähän sivusi, mutta sekin vain ohimennen.

No, meillä on tapumus yleistää joskus vähän turhan ronskisti. Samoin etsimme mielelämme syyllisiä, joiden niskaan voimme kaataa sappemme. Syyllistäminen on varmaanvanha tapa, jolla toisia pyritään manipuoloimaan että saatasiin sen toisen olo mahdollisimman kurjaksi.

Mutta areena on vapaa kaikille...

mummomuori kirjoitti:

tämä areena tarjoaa mahdollisuuden myös huonolle käytökselle. Eikä siinä mitään, puretaan niitä myrkkyjä sisältä ja toivon mukaan ei siellä todellisessa elämässä.

Aloitin tämän ketjun, koska eräässä ketjussa väitettiin että erot ovat turhia. Olisin mielenkiinnolla odottanut niitä kannanottoja, joissa olisi kerrottu että se oma ero oli turha tai virhe mitä ei olisi pitäny tehdä. Yksi vähän sivusi, mutta sekin vain ohimennen.

No, meillä on tapumus yleistää joskus vähän turhan ronskisti. Samoin etsimme mielelämme syyllisiä, joiden niskaan voimme kaataa sappemme. Syyllistäminen on varmaanvanha tapa, jolla toisia pyritään manipuoloimaan että saatasiin sen toisen olo mahdollisimman kurjaksi.

Mutta areena on vapaa kaikille...

Lue lisää

Turhat erot ovat suoranaista ilkeyttä ja itsekkyyttä, mitään ei kunnioiteta. Täysin kunnollinen puoliso ei muka pärjää seksissä tai muutoin elämä tuntuu nurjalta, lapsillkaan ei ole mitään väli. Sitten mennään pettämään ja kas kummaa kun heti löytyy niin ihana, hellä ihminen, Ei ole eroa ei mitään.
Mutta todellisuudessa tämä uusi onkin juuri pyydystäjä, joka osaa varmaan olla hellä ja puhua kauniita sanoja ja luultavasti vielä seksin orja. Laittaa valehtelemaan, kaikkia hyväksikäytetään erilaisin verukkein lasten hoidossa ja kodin remontissa, mutta ollaankin miehen kanssa panolla. Heti kun es on pihalla jo seuraavan yönä tämä hiippailee yökylään ja joka yö sen jälkeen, mitenkähän mahtaa työt ja lasten hoidot noiden öiden jälkeen sujua.
Mitään arvoa entinen mies ei saa ruevallisuutensa ja perheestään välittämisestään, häntä ja lapsia loukataan viimeisen jälkeen.
Saa nähdä kuinka kaunan kestää, kuitenkaan yhtään ystävää ei enää ole, eikä kukaan huoli lähelleenkään tuollaista ihmistä, joka on saanut tuhoa näin paljon aikaan. Kaikkia suorastaan yököttää koko asia, ainoastaan lasten edun vuoksi yritetään kestää, ja saada lapset turvaan, kylläkin ilman sossun tätejä, se ei ole lapsille hyväksi, ovat jo muutoinkin niin karvaasti saaneet pettyä äittiinsä.
Mielestäni näillä seksin ainoastaan näkeville ihmiselle pitäisi tehdä, niin että varmasti ei pinppi tai kalu enää koskaan pelaa, tulisko muukin elämä mieleen. Polttoraudalla pelit epäkuntoon. Ovat suorastyaan rikollisia.

Sitten on tietysti erot, joissa on pahoinpitelyä, lapsenten hyväksikäyttöä, jotaa saatta olla edellisessäkin, huumeiden väärinkäyttäjät, pelivammaiset, mielenterveyspotilaat. nämä ovat niin turvattomia ihmisiä kanssaasujiksi, että tämän vuoksi ero on terpeen, tosin jossakin mielessä parempia kuin tuo seksin orja, joka juoksee jatkuvasti jossakin ja pienet lapset juuri ja juuri saavat ruuan, minnekään heitä ei viedä mukana, vaatteet on mikä mitäkin, äiiti ei jaksa pukea lapsiaan kauniisti, kun itselle pitää kaikki ostaa, miellyttääkseen tätä auervaaraa. Rahaahan miehellä ei tietenkään ole, joten elää vielä siivellä.
Kyllä se vaan niin on, että jostakin kannattaa pitää kiinni eli siitä turvallisesta elämästä, vaikka seksiä ei joka päivä olekaan, tosin saattaa parantua tilanne siinäkin, kun muuttaa ajatuksiian ja eikä anna riivaajan vietellä retkille ilman omaa aviomiestä.
Katumus tulee ja kova, sillä menetykset tulevat olemaan niin suuret, että koko elämä vielä hajoaa aivan varmasti, mitä siitä sitten seuraa onkin arvoitus.
Pankaahan uuuden vuoden ajaksi siveysvyöt paikoilleen ja viinalasit karpalomehuun, säästyy monelta ikävältä ja varsinkin lapset.

mummomuorillekin kirjoitti:

Turhat erot ovat suoranaista ilkeyttä ja itsekkyyttä, mitään ei kunnioiteta. Täysin kunnollinen puoliso ei muka pärjää seksissä tai muutoin elämä tuntuu nurjalta, lapsillkaan ei ole mitään väli. Sitten mennään pettämään ja kas kummaa kun heti löytyy niin ihana, hellä ihminen, Ei ole eroa ei mitään.
Mutta todellisuudessa tämä uusi onkin juuri pyydystäjä, joka osaa varmaan olla hellä ja puhua kauniita sanoja ja luultavasti vielä seksin orja. Laittaa valehtelemaan, kaikkia hyväksikäytetään erilaisin verukkein lasten hoidossa ja kodin remontissa, mutta ollaankin miehen kanssa panolla. Heti kun es on pihalla jo seuraavan yönä tämä hiippailee yökylään ja joka yö sen jälkeen, mitenkähän mahtaa työt ja lasten hoidot noiden öiden jälkeen sujua.
Mitään arvoa entinen mies ei saa ruevallisuutensa ja perheestään välittämisestään, häntä ja lapsia loukataan viimeisen jälkeen.
Saa nähdä kuinka kaunan kestää, kuitenkaan yhtään ystävää ei enää ole, eikä kukaan huoli lähelleenkään tuollaista ihmistä, joka on saanut tuhoa näin paljon aikaan. Kaikkia suorastaan yököttää koko asia, ainoastaan lasten edun vuoksi yritetään kestää, ja saada lapset turvaan, kylläkin ilman sossun tätejä, se ei ole lapsille hyväksi, ovat jo muutoinkin niin karvaasti saaneet pettyä äittiinsä.
Mielestäni näillä seksin ainoastaan näkeville ihmiselle pitäisi tehdä, niin että varmasti ei pinppi tai kalu enää koskaan pelaa, tulisko muukin elämä mieleen. Polttoraudalla pelit epäkuntoon. Ovat suorastyaan rikollisia.

Sitten on tietysti erot, joissa on pahoinpitelyä, lapsenten hyväksikäyttöä, jotaa saatta olla edellisessäkin, huumeiden väärinkäyttäjät, pelivammaiset, mielenterveyspotilaat. nämä ovat niin turvattomia ihmisiä kanssaasujiksi, että tämän vuoksi ero on terpeen, tosin jossakin mielessä parempia kuin tuo seksin orja, joka juoksee jatkuvasti jossakin ja pienet lapset juuri ja juuri saavat ruuan, minnekään heitä ei viedä mukana, vaatteet on mikä mitäkin, äiiti ei jaksa pukea lapsiaan kauniisti, kun itselle pitää kaikki ostaa, miellyttääkseen tätä auervaaraa. Rahaahan miehellä ei tietenkään ole, joten elää vielä siivellä.
Kyllä se vaan niin on, että jostakin kannattaa pitää kiinni eli siitä turvallisesta elämästä, vaikka seksiä ei joka päivä olekaan, tosin saattaa parantua tilanne siinäkin, kun muuttaa ajatuksiian ja eikä anna riivaajan vietellä retkille ilman omaa aviomiestä.
Katumus tulee ja kova, sillä menetykset tulevat olemaan niin suuret, että koko elämä vielä hajoaa aivan varmasti, mitä siitä sitten seuraa onkin arvoitus.
Pankaahan uuuden vuoden ajaksi siveysvyöt paikoilleen ja viinalasit karpalomehuun, säästyy monelta ikävältä ja varsinkin lapset.

Lue lisää

jäsentää tuota.

Onko näin että aviovaimo petti miestään? Piti salaa rakastajaa ja sitten erosi. Nyt ex mies auttaa naista lasten hoidossa ja tekee remonttia sillä aikaa kun nainen tapaa uutta. Tämä uusi mies on seksiaddikti vai että tämä nainen on? Nyt nainen elättää uutta miestä ja jättää lapset ruokimatta ja vaatettamatta?

Jos noin on, huomaat varmaan itsekkin että tuo ei ole tasapainoisen ihmisen toimintaa. Onko sinulla jotain käsitystä siitä, mikä on saanut tämän naisen mielenterveyden näin heittelemään?

Onko taustalla esim. todellinen mielenterveyden ongelma, vaikka kaksisuuntainen mielialahäiriö? Silloin ihmisen käytös voi todellakin olla hurjaa seurattavaa. Koska voi olla ettei em. sairastunut henkilö koe olevansa sairas, hoitoon ohjaaminen on vaikeaa. Silloin saattaisi olla apua siitä, että lastensuojelu olisi mukana.

mummomuori kirjoitti:

jäsentää tuota.

Onko näin että aviovaimo petti miestään? Piti salaa rakastajaa ja sitten erosi. Nyt ex mies auttaa naista lasten hoidossa ja tekee remonttia sillä aikaa kun nainen tapaa uutta. Tämä uusi mies on seksiaddikti vai että tämä nainen on? Nyt nainen elättää uutta miestä ja jättää lapset ruokimatta ja vaatettamatta?

Jos noin on, huomaat varmaan itsekkin että tuo ei ole tasapainoisen ihmisen toimintaa. Onko sinulla jotain käsitystä siitä, mikä on saanut tämän naisen mielenterveyden näin heittelemään?

Onko taustalla esim. todellinen mielenterveyden ongelma, vaikka kaksisuuntainen mielialahäiriö? Silloin ihmisen käytös voi todellakin olla hurjaa seurattavaa. Koska voi olla ettei em. sairastunut henkilö koe olevansa sairas, hoitoon ohjaaminen on vaikeaa. Silloin saattaisi olla apua siitä, että lastensuojelu olisi mukana.

Lue lisää

...sanomassa ollut se oleellista, että KAIKKI erot ei ole välttämättömiä.
Sanoit tuolla jonkun maininneen, että erot ovat turhia?
En löytänyt yhtään kirjoitusta itse, missä niin olisi sanottu? Liioittelitkos nyt itse, mummo?
Jos suhteessa on juuri tuota viinaa, pahoinpitelyä, huumeita, insestiä tai pettämistä, erot ovat oikeutettuja, mutta paljon on myön eroja, ettei ole sitä apua haettu, vaikka ammattiapua olisi tarjolla. Kyrpien koko on aika hatara syy eroille.. ;)))
Kun on pieniä lapsia kyseessä, pitäisi löytyä enempi selkärankaa ja käydä edes avioliittoneuvojalla kysymässä neuvoa, ennen lopullista eroa.
SITÄ varmaan tuo ed. tarkoitti enemmän, kuin sinun tarjoamaasi asian vierestä jutustelua.
Jos ei ole lapsia, saa vaihtaa kumppania vaikka yhtä usein kuin kalsareitaan, siinähän tuhoaa pikkuhiljaa vain oman elämänsä, koko kylän mopoa nyt ei kukaan loppupeleissä ota enää vakavasti.

.... kirjoitti:

...sanomassa ollut se oleellista, että KAIKKI erot ei ole välttämättömiä.
Sanoit tuolla jonkun maininneen, että erot ovat turhia?
En löytänyt yhtään kirjoitusta itse, missä niin olisi sanottu? Liioittelitkos nyt itse, mummo?
Jos suhteessa on juuri tuota viinaa, pahoinpitelyä, huumeita, insestiä tai pettämistä, erot ovat oikeutettuja, mutta paljon on myön eroja, ettei ole sitä apua haettu, vaikka ammattiapua olisi tarjolla. Kyrpien koko on aika hatara syy eroille.. ;)))
Kun on pieniä lapsia kyseessä, pitäisi löytyä enempi selkärankaa ja käydä edes avioliittoneuvojalla kysymässä neuvoa, ennen lopullista eroa.
SITÄ varmaan tuo ed. tarkoitti enemmän, kuin sinun tarjoamaasi asian vierestä jutustelua.
Jos ei ole lapsia, saa vaihtaa kumppania vaikka yhtä usein kuin kalsareitaan, siinähän tuhoaa pikkuhiljaa vain oman elämänsä, koko kylän mopoa nyt ei kukaan loppupeleissä ota enää vakavasti.

Lue lisää

Ehkä se oli oleellista. Enhän ole tuota koskaan kiistänyt, etteikö sellaisia eroja olisi, jotka olisi voitu välttää.

Tarina kuitenkin käsitteli ilmeisesti nyt vähän toisenlaista tapausta. Ellet sitten ajattele niin, että jos alkoholisoituneet, väkivaltaiset, pettäjät jne. olisi voineet välttää eroa hakemalla apua ja ”panostamalla” siihen suhteeseensa? Silloinhan ero olisi ollut turha, jos tähän olisi annettu mahdollisuus. Kuitenkin itsekin pidit noita hyvinä syinä eroon.

Siitä olen samaa mieltä että kannattaa hakea vaikka sitä ulkopuolista apua kuin lähteä ovat paukkuen ja ETENKIN pettää, mikä lienee tavallisempaa.

En vain ole tavannut tuollaista syytä eroon, että miehen siittimen koko olisi ollut ainoa syy?

mummomuori kirjoitti:

Ehkä se oli oleellista. Enhän ole tuota koskaan kiistänyt, etteikö sellaisia eroja olisi, jotka olisi voitu välttää.

Tarina kuitenkin käsitteli ilmeisesti nyt vähän toisenlaista tapausta. Ellet sitten ajattele niin, että jos alkoholisoituneet, väkivaltaiset, pettäjät jne. olisi voineet välttää eroa hakemalla apua ja ”panostamalla” siihen suhteeseensa? Silloinhan ero olisi ollut turha, jos tähän olisi annettu mahdollisuus. Kuitenkin itsekin pidit noita hyvinä syinä eroon.

Siitä olen samaa mieltä että kannattaa hakea vaikka sitä ulkopuolista apua kuin lähteä ovat paukkuen ja ETENKIN pettää, mikä lienee tavallisempaa.

En vain ole tavannut tuollaista syytä eroon, että miehen siittimen koko olisi ollut ainoa syy?

Lue lisää

Voihan sentään! :))
Vähänpä loppujen lopuksi eroista sitten tiedät sinäkään.
Kyllä sinne pettämään mennään ihan sen takia että naitattaa muutakin kuin sitä omaa siippaa ja juuri se siittimen koko ja miehen taito ja ensihuuman innokkuus saa monet naiset sen erohakemuksen vetämään! :))
Samalla lailla kuin se nuori hoikka innokas naisen vartalo saa varatun miehen mulkun seisomaan aivan eri lailla kuin sen kotona lihoneen kaikesta valittavan enempi porsaan muodon omaava.
Ja eropaperihan siinä eteenpäin lähtee, jos jää kiinni ja jommankumman aloitteesta.
Vai annatko itse aina ukkosi syrjähypyt anteeksi, kun niiiin rakastat sitä, vai suljetko niiltäkin vain silmäsi, oletko jo liian vanha eroamaan?

kun tulee tilaisuus, kirjoitti:

Voihan sentään! :))
Vähänpä loppujen lopuksi eroista sitten tiedät sinäkään.
Kyllä sinne pettämään mennään ihan sen takia että naitattaa muutakin kuin sitä omaa siippaa ja juuri se siittimen koko ja miehen taito ja ensihuuman innokkuus saa monet naiset sen erohakemuksen vetämään! :))
Samalla lailla kuin se nuori hoikka innokas naisen vartalo saa varatun miehen mulkun seisomaan aivan eri lailla kuin sen kotona lihoneen kaikesta valittavan enempi porsaan muodon omaava.
Ja eropaperihan siinä eteenpäin lähtee, jos jää kiinni ja jommankumman aloitteesta.
Vai annatko itse aina ukkosi syrjähypyt anteeksi, kun niiiin rakastat sitä, vai suljetko niiltäkin vain silmäsi, oletko jo liian vanha eroamaan?

Lue lisää

tunnut tietävän enemmän kuin tuhannet muut suomalaiset ja etenkin ne eronneet: )

No, sinua on taidettu loukata tämän asian tiimoilta aika pahasti?

Meillä kovin tavallinen tarina, yhdessä 10v, ei yhteisiä lapsia. Liitossa ongelmia vaikka muille jakaa, lähinnä miehen juomisen aiheuttamia, mutta ei kumminkaan kolmansia osapuolia ja molemmilla kova halu jatkaa yhdessä!

Sitten, ykskaks, mies haluaa eron. Otetaan ero. Sen jälkeen ei minkäänlaista yhteydenpitoa. Vasta puolisen vuotta eron jälkeen tekstiviestittää, kännissä tietenkin, että se oli vissiin ikäkriisi, taidan sua rakastaa vieläkin... sen jälkeen ei mitään. Exäni tuntien tiedän, että oli ollut yksinäinen ilta, ei saanu ketään mukaan, siinä se...

Miksi turha ero? Siksi, että vaikken kärsi helevetintuskia minäkään, päinvastoin, elämä on paljon vapaampaa, tiedän, että tämä on turhaa... kaikkiin liittoihin tulee jossain kohdin ongelmia, eikä niistä selvitä, ellei yritetä, molemmat! Taas kerran tähän pistän, että erikseen perheväkivalta, henkinen tai fyysinen, siitä pitää lähteä heti!

Joskus pitää taistella, vaikka tuntuis miten vaikealta, ei kukaan luvannu, että parisuhde olis ruusutarha... P. Hanhiniemi tiivistää mun ajatukset kauniisti: "Ois kai helppoo antaa periksi. Toteais vain kylmästi, ei tästä mitään tuu, lähtis kävelemään, painais oven kiinni perässään..." Kumminkin se -isi pääte... =)

turha!!! kirjoitti:

Meillä kovin tavallinen tarina, yhdessä 10v, ei yhteisiä lapsia. Liitossa ongelmia vaikka muille jakaa, lähinnä miehen juomisen aiheuttamia, mutta ei kumminkaan kolmansia osapuolia ja molemmilla kova halu jatkaa yhdessä!

Sitten, ykskaks, mies haluaa eron. Otetaan ero. Sen jälkeen ei minkäänlaista yhteydenpitoa. Vasta puolisen vuotta eron jälkeen tekstiviestittää, kännissä tietenkin, että se oli vissiin ikäkriisi, taidan sua rakastaa vieläkin... sen jälkeen ei mitään. Exäni tuntien tiedän, että oli ollut yksinäinen ilta, ei saanu ketään mukaan, siinä se...

Miksi turha ero? Siksi, että vaikken kärsi helevetintuskia minäkään, päinvastoin, elämä on paljon vapaampaa, tiedän, että tämä on turhaa... kaikkiin liittoihin tulee jossain kohdin ongelmia, eikä niistä selvitä, ellei yritetä, molemmat! Taas kerran tähän pistän, että erikseen perheväkivalta, henkinen tai fyysinen, siitä pitää lähteä heti!

Joskus pitää taistella, vaikka tuntuis miten vaikealta, ei kukaan luvannu, että parisuhde olis ruusutarha... P. Hanhiniemi tiivistää mun ajatukset kauniisti: "Ois kai helppoo antaa periksi. Toteais vain kylmästi, ei tästä mitään tuu, lähtis kävelemään, painais oven kiinni perässään..." Kumminkin se -isi pääte... =)

Lue lisää

vain päättää erota, ei siinä taida paljon auttaa enää se, että itse yrittää?

Jos tuo oli miehesi taholta yritys ratkaista hänen omia ongelmiaan, niin onko hän saanut ne ratkaistua? Auttoiko ero häntä?

mummomuori kirjoitti:

vain päättää erota, ei siinä taida paljon auttaa enää se, että itse yrittää?

Jos tuo oli miehesi taholta yritys ratkaista hänen omia ongelmiaan, niin onko hän saanut ne ratkaistua? Auttoiko ero häntä?

Lue lisää

Viina maistuu entiseen malliin, ellei enempikin, eli se ongelma ainakaan ei ratkennu... =(
Niin, tai ratkaisihan tietty sillä tavoin ettei kukaan puutu enää juomiseen... Nalkuttaja en ole, mutta joitain asioita en pystyny sivuuttaa...

Odotti mun tekevän onnelliseksi ja nyt varmaan odottaa jonkun toisen tekevän sen... Kun ihmiset ymmärtäis uskaltaa löytää itsestään sen onnen, ni ei näin helevetin paljon suhdesotkuja oliskaan...

ikäkriisi... kirjoitti:

Viina maistuu entiseen malliin, ellei enempikin, eli se ongelma ainakaan ei ratkennu... =(
Niin, tai ratkaisihan tietty sillä tavoin ettei kukaan puutu enää juomiseen... Nalkuttaja en ole, mutta joitain asioita en pystyny sivuuttaa...

Odotti mun tekevän onnelliseksi ja nyt varmaan odottaa jonkun toisen tekevän sen... Kun ihmiset ymmärtäis uskaltaa löytää itsestään sen onnen, ni ei näin helevetin paljon suhdesotkuja oliskaan...

Lue lisää

Pitää paikkansa. En ole eronnut, mutta avio oli aikanaan sitä mieltä, että hänen onnensa on kiinni siitä, miten minä olen ja elän, muutunko toiveekseen ja unelmakseen vai en. Siinä sitä meni muutama vuosi repiessä hiuksia ja pohtiessa, miten h-ssä se voi olla mahdollista. Oli aika paha olla siihen asti, kunnes päätin, että ei muuten onnistu: minä olen minä ja sillä sipuli. Onni asuu jokaisen omassa taskussa, kukaan toinen ei ole olemassa sitä varten, että onnellistuttaisi ja sulostuttaisi jonkun toisen tien.

Kalteritango kirjoitti:

Pitää paikkansa. En ole eronnut, mutta avio oli aikanaan sitä mieltä, että hänen onnensa on kiinni siitä, miten minä olen ja elän, muutunko toiveekseen ja unelmakseen vai en. Siinä sitä meni muutama vuosi repiessä hiuksia ja pohtiessa, miten h-ssä se voi olla mahdollista. Oli aika paha olla siihen asti, kunnes päätin, että ei muuten onnistu: minä olen minä ja sillä sipuli. Onni asuu jokaisen omassa taskussa, kukaan toinen ei ole olemassa sitä varten, että onnellistuttaisi ja sulostuttaisi jonkun toisen tien.

Lue lisää

jos itsellä on hyvä olla se heijastuu myös läheisiin ihmisiin.
Kenenkään ei tarvitse elää vain toisia varten
pitää osata elää myös itseään varten silloin elämä on hyvää ja ihanaa
sinulle ja myös muille läheisille;) Eikä se ole mitään itse rakkautta ei ;)

ikäkriisi... kirjoitti:

Viina maistuu entiseen malliin, ellei enempikin, eli se ongelma ainakaan ei ratkennu... =(
Niin, tai ratkaisihan tietty sillä tavoin ettei kukaan puutu enää juomiseen... Nalkuttaja en ole, mutta joitain asioita en pystyny sivuuttaa...

Odotti mun tekevän onnelliseksi ja nyt varmaan odottaa jonkun toisen tekevän sen... Kun ihmiset ymmärtäis uskaltaa löytää itsestään sen onnen, ni ei näin helevetin paljon suhdesotkuja oliskaan...

Lue lisää

" Kun ihmiset ymmärtäis uskaltaa löytää itsestään sen onnen, ni ei näin helevetin paljon suhdesotkuja oliskaan... "

mummomuori kirjoitti:

" Kun ihmiset ymmärtäis uskaltaa löytää itsestään sen onnen, ni ei näin helevetin paljon suhdesotkuja oliskaan... "

minne se tähti on kadonnut nimimerkin perästä? Vai onko sulla kaksi persoonaa, hehehe...

mummomuor kirjoitti:

minne se tähti on kadonnut nimimerkin perästä? Vai onko sulla kaksi persoonaa, hehehe...

että joku täällä alkoi käyttää nimimerkkiäni, enkä siis enää kirjoita kuin rekisteröitynä.

Niin tuttua tuo sinun tarinasi.Kuin minun elämääni.Nyt minulla on oma asunto,jonne pikkuhiljaa olen muuttamassa.Ei tosiaan vastuu avioliitosta ole yksin toisen harteilla,vaan siihen on panostettava molempien

Olen keskustellut paljon eronneitten kanssa tästä pettämisjutusta.
Monet itkut on olkapäätäni vasten itketty, kun ero on tullut pettämisen takia, jota ei sitten oikeasti olekkaan koskaan tapahtunut.
Toinen on vain sen asian niin jankannut päähänsä ilman oikeita todisteita, ettei siihen ole ollut mitään vastaansanomista.
Asia on alkanut siksi kiinnostamaan enemmälti, kun oma mieheni aikoinaan lähti nostelemaan ja jätti minut pienen pojan kanssa yksinään, kun syytti minua huoraamisesta miehen kanssa, joka oli vain ystäväni, ei muuta.
Eroa en silti kadu, kun loukkaannuin syytöksistä todella paljon, ja ajattelin, ettei mies enää voinut minua rakastaa, kun tuollaisia kauheuksia minusta kertoi ihmisille, joissa ei ollut mitään perää.

oikeako syy? kirjoitti:

Olen keskustellut paljon eronneitten kanssa tästä pettämisjutusta.
Monet itkut on olkapäätäni vasten itketty, kun ero on tullut pettämisen takia, jota ei sitten oikeasti olekkaan koskaan tapahtunut.
Toinen on vain sen asian niin jankannut päähänsä ilman oikeita todisteita, ettei siihen ole ollut mitään vastaansanomista.
Asia on alkanut siksi kiinnostamaan enemmälti, kun oma mieheni aikoinaan lähti nostelemaan ja jätti minut pienen pojan kanssa yksinään, kun syytti minua huoraamisesta miehen kanssa, joka oli vain ystäväni, ei muuta.
Eroa en silti kadu, kun loukkaannuin syytöksistä todella paljon, ja ajattelin, ettei mies enää voinut minua rakastaa, kun tuollaisia kauheuksia minusta kertoi ihmisille, joissa ei ollut mitään perää.

Lue lisää

vaikuttaa asiaan, että halutaan joku ”pätevä” syy eroon?

Mustasukkaisuus on erittäin ikävä asia, kun siitä tulee ongelma. Kun toista alkaa pelottaa se, että hänet hylätään, aletaan kyttäämää merkkejä pettämisestä. Niitähän löytyy, kun niin halutaan. Oma epävarmuus kasvaa sellaisiin mittasuhteisiin, ettei enää järkipuhekaan auta. Olen itse eronnut sairaalloisen mustasukkaisuuden takia.

Ymmärrän myös sitäkin, että kun epäilys herää, silloin hakee todisteita koska ei toisaalta haluta aiheetta epäillä. Nuo todisteet vain ovat toisinaan veteen piirretty viiva, ovatko ne sitä vai eivät. Tätä muuten jotkut pettäjät käyttävät röyhkeästi hyväkseen, joten ei niin helppoa tämäkään todistelu ole.

Sattuu myös niin, että se epäilijä itse onkin pettänyt. Kai se ajatus menee jotenkin niin että kun itse on huomannut kuinka helppoa se on, niin onhan se yhtä helppoa sille toisellekin. Tai asia painaa niin omaa mieltä, että se teko tuntuisi vähemmän pahalta jos toisenkin saisi kiinni pettämisestä ja näin syyllisyys olisikin hänen.

mummomuori kirjoitti:

vaikuttaa asiaan, että halutaan joku ”pätevä” syy eroon?

Mustasukkaisuus on erittäin ikävä asia, kun siitä tulee ongelma. Kun toista alkaa pelottaa se, että hänet hylätään, aletaan kyttäämää merkkejä pettämisestä. Niitähän löytyy, kun niin halutaan. Oma epävarmuus kasvaa sellaisiin mittasuhteisiin, ettei enää järkipuhekaan auta. Olen itse eronnut sairaalloisen mustasukkaisuuden takia.

Ymmärrän myös sitäkin, että kun epäilys herää, silloin hakee todisteita koska ei toisaalta haluta aiheetta epäillä. Nuo todisteet vain ovat toisinaan veteen piirretty viiva, ovatko ne sitä vai eivät. Tätä muuten jotkut pettäjät käyttävät röyhkeästi hyväkseen, joten ei niin helppoa tämäkään todistelu ole.

Sattuu myös niin, että se epäilijä itse onkin pettänyt. Kai se ajatus menee jotenkin niin että kun itse on huomannut kuinka helppoa se on, niin onhan se yhtä helppoa sille toisellekin. Tai asia painaa niin omaa mieltä, että se teko tuntuisi vähemmän pahalta jos toisenkin saisi kiinni pettämisestä ja näin syyllisyys olisikin hänen.

Lue lisää

Olenkin pohtinut, että onko nämä tällaiset erot kuitenkin niitä turhia eroja? Siis, jos ei ole sitä pettämistä tapahtunut? Mutta miten selittää ja todistaa se ?
Itse olen tällä hetkellä onnellisesti naimisissa uuden mieheni kanssa ja rakastankin häntä..
Mutta tämä vanhimman lapseni isä oli kuitenkin se eka rakkauteni ja vieläkin joskus tunnen tunteita häntä kohtaan ja olen pahoillani, ettei hän koskaan sitä uskonut, ettei pettämistä ollut liitossamme.
Hän elelee yksinään ja pisti poikaansakkin välit poikki, ei kuulemma voinut olla "pettämiseni" takia varma edes siitä, onko poikakaan hänen, vaikka isänsä kuva on ulkonäöltään..
Naisiin kuulemma meni luottamuskin asian takia, eikä uskalla enää rakastua kehenkään..
Ja kaikki tämä vain sen takia, että minulla oli ja on edelleen ystävä niiltä ajoilta, jonka kanssa oli mukava vaihdella kuulumisia ja vaihdellaan niitä edelleenkin...
Rakastin kuitenkin tätä ensimmäistä miestäni tavalla, mikä ei unohdu mielestäni. Kaipaan joskus häntä. :(
Erostamme on jo 29v ja olen edelleen pahoillani mieheni syytöksistä, hänen ja itseni puolesta.
Nykyinen mieheni ei ole tippaakaan mustasukkaista sorttia ja meillä menee hyvin.
Jotenkin asia ei vain unohdu mielestäni vaikka aikuinen poikanikin on kehoittanut minua hautaamaan koko asian mielestäni, en vain voi. Aina tulee se, että jos....

se ed. kirjoitti:

Olenkin pohtinut, että onko nämä tällaiset erot kuitenkin niitä turhia eroja? Siis, jos ei ole sitä pettämistä tapahtunut? Mutta miten selittää ja todistaa se ?
Itse olen tällä hetkellä onnellisesti naimisissa uuden mieheni kanssa ja rakastankin häntä..
Mutta tämä vanhimman lapseni isä oli kuitenkin se eka rakkauteni ja vieläkin joskus tunnen tunteita häntä kohtaan ja olen pahoillani, ettei hän koskaan sitä uskonut, ettei pettämistä ollut liitossamme.
Hän elelee yksinään ja pisti poikaansakkin välit poikki, ei kuulemma voinut olla "pettämiseni" takia varma edes siitä, onko poikakaan hänen, vaikka isänsä kuva on ulkonäöltään..
Naisiin kuulemma meni luottamuskin asian takia, eikä uskalla enää rakastua kehenkään..
Ja kaikki tämä vain sen takia, että minulla oli ja on edelleen ystävä niiltä ajoilta, jonka kanssa oli mukava vaihdella kuulumisia ja vaihdellaan niitä edelleenkin...
Rakastin kuitenkin tätä ensimmäistä miestäni tavalla, mikä ei unohdu mielestäni. Kaipaan joskus häntä. :(
Erostamme on jo 29v ja olen edelleen pahoillani mieheni syytöksistä, hänen ja itseni puolesta.
Nykyinen mieheni ei ole tippaakaan mustasukkaista sorttia ja meillä menee hyvin.
Jotenkin asia ei vain unohdu mielestäni vaikka aikuinen poikanikin on kehoittanut minua hautaamaan koko asian mielestäni, en vain voi. Aina tulee se, että jos....

Lue lisää

siinä mielessä ero on saattanut olla turha, ettei miehesi halunnut selvittää mitään eikä halunnut kasvaa ihmisenä.

Jospa ongelma on ollut hänen, eli hän ei sinusta huolimatta ole kyennyt luomaan luottamuksellista suhdetta yhtään kehenkään? Se voi juontaa jostain lapsuudesta tai nuoruudesta. Käsitys on niin vahva, ettei hän kykene sitä enää yksin muuttamaan. Hän päätti toimia eli erota ennen kuin hänet hylätään tai häntä huijataan?

mummomuori kirjoitti:

siinä mielessä ero on saattanut olla turha, ettei miehesi halunnut selvittää mitään eikä halunnut kasvaa ihmisenä.

Jospa ongelma on ollut hänen, eli hän ei sinusta huolimatta ole kyennyt luomaan luottamuksellista suhdetta yhtään kehenkään? Se voi juontaa jostain lapsuudesta tai nuoruudesta. Käsitys on niin vahva, ettei hän kykene sitä enää yksin muuttamaan. Hän päätti toimia eli erota ennen kuin hänet hylätään tai häntä huijataan?

Lue lisää

Mies oli lapsuudessaan sosiaalihuollon kasvatti. Äiti oli tällainen täälläkin rumasti monesti mainittu "koko kylän mopo" ja lapsi sai sen tuta koko ikänsä.
Ihana nuori mies hänestä kasvoi silti ja tunnollinen ja "hyvä työmies", niinkuin ennen arvostettiin.
Rakastin häntä koko sydämmestäni, mutta en voinut eristyä sinne lasipulloon kaapin hyllylle, kaipasin keskusteluseuraa ja ihmisiä ympärilleni ja silloin alkoi mieheni kyräilyt..
Olisin halunnut selvittää kaikki ja yritinkin, mutta näin miehen silmissä vain tuskankyyneleet ja vihan ja lopuksi selän, kun paineli kassiensa kanssa elämästäni ulos. "Huora!"on viimeinen sana, minkä olen häneltä kuullut.
Ei halunnut koskaan edes selvittää asiaa.
Poikamme on nyt aikuisena ottanut häneen yhteyttä ja jotenkuten ovatkin tekemisissä,mutta minä olen kuulemma "tabu". Asia, mistä ei puhuta.
Niin...se "jos"....
Kyllähän minä sen tiedän, että apua mies olisi tarvinnut traumoihinsa, ei olisi varmaan minunkaan mielenterveyteni kestänyt aikaa myöten sellaista "omistamista", mutta sellaista yhteenkuulumisen tunnetta en ole koskaan kenenkään muun kanssa tuntenut. Se on sääli.
No, sääli on sairautta! ;)
Sainpahan vähän tätä taakkaani purettua täällä, joten kiitos ja ei muutakuin ylös ja eteenpäin, niinkuin se mummokin meinasi, kun lumihankeen tuupertui.

oikeako syy? kirjoitti:

Olen keskustellut paljon eronneitten kanssa tästä pettämisjutusta.
Monet itkut on olkapäätäni vasten itketty, kun ero on tullut pettämisen takia, jota ei sitten oikeasti olekkaan koskaan tapahtunut.
Toinen on vain sen asian niin jankannut päähänsä ilman oikeita todisteita, ettei siihen ole ollut mitään vastaansanomista.
Asia on alkanut siksi kiinnostamaan enemmälti, kun oma mieheni aikoinaan lähti nostelemaan ja jätti minut pienen pojan kanssa yksinään, kun syytti minua huoraamisesta miehen kanssa, joka oli vain ystäväni, ei muuta.
Eroa en silti kadu, kun loukkaannuin syytöksistä todella paljon, ja ajattelin, ettei mies enää voinut minua rakastaa, kun tuollaisia kauheuksia minusta kertoi ihmisille, joissa ei ollut mitään perää.

Lue lisää

mutta jos miehen saa kiinni itseteosta, jonka jälkeen tunnustaa useamman muunkin, niin eikö se silloin ole selvää pettämistä.

Ystävät ovat minusta vaan ystäviä, niin oli suhteemmekin aikana. Miehellä sai olla naispuolisia ystäviä, minulla miespuolisia ystäviä.

Mutta kuten totesin, niin eroon johtaneita syitä oli meissä molemmissa. Itselle viimeinen niitti oli pettäminen, joka siis oli ihan todistettavissa. Ja en ole niitä ihmisiä, jotka lähtevät ovet paukkuen paikalta, vaan yritimme keskustella miehen kanssa asiaoista. Kun olin tullut siihen lopputulokseen, että en pysty elämään pettäjän kanssa, mies oli jo päättänyt, että hän haluaa sen naisen jonka kanssa viimeiseksi pettikin.

oikeako syy? kirjoitti:

Olen keskustellut paljon eronneitten kanssa tästä pettämisjutusta.
Monet itkut on olkapäätäni vasten itketty, kun ero on tullut pettämisen takia, jota ei sitten oikeasti olekkaan koskaan tapahtunut.
Toinen on vain sen asian niin jankannut päähänsä ilman oikeita todisteita, ettei siihen ole ollut mitään vastaansanomista.
Asia on alkanut siksi kiinnostamaan enemmälti, kun oma mieheni aikoinaan lähti nostelemaan ja jätti minut pienen pojan kanssa yksinään, kun syytti minua huoraamisesta miehen kanssa, joka oli vain ystäväni, ei muuta.
Eroa en silti kadu, kun loukkaannuin syytöksistä todella paljon, ja ajattelin, ettei mies enää voinut minua rakastaa, kun tuollaisia kauheuksia minusta kertoi ihmisille, joissa ei ollut mitään perää.

Lue lisää

Tätä jouduin miettimään ja fundeeraamaan monta päivää, miksi se sattui, kolahti. Otti tovin, että sai kaiveltua esille sellaista, minkä on painanut kauas ja syvälle, että on pystynyt jatkamaan niin liittoa kuin omaa elämäänsäkin.

Se hetki oli hyytävä ja veret seisauttava, kun yhtäkkiä kaiken parisuhetaiston keskellä tajusi, että toinen ei luota, ei yhtään, ei ollenkaan. Niitä hetkiä elämässä, kun kaikki on hetkeksi seisahtanut totaalisesti paikoilleen, pysähtynyt ja lamaannuttava kauhu on alkanut nousta jostain mielen sopukoista. Kauhua aiheutti se, että tiesi itse viattomuutensa, kokemattomuutensa, esteensä sellaiseen toimintaan, johon ei ollut mitään aihetta, kun oli umpirakastunut, loppuelämäksi avioon astunut, mistään konkreettisesta pettämisestä tietämätön, sellaista elämää kokematon. Ja siitä huolimatta se ns. 'rakkain' piti petturina. Sen suurempaa loukkausta puolisolle ei voi osoittaa ja tässä vuosien saatossa olen kasvanut siihen käsitykseen, että tuollaisen 'pettämisen' rinnalla oikea pettäminen, konkreettinen toiminta on aika pieni paha.

Liitto jatkui, olinhan itse päättänyt, että se ei lopu. Mutta näin jälkiviisaana on helppo sanoa, että se olisi kannattanut katkaista kertalaakista sillä hetkellä, kun tajusi asioiden laidan. Sellainen ihminen ei ikinä lakkaa epäilemästä, kyräilemästä ja 'sairastamasta' omaa luulotautiaan. Täytyy olla hirveä taistelutahto ja aikamoiset henkiset eväät, että jaksaa pitää puolensa, kulkea omaa tietään ja tehdä omia asioitaan oman tahtonsa mukaan.

Minä ja avioliittoni jouduimme maksumiehiksi, sellainen, joka on katsellut, ehkä itsekin osallistunut aikuisten ihmisten parisuhe- / pettämis- / kieroilu- yms. sekoiluihin ja seikkailuihin, ja joka ei itse luonteeltaan kuitenkaan ole sellaiseen taipuvainen, ei koskaan uskalla luottaa kehenkään, ei ainakaan naispuoliseen. - En pidä itseäni kuitenkaan katkeroituneena vaikka voisin ollakin, jäin ilman 'rakkautta' kun aloin kulkemaan omia teitäni. Mun elämänkoulu oli tällainen ja se on kasvattanut kovan kuoren, jota pikkujutut eivät enää hetkauta.

Siksi on ensin hyvä miettiä mitä tuolla sanalla rakkaus tarkoitetaan. Se kun koetaan eri tavoin, mutta jotain yleisiä asioita voidaan nostaa esiin. Rakastuminen on se voimakkain vaihein jonka kautta siirrytään rakastamiseen, kun kaikki käy hyvin. On ihmisiä joille riittää pinnalliset suhteet jopa avioliitossa, he eivät kaipaa sen kummempaa rakkautta. Samoin ihminen kiintyy kun vuosia elää jonkun kanssa, voisi puhua että tottuu.

Ihan pelkkä kumppanuus suhde voi onnistua, mikäli se perustuu avoimuuteen. Siinä ei siis kytätä toista ja ne läheisyyden, ystävyyden ja hellyys haetaan muualta.

”Voiko joku ihmissuhde olla jotenkin aivan eri tasolla kuin muut ihmissuhteet?”
Tämä kysymys on aika erikoinen. Totta kai meillä on eritasoisia suhteita, ystävyys yhtenä esimerkkinä. Itse koen että ne erityiset ihmiset, etenkin se kumppani jonka kanssa haluaa jakaa oman elämänsä, on todella tärkeitä meille hyvinvoinnin kannalta. Seksi mielestäni on se juttu joka jaetaan juuri sen erityisen ihmisen kanssa, sen jota kohtaan me tunnemme rakkautta ja haluamme tiivistää sitä yhteenkuuluvuutta sen kautta.

On todettu että ihmisillä on luonnollisempaa elää monta suhdetta peräkkäin. On se nuoruuden opettelu rakkaussuhde, on perheen perustamisen ja lasten kasvatuksen suhde ja sitten se vanhemman iän rinnakkaisen elämisen rakkaussuhde. Jokaisella näistä on oma tehtävänsä.

mummomuori kirjoitti:

Siksi on ensin hyvä miettiä mitä tuolla sanalla rakkaus tarkoitetaan. Se kun koetaan eri tavoin, mutta jotain yleisiä asioita voidaan nostaa esiin. Rakastuminen on se voimakkain vaihein jonka kautta siirrytään rakastamiseen, kun kaikki käy hyvin. On ihmisiä joille riittää pinnalliset suhteet jopa avioliitossa, he eivät kaipaa sen kummempaa rakkautta. Samoin ihminen kiintyy kun vuosia elää jonkun kanssa, voisi puhua että tottuu.

Ihan pelkkä kumppanuus suhde voi onnistua, mikäli se perustuu avoimuuteen. Siinä ei siis kytätä toista ja ne läheisyyden, ystävyyden ja hellyys haetaan muualta.

”Voiko joku ihmissuhde olla jotenkin aivan eri tasolla kuin muut ihmissuhteet?”
Tämä kysymys on aika erikoinen. Totta kai meillä on eritasoisia suhteita, ystävyys yhtenä esimerkkinä. Itse koen että ne erityiset ihmiset, etenkin se kumppani jonka kanssa haluaa jakaa oman elämänsä, on todella tärkeitä meille hyvinvoinnin kannalta. Seksi mielestäni on se juttu joka jaetaan juuri sen erityisen ihmisen kanssa, sen jota kohtaan me tunnemme rakkautta ja haluamme tiivistää sitä yhteenkuuluvuutta sen kautta.

On todettu että ihmisillä on luonnollisempaa elää monta suhdetta peräkkäin. On se nuoruuden opettelu rakkaussuhde, on perheen perustamisen ja lasten kasvatuksen suhde ja sitten se vanhemman iän rinnakkaisen elämisen rakkaussuhde. Jokaisella näistä on oma tehtävänsä.

Lue lisää

ja 'lapsellisen' välisestä suhteesta:
Lapsien hankkiminen muuttaa parisuhdetta paljon ja suhde muuttuu keskinäisestä parisuhteesta
enemmän vanhemmuudeksi.
Itse en olisi koskaan osannut arvata, miten voimakas suhde lasten ja vanhempien välille muodostuu.
Olen itse ollut aina perheihminen ja halunnut lapsia koko ikäni ja siitä huolimatta en voi sanoa
ymmärtäneeni niiden suhteen mistä puhutaan aiemmin.
Olen ehkä liian järkevä uskoakseni täysin uusioperheisiin.
Toisen lapset eivät koskaan tule merkitsemään samaa kuin omat lapset.
Perheettömälle kuka tahansa kadulta on melkein parempi vaihtoehto kuin perheellinen,
koska lopputuloksena on oma perhe (jos perheen haluaa).
Toisaalta jos ei halua, niin tuskin ainakaan toisen lapsista huolehtiminen houkuttelee.
Ehkä olen pessimisti, mutta vaikea kuvitella että parin keskinäiset välit voisivat ylittää tämän asian.
Tähän jos lisätään vielä kauhukuva lapsettomuudesta tai vammaisesta lapsesta, niin sanon ei kiitos.
Ei sillä, etteikö vammainen lapsi olisi rakas tai arvokas, mutta sen hoitaminen on raskasta ja varmasti aiheuttaa katkeruutta etenkin lapsettomassa osapuolessa.
Sitä on helppo sanoa, että et sitten rakasta tarpeeksi kun en tällaiseen ryhdy, ja sanoisin vaan että h...
p...! Jos nyt on jo onnistunut pilaamaan toisen elämän, niin voisiko olla mahdollista ettei halua sitä enää!? Jos em. kauhukuvat toteutuu, niin sitten se vasta elämä pilalla onkin. Tässä on terveillä ihmisillä vielä niin monta vuotta elämää edessä, että joku kulunut 15 vuotta ei tunnu kymmenen vuoden päästä missään. Lapsi on koko elämän kestävä side, joka hädin tuskin 20 vuoden kuluttua horjuu omilla jaloillaan eikä lakkaa olemasta lapsi koskaan.
Toisaalta on helppo sanoa avioeroista, että eroa vaan. Varsinkin miehet harrastaa tätä sikailutaktiikkaa, eli mieluummin sikailevat niin kauan että toinen ottaa eron kuin itse ottavat eron. Kyllähän se ymmärtääkin, koska miehelle varsinkin ladotaan näitä perheen suojelemispaineita. Mutta kyllä se aika vaikeaa on silti katsoa omaa lasta silmiin ja sanoa, että otan nyt isistä eron, kun se jätti sukat väärään paikkaan. Että ehkä sitä mieluummin vetäisi sellaista sikailulinjaa, vaikka erolle olisikin hyviäkin perusteluja. Sitten voi taas sanoa, että ei se rakasta tarpeeksi kun ei ota edes eroa. Mitä sitten vaikka ottaisikin vain jonkun toisen takia, jos sitten katkeroituisi lapsilleen aiheuttaman tuskan takia. Tiedän varmasti ettei se toinenkaan sitä haluaisi. En itsekään koskaan olisi sitä pyytänyt.
Se on ihan sama vaikka kuinka itkisi tätä asiaa seuraavat 50 vuotta, ei se siitä muuksi muutu.
Ja varmasti itkenkin, kun piti kaiken mennä näin. Sen verran paljon kuitenkin toisesta välitän, että haluan antaa hänelle mahdollisuuden siihen omaan perheeseen niin pian kuin mahdollista. Ei se onnistu pitämällä toisesta kiinni. Aina rakastin niin, että annoin vapauden mennä. Teen sen yhä uudelleen.

en ota riskiä kirjoitti:

ja 'lapsellisen' välisestä suhteesta:
Lapsien hankkiminen muuttaa parisuhdetta paljon ja suhde muuttuu keskinäisestä parisuhteesta
enemmän vanhemmuudeksi.
Itse en olisi koskaan osannut arvata, miten voimakas suhde lasten ja vanhempien välille muodostuu.
Olen itse ollut aina perheihminen ja halunnut lapsia koko ikäni ja siitä huolimatta en voi sanoa
ymmärtäneeni niiden suhteen mistä puhutaan aiemmin.
Olen ehkä liian järkevä uskoakseni täysin uusioperheisiin.
Toisen lapset eivät koskaan tule merkitsemään samaa kuin omat lapset.
Perheettömälle kuka tahansa kadulta on melkein parempi vaihtoehto kuin perheellinen,
koska lopputuloksena on oma perhe (jos perheen haluaa).
Toisaalta jos ei halua, niin tuskin ainakaan toisen lapsista huolehtiminen houkuttelee.
Ehkä olen pessimisti, mutta vaikea kuvitella että parin keskinäiset välit voisivat ylittää tämän asian.
Tähän jos lisätään vielä kauhukuva lapsettomuudesta tai vammaisesta lapsesta, niin sanon ei kiitos.
Ei sillä, etteikö vammainen lapsi olisi rakas tai arvokas, mutta sen hoitaminen on raskasta ja varmasti aiheuttaa katkeruutta etenkin lapsettomassa osapuolessa.
Sitä on helppo sanoa, että et sitten rakasta tarpeeksi kun en tällaiseen ryhdy, ja sanoisin vaan että h...
p...! Jos nyt on jo onnistunut pilaamaan toisen elämän, niin voisiko olla mahdollista ettei halua sitä enää!? Jos em. kauhukuvat toteutuu, niin sitten se vasta elämä pilalla onkin. Tässä on terveillä ihmisillä vielä niin monta vuotta elämää edessä, että joku kulunut 15 vuotta ei tunnu kymmenen vuoden päästä missään. Lapsi on koko elämän kestävä side, joka hädin tuskin 20 vuoden kuluttua horjuu omilla jaloillaan eikä lakkaa olemasta lapsi koskaan.
Toisaalta on helppo sanoa avioeroista, että eroa vaan. Varsinkin miehet harrastaa tätä sikailutaktiikkaa, eli mieluummin sikailevat niin kauan että toinen ottaa eron kuin itse ottavat eron. Kyllähän se ymmärtääkin, koska miehelle varsinkin ladotaan näitä perheen suojelemispaineita. Mutta kyllä se aika vaikeaa on silti katsoa omaa lasta silmiin ja sanoa, että otan nyt isistä eron, kun se jätti sukat väärään paikkaan. Että ehkä sitä mieluummin vetäisi sellaista sikailulinjaa, vaikka erolle olisikin hyviäkin perusteluja. Sitten voi taas sanoa, että ei se rakasta tarpeeksi kun ei ota edes eroa. Mitä sitten vaikka ottaisikin vain jonkun toisen takia, jos sitten katkeroituisi lapsilleen aiheuttaman tuskan takia. Tiedän varmasti ettei se toinenkaan sitä haluaisi. En itsekään koskaan olisi sitä pyytänyt.
Se on ihan sama vaikka kuinka itkisi tätä asiaa seuraavat 50 vuotta, ei se siitä muuksi muutu.
Ja varmasti itkenkin, kun piti kaiken mennä näin. Sen verran paljon kuitenkin toisesta välitän, että haluan antaa hänelle mahdollisuuden siihen omaan perheeseen niin pian kuin mahdollista. Ei se onnistu pitämällä toisesta kiinni. Aina rakastin niin, että annoin vapauden mennä. Teen sen yhä uudelleen.

Lue lisää

ja vanhempien välille muodostuu voimakas suhde. No, sitä kutsutaan rakkaudeksi. Se rakkaus ei vie tilaa miehen ja naisen välisestä rakkaudesta. Äiti ei lakkaa olemasta nainen vaikka lapsia saakin. Eikä koskaan saisi olla niin, että lapset joutuvat paikkaamaan aikuisten välisen hellyyden ja läheisyyden puutteen. Se on lapselle liian raskas taakka, että hän joutuu olemaan se antava osapuoli äidilleen.

Ehkä hän on sitten aikuisena, mutta lapsen on tarkoitus kehittyä ja itsenäistyä – kasvaa itse aikuiseksi.
En tiedä miksi suhtaudut noin hyljeksivästi lapsiin. Minulle kaikki lapset ja etenkin myös ne läheisten lapset ovat olleet rakastamisen arvoisia. Kun ajattelen niitä tuhansia adoptioperheitä tai sijaisperheitä niin kovin pientä on sinun rakkautesi?

Niin, mikä 15 vuotta? Onko se sitten hyvä aika erota?

Mitenkä muuten sitten kerrot lapsillesi sen, että olet luopunut omasta läheisyyden tarpeesta ja seksuaalisuudestasi vain siksi, että hän oli olemassa? Tulee mieleen vanhat tarinat siitä, että äiti syyllistää loppuelämän lapsiaan siitä, että he olivat tuhonneet hänen elämänsä ja estäneet tekemästä sitä mitä eniten olisi halunnut (opiskelut, harrastuksen jne.) . Tai omakohtainen kokemus, kun vanhemmat syyttivät toisiaan liki 50 vuotta siitä, kumpi oli pilannut pahemmin toisten elämän.

Mutta se on hyvä kun huomaa, ettei toinen enää jaksa, niin todellakin antaa hänelle vapauden lähteä eikä sido kuolleeseen liittoon häntä.

mummomuori kirjoitti:

ja vanhempien välille muodostuu voimakas suhde. No, sitä kutsutaan rakkaudeksi. Se rakkaus ei vie tilaa miehen ja naisen välisestä rakkaudesta. Äiti ei lakkaa olemasta nainen vaikka lapsia saakin. Eikä koskaan saisi olla niin, että lapset joutuvat paikkaamaan aikuisten välisen hellyyden ja läheisyyden puutteen. Se on lapselle liian raskas taakka, että hän joutuu olemaan se antava osapuoli äidilleen.

Ehkä hän on sitten aikuisena, mutta lapsen on tarkoitus kehittyä ja itsenäistyä – kasvaa itse aikuiseksi.
En tiedä miksi suhtaudut noin hyljeksivästi lapsiin. Minulle kaikki lapset ja etenkin myös ne läheisten lapset ovat olleet rakastamisen arvoisia. Kun ajattelen niitä tuhansia adoptioperheitä tai sijaisperheitä niin kovin pientä on sinun rakkautesi?

Niin, mikä 15 vuotta? Onko se sitten hyvä aika erota?

Mitenkä muuten sitten kerrot lapsillesi sen, että olet luopunut omasta läheisyyden tarpeesta ja seksuaalisuudestasi vain siksi, että hän oli olemassa? Tulee mieleen vanhat tarinat siitä, että äiti syyllistää loppuelämän lapsiaan siitä, että he olivat tuhonneet hänen elämänsä ja estäneet tekemästä sitä mitä eniten olisi halunnut (opiskelut, harrastuksen jne.) . Tai omakohtainen kokemus, kun vanhemmat syyttivät toisiaan liki 50 vuotta siitä, kumpi oli pilannut pahemmin toisten elämän.

Mutta se on hyvä kun huomaa, ettei toinen enää jaksa, niin todellakin antaa hänelle vapauden lähteä eikä sido kuolleeseen liittoon häntä.

Lue lisää

Tämän kommentin miinustajilla on tyhjiö aivojen kohdalla. Mikä se on ? Tyhjä, syvä, musta kuoppa, joka on syntynyt vaikkapa juuri siitä katkeruudesta, kun oma elämä on jäänyt elämättä jonkun muun takia, väärästä uhrautumismentaliteetista johtuen.

en ota riskiä kirjoitti:

ja 'lapsellisen' välisestä suhteesta:
Lapsien hankkiminen muuttaa parisuhdetta paljon ja suhde muuttuu keskinäisestä parisuhteesta
enemmän vanhemmuudeksi.
Itse en olisi koskaan osannut arvata, miten voimakas suhde lasten ja vanhempien välille muodostuu.
Olen itse ollut aina perheihminen ja halunnut lapsia koko ikäni ja siitä huolimatta en voi sanoa
ymmärtäneeni niiden suhteen mistä puhutaan aiemmin.
Olen ehkä liian järkevä uskoakseni täysin uusioperheisiin.
Toisen lapset eivät koskaan tule merkitsemään samaa kuin omat lapset.
Perheettömälle kuka tahansa kadulta on melkein parempi vaihtoehto kuin perheellinen,
koska lopputuloksena on oma perhe (jos perheen haluaa).
Toisaalta jos ei halua, niin tuskin ainakaan toisen lapsista huolehtiminen houkuttelee.
Ehkä olen pessimisti, mutta vaikea kuvitella että parin keskinäiset välit voisivat ylittää tämän asian.
Tähän jos lisätään vielä kauhukuva lapsettomuudesta tai vammaisesta lapsesta, niin sanon ei kiitos.
Ei sillä, etteikö vammainen lapsi olisi rakas tai arvokas, mutta sen hoitaminen on raskasta ja varmasti aiheuttaa katkeruutta etenkin lapsettomassa osapuolessa.
Sitä on helppo sanoa, että et sitten rakasta tarpeeksi kun en tällaiseen ryhdy, ja sanoisin vaan että h...
p...! Jos nyt on jo onnistunut pilaamaan toisen elämän, niin voisiko olla mahdollista ettei halua sitä enää!? Jos em. kauhukuvat toteutuu, niin sitten se vasta elämä pilalla onkin. Tässä on terveillä ihmisillä vielä niin monta vuotta elämää edessä, että joku kulunut 15 vuotta ei tunnu kymmenen vuoden päästä missään. Lapsi on koko elämän kestävä side, joka hädin tuskin 20 vuoden kuluttua horjuu omilla jaloillaan eikä lakkaa olemasta lapsi koskaan.
Toisaalta on helppo sanoa avioeroista, että eroa vaan. Varsinkin miehet harrastaa tätä sikailutaktiikkaa, eli mieluummin sikailevat niin kauan että toinen ottaa eron kuin itse ottavat eron. Kyllähän se ymmärtääkin, koska miehelle varsinkin ladotaan näitä perheen suojelemispaineita. Mutta kyllä se aika vaikeaa on silti katsoa omaa lasta silmiin ja sanoa, että otan nyt isistä eron, kun se jätti sukat väärään paikkaan. Että ehkä sitä mieluummin vetäisi sellaista sikailulinjaa, vaikka erolle olisikin hyviäkin perusteluja. Sitten voi taas sanoa, että ei se rakasta tarpeeksi kun ei ota edes eroa. Mitä sitten vaikka ottaisikin vain jonkun toisen takia, jos sitten katkeroituisi lapsilleen aiheuttaman tuskan takia. Tiedän varmasti ettei se toinenkaan sitä haluaisi. En itsekään koskaan olisi sitä pyytänyt.
Se on ihan sama vaikka kuinka itkisi tätä asiaa seuraavat 50 vuotta, ei se siitä muuksi muutu.
Ja varmasti itkenkin, kun piti kaiken mennä näin. Sen verran paljon kuitenkin toisesta välitän, että haluan antaa hänelle mahdollisuuden siihen omaan perheeseen niin pian kuin mahdollista. Ei se onnistu pitämällä toisesta kiinni. Aina rakastin niin, että annoin vapauden mennä. Teen sen yhä uudelleen.

Lue lisää

puolestani uskon jopa enemmän uusioperheisiin kuin ydinperheisiin. Sellaisia lähikokemuksia. Loppujenlopuksi kaikki on kiinni ihmisten asenteesta ja tahdosta.

Esim. ystäväni isä on hänelle huomattavan paljon etäisempi kuin isäpuoli. Vaikka hänen äitinsä on jo eronnut tästäkin miehestä, niin tytär ja exisäpuoli ( exisäpuolen nykyinen vaimo) pitävät yhä yhteyksiä. Enemmän kuin isäänsä.

Puhumattakaan nyt exästä ja meidän lapsista. Lapset (= jo teinit vanhin täysi-ikäinen) eivät pidä isäänsä juurikaan yhteyksiä. Poikkeavat ranskalaiselle visiitille pari kertaa vuodessa, yksi lapsista ei sitäkään. Mummomuori tuossa kertoi, että voimakasta suhdetta vanhempien ja lasten välillä kutsutaan rakkaudeksi. Niinpä kutsutaan. Mutta rakkaus vanhemman/vanhempien ja lapsen/lasten välillä ei ole itsestäänselvyys. Ei ollenkaan. Ellei, kuten esimerkissäni, isä (=ex) ole kiinnostunut liiton aikana lapsista ollenkaan eikä anna heille aikaansa, niin miten ihmeessä näin tapahtuisi eron jälkeen?

Nykyinen miesystäväni puolestaan antaa lapsille aikaansa - ja he ottavat sen riemulla vastaan. Vasta miesystäväni ja varttuneiden lasten kanssa olen voinut tehdä perheenä sitä mistä olen aina haaveillut. En tiedä onko traumaattista teinien kannalta, mutta innolla he kuitenkin ovat lähteneet kanssamme pulkkamäkeen, piknikille (tosin vain kesällä..), festareille. Uusmummolaan syömään. Lasten oma mummo, isän äiti, on jo kuollut - eikä ex ollut koskaan kiinnostunut lähtemään sukuloimaan omiin sukulaisiinsa. Me hoidimme sen lasten kanssa silloin ja myös nyt keskenään. Miesystävänikin on ollut pari kertaa mukana exän isällä ja monia kertoja exän veljen perheen luona.

Lapset ovat aina lapsia vanhemmilleen, mutta siitä huolimatta he aikuistuvat. Viimeistään parinkymmen vuoden kuluttua syntymästään. Riippuu melko paljon menneisyydestä mitä tuohon 20v sisältyy lasten ja vanhempien välillä - ja sen mukaan jatketaan lasten aikuistuttuakin.

jippii* kirjoitti:

puolestani uskon jopa enemmän uusioperheisiin kuin ydinperheisiin. Sellaisia lähikokemuksia. Loppujenlopuksi kaikki on kiinni ihmisten asenteesta ja tahdosta.

Esim. ystäväni isä on hänelle huomattavan paljon etäisempi kuin isäpuoli. Vaikka hänen äitinsä on jo eronnut tästäkin miehestä, niin tytär ja exisäpuoli ( exisäpuolen nykyinen vaimo) pitävät yhä yhteyksiä. Enemmän kuin isäänsä.

Puhumattakaan nyt exästä ja meidän lapsista. Lapset (= jo teinit vanhin täysi-ikäinen) eivät pidä isäänsä juurikaan yhteyksiä. Poikkeavat ranskalaiselle visiitille pari kertaa vuodessa, yksi lapsista ei sitäkään. Mummomuori tuossa kertoi, että voimakasta suhdetta vanhempien ja lasten välillä kutsutaan rakkaudeksi. Niinpä kutsutaan. Mutta rakkaus vanhemman/vanhempien ja lapsen/lasten välillä ei ole itsestäänselvyys. Ei ollenkaan. Ellei, kuten esimerkissäni, isä (=ex) ole kiinnostunut liiton aikana lapsista ollenkaan eikä anna heille aikaansa, niin miten ihmeessä näin tapahtuisi eron jälkeen?

Nykyinen miesystäväni puolestaan antaa lapsille aikaansa - ja he ottavat sen riemulla vastaan. Vasta miesystäväni ja varttuneiden lasten kanssa olen voinut tehdä perheenä sitä mistä olen aina haaveillut. En tiedä onko traumaattista teinien kannalta, mutta innolla he kuitenkin ovat lähteneet kanssamme pulkkamäkeen, piknikille (tosin vain kesällä..), festareille. Uusmummolaan syömään. Lasten oma mummo, isän äiti, on jo kuollut - eikä ex ollut koskaan kiinnostunut lähtemään sukuloimaan omiin sukulaisiinsa. Me hoidimme sen lasten kanssa silloin ja myös nyt keskenään. Miesystävänikin on ollut pari kertaa mukana exän isällä ja monia kertoja exän veljen perheen luona.

Lapset ovat aina lapsia vanhemmilleen, mutta siitä huolimatta he aikuistuvat. Viimeistään parinkymmen vuoden kuluttua syntymästään. Riippuu melko paljon menneisyydestä mitä tuohon 20v sisältyy lasten ja vanhempien välillä - ja sen mukaan jatketaan lasten aikuistuttuakin.

Lue lisää

ei se vanhempien ja lasten välinen rakkaus niin automaattista ole kuin luullaan.

Uusioperheistä on minullakin hyviä kokemuksia. Loppujen lopuksi eniten merkitsee se, millaiset suhteet ihmisinä meillä on. Jos on avoimuutta ja vilpittömyyttä, niin hyvät ja rakastavat välit syntyvät kahden persoonan välille riippumatta sukulaissuhteista. Ne voivat olla yhtä kiinteät kuin sukulaissuhteetkin.

Olen kokenut enemmän rikkautena sen, että lapsillani on ollut näitä ihmisiä ympärillään. Samoin että he ovat ystävystyneet mm. omien ystävieni perheiden kanssa. Mitä laajempi tukiverkosto, sitä turvallisempaa on elää…

Kyllä minua naisena ainakin näin vanhemmiten ja samoihin rutiineihin miehen kanssa kyllästyneenä, tuntuu kiihoittavalta, kun mies tuikkaa välillä "sinnekkin.."
Nuorena ei olisi tullut mieleenkään, mutta on sielläkin erogeenista aluetta ja homojakin olen alkanut pitää aivan normaaleina pareina.
Sammaa seksiä vuosikymmenet, vaihtelu tuntuu mukavalta väliltä..ja saapahan isäntäkin välillä tiukkaa..

nami iikkiä! kirjoitti:

Kyllä minua naisena ainakin näin vanhemmiten ja samoihin rutiineihin miehen kanssa kyllästyneenä, tuntuu kiihoittavalta, kun mies tuikkaa välillä "sinnekkin.."
Nuorena ei olisi tullut mieleenkään, mutta on sielläkin erogeenista aluetta ja homojakin olen alkanut pitää aivan normaaleina pareina.
Sammaa seksiä vuosikymmenet, vaihtelu tuntuu mukavalta väliltä..ja saapahan isäntäkin välillä tiukkaa..

Lue lisää

Tuon takia liittonne kestääkin.
Pitää itse tehdä jotain asioitten muuttamiseksi mukavaksi, eikä jäädä siihen märehtimään, kun ei entiset metodit enää tunnukkaan hyviltä.
Liian herkästi parit heittää ne kinttaat hankeen ja antaa olla, kun ei se kumppani enää olekkaan se nuoruuden suurien tunteiden palauttaja.
Itse voi kuitenkin pienillä uusilla ratkaisulla tuoda uutta kipinää suhteeseen.
Paljon on omasta käytöksestä asiat kiinni.
Toista voisi syyttää vähemmän ja tehdä itse enemmän.