Vl-saarnau usein

Olen taas pitkähkön tauon jälkeen päässyt live-seuroihin.

Saarnat ovat usein HIEMAN hengettömiä ja kaukaa haettuja. Puhuja saattaa ottaa tekstin, jonka historiallisesta ja kultturellisesta taustasta hänellä ei ole riittävästi tietoa. Saarnasta tulee silloin hieman omituinen.

Harvemmin kuulee sellaista saarnaa, jossa pureuduttaisiin kristillisyyden ytimeen: siihen, että me kaikki olemme pois poikenneita ja joudumme joka päivä syntiin. Siksi tärkeintä on, että uskomme Kristuksen vanhurskauden omaksi vanhurskaudeksemme. Ja ahkeroimme panna meihin joka päivä tarttuvaa syntiä pois, jotta uskon näköalat saisivat säilyä kirkkaina mielessämme, meillä olisi hyvä omatunto ja rauha Jumalan kanssa.

Uskomisen asia ei liene sen monimutkaisempi.

Kun monet saarnat ovat laajalti kuultavissa internetissä, yksinkertainen rauhan ka syntien anteeksiantamisen julistusa olisi jokaisessa saarnassa ehdottoman tähdellinen. Jokaisen seurapaikan penkeissä myös istuu sanankuulijoita, joiden mieltä painaa jokin suurempi tai pienempi erehdys/lankeemus.

Suhteettoman paljon huomiota julkisessa keskustelussa ovat saaneet insesti- ja lasten hyväksikäyttötapaukset, vaikka ne ovatkin yksittäisiä juttuja; nyt vaikka nämä Espoon tapaus ja Siikajoen kanttorin tapaus. Jos on totta, että espoolainen käpälöi omia tyttäriään, se on tietysti tuomittavaa, mutta sen ei pitäisi leimata koko vanhoillislestadiolaisuutta. Ja jos on totta, että kajaanilainen, entinen Siikajoen kanttori kuvatuuissa olosuhteissa lähenteli nuorta sukulaistyttöään... sekin on tuomittavaa, mutta kun kaikki (palstan tekomoralisteja lukuunottamatta) ymmärrämme, että moisissa olosuhteissa kiusaus on suuri ja lihan himot eivät useinkaan ole hallittavissa, tuonkaan ei pitäisi leimata koko vanhoillislestadiolaisuutta. Eihän noita yksittäisiä tapauksia nyt mitenkään puolustetta voi, mutta kenelle tahansa tilaisuuden tullen saattaisi sattua vastaavaa.

Pitäisi myös ottaa huomioon, että kaikki olemme syntiin lankeavaisia ihmisiä. Ja miksi sitten yhdenlaiseen syntiin langennut pitäisi julistaa epähenkilöksi koko loppuelämäkseen, koska hänkin kuitenkin on Jumalan luoma, ja JUmalan armo lankeemuksesta huolimatta kuuluu myös näille kangenneille.

SRK käynnistää kuulemma oman selvityksen suhteestaan ns. pedofiliaan. Palstalla luullaan, että tuo "pedo" tarkoittaa PETOA, mutta lastahan se tarkoittaa.

Saarnoissa tärkeää olisi palata/keskittyä yksinkysymyksiin eli syntien anteeksiantamiseen ja Jumalan rauhaan, joka kestaa niin ajassa kuin ajan rahan takanakin. Jatkuva muistutus maallisen elämän väliaikaisuudesta ja lyhyydestä olisi myös paikallaan.

Joskus olen ehdottanut puhujalle tekstiksi Paavalin sanoja: "Sitä hyvää, jota minä tahdon, sitä minä en tee, mutta sitä pahaa, joa en tahdo - sitä minä teen. En kuitenkaan minä, vaan synti, joka minussa asuu." Ehdotukseni ei ole kelvannut puhujille. Mutta jos puhujalla todella olisi sydän paikallaan ja Kristuksen mieli, tuosta jokikisissä seuroissa saisi aikaan Kristuksen mielen mukaisen saarnan.
7268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

todistaa, ettei puhujilla ole Pyhää Henkeä, koska kirjoitit näin:

"""Saarnat ovat usein HIEMAN hengettömiä ja kaukaa haettuja.""""

Jeesus sanoi heistä, joissa on PH näin.
Matt. 10:20
Sillä ette te itse puhu, vaan teidän Isänne Henki puhuu teissä.

Ja Hän sanoi myös näin puhuvista.
Matt. 12:34
Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.

Äänestä
  • uskomisen asian ydin on yksinkertainen. Miksei saarnattaisi siitä? Turhaa saarnata tuhansien vuosien takaisista historiallisista jutuista, joihin puhuja ei kultturellisista syistä ole lainkaan perehtynyt. Miksei saarnattaisi kisnkertaista evanjeliumia?

    Äänestä

  • mutta kun kirjoitti:

    uskomisen asian ydin on yksinkertainen. Miksei saarnattaisi siitä? Turhaa saarnata tuhansien vuosien takaisista historiallisista jutuista, joihin puhuja ei kultturellisista syistä ole lainkaan perehtynyt. Miksei saarnattaisi kisnkertaista evanjeliumia?

    Jeesus itse sanoi:
    Matt.11.
    28 Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
    29 Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
    30 Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on KEVEÄ."

    Niinpä niin. Kun uskoo Jeesukseen, tekee Jumalan tahdon. Mutta jos uskot ihmisiä ja heidän käskyjään, ja sääntöjään, olet hylännyt Jeesuksen ja ottanut harteillesi ihmisten ikeet.
    Usko on yksinkertainen asia, todella yksinkertainen, ja sen todisti myös Paavali:

    Apt.16.
    25 Mutta keskiyön aikaan Paavali ja Silas olivat rukouksissa ja veisasivat ylistystä Jumalalle; ja vangit kuuntelivat heitä.
    26 Silloin tapahtui yhtäkkiä suuri maanjäristys, niin että vankilan perustukset järkkyivät, ja samassa kaikki ovet aukenivat, ja kaikkien kahleet irtautuivat.
    27 Kun vanginvartija heräsi ja näki vankilan ovien olevan auki, veti hän miekkansa ja aikoi surmata itsensä, luullen vankien karanneen.
    28 Mutta Paavali huusi suurella äänellä sanoen: "Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me kaikki olemme täällä".
    29 Niin hän pyysi valoa, juoksi sisälle ja lankesi vavisten Paavalin ja Silaan eteen.
    30 Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, MITÄ MINUN PITÄÄ TEKEMÄN, että MINÄ PELASTUISIN?"
    31 Niin he sanoivat: "USKO HERRAAN JEESUKSEEN, niin SINÄ PELASTUT, niin myös SINUN PERHEKUNTASI".
    32 Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat.
    33 Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta.
    34 Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi.

    Ei tarvita kirkkoja eikä uskonnollisia järjestöjä eikä niiden oppeja ja sääntöjä. Usko totuuteen ja Jeesukseen pelastaa. Eikö Jumala tehnytkin yksinkertaiseksi ihmisen pelastumisen??

    Äänestä

  • UPDATE_9496373 kirjoitti:

    kuin toivoa ja rukoilla, että uskoisimme omaa yksinkertaista oppiamme SRK:n etusivulta: YKSIN uskosta (uskosta JEESUKSEEN KRISTUKSEEN), YKSIN armosta ( Jumalan lahjana ), ja YKSIN Kristuksen tähden (Kristuksen lunastuksen tähden ).

    Äänestä

  • tytti 87 kirjoitti:

    tarvita SRK:n etusivua vaan Jeesuksen sanaa ja opetusta Raamatusta. Muita välimiehiä ihmisen ja Jumalan välillä ei ole kuin Jeesus Kristus.
    1. Tim. 2:5
    Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,

    "Ja jos on totta, että kajaanilainen, entinen Siikajoen kanttori kuvatuuissa olosuhteissa lähenteli nuorta sukulaistyttöään... sekin on tuomittavaa, mutta kun kaikki (palstan tekomoralisteja lukuunottamatta) ymmärrämme, että moisissa olosuhteissa kiusaus on suuri ja lihan himot eivät useinkaan ole hallittavissa, tuonkaan ei pitäisi leimata koko vanhoillislestadiolaisuutta"

    Olen samaa mieltä, ettei koko vl-liikettä voi tietenkään leimata pedofiliatapausten vuoksi. Eikä ainakaan siten, että suurimmalla osalla vl-ihmisiä olisi mitään tekemistä pedofilian kanssa.

    Mutta en koe olevani mikään tekomoralisti kun tuomitsen ehdottomasti kaiken, joka tekee lapsesta seksuaalisen objektin aikuiselle. Myös ajatukset. En ymmärrä lainkaan "kiusaus on suuri ja himot ei useinkaan hallittavissa" selityksiä. Kyseinen toiminta on todellakin enemmän kuin tuomittavaa, se on rikollista.

    Kaikkien turhien höpö-höpö syntien sijaan voitaisiin suhtautua vakavasti TODELLISEEN SYNTIIN JA RIKOKSEEN. Naurettava puhua korvakorusynnistä, rytmi-musiikin synnistä yms. höpö-höpöstä. Tai homojen keskinäisestä vapaaehtoisesta aikuisten ihmisten välisestä seksuaalisesta toiminnasta.

    Kaikenlainen lapseen kohdistuva seksuaalinen on rikollista, myös katsominen seksuaalisesti virittyneesti.

    Olen kyllä kyllästynyt tällä palstalla kirjoittaviin tekomoralisteihin, mutta pedofilian ehdoton tuomitseminen ei sitä ole.
    Rikoksen taakka on raskas ja tosi. Rikosta seuraa rangaistus, pelkkä armo ei riitä. Lisäksi muutoksen. Kemiallisen kastraation, tai elinkautisen vankilatuomion mikäli tilanne sitä vaatii.

    Äänestä

  • Rikoksen taakka kirjoitti:

    suskin olisi halunnut kostaa pahan todella pahalla!

    Turhaa se on höpöttää, että yksi synti ja rikos olisi toista syntiä ja rikosta pahempi. Jokaisesta pahasta teosta kärsii joku. Minkä sinäkään, tekomoralisti, sille voit, että heikommat aina kärsivät vahvempien pahoista teoista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kaukaa haettuja. kirjoitti:

Olen taas pitkähkön tauon jälkeen päässyt live-seuroihin.

Saarnat ovat usein HIEMAN hengettömiä ja kaukaa haettuja. Puhuja saattaa ottaa tekstin, jonka historiallisesta ja kultturellisesta taustasta hänellä ei ole riittävästi tietoa. Saarnasta tulee silloin hieman omituinen.

Harvemmin kuulee sellaista saarnaa, jossa pureuduttaisiin kristillisyyden ytimeen: siihen, että me kaikki olemme pois poikenneita ja joudumme joka päivä syntiin. Siksi tärkeintä on, että uskomme Kristuksen vanhurskauden omaksi vanhurskaudeksemme. Ja ahkeroimme panna meihin joka päivä tarttuvaa syntiä pois, jotta uskon näköalat saisivat säilyä kirkkaina mielessämme, meillä olisi hyvä omatunto ja rauha Jumalan kanssa.

Uskomisen asia ei liene sen monimutkaisempi.

Kun monet saarnat ovat laajalti kuultavissa internetissä, yksinkertainen rauhan ka syntien anteeksiantamisen julistusa olisi jokaisessa saarnassa ehdottoman tähdellinen. Jokaisen seurapaikan penkeissä myös istuu sanankuulijoita, joiden mieltä painaa jokin suurempi tai pienempi erehdys/lankeemus.

Suhteettoman paljon huomiota julkisessa keskustelussa ovat saaneet insesti- ja lasten hyväksikäyttötapaukset, vaikka ne ovatkin yksittäisiä juttuja; nyt vaikka nämä Espoon tapaus ja Siikajoen kanttorin tapaus. Jos on totta, että espoolainen käpälöi omia tyttäriään, se on tietysti tuomittavaa, mutta sen ei pitäisi leimata koko vanhoillislestadiolaisuutta. Ja jos on totta, että kajaanilainen, entinen Siikajoen kanttori kuvatuuissa olosuhteissa lähenteli nuorta sukulaistyttöään... sekin on tuomittavaa, mutta kun kaikki (palstan tekomoralisteja lukuunottamatta) ymmärrämme, että moisissa olosuhteissa kiusaus on suuri ja lihan himot eivät useinkaan ole hallittavissa, tuonkaan ei pitäisi leimata koko vanhoillislestadiolaisuutta. Eihän noita yksittäisiä tapauksia nyt mitenkään puolustetta voi, mutta kenelle tahansa tilaisuuden tullen saattaisi sattua vastaavaa.

Pitäisi myös ottaa huomioon, että kaikki olemme syntiin lankeavaisia ihmisiä. Ja miksi sitten yhdenlaiseen syntiin langennut pitäisi julistaa epähenkilöksi koko loppuelämäkseen, koska hänkin kuitenkin on Jumalan luoma, ja JUmalan armo lankeemuksesta huolimatta kuuluu myös näille kangenneille.

SRK käynnistää kuulemma oman selvityksen suhteestaan ns. pedofiliaan. Palstalla luullaan, että tuo "pedo" tarkoittaa PETOA, mutta lastahan se tarkoittaa.

Saarnoissa tärkeää olisi palata/keskittyä yksinkysymyksiin eli syntien anteeksiantamiseen ja Jumalan rauhaan, joka kestaa niin ajassa kuin ajan rahan takanakin. Jatkuva muistutus maallisen elämän väliaikaisuudesta ja lyhyydestä olisi myös paikallaan.

Joskus olen ehdottanut puhujalle tekstiksi Paavalin sanoja: "Sitä hyvää, jota minä tahdon, sitä minä en tee, mutta sitä pahaa, joa en tahdo - sitä minä teen. En kuitenkaan minä, vaan synti, joka minussa asuu." Ehdotukseni ei ole kelvannut puhujille. Mutta jos puhujalla todella olisi sydän paikallaan ja Kristuksen mieli, tuosta jokikisissä seuroissa saisi aikaan Kristuksen mielen mukaisen saarnan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu