Miten Estonian Kalev Vahtrasin kuolema selitetään?!?

JusticeJukka

Estonian miehistön jäsen Kalev Vahtras OLI TODISTETUSTI TURUN SAIRAALASSA! Viranomaiset jopa ilmoitti Vahtrasin omaisille asiasta ja alilämmöstä kärsinyt Vahtras oli merkitty pelastettujen listauksiin ruumiinlämmön kera, jota ei tehdä kuin elossa pelastetuille!

Vahtrasin Turun sairaalassa havaitse ainakin kolme miehistön jäsentä, joista YKSI OLI VAHTRASIN HUONETOVERI JA JAIC:in tähtitodistaja Silver Linde!

Turun sairaalan ylilääkäri TODISTI DER SPIEGELILLE, että totta tosiaan alilämpöpotilas kiikutettiin helikopterilla ruotsiin, mitä ylilääkäri piti outona, koska mies oli virolainen ja Suomessa olisi hoito onnistunut. Vielä OUDOMPANA YLILÄÄKÄRI PITI SITÄ, ETTÄ KULJETUKSEN KOHDE ILMOITETTIIN KUOLLEEKSI HELIKOPTERISSA, MUTTA RUUMISTA EI PALAUTETTU KOSKAAN SUOMEEN, VAIKKA NIIN OLISI KUULUNUT TEHDÄ. Vaikka ylilääkäri ei vaitiolovelvollisuuteen vedoten kertonutkaan alilämpöpotilaan nimeä, niin vain Vahtras "katosi" sairaalasta ja oli ainoa alilämpöpotilas siellä!

Miten on mahdollista, että virallisen kertomuksen mukaan Suomen rannikolta ruhjoutuneena löytynyt ja Estonien turmayönä hukkuneeksi julistettu KALEV VAHTRAS ON OLLUT FAKTISESTI TURUN SAIRAALASSA JA KULJETETTU RUOTSIIN, mutta sen jälkeen onkin löytynyt hukkuneena Suomen rannikolta.

Miksi Kalev Vahtrasin ruumis oli ruheita ja haavoja täynnä, mutta miehen paita oli ehjä? Miksi Viron Suojelupoliisi kielsi omaisia tutkituttamasta asiaa liian vaarallisena?

http://www.epl.ee/artikkel/196472

Miten on mahdollista, että tallaista tapausta ei ole tutkittu ollenkaan viranomaisten taholta?

21

9324

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • insider

      MUST (Militära Underrättelse- och Säkerhetstjänsten), the Swedish military intelligence agency

      Sairaalavaatteet veks,henki pois. siviilivaatteet päälle ja heitetään kopterista mereen.

      Miksi?
      Tiesi liikaa.

      Matkustajaaiva oli hyvä ihmiskilpi salaisille kuljetuksille. Ruotsi, CIA ja MI6(SIS) uskoivat että edes neukut ei olisi niin hulluja että upottaisivat matkustajalaivan estääkseen sotamateriaalin pääsyn länteen. Oli ne.

      Paitsi että nythän kaikki epäilee neukkuja. Ovelaa toimintaa Mossadilta.

    • KalevVahtras

      Kyllä tässä Estonia tapauksessa on niin paljon hämäriä tapahtumia, että jotain ja paljon peitellään tämän asian suhteen. No ehkä wikileaks tuo valoa tähänkin asiaan joskus tulevaisuudessa. Tässä tarjolla mm kuvaa pelastuneiden listasta jossa Kalev , Piht ja monet muut pelastuneet ja sittemmin kadonneet näkyvät.

      http://estline.ee/et/28091994

      Eli tuo kuva oikealla ylinnä.

      • yksi.mahdollinen.selitys

        No pelkästään se, että kun kriisitilanteessa on kaikkien viranomaisten ja auttajien pitänyt toimia äärimmäisen nopeasti ja rivakasti, on virheitäkin sattunut. Henki on voinut mennä ihan vaan vahingossa, kun joku on käyttänyt liian ronskeja otteita. Viranomaisissa toimivat, lääkärit ym. tekevät aina kaikkensa peitelläkseen virheensä ja hävittävät kaikki todisteet sellaisesta ja vääristelevät sitten faktat tilanteista asiakirjoihin. Ovat semmosia vellihousuja. Ei ole selkärankaa kantaa vastuuta toiminnastaan, kun pahimmillaan kuolemantuottamuksia, ym. tapahtuu. Varma on, että jos heppu todella oli pelastuneiden joukossa, kuoli auttajien käsiin ja sitten katosi, totuus ei löydy ainakaan virallisista asiakirjoista!


    • kalevvahtras

      ^Siis vasemmalla anteeksi.

    • Totta3

      Totta kaikki totta.

    • mediatodottaajuttuja

      Ottakaa yhteyttä johonkin mediaan. Siten asiat saavat näkyvyyttä ja asiat tulevat kiusallisiksi.
      Jos asiassa on jotain salaperäistä, tulee se esille kyllä. Aina asia selviää pala kerrallaan.

    • Kyllästynytk

      Tästä kannattaisi olla Wikileaksin porukoihin yhteydessä. Vain asiakirjapaljastuksilla voi tuoda tiedot julkisuuteen. Suomen media ja Supo ovat täysin vallanpitäjien hallussa, ei ole mahdollista sitä kautta saada totuutta selville.

      • Anonyymi

        ... eli siis Putiniin.


    • Estonianselvitys

      Hei, onko täällä tarpeeksi uskaliaita ottamaan yhteyttä johonkin lähteeseen joka todella alkaisi tutkimaan asiaa, olen nyt itse reilun vuoden tutustunut enemmän ja enemmän Estonian uppoamiseen ja tässä asiassa on niin paljon hämärää kun olla ja voi.. Kyllä aivan uskomattomalta tuntuu että miten kaikki katoamiset ja salaliittoteoriat on voitu pyyhkiä vaan täysin pois.. Vaikka Estonian turmassa kuolleita ei enää voi takaisin saada niin tästä vastuussa olevat kuuluu saada kiinni. Tämä vaan tuntuu niin uskomattomalta, että jos ei usko viralliseen tutkintaraporttiin, että keulavisiiri irtosi ja laiva upposi alle tunnissa?! vaikka tämä on jo lähes 25v vanha tapahtuma, olisi tähän silti saatava selitys, en vaan käsitä miten mikään taho ei ole alkanut tutkia tätä tarkemmin vai onko kaikki vaan hiljennetty? olisihan omaiset halunneet että alus nostetaan mutta eipä vaan nostettu. Nyt aluksen nostamisesta tuskin enää olisi apua koska kaikki mahdolliset todisteet on keritty jo tuhoamaan moneen kertaan. Haluaisin vaan selvyyden kaikkeen hämäriin asioihin mitä tähän liittyy, varsinkin ensin pelastuneet miehistön jäsenet, jotka yhtäkkiä eivät olekkaan pelastuneet. Ymmärtäisin jos tapauksia olisi yksi tai kaksi mutta ei ole!

      • asdasdsaadsadssadasdsads

        Käsittääkseni Estonian ylös nostaminen olisi vienyt ihan hitosti rahaa. Costa Concardia kun nostettiin vaan vaakatasosta, niin senkin operaatio taisi maksaa joku 600 miljoonaa euroa.


      • Estonianselvitys

        Luulen että vähemmän rahaa siihen olisi mennyt kuin siihen että siellä on tietyt tahot käyneet sukeltamassa ja peittelemässä jälkiä sekä siihen että hylkyä vahditaan 24/7, puhumattakaan siitä kun sitä oltiin peittämässä soralla ja betonilla josta luovuttiin suuren vastustuksen johdosta.


    • Näinonnäreet

      Paikka jossa Estonia upposi, sijaitsee myrskyisin ja useimmasta suunnasta puhaltava tuulisin alue Itämerellä.

      • Estonianselvitys

        Eli sinusta asiassa ei ole mitään hämärää?


    • Totuuson

      Amerikkalaisethan kävi siellä. Ottivat kuvia ja totesivat arvioidessaan että on tapahtunut räjähdys.

    • Selitystä

      Uskoisin niin että kalev vahtras ei ole kalev vahtras. Vaan joku muu. Toi homma meni reisille, tää tyyppi on aivan joku muu.

    • Anonyymi

      Vahtras tiesi liikaa ja maksoi siitä hengellään. Samoin ne kaksi muuta jotka kuolivat "sydänkohtaukseen" 40-50 vuotiaina juuri kun aikoivat puhua totuuden oikeista uppoamissyistä.

    • Anonyymi

      Taas on salaliitto höperehtijät vauhdissa menkää hoitoon.

    • Anonyymi

      Tää on kyllä jännä tapaus. Nimi on selviytyjien listalla ( kuten muidenkin mystisesti kadonneiden / kuolleiden) ja vaimolle ilmoitettu että mies on pelastunut ja sairaalassa. SIlver Linde jopa oli samassa huoneessa Vahtraksen kanssa. Sitten mies katoaakin ja vaimolle kerrotaan että on siirretty toiseen sairaalaan. Lopulta ilmoitetaan että mies on kuollut ja ruumis näyttää ihan siltä kuin olisi väkivaltaa tehty. Toinen patologi sanoo että väkivalloin kuollut. Vaimoa myös kehoitettiin olemaan puuttumasta asiaan ettei tulisi mitään ikävyyksiä.

      SIlver Linde avasi suunsa asiasta ja sitten mies pidätetään sen takia että miehen kaveri on salakuljettanut huumeita, mutta Lindea kohtaan ei ollut mitään todisteita että olisi ollut osallinen. Linde sai 9 vuotta linnaa suomessa asian takia.

      Jotakin hämärää tässä on

      • Anonyymi

        Hyvän dekkarin aineksethan tuossa on. Miten tarinassa on ajateltu hävittää kuolemansyyntutkimusraportti? Onko sekin vain kadonnut?

        Ehkä vieläkin jännittävämpää saadaan, kun myös kuolemansyyntutkijakin on kadonnut. Hän lähti kalaan Oulujärvellä ja katosi sumuun. Mistä sumua oli tullut täysin kirkaalla säällä? Oliko järvellä sukellusvene? Tai vesitasokone, joka lensi itään päin?


    • Anonyymi

      Epäilen että ruotsi ja Venäjä salailee suomelta ja virolta jotain, mutta miksi näitä kahta armeija rekkaa tarkastettu tai Entä jos kalev on nähnyt semmoista mitä ei olisi pitänyt?

    • Anonyymi

      Uskomatonta että suomikin voi toimia näin pedofiilimäisesti. Kylmä murha lakaissaan maton alle, oksettava paska maa

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2580
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1950
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1499
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1028
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      67
      913
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      881
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      860
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      854
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      765
    Aihe