pirulainen, rikkoi niin kuin ei kukaan elämäni aikana, rikkoi muruseksi pieniksi. Siitä asti olen kerännyt palasia, yrittänyt liimata sirusia yhteen. Jännänä odotan näkeekö sen että olen palasista koottu.
Kaikesta kipeydestä huolimatta voin sanoa, että jokaisen on hyvä edes kerran hajota niin että ihan
kaikki itsessä kulkee suurennuslasin läpi. Hups toi osa roskiin, toi saa jäädä. Eivät ne tunnista minua
enää. Olen uusi. Hyvässä sanovat. Nyt voin käyttää kaikkea sitä mikä on uinunut käyttämättä, muitten
vuoksi. Nyt on aika kulkea yksin, kummallisen vapauttava tila. Kiitos kanssakumppanit herätyksestä, nyt
on taas aika antaa, tosin aivan toisella lailla kuin ennen. Jos kerran elämänkokemukseni tiedot kiinnostavat niin paljon, saatte ottaa niistä sen mitä tarvitsette omalle kasvunpolullenne. Ne ovat kuitenkin minun, siksi voitte niitä vain lainata kunnes löydätte omanne.
En muuttunutkaan katkeraksi enkä skeptiseksi. Luottamusta en enää vaadi, jaan vain sen minkä sinäkin
voit jakaa. Rakkautta en enää odota sillä rakkaus on minussa. Kulkekoon rinnallani se joka tahtoo hetken ja sen hetken silitän hiuksiasi, kunnes olet valmis jatkamaan eteenpäin. Autan sinua löytämään valosi.
Minä hymyilen ehkä sinäkin sitten kun olet itsesi löytänyt.

Vastaukset 17
Vanhimmat
pirulainen on sulle tuollasta tehny ?
Joku "ihme" on avannut minunki silmät :)
kaksoisliekkini vaan!
Mikä oli se ratkaiseva tekijä? Kerro se minulle?
en mä taida enää kaivella vanhoja ja kipuilla kun ei se kuitenkaan muuksi enää muutu. Kipuhan ei koskaan unohdu, sen kanssa voi kuitenkin oppia elämään. Tai jotakin muuta.
Mikä saa sinut haluaamaan tietoa? Oletko samassa kelkassa?
Js aloitus oli tuollainen, niin jaa ihmeessä tänne tätä vapauttavaa ja silittävää tietoasi! " Autan sinua löytämään valosi"
Anna tulla, ottaisin mielelläni tiedon vastaan. Vanhojen ja viisaiden kokemukset ovat aina ennenkin auttaneet.
Olen kyllä jo valoni löytänyt. Dont worry.
Tää olikin osoitus siitä viisaudesta, että oletkin joku muu, etkä vain katkera palstapaska....
Ihanaa. :)))
Hyvin kirjoitettu ja olen ihan samoilla linjoilla.
:)
En olisi häntä halunnut tavata! Elämäni jatkaa sinussa matkaansa kun minä olen kuollut. Haluan kuolla, ja se on ainoa toiveeni tälle illalle.
Haluan kuolla, pois, en olisi ikinä halunnut syntyä tänne.
......huomenna on parempi päivä!
Ai että mä rakastan erästä täyspäistä ystävääni, joka ei taatusti käy näillä helvetin esikaratnon palstoilla.On vankka ja vakaa kuin kallio asiassa kuin asiassa ja omaa vielä niin paljon sitä vaaditavaa yhteiskunnallista sivistystä!!
Voi....
täyspäisellä ystävällesi ole käynyt yhtä onnekkaasti kun hävitti sut tänne!!
Ei se oo mua tänne hävittänyt vaan minä itse. Hän ei todellakaan ole näiden palstojen uhri...olen siitä varma. Minut tänne hävitti eräs toinen hän, joka imi minusta kaiken ja aloitus on sen mukainen ..
Hyvää ja onnellista vuotta 2011, aloittajalle ja muille ikävöiville. Toivon että se on sitä myös minulle ja että mulle käy kuten aloittajalle. En vain käytä siihen toista ihmistä vaan itseäni. Näin en tunne kiitollisuudenvalkaa enkä selitysvelkaa kenellekään :))
Uusi vuosi, ei yhtäänhaastetta vaan rakkautta ja seestymistä.
Kaikille palstalaisille hyvää jatkoa.
No miksikäs kaksoisliekki ei saa olla sun kans?
miksi?
onneksi olkoon.